21.12.2019

Ameebana


Puhelin ehti hälyttää vain pari kertaa, ennen kuin topakka naisääni vastasi.

- Kolehmainen.*

- Hehkun aviomies tässä huomenta. Soitan nyt vähän semmoisella erikoisella asialla että Hehku pyysi ilmoittamaan ettei pääse tulemaan töihin.

- No hyvänen aika sentään, mitä on tapahtunut?

- Vaikuttaa siltä että vaimoni on muuttunut alkueläimeksi.

- Jaa niin mitä?

- No illalla kaikki oli vielä ihan normaalisti. Ja tänä aamuna kuvittelin että hän nousi keittämään aamupuuroa niin kuin tavallisestikin. Mutta kun tulin alas keittiöön, huomasin että hän olikin vain laskenut altaan täyteen vettä, kiivennyt sinne lillumaan ja muuttunut jonkinlaiseksi ameebaksi.

- Ihan tuosta noin vaan?

- Niin, ei tästä kyllä ole ollut mitään puhetta aiemmin.

- Ettei kyseessä olisi nyt jokin erehdys tai pila?

- Ihan tahalliselta toiminnalta vaikuttaa, kun viestinkin oli jättänyt tiskipöydälle.

- Millaisen viestin?

- Tämmöisen lapun mihin on kirjoittanut että

Muru, olen ameebana tiskialtaassa.
Soita esimiehelleni etten tule töihin. Älä poista tulppaa. Anna puoli desiä sokeria viikossa. Lisää vettä tarvittaessa.

Pus pus!

- No voihan nyt sentään. Miltä tilanne nyt vaikuttaa, onko tämä pysyvää?

- Hankala sanoa, ei ole ennen sattunut tällaista. Voihan tuo viihtyä ameebana pitkäänkin.

- Ai ai, hankala tilanne. Olisi kuitenkin näitä töitä täällä ja silleen.

- Niin varmasti.

- No, kiitos nyt kun ilmoitit.

- Juu eipä kestä.

Altaassa värähti. Alkueläin liikutteli värekarvojaan, tunnusteli oloaan ja pohdiskeli niin vähän kuin suinkin mahdollista.

*Esimiehen nimi muutettu.

8.12.2019

No news is good news


Onpas täällä hiljaista.

Elämä kuitenkin rullaa omalla painollaan ja minä olen tilanteesta riippuen joko ruorissa tai lähes putoamassa kelkasta. Niinhän se arki menee, että aamulla kammetaan itsemme töihin ja illalla yritetään ottaa töiden jälkeen vapaa-ajasta irti niin paljon kuin vapaa-ajasta tai itsestä irti lähtee. Ja sitten samaa toistetaan viikosta toiseen.

Useinhan sitä päätyy viettämään kotilepoa eikä tee mitään kovin erikoista, mutta joskus jaksaa esimerkiksi luennolle kuuntelemaan vinkeitä asioita ötököiden elämästä ja viestinnästä. Tiesittekö muuten että kukat voivat tunnistaa pölyttäjien pörinän? Ihan mahtavaa!

Jatkan juurileivonnan harjoittelua vaihtelevalla menestyksellä. Olen tehnyt paljon käsityö- ja askarteluhommia. Koitan vältellä erilaisten ruutujen tuijottamista ja valmiin sisällön katselua, ja yritän keskittyä luomaan itse.

Tämä pimeä aika sopii minulle hyvin. Ulkoinen aktiivisuus vähenee, mutta sisäinen lisääntyy. Tämä on juuri oikeaa aikaa levätä, rauhoittua ja vetäytyä itseensä. On välillä välttämätöntä olla tekemättä mitään. Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun kuuntelen itseäni eniten ja herkimmin - ja yleensä se on vain hyväksi. Koen olevani tähän aikaan vuodesta terveellä tapaa yhteydessä itseeni, ja löydän ilahduttavasti luovuuteni.

Toivottavasti sinullakin on mukavaa siellä.

10.11.2019

Vilma


Ostin syyskuussa leipomo Jyvästä vehnäjuuren. Jyvän juuri on nimetty Niskavuoren Hetaksi, ja se on Leipäpajan Eliisa Kuuselan Diiva-nimisen juuren jälkeläinen. Oman juureni, Diivan lapsenlapsen, nimesin Vilmaksi.

Olen nyt harjoitellut Vilman kanssa leipomista muutamaan otteeseen, ja kokeilut sekä maistajien kommentit ovat olleet kannustavia (anoppikin kehui, ja se on sentään merkittävä juttu!). Leipä on ollut aina suorastaan erinomaisen makuista, mutta ongelmana on ollut liika kohoaminen uunissa ja sitä myöten muotopuoli ulkonäkö. Leivissä on ollut myös vaihtelevasti hiukan liian kova tai paksu kuori.

Mutta olen sitkeästi yrittänyt oppia tuntemaan Vilman, ja tänä aamuna paistoin tähän mennessä kauneimman leipäni. Aineksina siis ainoastaan vesi, vehnäjauhot, suola ja juuri.


Yritän nyt pitää Vilman hengissä ja jatkan harjoitteluja. Pidän mielessäni että tämä onnistuminen voi olla myös onnenkantamoinen, taitaa vielä olla pitkä matka siihen että uunista tulisi tasalaatuista tavaraa. Mutta on tämä nyt hieno leipä, olen tyytyväinen!

30.10.2019

Pikkupyykkiä


- Jaa jaa, mitäs ne nämä ovat?

- Moro moro, kiva kun tulit käymään! Nää on mun kestositeitä.

- Jaa niin että mitä?

- Mun kestäviä ja pestäviä kuukautissuojia.

- Ja aattelit sitten levitellä niitä täällä blogissa?

- No juu, kun ovat mielestäni tosi hienoja! Ja sitä paitti tuntuu ettei kaikki vielä tiedä että tämmösiäkin on olemassa niin aattelin että kannattaa vinkata.

- No ketä luulet tän kiinnostavan?

- Emmää tiiä, naisia. Semmosia naisia joilla on kuukautiset. Ja ehkä joitain pervoja.

- Pervoja kiinnostaa kun sää levittelet.

- Niin justiinsa. Mutta katto ny, eiks oo hauskan näköisiä?


- No on kokoa, on näköä! Eikö noi valkoset merkkilaput oo ikävän tuntuset?

- Pönttö, ne jää alapuolelle eikä ihoa vasten. Laitoin vaan kuvaan joka toisen siteen nurinpäin niin että näkyy alapuolenkin kuosi, kun se on erilainen kuin päällipuoli.

- Onko noi pienemmät pienille housuille ja isommat isoille housuille?

- No ha haa. Eiku pienemmät on pieneen vuotoon ja isoimmat on yösiteitä. Ne on just hyvän kokoisia, ei tartte pelätä ohivuotoja vaikka yöllä pyöriikin.

- No mitäs nuo pikku nöttöset on?

- Taittelin pari sidettä malliksi, kun joitakin on mietityttänyt että kuinka likaista sidettä saa kuljetettua. Tolla nepparilla noi saa kätevästi pikku paketiksi, jonka voi huoletta heittää kassiin tai taskuun.

- Hyy, eikö sieltä sitten jotenkin veri tursua sinne kassiin tai taskuun?

- No ei tod tursua yhtään mitään! Nää on tosi imukykyisiä, ja toisekseen näissä mun siteissä on kaikissa kosteussulku eli kyllä se käytettykin side on ulkopinnaltaan ihan kuiva.

- Kosteussulku? Ai niinku jossain vaipassa vai?

- No vähän niin kai. Emmää niin noita teknisiä ominaisuuksia oo miettiny, mulle riittää että tuote on mukavan tuntuinen ja toimiva.

- No mutta eikö noi oo jotenkin paksuja ja ikävän tuntuisia? Siis kertakäyttösiteisiin verrattuna?

- Eipä oikeastaan. On noissa enemmän paksuutta kuin ohuissa kertakäyttösiteissä, mutta ei ne nyt niin kovin kummoisilta tunnu housuissa. Ihan mukavia ovat pitää ja tuntuvat kestävän pesua.

- Niin kuinkas sää oikein saat ne puhtaiksi? Eikös veri tahraa aika tehokkaasti?

- No tahraa! Mutta mää oon huuhdellu siteet aina vaihdon jälkeen heti tuoreeltaan kylmällä vedellä ja hieronu niihin sappisaippuaa ennen konepesua. Hyvin ne on sitten putsautuneet. Mutta onhan siinä kovina vuotopäivinä pesemistä.

- Ällöä! Hyi purjo.

- No ei se pelkkä veri mitään, mutta ne limakalvon skrämmäleet...

- Aivan liian paljon tietoa!

- Tyyppi meni ihan kalpeeks.

- No jotain rajaa.

- Ei se ny ole niin kummoista se pesu. Ton huuhtelupesun jälkeen noi nyt on niinku mitä tahansa rättejä, jotka voi sitten pestä muun pyykin mukana.

- Mistä sää noi oikein hommasit? Ei taida ihan tavan marketin hygieniaosastolla olla? Vai teitkö itte?

- Mää ostin nää netistä, valmistaja on Onnikas. Niitten sivuilta voit lukea tarkemmin myös noista kankaista. Ihan on kotimaista tuotantoa, vaikken ite tehnytkään!


- Oliks kallista?

- Melkoisen hintavaa, mutta näiden onkin tarkoitus palvella minua vuosikausia. Lopulta tulevat toki paljon kertakäyttösiteitä halvemmiksi.

- Jaa meinaakko?

- Vuodan todella pitkään ja runsaasti...

- Purjo.

- ... joten kertiksiä on kulunut paljon ja niihin on mennyt paljon rahaa. Kestositeet säästävät rahaa, se on selvä.

- No säästääks ne luontoo? Kai sää sitäkin oot miettiny, kun sulle ny on tää maailman parannus niin tärkeetä?

- Jaa eiks sen pitäis olla kaikille tärkeetä? No oli tai ei, niin totta kai mää mietin tässä näitä ympäristövaikutuksiakin. Fakta on se, että tuotan nyt vähemmän jätettä kuin aiemmin kertiksiä käyttäessäni. Tosin tässä on monta monessa: onhan noihin kestoihinkin käytetty uusia kankaita, joiden valmistus on omalta osaltaan kuormittanut ympäristöä.

- No eikös se kuukuppi olisi kans jätteetön vaihtoehto?

- No sitä kuppia kokeilin vuosia sitten, mutta ei ollut mun juttu.

- Ai niin tosiaan. No kaikki ei sovi kaikille.

- Ei sovikaan. En yhtään dissaa kertiksiä tai niiden käyttäjiä. Enkä yritä tässä nyt ketään käännyttää veripyykin pesijäksi. Kyllä kuukautiset ovat sellainen riesa, että suon naisille kaikki mahdollisuudet niiden helpottamiseksi. Toisin sanoen kukin valitkoon suojansa sen mukaan mikä itselle parhaiten sopii ja mikä helpoimmalta tuntuu.

- Ai ettei tartte välittää luonnosta ja jätteistä?

- No emmää nyt niin sanonut. Voit toki mennä verta vuotavan ja kuukautiskivuissa kärvistelevän naisen tykö ja kehottaa häntä pohtimaan vähän ympäristön tilaa ja tuottamaansa jätemäärää siinä vuotaessaan. Mene, jään jännityksellä katsomaan kuinka monta sekuntia saat pitää kykysi kävellä omin jaloin.

- Jaa meinaakko ettei ehkä kiinnosta?

- Voi olla ettei just silloin oo ykkösenä mielessä. Mut ny mun täytyy mennä huuhtelemaan nenäni, se tuntuu tukkeutuvan.

- Et suinkaan sää kipeäks oo tulossa?

- Oon jo, siks mää keskellä päivää täällä ehdinkin höpistä. Mää meen ny, mut jos sulle jäi jotain kysymyksiä vielä mielen päälle niin laita tonne kommenttilooraan, käyn sitten myöhemmin vastailemassa. Sommoro!

23.10.2019

Nemesis


Maanantai-iltana heräsin hibernaatiosta kesken lennon. Alus oli kriittisessä tilassa ja yksi miehistön jäsen kuollut mystisesti. Lisäkseni hengissä oli vielä lääkintämies, sotilas, pilotti ja tiedemies. Hajaannuimme alukseen etsimään syytä kaaokseen...


En ollut varma voinko luottaa muihin. Yhtiö oli antanut minulle tavoitteen: vähintään pilotista olisi päästävä eroon, mutta muutkin olivat kuulemma uhrattavissa. Olisin onnistunut tehtävässäni, mikäli palaisin Maahan yksin. Kävi kuitenkin hyvin pian selväksi, että yhteistyö on pakollista. Kohtasimme meille entuudestaan täysin tuntemattoman hostaalin elämänmuodon...


Taistelimme aluksen vallannutta rotua vastaan ja lääkintämiehemme joutui käyttämään kaikki keinonsa pitääkseen meidät hengissä. Mutta hänkään ei voinut pelastaa sotilasta, joka sai jonkinlaisen infektion. Me muut jäimme henkiin kertomaan kokemistamme kauhuista.

13.10.2019

Ihmeelliset jätteidensäpaljastelijat


Otso Sillanaukee: Zero waste - jäähyväiset jätteille
Kustantamo S&S 2018

Koska olen kiinnostunut luonnosta, ekologisuudesta, kierrätyksestä, ilmastonmuutoksesta, kiertotaloudesta, maailmanparantamisesta ja kaikenlaisesta viherpiiperryksestä yleensäkin (silleen positiivisen kotoilevassa ja epäpoliittisessa hengessä), luin Otso Sillanaukeen kirjan Zero waste - jäähyväiset jätteille. Sillanaukee on vähentänyt tuottamansa jätemäärän minimiin ja kertoo siitä avoimesti mediassa sekä Nollahukka-blogissaan.

Kaikissa Sillanaukeen haastatteluissa otetaan tietenkin esiin tämä zero waste -henkilökuvia yleisestikin vaivaava "näin pieneen lasipurkkiin minun vuoden jätteeni mahtuvat" -julistus. Minua vähän ärsyttää tämä lasipurkkihomma. Onhan se kai havainnollistavaa ja kätevää esitellä niitä omia jätteitään lasipurkissa, mutta tulisiko se asia perille vaikka ei ollenkaan näyttäisi niitä jätteitään? Uutisissa kerrottiin että kalifornialainen Bea Johnson lensi ihan Suomeen asti purkkinsa kanssa ja esitteli sitä yleisötilaisuudessa Rovaniemellä. Kyllä on mielestäni hiukan liian ihastunut jätteisiinsä, jos lentelee niiden kanssa ympäri maailmaa, sanon ma. Mutta asiaan.

Sillanaukee ei kirjoita syyllistävästi tai saarnaavasti. Minusta hänellä on ainakin kirjan tekstin perusteella ihan terve asenne:

"Kirjaa lukiessa kannattaa pitää mielessä, että nollahukka on, nimestään huolimatta, jokaiselle henkilökohtainen tavoite. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea heti, eikä kyseessä ole 'kaikki tai ei mitään' -tyylinen elämänmuutos. - - Nollahukka ei ole trendikäs projekti vaan elämänpituinen matka, jonka aikana tulee väistämättä takaiskuja. Niistä ei pidä lannistua, sillä pohjimmaisena tarkoituksena on jatkuvasti tehdä parhaansa sen tiedon varassa ja niillä resursseilla, jotka kullakin hetkellä on käytettävissä. Yksittäinen teko ei määritä kokonaisuutta, eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa suorittaa näitä asioita. Tärkeämpää on taustalla oleva ajatus ja arvopohja, joka näkyy arkisissa teoissa ja valinnoissa."

On tärkeää muistaa että kaikilla ei ole samanlaisia resursseja ja mahdollisuuksia elämässä. Kaikki eivät lähde samalta viivalta. Toisen normi on toiselle extremeä, ja maailma muuttuu koko ajan niin että sukupolvien välillä on väkisinkin jonkinlainen kuilu.

Koska minulla on päässä semmoinen vamma, että toinen maailmansota on mielessä jatkuvasti, vertaan väistämättä nollahukkatrendiä pula-aikaan ja säännöstelyyn. Kun kaikesta oli pulaa, elämä oli paikoin hyvin minimalistista. Vähä piti riittää pitkään, mitään ei heitetty hukkaan. Syömäkelpoisen ruoan hävittämisestä saatettiin (ainakin Englannissa) rangaista sakoilla. Sota-ajan eläneille nollahukka ei ole mikään uusi ajatus, vaan veteraanit ovat tämän trendin todellisia pioneereja.

No niin, eksyin vähän aiheesta, tästä kirjastahan minun piti puhua. En tiedä johtuuko se noista "sotamuistoistani" vai siitä, että Sillanaukee on syntynyt vuonna 1994 ja siten minua merkittävästi nuorempi, mutta jotenkin hänen tekstistään puuttuu kypsyys. En haluaisi sanoa että teksti on jotenkin naiivia, mutta en keksi kuvaavampaa sanaa.

Ehkä jonkinlainen vierauden tuntu johtuu siitä, että lähtökohtamme ovat varsin erilaiset. Kirjailija kertoo esimerkiksi että ennen elämänmuutostaan hän osti uusia vaatteita lähes viikoittain ja kahvia take-away-mukissa vähintään kerran päivässä. Tällainen on minulle aivan vierasta. Ei siksi etten juo kahvia vaan siksi etten kahvia juovanakaan kokisi kerrassaan mitään tarvetta ostella kahvia kaupungilla kertakäyttöisiin pahvimukeihin. Ja jotenkin kauhistuttaa se, että maailmassa on varmasti hirveän paljon ihmisiä jotka ostavat uusia vaatteita viikoittain, vaikka ei kukaan tarvitse sillä tahdilla uusia vaatteita.

Esimerkkien tarkoitus oli nyt lähinnä todeta, että Sillanaukee tuntui viettävän ennen sellaista kulutuskeskeistä elämää, mikä on minulle hyvin vierasta, ja olen vain tyytyväinen että hän on herännyt toimintansa mielettömyyteen. Nykyään tämä nollahukkailun esimerkkihenkilö noudattaa tiukasti jätteettömän elämän viittä perusaskelta:

1. Kieltäydy
2. Karsi
3. Käytä uudelleen
4. Kierrätä
5. Kompostoi

Ensimmäisen askeleen Sillanaukee tosin on korvannut toisella koolla: kanna mukana. Kirjassa käsitellään kaikki elämän osa-alueet nämä viisi sääntöä huomioiden. Kirjoittajalle pisteet siitä, että hän on ottanut kirjassaan huomioon myös lapsiperheet, vaikka hänellä itsellään ei lapsia olekaan.

Ihan hirveästi mitään uutta ja mullistavaa ideaa tai vinkkkiä kirja ei tarjoa sellaiselle, joka on jo jonkin verran perehtynyt nollahukka-ajatteluun (tai sotahistoriaan). Vinkit ovat käytännönläheisiä, mutta aika yleistasoisia. Lisäksi välillä tulee sellainen epäilys, että tekisi mieli tarkistaa kirjassa faktoina esitetyt asiat jostain muualta. Onni Tonkija on kirjoittanut varsin napakasti Sillanaukeen tekstin hataruudesta, lukekaa ihmeessä.

Kirja on kivan näköinen ja helppolukuinen. Aihe on hyvä ja ansaitsee näkyvyyttä. Sillanaukee on mennyt toisesta ääripäästä toiseen, mikä ei ehkä useimmille sovi. Olen kuitenkin sitä mieltä että tarvitsemme tällaisia reippaita suunnannäyttäjiä ja rohkeita esimerkkejä.

Ihailen kirjoittajan omistautumista asialle ja uskon että hänellä on vielä paljon annettavaa yhteiskunnallemme. Ehkä ajan, ikääntymisen ja kokemusten myötä myös kirjallinen tuotanto kypsyy ja saamme lukea myöhemmin jotain ehkä hieman hiotumpaa. Zero waste - jäähyväiset jätteille on hyvä avaus, koen että aiheesta ei ole suomeksi vielä paljoakaan kirjallisuutta.

Suosittelen kirjaa varauksella. Siitä voi olla ehkä eniten iloa niille joille nollahukka on vielä uusi ilmiö. Muille saattaa jäädä vähän ohueksi. Toki jos on samalla tapaa yleisesti innostunut kaikenlaisista kotitalousnikseistä kuin minä, saattaa kirjasta tykätä ihan sen vuoksi että siinä on paljon arkisia vinkkejä. Kokeile itse, sillähän se selviää tykkäätkö vai et.

12.10.2019

Itse maksettu mainos


Jotkut aamut eivät ala hyvin. Heti herätessä migreeni ja sitten sohelluksen seurauksena yksi lempikipoista hajalla.


No, onneksi tämä ei ollut maailmanloppu. Särkyneen astiankin elämä jatkuu, nimittäin Iittalan vintage-palvelun ansiosta se lähtee tiilitehtaalle muodostuakseen uudeksi raaka-aineeksi. Ja minä ostin palvelusta kaksi vanhaa Arabian Teema-kippoa. Nämä ovat aivan uudenveroisia, mutta hinta oli alle puolet normaalihinnasta.


Tällä hetkellä kierrätyspalvelu toimii 13 myymälässä, mutta vuoden loppuun mennessä se laajenee kaikkiin Iittalan Suomen myymälöihin. Loistava juttu!

9.10.2019

Hevijuttuja


Vaikka zero waste -teemainen syyskuu päättyikin, voi nollahukkapuuhailua silti jatkaa. Niin sanotut kestohedelmäpussit ovat olleet jo pitkään työlistallani, nyt sain ne vihdoin toteutettua.


Tampereella on sellainen ihana paikka kuin Nextiili-paja, jossa pääsin käymään viimeisellä kesälomaviikollani. Löysin laarista palan ohutta kangasta, olisikohan tuo nyt sitä valoverhoa tai mitä lie voileeta. Joka tapauksessa siis semmoista henkäyksenkevyttä, läpikuultavaa ja liukasta - siis todella raivostuttavaa leikattavaa ja ommeltavaa.

Löytämäni pala maksoi 30 senttiä (!), ja sain tehtyä siitä kahdeksan pussia (pussin koko noin 27 cm x 32 cm). Nyöreiksi tuli vajaa 10 metriä valkoista puuvillalankaa ja hintalapputarraa varten löytyi palat vanhaa valkeaa tyynyliinaa, joka oli jo hiutunut puhki ja alennettu siivousrättikäyttöön. Yhdelle pussille ei siis tullut juurikaan hintaa, jos ompelutyöhön kuluneita tunteja ei hinnoitella.


Ja niitä tunteja kului kyllä aika monta. Kuten jo mainitsinkin, on tuon liukkaan liurun ompelu aika ärsyttävää. Toisekseen hifistelin näissä kyllä aivan tarpeettoman kauan siihen nähden että nämähän ovat siis muovipussin korvikkeita. Tein sivuihin pussisaumat jotta ne olisivat mahdollisimman kestävät ja siistit. Sulkumekanisminkin päätin tehdä vaikeimman kautta. Pusseista tulikin mielestäni oikein hienot, vaikka hiukan vähemmälläkin vaivalla saisi aivan kelvolliset.

Ajattelin tässä kuitenkin sitä, miten useasti minua on ärsyttänyt se, että nykyään kaupan tuntuu olevan vain mahdollisimman halvalla ja huitaisten tehtyä tavaraa. Teillekin on varmaan tuttua se, kuinka joku isomummon perintöpäristin pelittää vieläkin kun joku viime jouluksi ostettu hilputin on jo päästänyt savut pihalle. Tai kuinka vintagevaatteita voi käyttää nyt, kun ne on silloin 50-luvulla tehty kunnolla laadukkaista materiaaleista, kun taas jossain vinkuintian hikipajassa massatuotettu rääsy kelpaa nykyään kahden käyttökerran jälkeen enää pölyrätiksi.

Eipä siitä sen enempää, ajattelinpahan vain että nyt kun kerran teen kestohedelmäpusseja niin teenpä ne niin hyvin kuin suinkin osaan, jotta ne palvelisivat mahdollisimman pitkään. Katsotaan sitten käytössä että kuinka hyvin pussit pelittävät. Toivottavasti ei joku omenan kara repäise saman tien reikää ohuen kankaan läpi...

6.10.2019

Spartacus


Kaveriporukan rauhallisena alkanut illanvietto päättyi joukkotappeluun kuluvan viikon tiistaina Tampereella. Ainakin yksi kuoli ja useita loukkaantui. Lisäksi vähintään yksi dominus oli hyvin pettynyt taistelijansa suorituksiin areenalla.


Syytän tappiostani huonoa noppatuuria. Alea iacta est - ja joskus siinä käy huonosti.

1.10.2019

Ikkunan syysasu


Lomalla laitoin olohuoneen ikkunan syyskuntoon. Otin pois kesän silkkipaperikukkaset ja piirtelin tilalle syyskranssin ja sen keskelle sekasieniä. Aika hankala kuvata ikkunaa kirkkaana päivänä vastavaloon, mutta näkyy kai tuossa jotain:


Tämä saa nyt piristää sekä meitä että ohikulkijoita aina siihen asti kun tulee talvi ja lumihiutaleiden aika.

30.9.2019

Käpäliköt käpälille


Pienenä syysaskarteluna tein meille uudet pellavaiset pannulaput. Ei juuri minkään näköiset, mutta näissä mennään aina toiminnallisuus edellä.


No sen verran mietin estetiikkaakin, että molempia pannulappuja koristaa hannunvaakuna eli käpälikkö, vanha taikamerkki jonka on uskottu suojelevan pahoilta voimilta ja huonolta onnelta. Näiden lappujen toivon suojelevan meitä nyt vähintään palovammoilta, mutta ei ole haitaksi jos torjuvat myös huonoa onnea. Jospa kokkaukset onnistuisivat jatkossa entistä paremmin!

25.9.2019

Emäntätouhuja


Viime vuonna lainasin rajanaapurilta höyrymehustinta, mutta se ei sovellu keittiöremontin yhteydessä uusitulle induktioliedelle. Tälle syksylle piti siis metsästää induktioliedelle sopiva mehustin, ja minulla kävikin melkoinen mäihä kun löysin semmoisen kirpputorilta viidellä (5) eurolla. Loistohomma!


Tein oman pihan punaisista ja mustista viinimarjoista sekamehua. Onneksi ostettiin kuistille arkkupakastin, jossa kesän valtava viinimarjasato saa rauhassa olla ja odottaa käyttöä. Ei tähän mehuun tuhlaantunut kuin neljä kiloa marjoja, niitä on vielä hyvä määrä jäljellä.

Viimeisen kesälomaviikon hommiin kuului myös perunan nosto. Sitäkin tuli ihan kelvollisesti. Jokunen pottu on toki jo syötykin, ja hyvältä ovat maistuneet. Marjat on pakastimessa ja perunat kellarissa, kyllä nyt on kiva siirtyä viettämään kekriä.


24.9.2019

Varoituksen sana


Siltä varalta että joku innostuu nypynpoistajasta niin kuin minä, on paikallaan myös varoituksen sana. Nypynpoistaja ei nimittäin erota nyppyä esimerkiksi neuleen pintaan tulleesta lankalenkistä, vaan pitää pahan äänen (sursursursursurZZIIYRRRP) ja leikkaa langan poikki. Siitä syntyy reikä:


Oi voi. No, pääsinpä harjoittelemaan vaatehuollon toista osa-aluetta eli parsimista/paikkausta. Kannattaa siis olla neuleiden kanssa tarkkana. Tiivis ja sileä collegeneulos ei vaikuttanut yhtä herkältä imautumaan teriin (tulen korjaamaan lausuntoni jos hupparin kanssa käy huonosti).

22.9.2019

Nypyt pois!


Syksy on täällä! Kaakeliuunia on lämmitetty jo muutaman kerran ja puutarhaa on laiteltu talvikuntoon. Peruna on vielä nostamatta, mutta sen ehtii kyllä.

Syyskuuta vietetään zero waste -teemalla. Kampanjakuukausi haastaa ihmisiä miettimään ja kokeilemaan, miten oman kotitalouden jätemäärää voisi vähentää. Zero waste -filosofiasta (tai nollahukasta niin kuin usein suomeksi sanotaan) löytyy netistä hirmu paljon hyviä kirjoituksia (esimerkiksi tämä Otso Sillanaukeen teksti), joten jätän termin tarkemman avaamisen nyt välistä.

Zero waste -teemaan liittyen järjestettiin Tampereella tänä viikonloppuna vaatteidenvaihtotapahtuma. Rahalla ei vaatteita tältä kirpputorilta siis saanut ostaa, vaan sinne saattoi viedä vaatteita ja ottaa sitten vaihdossa uusia. Mielestäni idea on erinomaisen oivallinen, ja toivon että tapahtumalle tulee joskus jatkoa.

Kierrätysmuodin asiantuntija Outi Les Pyy oli tänään puhumassa tapahtumassa. Harmi että hänen puheenvuoronsa oli kovin lyhyt, olisin mieluusti kuunnellut pidempäänkin. Outi tähdensi vaatehuollon tärkeyttä ja ylisti nypynpoistajaa.

Olen jo pariin otteeseen harkinnut paristokäyttöisen nypynpoistajan ostoa, joten nyt kävin sellaisen kotimatkalla hankkimassa ja kokeilin sitä heti vanhaan neuletakkiini. Voinette helposti havaita mikä osa on käsitelty (varsinkin jos klikkaatte kuvan suuremmaksi):


Oloni on ristiriitainen. Toisaalta olen riemuissani, sillä nypynpoistaja todellakin toimii. Neule näyttää käsittelyn jälkeen todella paljon paremmalta kuin ennen sitä! Toisaalta juuri tämä aiheuttaa tietynlaista kauhua ja epäuskoista häpeää: olenko todella kulkenut ihan tyytyväisenä näin kulahtaneessa vaatteessa? Tämä kun on ollut olevinaan se minun smart casualini, se vähän siistimpi valintani. Onnistuin kyllä ottamaan kuvankin niin, että tuo nyppyinen puoli näyttää jo melkeinpä froteepyyhkeeltä...


No, nyt siistiytyy neule ja ehkäpä muutama muukin vaate. Vanhaa ja vähän virttynyttä pukinetta on luvassa jatkossakin, mutta nyppyjä ehkä enää ei.

19.9.2019

Lomamoodissa


Hyvää valtakunnallista huonekasviviikkoa, jota nyt ensimmäistä kertaa vietetään! Ehkä on blogistakin jonkun verran käynyt ilmi se, että tykkään kovasti kukista ja kasveista. Vietän nyt kahta viimeistä kesälomaviikkoa ja päätin hemmotella itseäni loman kunniaksi oikein kunnolla ja sukeltaa kukkien maailmaan.

Mystisiä sammalpalloja on jo jonkin aikaa näkynyt siellä ja täällä, aina välillä niitä on putkahdellut näköpiiriini erilaisissa julkaisuissa, tapahtumissa ja nettijutuissa. Nyt aikataulut loksahtivat kerrankin sopivasti kohdilleen ja sain naapurin rouvan seurakseni kukkakauppa Opuntian kokedamakurssille. Ja niinpä on minullakin nyt kokedama, omin pikku kätösin pyöritelty:


Se on todella hauska! Kaikkea ne japanilaiset keksivät. Pallosta tuli mielestäni aika tasainen, mutta ripustustangon asettelussa noudatin sitten rohkeammin kokedamoihin(kin) liittyvää wabi-sabi -estetiikkaa, jonka mukaan mikään ei ole täydellistä, ikuista tai täysin valmista. Epäsymmetrisyys vie minut epämukavuusalueelleni, mutta portaikossa toispuoleisesti roikkuessaan tuo unelma (Asparagus setaceus, A. plumosus) näyttää minusta oikein hyvältä. Unelmaa on noissa palloissa käytetty paljon ja tuo epäkesko asettelukin on hyvin tavallista, joten menin kuitenkin turvallisen tavanomaisella linjalla.

Opuntian kokedamakurssit ovat ilmeisesti todella suosittuja. Kaupan tiloissa oleviin työpajoihin otetaan maksimissaan viisi osallistujaa ja kurssit täyttyvät nopeasti; mekään emme naapurin kanssa mahtuneet ensimmäiselle yrittämällemme, vaikka ilmoittauduimme samana päivänä kun kurssipäivä julkaistiin. Kauppa ilmoittaa kurssipäivät sivuillaan, mutta ilmeisesti kursseja järjestetään toisinaan muulloinkin, kun esimerkiksi meidän kurssipäivästämme ei ole mitään mainintaa missään, vaan se oli vain varauksia hoitaneelle naapurin rouvalle ilmoitettu sopivaksi päiväksi. Jos siis kurssille halajaa, kannattanee rohkeasti kysyä kaupalta mahdollisuuksista!

Erityishemmottelin itseäni myös kukkasidonnan yksityisopetuksella. Helmivillakon ihana Erika vietti päivän kanssani opettaen kädestä pitäen sidontaa ja asetelman tekoa. Kuvia, kuvia!


Erika oli valikoinut kurssimateriaaliksi herkkiä ja herkullisia kauden kukkia, joiden joukosta sain valita materiaalit teoksiini. Kimppuun sain mukavasti kontrasteja ja asetelmasta tuli yllättävän raikas.


Kimpun sidonnassa käytetty spiraalitekniikka näyttää helpolta kun sen joku osaava tekee, mutta kyllähän ne kukat omassa kädessä meinasivat sojottaa vähän tekniikanvastaisesti... Onneksi oli kärsivällinen ohjaaja auttamassa. Sain kyllä ajatuksesta kiinni, mutta pitäisihän tuota harjoitella aika kovasti että tulisi niin sanotusti selkärangasta.


Minulla oli selvästi sellainen runsauden ja rönsyilyn pelko, joka pitäisi voittaa kukkia asetellessa. Pidän erityisesti juuri sellaisesta rennosta ja luonnollisen näköisestä sidontatyylistä, joka nykyään on trendikästä, mutta väkisin meinasin ahtaa itseni ja kukkani liian pieniin raameihin. Onneksi Erika rohkaisi irrottelemaan.


Onnistuin saamaan töihini kerroksellisuutta, runsautta ja mielenkiintoa. Näitä on mukava katsella joka kulmasta ja hämmästyä kukkien monimuotoisuudesta. Voi nauttia kokonaisuudesta tai upota yksityiskohtiin... molempi parempi!


Ei nyt ihan kannata näillä näytöillä päivätöitä lopettaa, mutta kyllä näitä silti esitellä kehtaa. Virkistävää, inspiroivaa ja terapeuttista lomapuuhastelua tällainen!

6.9.2019

Muuten vaan


Ihan muuten huvikseni olen poiminut uutisista työ- ja ammattinimikkeitä. Eivät ehkä virallisia kaikki, mutta joka tapauksessa jossain (vähintään siinä uutisessa) käytettyjä. Nämä ovat mielikuvitustani kutkuttavia:

tavarantarkastaja
mallasasiamies
ennakointiasiantuntija
nostalgiakonsultti
torakkapaimen
erikoissuunnittelija

31.8.2019

Tavoitteena hyvä mieli


Työpaikallani uskotaan siihen, että kun ihminen asettaa itselleen tavoitteita, hän saavuttaa ne. Joka vuosi jokainen meistä, sekä työntekijät että esimiehet, asettaa itselleen henkilökohtaiset tavoitteet ja kehityskohteet tulevalle vuodelle. Nämä henkilökohtaiset tavoitteet eivät vaikuta (mahdollisiin) tulospalkkioihin, eikä niiden saavuttamisesta mitenkään erityisesti palkita. Tavoitteiden asettamisen tarkoitus on, että työntekijä pohtii yhdessä esimiehensä kanssa ja tämän tuella oman työnsä suuntaa ja merkitystä sekä omaa kehitystään työntekijänä.

Jotkut tavoitteistani ovat olleet hyvin konkreettisia (kuten esimerkiksi yhden projektiluontoisen työn loppuun saattaminen), mutta jotkin kehitystavoitteistani ovat hiukan huonommin mitattavissa olevia asioita. Yksi henkilökohtainen kehitystavoitteeni on tiimin yhteishengen ylläpito (tämä lie kirjattu tavoitteeksi jokaiselle, en siis ole yksin asiasta vastuussa). Esimieheni on ollut aiemminkin tyytyväinen panokseeni tässä asiassa (olemme voineet yhdessä todeta että tavoite on täyttynyt), mutta yritän edelleen olla aktiivinen eli en ole unohtanut tavoitettani.

Niinpä toteutin tiimin sisällä kehujen keräämisen, jollaisen tein myös edellisessä työpaikassani. Tällä kertaa askartelin kehut kukkasiksi, eli jokainen tiimitoverini sai kukkasen jonka terälehtiin olin kirjoittanut muilta kootut kehut. Kuva on aika kökkö, mutta ideanhan tuosta nyt huomaa kyllä:


Kaikki eivät osallistuneet, mutta ei se ole tärkeää. Kyseessähän oli ihan täysin vapaaehtoinen juttu, hyväntuulinen höpsötys. Minulle tuli hirmuisen hyvä mieli kun luin miten kauniisti kollegat toisistaan kirjoittivat. Ja sain mukavaa palautetta niiltäkin jotka eivät osallistuneet. Kaikkia on nyt kuitenkin tasapuolisesti kehuttu, ja kauniita ajatuksia on jaettu.

18.8.2019

Piikikäs herkku


Avomaankurkut kypsyvät nyt kasvihuoneessa, ja ne ovat oikein maukkaita. Mutta ne ovat myös yllättävän piikikkäitä. Ei tee mieli poimia paljain käsin. Mies otti lähikuvan kurkun pinnasta, katsokaa nyt noita pistoaseita (kuvan voi klikata isommaksi kauhistelua varten). Näyttävät aika vaatimattomilta, mutta tekevät kyllä kipeää kun sopivasti osuvat.


28.7.2019

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan


Aurinko kutsuu, kukat pihassa vastaavat. Ruiskaunokkia ja kehäkukkaa kylvin laatikkoon, ja ne viihtyvät siinä oikein hyvin. Pörriäisetkin viihtyvät, varsinkin ruiskaunokki tuntuu houkuttelevan niitä. Kuivaan näistä terälehdet talteen teeaineksiksi.


Vaikka panostan puutarhassa yleensä vain syötäviin kasveihin, on meille muutkin tervetulleita. Saimme ystäviltämme lahjaksi jonkin kesäkukkasiemensekoituksen ja huiskaisin sen omenapuun juurelle. Sinne on nyt noussut muutamia kukkia, joita en tunnista mutta joita mielelläni kyllä katselen.





Tänä vuonna myös humala on kukkinut ja käpyjä on alkanut muodostua. Vähäisesti, mutta kuitenkin.


12.7.2019

Hyvää hulluutta


Viime syksynä loukutimme kylmäkellaristamme hiiriä, ja oli selvää että elukat olivat tehneet pesän jonnekin seinän sisään. Hiiriliikenne lakkasi kellarissa kun mies korjasi ulko-oven kynnyksen, mutta hiirenpissan haju jäi.

Mies otti juhannuksen jälkeen projektikseen kellarin remontoinnin, ja heilui hulluna hetken aikaa. Hän repi irti vanhat paneloinnit ja eristeet, jotka sitten kiikutimme jäteasemalle. Löytyi sieltä se hiiren pesäkin paneloinnin takaa, ulkonurkasta lattianrajasta. Tässä näkyy hiukan riisutun kellaritilan seiniä:




Säilytämme kellarissa perunoita, mehuja, oluita, tyhjiä kukkaruukkuja, pieniä puutarhavälineitä, tuhkaämpäriä ja muuta pientä, mikä ei vaadi lämmintä tilaa vaan pärjää tai jopa viihtyy viileässä. Aivan kovimmilla pakkasilla olemme pitäneet pientä sähköpatteria kellarissa että lämpö pysyy muutaman asteen plussan puolella. Kellarin läpi myös kuljetaan saunasta jäähylle pihalle.

Emme nähneet tarpeelliseksi ruveta tasoittamaan seiniä tai paneloimaan niitä uudestaan umpeen (siinä olisi taas tehty vain oivallinen piilopaikka mahdollisille kuokkavieraille), mutta hiukan halusimme raikastaa pientä tilaa. Päätimme että perinteinen maakellareista ja navetoista tuttu kalkitseminen on oikea ratkaisu. Seinät mies siis käsitteli kolmeen kertaan litkulla, joka oli sekoitettu sammutetusta kalkista ja vedestä. Katon mies maalasi keittiöremontista jäljelle jääneellä maalilla.

Ja kyllähän nyt näyttääkin paljon paremmalta! On se hyvä että ukko sai tuollaisen hulluuskohtauksen.




10.7.2019

Käyrä


Keli on ollut viileä, eikä oikein mikään tunnu kasvavan. Paitsi kesäkurpitsat, ne näköjään selviävät vähän koleassakin kelissä. Hienot, eikö vaan!


28.6.2019

Erittäin vihreitä kuvia


Vaikka ilkivaltaääliöt eivät kävisi sabotoimassa kasvatuksia, niin eihän nämä minun puutarhahommat aina ihan täysin putkeen mene. En ota tätä puuhastelua niin kovin tosissani, enkä aina jaksa kaikkia kasveja niin hyvin hoitaa kuin ehkä pitäisi. Joskus onnistuu, joskus ei. Aina voi kuitenkin oppia. Uskon että rohkeasti kokeilemalla voin tulla tutuksi kaikenlaisten kasvien kanssa, ja niin se kasvatuskin sitten onnistuu helpommin.

Alla olevaan laatikkoon kylvin hernettä. Aiempi kokemus siitä oli positiivinen, joten oletin että tämä on varma nakki (tai siis herne). No eipä ollutkaan. Ilmeisesti tänä vuonna linnut kävivät kaivamassa ylös jokaisen herneen, joka kehtasi versota mullasta ylöspäin. Ei siis herneitä meille tällä kertaa. Laitoin laatikkoon kaksi kesäkurpitsan tainta, ja ne ovatkin viihtyneet tuossa oikein mukavasti.


Alla olevan pitäisi olla keräkaali. Näyttää kyllä joltain ihan muulta. Tämä naurattaa joka kerta kun näen sen kasvihuoneessa. Ja siinä saattaakin olla virheeni: ehkä kaali kasvaisi avomaalla enemmän keräksi ja vähemmän suipoksi. Noh, ensi vuonna kokeillaan uudestaan.


Peruna näyttää viihtyvän perunamaalla, mutta näköjään sitä kasvaa myös lehtikompostissa, jonne sitä ei tietääkseni ole istutettu. Jännittävä yllätys.


Tajuan, että pihassamme on jotain tuhoeläimiä (veikkaan etanoita), mutta en ole tehnyt niiden hävittämiseksi mitään. Niinpä voimme todeta että jollekin on maistunut basilika...


...ja kesäkurpitsan lehti...


...ja retiisin lehti.


Noh, riittää tuota syötävää vielä meillekin. Salaattia kasvaa taas niin julmetusti ettemme saa niitä kaikkia syötyäkään. Ja näyttäähän nuo laatikot ainakin kauempaa katsottuina hyvinkin hauskoilta, vaikka sisältö ei olekaan ehkä ihan sitä mitä olin suunnitellut.


10.6.2019

Punaposket


Minä työkaverille: "Saatiin puutarhasta satoa: retiisejä!"
Työkaveri: "Syödäänkö teillä retiisiä?"
Minä: "No nyt syödään."


Yleensä meillä ei ole syöty retiisiä. Kahden käden sormet riittävät laskemaan ne kerrat kun olen retiisejä ostanut. Mutta kun niitä tulee omasta pihasta, niin kyllä niitä nyt syödään. Olen tosin laittanut niitä kasvamaan hyvin maltillisia määriä, eli lähinnä maistiaiset saadaan. Mutta vaikuttaa helpolta ja hauskalta kasvilta, joten antanen jatkossa retiisille enemmän tilaa.

30.5.2019

Painokelvotonta


Kasvihuoneessamme on viime yönä käynyt varkaita. Basilikan jättivät, mutta kaksi kirsikkatomaatin tainta on kiskottu irti juurineen ja tukikeppeineen. Jäljellä on vain kolmas taimi ja kuoppia:


Toisesta laatikosta oli revitty irti mieheni rakkaudella vaalima chili. Se oli katkennut ja jätetty lojumaan kaalintaimien päälle. Oreganot oli myös kiskottu irti, mutta nekin oli jätetty laatikkoon.


Tämä ei ole mitään eläinten tekosia, sillä kasvihuoneen oven metallinen kahva oli väännetty rujosti vinkuraksi. Se ei ihan helpolla väänny, joten asialla on ollut kyllä ihan voimakas kädellinen.

Tuhoja näkyi vain kasvihuoneessa, ja viereinen ulkovarasto näytti koskemattomalta. Polkupyörämme ja työkalumme eivät ole varkaille kelvanneet, vaan saaliiksi on nyt sitten lähtenyt kaksi kirsikkatomaatin tainta. Rahalliset tappiot ovat siis pienet, mutta harmi on suuri.

Terveiset siis sinulle, kasvihuoneemme turmellut saatanan sekasikiö ja keskenkasvuinen kakkahousu! Toivottavasti pitkäkyntiset sormesi mädäntyvät ja vesikauhuiset lepakot raatelevat silmät saastaisesta päästäsi.

23.5.2019

Viholainen


Katajan lisäksi nappasin Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirjasta nokkosen tiedot kirjoitusharjoitukseksi. Tällä kertaa kirjoittamiseen meni "vain" reilu tunti, kun katajaa kirjoittaessa meni kaksi. Nyt molemmat tekstit ovat kuvitusta vailla. Täytyy hiukan tutkailla vanhoja kuvituksia ja hakea ideoita.


Nyt on juuri oikea aika kerätä nokkosta ja muutenkin hortoilla luonnossa. Nokkonen on hieno ja monipuolinen kasvi, yksi suosikeistani. 1400-luvulla sillä hoidettiin muun muassa pahoja haavoja, haiman pöhötystä, keltakuumetta ja kivespussien paiseita. Vaikka nokkonen onkin villivihanneksistamme ravintoarvoltaan ylivertainen, ei se ehkä ole suositeltavin hoito paiseisiin (olivat ne sitten kivespusseissa tai muualla).

19.5.2019

Satunnainen fakta


Menin kihloihin 11.11.11.
Ensimmäinen maailmansota päättyi 11.11. kello 11.

Edit: Menin naimisiin 28.7.2014. Ensimmäinen maailmansota alkoi tasan sata vuotta aiemmin 28.7.1914. This is getting creepy.

17.5.2019

Viherpesulla puhdas omatunto?


Kun minä olin kakara, en muista olleeni erityisen huolissani ympäristön tilasta. En muista että maapallon tulevaisuus olisi ahdistanut minua tai että oikeastaan mikään yhteiskunnallisesti merkittävä asia olisi koskettanut minua lapsena. Muistan ainoastaan olleeni kovin kiinnostunut Estonian uppoamisesta ja ebolaviruksesta, mutta en minä niistäkään mitenkään erityisesti huolestunut ollut.

Maailma on muuttunut aika paljon 80-luvusta. Energiayhtiö Vattenfall teetti vuonna 2018 tutkimuksen, jonka mukaan yli puolet suomalaislapsista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Aika iso asia pienen ihmisen ymmärtää ja miettiä!

Nykyajan lapset ovat ehkä huolestuneita, mutta myös todella kekseliäitä, neuvokkaita, aktiivisia ja rohkeita. He oppivat jo aikaisin sen, että heidän teoillaan on vaikutusta. Kaikki nuoret eivät tietenkään ole ruotsalaisen Greta Thunbergin kaltaisia maailmanlaajuisesti tunnettuja ilmastoaktiiveja, mutta uutisia lukiessa näkee silti sen että pienetkin haluavat kantaa kortensa kekoon maapallon auttamiseksi. Jo päiväkoti-ikäiset oppivat ilmastoasioita ja tekevät ympäristötekoja.

Ilahdun aina kun kuulen jostain ekoteosta, oli se sitten pieni tai suuri. Yritysmaailma on muuttunut samalla tapaa kuin lasten maailma. Mahtaakohan nykyään olla ainuttakaan isoa yritystä, jolla ei olisi mietittynä ja julkaistuna jonkinlaisia ympäristö-, vastuullisuus- tai eettisyysperiaatteita? Olipa kyse sitten lastenvaatteista tai huonekaluista, yrityksillä on usein näkyvästi esillä kestävän kehityksen, elinkaariajattelun ja ympäristönsuojelun strategioita, sitoumuksia ja kehityssuunnitelmia.

Minusta tuntuu että entistä useammin silmiini osuu myös uutisia ja mainoksia yritysten uusista ekologisista innovaatioista ja teoista. Ilmastonmuutos ja ekologinen ajattelu saa vanhat yritykset muuttamaan toimintojaan, ja se saa jotkut kehittämään kokonaan uusia yritysideoita. Ovatko tällaiset teot ja uutiset vain viherpesua, pelkkää yrityksen imagon parantamista vailla todellista vaikutusta? Onko sillä väliä? Kukaan meistä ei ole täysin syytön, jos etsitään syyllisiä ympäristökatastrofeihin ja maapallon nykytilaan. Mutta epätoivoon vaipuminen tai sormella syyttävästi osoitteleminen ei auta.

Minusta on tärkeintä että tehdään jotain. Tarvitsemme varmasti suuria ja rankkoja linjanvetoja esimerkiksi jätepolitiikassa, mutta ei pidä missään nimessä väheksyä pienten tekojen merkitystä. Minusta on hyvin lohdullista, että meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa.

Ja niitä mahdollisuuksia on monia! Jos aktiivinen ja sitoutuva tyyli ei ole sinun juttusi, löytyy varmasti myös helppoja ja passiivisia vaikutuskeinoja. Olen selkeästi nyt liian iltaväsynyt kirjoittaakseni mitään tämän järkevämpää, joten parempi viskaista pallo lukijoille: kertokaa mitä ekotekoja olette itse tehneet tai ilmiantakaa jonkun muun mainio idea. Älkääkä sanoko että ette tee mitään ympäristön hyväksi; melkein uskaltaisin väittää että keksin jokaiselle ainakin yhden jutun, jossa ko. henkilö toimii ilmasto- ja ympäristöystävällisesti. Haaste on heitetty!

13.5.2019

Kirjoitusharjoitusta


Luin aiemmin keväällä Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirjaa (tai tarkkaan ottaen sen suomennosta), ja sain siitä oudon idean harjoitella kovin vähälle treenaamiselle jäänyttä kalligrafiaa. Ja kun tehdään niin tehdään sitten kunnolla (tai ainakin yritetään tosissaan).

Konsultoin hyvää ja erittäin taitavaa ystävääni asiassa ja ostin häneltä kaksi arkkia pergamenataa (ei siis nahasta valmistettua pergamenttia vaan kasvipohjaista korviketta). Muut kirjoitusvälineet minulla jo olikin omasta takaa.

Kuvassa vasemmalla on katajaa koskevat muistiinpanoni kirjasta (on meillä skannerikin, eli olisin voinut ottaa kirjasta kopion, mutta näköjään valitsin taas kynän ja paperin mieluummin). Oikeassa laidassa on kirjainharjoituksiani eräältä kalligrafiakurssilta. Niiden avulla sain sitten kirjoitettua keskellä olevan tekstin.


Olen sen verran kokematon tämän tyylin kirjoittaja, että minulla meni kaksi tuntia tuota tekstiä tehdessä. Kaksi tuntia! Kuulostaa paljolta ja niinhän se onkin. Mutta kun jokaista kirjainta piti miettiä ja piirtää huolella. Enkä osannut kirjoittaa rennolla otteella, joten nyt minulla on kyynärpää (?!) kipeä.


Olen ottanut tässä melkoisia taiteellisia vapauksia. Ensinnäkin fontti on väärä; Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja on kirjoitettu 1400-luvulla jollain muulla kuin unsiaalilla, jonka valitsin fontikseni. Alkuperäisteksti on muinaisruotsia, minä kirjoitin suomennoksen. Tavuviivojen, ääkkösten pisteiden ja välimerkkien käyttö ei myöskään ole historiallisesti katsoen kohdallaan.

Tulen tekemään lisää sekä tietoisia että tiedostamattomia virheitä kun lisään teokseeni kuvituksen eli illuminaation. Onneksi tarkoituksena ei olekaan tehdä tarkkaa kopiota, vaan oma versio.

12.5.2019

Kierrätysaskarointeja


Blogissa on ollut hiljaista. Se johtuu ehkä siitä että muuten on ollut niin kiirusta. Pihatöitä olen tehnyt ahkerasti säiden salliessa ja huonommalla kelillä on sitten askarreltu sisällä. Läiskäisen tähän nyt muutamia heikkolaatuisia kuvia viimeisimmistä askaroinneista. Nämä ovat taas sarjaa "ei voi roskiin heittää, tätä voisi käyttää vielä jossain" ja "ai mikä suunnitelma, I'm just gonna wing it as I go along".

Kun muutimme tähän taloon 2015, löysin pihavarastosta 60-luvun sanomalehtiä. Leikkasin niistä hauskimman näköisiä mainoksia talteen ja nyt jo melkein neljä vuotta myöhemmin tein mainoksista kolme taulua. Sain kelvollisen kuvan vain tästä yhdestä, toisissa lasi heijasti niin pahasti etten jaksanut kikkailla. Mainosten taustalla on kirjastosta ilmaiseksi noudetun vanhan kirjan sivuja ja väriä tuomassa on vanhoja tapetin palasia (myöskin ilmaiseksi saatuja kappaleita).


Mies osti itselleen jonkun merkillisen luksusmakkaran, joka oli pakattu jämäkkään pahvilieriöön. Minä näin siinä puikkokotelon. Peitin tuotekuvat ja -tekstit ensin valkoisella akryylimaalilla ja sitten vielä kukkakuvioidulla lautasliinalla decoupage-tekniikkaa käyttäen. Alaosa oli muuten sopivasti valmiiksi musta, mutta siinä luki jotain tyyliin "makkara viskin kaveriksi" joten pistin tekstin peittoon jemmasta löytyneellä violetilla nauhalla.


Putkilo on kuin tehty lyhyitä puikkoja ja virkkuukoukkuja varten! Ne ovatkin minulla aiemmin pyörineet ikävästi milloin missäkin, joten tällaiselle säilytysjutulle oli oikeastikin tarvetta. Pyöröpuikot eivät tähän mahdu, mutta niille onkin jo olemassa pieni ystäväni tekemä kangaspussi.


Kestän hirveän huonosti hyvien materiaalien ja raaka-aineiden tuhlausta. Niinpä olin taas innokkaana haaskalla, kun työpaikallani heitettiin paperinkeräykseen suuria, täysin käyttämättömiä kirjekuoria (niissä oli vanha logo ja vanhat yhteystiedot eikä niitä siksi haluttu käyttää postitukseen). Pari kuorta säästin ihan postitustarkoitukseen, mutta muut leikkelin pienemmäksi.

Tein kuorista kolme isoa nippua ja kaksi pienempää, jotka koristelin vanhoilla postikorteilla (toinen joululta ja toinen syntymäpäivältä säästöön jäänyt) sekä pienillä silkkinauhanpätkillä (nämä on niitä puseroiden ripustuslenkkejä, jotka olen leikannut irti vaatteesta).


Näillä nyt ei ole mitään sen kummempaa tai ylevää funktiota, ovat todellakin vain puhdasta paperia, joka oli menossa roskiin. Ajattelin antaa nämä työkaverilleni, jolla on pieniä piirtämisestä innostuneita tyttölapsia. Kelpaavat varmasti sinne taiteiluihin ja muistiinpanoihin käytettäväksi.