2.11.2012

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee?


Oletteko koskaan kuulleet sanottavan että kun tulot kasvavat, niin menotkin kasvavat? Minä olen kuullut, moneenkin kertaan. (Yleensä masentuneeseen ja alistuneeseen sävyyn ihmisiltä, jotka tienaavat minua enemmän.)

Kun kituuttelin velkaisena opiskelijana ja tähtäsin siihen että viivan alle jäisi edes se nolla eikä pelkkä ilkeästi irvistävä miinusmerkki, pidin jotenkin hassuna ajatusta siitä että isommilla tuloilla tulos olisi sama. Jos kerran pienillä tuloilla pääsee nollaan, niin kyllähän isommilla tuloilla sitten pitäisi jäädä plussan puolelle, eikö vain?

Menoni ovat kyllä kasvaneet nyt kun olen kokopäivätöissä. Minulla on varaa ostaa uusi talvitakki, joten ostan sen jos kerran sellaisen tarvitsen. Olen törsännyt askartelutarvikkeisiin päivän palkan ja ostanut aika kallista shampoota koska olen halunnut hemmotella itseäni. Minulla on nyt enemmän rahaa kuin kaksi vuotta sitten, joten voin myös käyttää sitä enemmän.

Mutta en minä kaikkia rahojani käytä, vaan jätän joka kuukausi jotain säästöön. Lainaa ei tarvitse enää lyhentää, joten nyt sitten vain kerätään puskuria. Tulojen kasvaessa menotkin kasvavat, mutta en suostu edelleenkään uskomaan että kaikki se mikä tulisi myöskin vääjäämättä menisi. Nolla on väistynyt ja viivan alla pötköttää mukavasti euroja.

Töissä tulen seuranneeksi ja miettineeksi ihmisten rahankäyttöä. Usein joudun ihmettelemään sitä suuresti. Joulu, tuo suuri kulutusjuhla, nostaa taas pinnalle ihan tavallisten ihmisten velkaantumisen ja sitä kautta velkaneuvonnan tarpeen.

Minulla on käytössä vain yksi neuvo, ja se on isketty minuun todella syvään: voit käyttää vain sen verran rahaa kuin sinulla on. Antakaa anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta en voi ymmärtää miten joku voi ostaa vaikkapa satasen kengät jos hänellä ei ole niihin oikeasti varaa. Ja oikeasti varaa tarkoittaa nyt sitä että on muistettu ensin maksaa vuokra, ruoka ja muut tarpeelliset asiat.

Olen aina ollut erittäin tarkka rahoistani. Löysäilymarginaali on nyt isompi kuin tiukempina aikoina, mutta seuraan silti kulutustani. Enkä siis seuraa passiivisesti ("oho, taas meni satku") vaan hallitsen aktiivisesti. Jos aivoni muuten ovatkin välillä monimutkainen sekamelska, niin raha-asiat kulkevat kyllä yhdessä tiukassa putkessa. Varsinainen talousnatsi.

Suuremmat tulot = suuremmat menot? Kyllä ja ei. Ihan niin masokisti en ole, että kitkuttelisin jos ei ole pakko. Mutta niin rikkaaksi en ole ruvennut, ettei kulutuksen rajoja tarvitsisi miettiä. Oikeastaan niitä rajoja onkin syytä miettiä vasta sitten kun tienaa vähän enemmän. Pienet tulot eivät jätä valinnanvaraa; kun raha ei riitä oikeastaan edes pakollisiin menoihin niin eipä juuri tarvitse miettiä mihin sen käyttäisi. Mutta kun tärkeiden juttujen jälkeen käteen jää vielä vähän hiluja, on syytä hiukan harkita mihin niitä viljelee.

Olen tainnut saavuttaa oman normaalikulutukseni lakipisteen, sillä kuukausipalkasta näyttää (erityisesti yrittämättä) jäävän aina suunnilleen saman verran säästöön. Elän sellaista elämää mihin minulla on varaa.

Ja vielä lyhyesti siitä joulusta: toivottavasti kukaan teistä ei ole ensi tammikuun velkakierreuutisissa. Yllättävän monet tuntuvat uskovan että joulu tulee kukkarosta (mitä paksumpi kukkaro, sitä parempi joulu). Ei se tule. Lainarahalla rakennettu tunnelma on helppo humala, jonka krapula on kamala ja pitkäkestoinen.

9 kommenttia:

Nan kirjoitti...

Olen samaa mieltä ja samanlainen. En oikein ymmärrä, mihin ihmiset saavat törsättyä isoja palkkoja. Miksi ihmeessä koko ajan pitäisi ostaa jotain? Suurin osa tuntemistani ihmisistä on juuri sellaisia, että tili tulee ja menee.

Tarkkailen myös menojani ja jos nyt jotain rahaa jostain saan, yleensä jotain jää säästöönkin. Nyt kun pohdin tulevaisuuden valintojani, olen tosi kiitollinen säästöistäni. Minä oikeasti voin valita ja tehdä erilaisia asioita, minulla on vapautta, joka tulee siitä, että en haali materiaa. Tämä tuntuu hyvältä (se, että osaanko hyödyntää tilanteeni parhaalla mahdollisella tavalla onkin sitten eri juttu).

Anneli kirjoitti...

Minä olen niin vanhanaikainen että maksan kaupassakin käteisellä :)
Mutta en koskaan unohda yhtä työkaveria, joka halusi ostaa huulirasvaa, mutta hänen piti odottaa tilipäivää :O
Minun alalla on pieni palkka, mutta olen minä lankoja saanut ostettua :)

Mustikkamaa kirjoitti...

Mä jouduin pienituloisena ottamaan paljon lainoja (sukulaisilta, kavereilta), että nyt sitten työssä ollessa iso osa palkasta menee velkojen maksamiseen... Tietysti Helsingin hinnoilla (vuokrat ym.) ja kahden ison koiran mammana tilanne on vähän eri. Ei kuitenkaan oo siitä kiinni, että olisin törsäillyt opiskeluaikoina/työttömänä ollessani, vaan lainat on pyydetty ihan tarpeeseen.

Hehkuvainen kirjoitti...

Nan: aika monet jäävät koukkuun ostamisen ja uuden hankkimisen tuomaan hetken huumaan. Minulta ilmeisesti puuttuu joku shoppailugeeni, vaikka kyllähän minustakin on kivaa saada välillä uusia leluja. Ihanaa kuulla, että sinulla on asiat hyvin :).

Anneli: kyllä on huono tilanne, jos ei ole puskurissa varaa yhteen huulirasvaan :/. Tosin tiedänhän sen että köyhänä rahat eivät riitä vaikka kuinka tarkasti suunnittelisi ja laskelmoisi käyttöä, venyttäisi senttiä kuin viimeistä päivää. Kun on loppu niin on loppu :(.

Mustikkamaa: otinhan minäkin opintolainaa pakon edessä, tuttu juttu. Sinusta tiedänkin kyllä että rahat ovat menneet ihan elämiseen ja tarpeeseen, ei todellakaan mihinkään hetken huumaan ja järjettömään rillutteluun. Lähipiirissä kun on tarjolla näitäkin esimerkkejä että maksetaan mieluummin ulkomaanmatka kuin vastike... *silmien pyörittelyä*

Anonyymi kirjoitti...

Hirvittävän hyvä ja aina yhtä ajankohtainen kirjoitus. Näin pankintätinä tuntuu, että ihmisillä on lopunviimein melko pienet puskurit, ja isotkin nettotulot saa sileäksi varsin helposti.

Zepa kirjoitti...

Just näin!

Hehkuvainen kirjoitti...

Anonyymi: mää en varmaan kestäis ollenkaan olla pankintätinä.

Zepa: ^_^

miutsi kirjoitti...

En mäkään ymmärrä sitä, että tuhlataan enemmän kun on varaa. Ja että joulua varten otetaan velkaa :o
Muistan kun muksut oli pieniä yhden yh:n joka "kehui" kuinka paljon hän oli jostain vaatteesta maksanut. Mun mielestä kehumisen aihetta oli/on siinä jos on löytänyt HALVALLA :)(justiinsa ostettiin likalle 70 euron kengät 25 eurolla!)
Ja vieläkin vaikka olen töissä niin mietin tosi tarkkaan, että mitä raaskin ostaa. No ehkä se osaltaan vaikuttaa kun toinen taloon rahaa tuovista on työttömänä ja ite olen pienipalkkaisella alalla ja teen lyhennettyä työviikkoa.

Hehkuvainen kirjoitti...

Miutsi, olet aivan oikeassa: enemmän kannattaisi kehua hyvillä löydöillä, ei niinkään sillä että kuinka paljon rahaa on saanut palamaan.