29.10.2012

Sekalaista sekoilua


Kylläpä jäi vähän hassu kunnallisvaalien jälkeinen olotila. Olin ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostunut siitä, että pääseekö oma ehdokkaani läpi. Oikein seurasin tilannetta (ja pääsi se!). Ja sehän tässä vasta kummallista onkin, että tällä kertaa minua jopa vähän kiinnostaisi tietää kuinka se minun edustajani siellä valtuustossa pärjää. Eikä siinä vielä kaikki!

Lisäksi nyt jotenkin ihan oikeasti tajusin sen, että minulla on kaupunginvaltuustossa edustaja, johon voin ottaa yhteyttä jos keksin Tampereen asioissa jotain parantamisen varaa. Minun asioitani hän on siellä valtuustossa minun valttuuttamana ajamassa! Nyt on sellainen olo että heti pitäisi keksiä jokin syy olla yhteydessä.

En keksi, mennään seuraavaan asiaan.

***

Lauantaina järkkäsin jo perinteeksi muodostuneen joulukorttiaskarteluhetken. Siskoni ja kaksi ystävääni olivat meillä luomassa taidetta ja jouluisaa atmösfääriä. Mikäs oli askarrellessa, kun pikkupakkanen koristeli maiseman vallan talvisen näköiseksi ja glögiä oli tarjolla!

Muut saivat paljon aikaan, omaan saldooni en voi olla kovinkaan tyytyväinen. Tein vain pari joulukorttia, ja nekin ovat vähän epäilyttäviä. No, onneksi lauantai ei ollut tulostavoitteellinen päivä. Tarkoitus oli tavata kavereita, pitää hauskaa ja saada ideoita ja siinä onnistuttiin mielestäni hyvin.

Tänä vuonna olen kyllä poikkeuksellisen hidas ja epäorganisoitunut näissä joulujutuissa. Heräsin tässä ihan hiljattain siihen, ettei minulla ollut joululahjaidealistaa tälle vuodelle, kun yleensä sen kokoaminen aloitetaan viimeistään helmikuussa. Apua! Ei tästä tänä vuonna taida tulla oikein mitään. No, pistän kaiken saamattomuuden ja muun sellaisen sairastelun piikkiin. (Lisäksi tiedän ettei kukaan kuole jos ei saa minulta joululahjaa tai -korttia. Lähinnä minä menetän sen antamisen ilon.)

***

Sairastelusta puheenollen: mysteerivatsani (tai oikeastaan vain sappitiehyet) kuvataan marraskuun lopussa. Siihen asti (ja luultavasti sen jälkeenkin) ollaan vaan mahan vieressä, vaikka välillä voisin haluta olla kauempana. Erinomaisena päivänä ei tunnu missään, huonona on tosi hankala olla. Suurimman osan ajasta tuntuu siltä, että joku kutittaisi varovasti sisältäpäin. Mutta ei silti naurata.

***

Selätin shoppailukauhuni ja ostin itselleni talvitakin. Melkoinen savotta sekin taas oli. Kukkarolle sopivat olivat rumia ja/tai epäsopivia. On ihan oikeasti aika vaikea löytää talvitakkia jos ei kelpuuta sellaista kiiltävää, mustaa, möykkyistä ja vyöllä kurottavaa jätesäkin sukulaista. Kun kiikuin jo epätoivon partaalla, raahauduin Stockan lastenosastolle, josta olen löytänyt aiemminkin sopivia vaatteita.

Enkä lähtenyt tyhjin käsin tälläkään kertaa. Ostin Reiman senttikokoisen toppatakin, oikein kivan ja sopivan. Hintaa oli tuplasti enemmän kuin halvemmissa rytkyissä, mutta josko laatuakin olisi sitten vähintään viideksi seuraavaksi vuodeksi. Sain heijastimen kaupan päälle, niinpä näyn kun kipittelen hienon uuden takkini kanssa pimeässä. Vaikka kehtaa tuolla takilla liikkua ihan valoisankin aikana.

2 kommenttia:

Mie taas kirjoitti...

Reima ON hyvä! Millaisen takin ostit? Mä yritin käydä urkkimassa, mutta Reiman mallisto on aika laaja... :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Näyttää olevan Reiman tuotemerkki Progress kyseessä ja sieltä malli Camira (ruskealla pohjavärillä).