1.9.2012

Potilas


Terveiset täältä gastroenterologian laitokselta. Lyhyesti: maanantaina alkoi vatsakipu, tiistaina lanssimiehet kävivät kotona tarkastamassa tilanteen ja keskiviikkona päädyin sitten päivystyksen kautta osastolle, jossa edelleen makailen.

Olo on voimaton eikä kotiinpaluusta ole vielä tietoa, mutta hoidossa ja valvonnan alla ollaan koko ajan eikä henki ole lähdössä (ainakaan välittömästi). Palaan siis myöhemmin kertomaan lisää, mutta nyt kerron vain etten ole varsinaisesti kadonnut mihinkään, onpahan vain sekä diagnosointi että paraneminen pahasti kesken (ja netti pääosin huono) enkä siksi ole äänessä.

Täkäläinen muoti ei miellytä minua. Nämä kaavut eivät ole muodikkaita värin tai muotoilun suhteen, mutta oman tehtävänsä ne täyttävät silti hyvin: vaate on pehmeä eikä purista, kiristä tai hierrä. Mitä sitten että joudun käärimään lahkeita ja hukun puseroon. Asusteena kaikilla vakavasti otettavilla potilailla on tippateline, jota minäkin tietysti raahaan koko ajan mukanani. Ei niin että kulkisin minnekään muualle kuin vessaan, mutta sinnekin se teline on otettava mukaan.

Parasta viihdettä täällä on (sööttien mieshoitajien lisäksi) television tuijottelu. Ohjelmatarjonnasta tekisin kuitenkin valituksen. Kun ajatuskin ruoasta tökkii eikä alas mene kuin pikkuisen viileitä nesteitä, ei mitenkään jaksaisi katsoa ruokaohjelmia. Eikä tuolta televisiosta tule mitään muuta! Oikeasti, KAIKKI ohjelmat kertovat ruoasta. Kokki- ja ruokaohjelmien välissä tulevat vain uutiset, joissa kerrotaan viljan puinnin alkaneen ja karppausinnon kohottaneen kansan kolesteroliarvoja.

Just. Koittakaahan pärjätä.

10 kommenttia:

Urpo Turpo kirjoitti...

Pikaista paranemista, olkoon Voima kanssasi jne...

Salla kirjoitti...

Aina sun pitää matkia mua... =)
Parane pian ja pyydä sudokuja tai ristikoita ajanvietteeksi! <3

Mustikkamaa kirjoitti...

Pikaista paranemista!

Anneli kirjoitti...

Ei voi olla totta !!!!
Minäkin menin sunnuntai- maanantaiyönä sairaalaan. Sama vika mahaa koski ja vielä jotain muutakin :((
Tähystysaikaa odottelen, lähti kiireellisenä !
Saikulla olen ollut viikon ja huomenna pitäisi kyetä töihin .

Jaksamista sinulle, kohtalotoveri !

Miisa kirjoitti...

Toivottavasti diagnoosi löytyy ja pääset pian kotiin. Pikasista paranemista!

Nan kirjoitti...

Uh, ei kuulosta kivalta. Pikaista paranemista!

Anonyymi kirjoitti...

Ai ai. Parempaa vointia!

HootHoot kirjoitti...

Voihan. :( Toivottavasti vaiva selviää pian ja on hoidettavissa kuntoon.

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos tsempistä.

miutsi kirjoitti...

Paranemisia!!