25.6.2012

Poimintoja kirjahyllystä


Siitä on pitkä aika kun viimeksi luin jotain muuta kuin 50-luvun emännän oppaita. Tai siis nyt ei ole pitkä aika kun vasta luin jotain muuta. Mutta siis pitkä aika ennen näitä. Asiaan.

Jouko Sirola: Etsijä ja hänen neljätoista elämäänsä

Näin kertoo kirjan takakansi: etsijä asuu kuolleessa kaupungissa eikä nuku koskaan, sillä hän menehtyy joka päivä, herää aamulla uutena ihmisenä ja ryhtyy päivän töihin.

Siinä kirjan sisältö melko tarkkaan onkin. Jostain syystä etsijä kuolee aina väkivaltaisesti, eikä kirja muutenkaan mitenkään hilpeä ole. Kaikki on jotenkin kuollutta ja ne, joissa on vähän elämää vielä jäljellä, eivät oikein välitä siitä. Tuntuu siltä että etsijällä on päivällä jokin tehtävä, ainakin aamuisin pitää jälleen syntyä ja nousta. Illalla voi sitten taas kuolla.

"Kaupungin väri alkoi palautua. Hän heräsi kuudentena päivänä kuolleista. Niin pitkään se ei ollut koskaan kestänyt. Ehkä maailma oli muuttumassa.

Ensimmäiseksi sen näki linnuista. Ne juoksivat seinän ja valopylvään välillä kulkevilla kierteisillä kaapeleilla kuin olisivat keksineet uuden tavan liikkua. Hidasta, paakkuista ruskeaa väriä valui niihin taivaalta, korkeuksissa jyrisevän hallintokoneiston väkipyöristä ja rattaista, ja vähin erin ne täyttyivät, tulivat värikylläisiksi ja rupesivat näyttämään varpusilta. Ne räpistelivät kuivuneita siipiään ja ryhtyivät laulamaan kuin levysoittimen keskiössä rahiseva neula."


Sirolan tyyli on... no, omanlaisensa. Etsijä ja hänen neljätoista elämäänsä ei ole kertovaa kirjallisuutta, vaan sanataidetta. Runollista proosaa, jota on vaikea kuvailla. Näitä tarinoita ei voi kertoa eteenpäin, sillä toistettaessa ne menettäisivät ison osan olemuksestaan. Parasta on lukea itse, jos taiteellisen hämärä ja synkeä tarina kiinnostaa. Ne, jotka haluavat kirjaan kunnollisen alun, järkevän keskikohdan ja selkeän lopun, voivat jättää väliin.

Terry Pratchett:
Suuri ajomatka - onttujen ensimmäinen kirja
Louhoksen valtiaat - onttujen toinen kirja
Yläilmoissa - onttujen kolmas kirja


Kevyesti luettava nuortentrilogia suuresti ihailemaltani fantasiamestarilta. Ei parasta Pratchettia, mutta ehkä se johtuu siitä että nämä tosiaan ovat nuortenkirjoja (en tosin tiedä minkä ikäiset ihmiset ovat nuortenkirjallisuuden kohderyhmä).

Kirjasarja kertoo noin kymmenen senttimetrin mittaisista ontuista (ja selittää sen miksi tavaratalojen hissit tuntuvat seilaavan kerrosten väliä ihan sattumanvaraisesti). Monessa mielessä ihmisten kaltaiset ontut tekevät parhaansa selvitäkseen mullistuksia täynnä olevassa maailmassa. Joskus elämä on helppoa, joskus yllättävän vaikeaa - ihan niin kuin ihmisilläkin. Onttujen elämä on täynnä haasteita, seikkailuja ja jännitystä.

Olen aina pitänyt Pratchettin tavasta kirjoittaa. Se on sujuvaa ja ovelasti kuvailevaa. Iso kiitos kuuluu tietysti kääntäjälle, jonka ansiosta alkuperäistekstin vivahteikkuus on säilynyt myös käännöksessä. (Tai ainakin uskoisin säilyneen.)

"Taivaalta ryöppysi ankeaa sadetta. Lannistavaa sadetta. Maahan valui sadetta, joka on paljon tavallista sadetta märempää ja joka tulee isoina pisaroina ja läiskähdyksinä. Sellaista sadetta, joka on oikeastaan vain pystysuora meri, jossa on reikiä."

Trilogian kaikissa osissa on alku, keskikohta ja loppu. Välillä käydään avaruudessa asti, mutta lukijaa ei koskaan jätetä pyörimään eksyneenä sinne tänne. Helppoa kesälukemista tällaisille ihmisille, jotka käyvät välillä vähän hitaalla ja ehtivät illalla lukea kaksi sivua ennen kuin uni voittaa. Kirjaimetkin olivat sopivan suuria. Ei uuvahda silmä eikä aivo.

4 kommenttia:

Yamaba kirjoitti...

Jaha, taitaa pitää lukea ontuista joskus. Kuulosti hyvältä. Sitä toista tyyliä tulee vastaan töissä tarpeeksi.

Hehkuvainen kirjoitti...

Oikein taiteellinen proosa on aika raskasta luettavaa. Se on kuin liian pitkä runo, johon hengästyy. Onttujen seikkailuissa mieli lepäsi.

Mie taas kirjoitti...

Mä olen löytänyt Terryn vasta aikuisena, joten muhun uppoaa (lähes) mikä vaan hänen kirjoittamansa. Nyt on vaan ollut niin kiirusta, etten ole ehtinyt lukemaan mitään, joten kiitos muistutuksesta! :) Lukeminen on niin hyvä tapa (ainakin mun tapauksessani) saada aivot narikkaan, että sitä pitäisi harrastaa useammin!

Hehkuvainen kirjoitti...

Lukeminen tekee hyvää. Varsinkin jos lukee jotain hyvää. Toivottavasti löydät aikaa myös aivojen narikoittamiselle :).