3.4.2011

Puolikunto


Köh köh. Pomoni tauti on nyt sitten tarttunut minuunkin. Kyseessä täytyy olla tosi ärhäkkä pöpö, sillä mitkään miehen sairastamat pikkurutot eivät ole minuun tarttuneet.

Ei puhettakaan että kuume nousisi, kuivaa yskää sen sijaan riittää. Viimeiset kolme yötä olen nukkunut hyvin huonosti, koko ajan kutiava kurkku ei anna rauhaa. Ei tässä muuten mitään kestämistä olisikaan, jos saisi nukuttua. Viime yönä kurkku oli hiukan rauhallisempi, mutta heräsin sitten siihen kun alakerran ukko esitti huutomonologia eukolleen (jaa, se kuuluu jatkuvan nyt). Kiitti hitosti.

Vaikka töistä nyt taudin sainkin, niin muuten on ollut ihan mukavaa. Koulussa ollessa olen ajatellut, etten ikinä koskaan haluaisi tai voisi tehdä kirjanpitotyötä. Nyt, kun olen tehnyt sitä neljä viikkoa, huomaan että ehkä se ei olekaan niin tyhmää.

Oikeastaan se on aika jännittävää, ja voisin hyvinkin kuvitella tekeväni kirjanpitoa työkseni jos olosuhteet olisivat oikeat. Opettaja kävi lyhyellä visiitillä työpaikalla toteamassa, että kaikki näyttää olevan kunnossa. Varsinainen työssäoppimisen arvio tehdään sitten vasta toukokuussa.

Mies lähti talven viimeisille lumille lautailemaan, minä jäin kotiin pesemään pyykkiä ja värjäilemään tukkaani. Väsyttää, mutta en voi ottaa päikkäreitä kun sitten en varmasti nuku yöllä. Vain tosi kipeänä voin nukkua päivällä, enkä minä ole tosi kipeä. Sunnuntai sujuu leppoisasti lötköillessä.

Ei kommentteja: