18.2.2011

Kiltteys peruttu!


Millainen on teidän mielestänne kiltti ihminen? Miten kuvailisitte luonteeltaan kilttiä ihmistä?

-

Minä olen kiltti ihminen. Olen aina ollut. En haistattele enkä ylipäätään juurikaan kiroile, en ryyppää enkä rellestä. Noudatan sääntöjä ja lakeja, hoidan raha-asiani hyvin ja palautan kirjaston kirjat ajoissa. Olen hirvittävän huono valehtelemaan tai huijaamaan, ja minulla on hyvin herkästi kolkuttava omatunto. Annan mieluusti ystäville omastani ja saan hyvän mielen siitä että voin auttaa ventovieraitakin.

Siivoan jälkeni, noudatan taloyhtiön hiljaisuusaikoja enkä turmele yhteistä omaisuutta. Pidän huolta itsestäni ja muista. Olen aina osannut olla kaikella tapaa nätisti, ja olen tehnyt sen mielelläni. Olen uskollinen ystävä ja kumppani, ahkera opiskelija, tunnollinen työntekijä ja lainkuuliainen kansalainen. Olen todellakin aina ollut kiltti.

Vaan meninpä tässä päivänä eräänä itseeni ja viivyin siellä hetken. Tajusin, että en sittenkään ole aina ollut kiltti. Toisinaan (ja tämä voi olla vain minun kuvitelmaani) kilttejä ihmisiä kuvataan myös ujoiksi, hiljaisiksi ja aroiksi. Ja nyt pelkään, että tässä olen johtanut teitä harhaan (erityisesti kommenttiosiossa) - ja ehkä monet vuodet myös itseäni. Olen varmasti kuvannut itseäni hiljaiseksi ja araksi, mutta sehän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ei se ole oikein koskaan pitänyt.

En ole koskaan ollut hiljainen. Olen aina ajatellut ilkeitä (ja varsinkin tuhmia!) ajatuksia, ja olen puhunut pahaa ihmisistä. Sanon suoraan ja rumasti. Minulla on aina ollut pieneksi ihmiseksi iso ääni, enkä koskaan ole arastellut käyttää sitä. Olen aina ollut esiintymiskykyinen ja -valmis. En ole koskaan ollut kaino enkä varsinkaan vieno.

En ole koskaan ollut arka. Kerhossa voitin kädenväännössä kaikki pojat yhtä lukuunottamatta - ja se tappio kalvaa vieläkin mieltä. (Jouni, jos satut lukemaan tätä, vaadin uusintaottelua!) En ole koskaan pelännyt niitä "kovia" tyyppejä, sillä olen tiennyt olevani heitä henkisesti vahvempi. Minua ei koskaan ole kiusattu koulussa. Ehkä olen vain ollut äärimmäisen onnekas tässä asiassa, tai sitten en kertakaikkiaan ole suostunut kiusattavaksi. Minä kyllä puolustin niitä joita luokallani kiusattiin, ja olen antanut kurinpalautusta hankalille tyypeille sekä ala-asteella että nykyisessä koulussani.

En ole koskaan ollut ujo. Otan helposti kontaktia toisiin ihmisiin, enkä jää missään seurueessa huomaamattomaksi. Olen aina ollut sosiaalinen. Olen aina lörpöttänyt sujuvasti aiheesta kuin aiheesta kenen tahansa kanssa. Olen aina ollut itsenäinen ja saanut hoidettua omat asiani. Olen esittänyt mielipiteeni, vaikka se eroaisi muiden mielipiteestä.

Lukiossa olin matematiikan tunneilla opettajan kauhu, sillä vaadin opetusta. Kun muut olisivat kiiruhtaneet eteenpäin, enkä minä tajunnut jotain asiaa, tein kyllä hyvin (äänekkäästi) selväksi sen että minä en etene mihinkään ellei opettaja selvitä minulle tätä asiaa ensin kunnolla. (Sitten se opettaja aina hiippaili viereen ja aloitti että "mitä se Hehku täällä huutaa"...) Lukion opinto-ohjaajalla ja minulla oli pitkään tiukka periaatteellinen vääntö, ja minä pidin pääni loppuun asti. Vaadin huomiota ja vastustin auktoriteettia.

Olen ollut luottamusoppilaana ja nyt toimin luokan varaedustajana. Otan helposti johtoaseman ryhmässä, jos sitä ei kukaan muu ota. Kaikenlainen vatulointi on aina tuskastuttanut, minä kyllä päätän mitä tehdään jos asiat eivät muuten suju. Tuskin kukaan menneisyydestäni (tai nykyisyydestäni) kuvailisi minua ujoksi ja araksi. Olen aina saanut positiivista palautetta reippaudestani ja toimeliaisuudestani. Rohkea ja selkeä ulosanti on aina ollut vahvuuteni, ihan lapsesta saakka ja läpi elämän.

Ei, en oikeasti ole koskaan ollut ujo, hiljainen tai arka. Olen silti puhunut olevani nimenomaan tässä mielessä liian kiltti ja kärsiväni siitä. Pelkään joskus vieläkin sitä, ettei minusta pidetä. Olen tuskastellut kiltteyden haittoja ja olen yrittänyt päästä eroon liiasta kiltteydestä. Olen käynyt vuosikausia terapiassa oppiakseni olemaan vähemmän kiltti. Ja nyt olen hiukan ymmälläni.

Olenko tosiaan muuttunut, vai lakkasinko vain jossain vaiheessa uskomasta itseeni? Olenko terapian avulla löytänyt jotain uutta, vai vain paljastanut sen mitä olen aina ollut? Olinko ylikiltti vain vanhemmilleni hylkäämisen pelon takia, ja luulin sen kiltteyden ulottuvan elämäni muillekin osa-alueille? Onko tämä koko kiltteysjuttu vain joku lapsuuden haamu, josta en ole älynnyt päästää aiemmin irti?

Onko oloni nyt niin muikea, että kuvittelen aina olleeni tällainen vaikken olisikaan ollut? Kuka tässä nyt huijaa ja ketä - vai huijaako kukaan? Meneekö minulla nyt puurot ja vellit sekaisin, sotkenko käsitteet ja asiat?

Liian tunnollinen ja ahkera olen aina ollut, ja olen edelleenkin. Mutta miksi olen sanonut itseäni myös hiljaiseksi ja araksi, vaikka sitä en ole koskaan ollut?

Tämä koko pohdinta lähti siitä, kun ihan sujuvasti enneagrammitestissä kuvailin itseäni vahvaksi ja itsevarmaksi. Hätkähdin, sillä minulla on sellainen olo etten tosiaan olisi tehnyt niin joitakin vuosia sitten. Ja silti tiedän, että olen aina ollut vahva ja itsevarma.

En ole ihan varma mikä tämä kuvio on ja miten olen tähän päätynyt, mutta tunnen olevani lähempänä itseäni kuin koskaan. Ja se tuntuu todella hyvältä.

11 kommenttia:

LB kirjoitti...

Itsesi kuvaus on enemmänkin 'pelkkää' Tunnollisuutta ja Kohteliaisuutta, eikä niinkään kiltteyttä, johon tosiaan 'kuuluu' tietynlainen hiljaisuus ja alistuvaisuus, joka taasen saattaa johtua siitä että kiltteydelle saadaan määritelmä jo lapsena, jollaisena tietysti pitääkin olla kiltti hiljaa ja vanhempia totellen. :)

Salla kirjoitti...

Liittyy kai jotenkin asiaan, että mualimalla jouduin minäkin kiltti Hehkun matikantuntien vieruskaveri opettelemaan tarvittaessa suorasanaiseksi, ilkeäksi ja itsekkääksi.

Kai se on hyvä olla kiltti, jos tietää milloin. Tosin kiltti tuo minulle mieleen positiiviisia ajatuksia jos puhutaan lapsista ja ehkä hieman negatiivisia jos puhutaan aikuisesta.

Tai sitten se tuo mieleen skottihameen.

Hehkuvainen kirjoitti...

LB: tämäpä selvensi asiaa! Korjaan siis: olen aina ollut tunnollinen ja kohtelias, mutta en koskaan kiltti. En, vaikka luulin niin jossain vaiheessa. :D

Salla: kyllä elämä (ja terapeutti) opettaa olemaan. Tuo on muuten TOSI kierosti totta, että kiltti lapsi on hyvä juttu, kiltti aikuinen ei välttämättä ookaan. O__O Konua, sanoitsit sää varmaan. Skottihameet on hienoja, niitä saisi kyllä olla enemmän :).

Amelia kirjoitti...

Minä olen vähän liiankin kiltti ja olen saanut maksaa siitä karvaasti. Jossain vaiheessa sitten sain tarpeekseni ja aloin pitää puoliani ja muutuin vähän liiankin kovaksi. Nyt olen löytänyt tasapainon - toivottavasti.

Alitsa kirjoitti...

Minusta kiltti on semmoinen ihminen, joka haluaa toisille lähtökohtaisesti hyvää. Tuhma on semmoinen, joka haluaa pahaa. Eli voit kyllä olla "tuhma", mutta oikeissa tilanteissa se on oikein kilttiä! ;)

Näin minä kiltteyden määrittelisin, vaikka moni muu määrittelee sen minusta suppeammin ja jopa väärin.

Minä olen kiltti, mutta hiljainen, vaatimaton ja arka: no way.

Sori muuten, että tuosta kirotusta testistä tuli moinen aivopähkinä myös muille kuin minulle...

Yamaba kirjoitti...

Alitsan määritelmä on hyvä. Hän on viisas nainen. Noudatan hänen määritelmäänsä.

Sinun blogissasi olen vieraillut jo aika pitkään ... parisen vuotta? ... ja olen saanut sinusta käsityksen, että olet oikeasti kiltti. Tunnollinen olet myös, mutta turhaa kohteliaisuutta et taida liikaa viljellä ...

Alitsan tapaan voisin myös kuvailla itseäni: "Minä olen kiltti, mutta hiljainen, vaatimaton ja arka". Siihen kuitenkin on lisättävä äkkipikaisuus ja kamalat nopeat raivostumiset, jotka ei kestä pitkään, mutta joita saa katua pitkään. Alitsan määritelmän mukaan ne kuitenkin kuuluu kiltteyteen. En minä pahalla ...

Skottihameita saisi minustakin olla käytössä paljon paljon enemmän.

Samma kirjoitti...

Joudun olemaan erimieltä: kiltteys ei mielestäni tarkoita hiljaisena tai ujona olemista. Kiltteys on mun mielestä ennen kaikkea sitä, että ajattelee muita aina ennen itseään. Teki sen sitten äänekkäästi tai hiljaa.
Lapsena kiltteys on sitä omien hedonististen himojen hillintää ja ihan aiheellistakin monessa kohtaa ("Ei, en hae enää kuudetta piparia, koska muillekin pitää jäädä" "En saa huutaa täällä kirjastossa, koska muut yrittävät keskittyä").
Aikuisena liika kiltteys on pahasta. Pitää osata ajatella itseään ja muita oikeassa suhteessa, ei niin että aina muiden etu ajaa oman edun edelle.
Sanoo ainainen vastarannankiiski, joka on silti ollut koko elämänsä kiltti ja tehnyt aina asiat muiden ehdoilla - muttei tee enää.

Alitsa kirjoitti...

Ooh, ihan täällä punastuu Yamaban kehuista! :)

Mutta kyllä sinä Hehku olet kiltti, haluat oikeudenmukaisen maailman, semmoisen jossa kaikilla on mukavaa. Myös sinulla.

On olemassa väärällä tavalla ja oikealla tavalla kilttejä. Joskus pitää tutustua Anna-Liisa Valtavaaran teoksiin "Kiltteydestä kipeät" ja "Oikein kiltit". Jos olen oikein asian ymmärtänyt, ensimmäinen teos käsittelee sitä "väärää" tapaa olla kiltti ja jälkimmäinen sitä miten olla kiltti menettämättä itseään.

Hehkuvainen kirjoitti...

Amelia: se on tosi hyvä, että tasapaino on löytynyt - tai ainakin olet päässyt lähelle sitä :).

Alitsa: oikein mainio kiltteyden määritelmä, toimii (ainakin jos ei ihan liian syvällisesti analysoi).

Yamaba: olet oikeassa, en minä turhia kohteliaisuuksia levittele. Ei sellaisesta mitään hyötyä olisikaan. Aiheellista kiitosta, kannustusta ja kohteliaisuutta kyllä harrastan.

Samma: tosi toimiva määritelmä tuokin! Asioiden määritteleminen on joskus vähän hankalaa. Tai ei välttämättä se määritteleminen, vaan sitten se että ihmiset käyttävät samoja termejä, jotka ovat kuitenkin määritelleet eri tavoin. Minä yhdistän kiltteyteen tietynlaisen arkuuden, toiset sitten eivät yhdistä.

Onpa hyvä, että et enää tee (ainakaan kaikkia) asioita muiden ehdoilla :).

Susianna kirjoitti...

Minusta sinä et ole kiltti, jos ajatellaan sellaista kiltteyttä, että laittaa muiden edun omansa edelle. Jopa silloin kun ei pitäisi. Kiltti ihminen ei vaadi matikan opetusta, koska ei halua vaatia toiselta mitään. Ja kiltti ihminen ei voita ketään kädenväännössä, koska sille toisellehan tulee hirveän paha mieli, jos hän häviää =)
Kiltti on juuri sellainen alistuva ja ujo ja hiljainen, joka toivoo ettei hänestä ole haittaa ja vaivaa kenellekään.

Hehkuvainen kirjoitti...

Susianna, ajattelet kiltteydestä aika samalla tavalla kuin minä. Erityisesti tuo, ettei halua olla millään tavalla vaivaksi, kuulostaa tutulta. Mutta yhä suuremmassa määrin osaan kyllä vaatia itselleni sen mikä minulle kuuluu.