23.9.2010

Nelisilmä


Kävin maanantaina masentumassa optikolla. Näöntarkastuksessa selvisi, että lisää miinusta on tullut, ja nyt ollaan vahvuudessa -6.25 molemmissa silmissä. Ei ollenkaan kivaa. Uudet pleksit menivät ostoon saman tien, ja eilen sain ne jo päähäni. En tajua kuinka näköni on yllättäen heikentynyt kovastikin, kun se pysyi vuosikausia samassa. Toivoin, että heikkeneminen olisi tosiaankin loppunut, mutta ilmeisesti ei.

Sain silmälasit jo ala-asteella. Ensin minun tarvitsi pitää niitä vain televisiota katsellessa tai koululla taululle tuijottaessa, mutta hyvin pian silmälasien tarve oli ihan jatkuva. Luulisi, että kahdessakymmenessä vuodessa tottuisi rilleihin, mutta ei.

Tai tottuuhan sitä tietysti sillä tapaa, ettei enää yritä kaivaa silmää linssin läpi. Ja tottuu siten, että osaa yllättävän paljon asioita käsikopelolla. Mutta en koskaan totu niin, että hyväksyisin asian. Minä vihaan silmälasejani. Tai oikeammin: vihaan sitä että en näe.

Kyse ei ole siitä, että ajattelisin näyttäväni jotenkin rumalta lasit päässä. Nykyään kehyksissä on valinnanvaraa, ja löydän yleensä mieleiset melko helposti (vaikka näin kapeille kasvoille on aika suppeat sankavalikoimat). Kyse on ihan puhtaasti siitä, että minä en kerta kaikkiaan sulata sitä etten pärjää ilman laseja. Tunnen itseni jotenkin kamalan vammaiseksi ja karmealla tavalla vajaaksi. Itku pääsee asian tiimoilta monta kertaa vuodessa.

Silmälasit ovat rajoittavat, hankalat, inhottavat ja kalliit (näillä vahvuuksilla linssit ovat suurin menoerä). Saan toistuvasti raivareita linssejä puhdistaessani (ne eivät puhdistu!!!) ja vähintään kerran kuussa minun tekisi mieli paiskata lasit seinään. Ajatus siitä, että tarvitsen aina vain paksummat linssit, on masentava.

Haaveilen laserleikkauksesta. Leikkaukseen menoa jarruttaa lähinnä sen korkea hinta. Toisaalta minua myös hiukan hirvittävät leikkauksen riskit ja se, ettei tulos välttämättä olisikaan pysyvä. Vaikka voittaisin lotossa rahat laserhoitoon, odottaisin ehkä vielä hetken tekniikan kehittymistä. Lisäksi näön heikkenemisen pitäisi olla pysähtynyt, mitä se nyt ilmeisesti ei ole.

Piilareille en ole koskaan aiemmin syttynyt. Ajatus siitä, että silmään pitää tunkea jotain sinne kuulumatonta, on ollut epämiellyttävä. Fyysisesti kyllä varmasti kykenisin toimenpiteeseen, mutta riskit silmän ärtymiseen ja vaurioitumiseen ovat paljon suuremmat kuin silmälaseja käyttäessä ja siksi koko touhu on hieman mietityttänyt.

Piilarit ovat kyllä kehittyneet hurjasti vuosien saatossa, eikä ajatus niiden käyttämisestä tunnu enää ollenkaan niin vastenmieliseltä. Oikeastaan se olisi aika houkuttelevaa. Voisin vihdoin nähdä uimahallissa ja Rajaportilla, voisin käyttää kesäisin aurinkolaseja (siis mitä tahansa aurinkolaseja, eikä minun tarvitsisi ostaa aurinkolaseja vahvuuksilla), voisin tukkaani värjätessä oikeasti nähdä mitä teen, voisin käyttää joskus naamiaisissa naurettavan pitkiä tekoripsiä, voisin käyttää mukavammin moottoripyöräkypärää, voisin vaikka mitä! Ehkäpä varaan jossain vaiheessa ajan piilarisovitukseen.

Vaan eipä sekään ole sitä mitä toivoisin. Minä haluan nähdä oikeasti omilla silmilläni.

10 kommenttia:

Sopuli kirjoitti...

Itsellänikin on ollut silmälasit ylä-asteelta asti ja se on kurjaa! Muut eivät ole koskaan tehneet muuta kuin kehuneet kakkuloitani, mutta itseäni kiusaa ajatus että joudun käyttämään niitä. Ja siksi ne usein unohtuvat hyllyyn, vaikka niiden pitäisi olla jokapäiväinen osa elämää.
Mutta emmeköhän me myyräsilmäiset kakkulapäät pärjää! Edelleen kiukuttaa miten lasit jättävät ikävät jäljet nenän päälle, mutta toivon että jaksan elää sen kanssa, sillä suhtaudun isäni vuoksi hiukan kriittisesti laserleikkaukseen.
Kärsivällisyyttä jatkoon! :)

Kaisa kirjoitti...

Minulle elämä aukeni, kun -9 ja -10 vahvuuksisena hankin piilarit neljä vuotta sitten. Kun näkee yöllä kellon ja voi tosiaan mennä uimahallin saunaan!! Käytän siis kuukausilinssejä, jotka ovat silmässä yötä päivää noin neljä viikkoa, sitten yö ja päivä ja yö rillipäisenä ja taas laitetaan uudet linssit silmiin. Vaikka linssit maksavat ja niidenkin kanssa on omat ongelmansa (silmä kuivuu ja pitää tiputella), en vaihtaisi niitä enää pois.

Tällä viikolla minulla todettiin sarveiskalvon tulehdus, jonka syytä silmälääkäri ei tosin tiennyt eikä ihan piilareitakaan syyttänyt - virus oli vain päässyt pujahtamaan silmään. Ab-tippa auttaa, mutta kahdeksi viikoksi annettiin piilarikielto. Kammottavaa yrittää pärjätä silmälaseilla!!

Alitsa kirjoitti...

Jos et ole kovin kuivasilmäinen, löydät sopivat piilarit varmasti. Enkä ole nähnyt sinulla mitään syöjättären kynsiäkään, joilla silmään tökkiminen voisi olla aika jännää...

Koita kestää, samassa veneessä ollaan! Vaikka silmälääkärit kuinka sanovat että ylenpalttisella lukemisella ei saa silmiään hajalle, olen eri mieltä: minullakin näkö huononee hitaasti mutta melko varmasti. :( Mutta lukea pitää, ei voi mitään!

Mustikkamaa kirjoitti...

Mulla on silmälääkäri parin viikon päästä - jännityksellä odotan tuomiota. Näkö tuskin ainakaan parantunut, joten uudet rillit varmaan hankintalistalla kohtalaisen pian mullakin.

Piilolinssejä käytin joskus pitkäänkin, mutta mulle tuli sellasia rakkuloita silmäluomiin, että jouduin lopettamaan niiden käytön. Nykyisin kärsin lisäksi kuivasilmäisyydestä, mikä on yleistä kaukonäköisillä.

Lisäksi kaukonäköisellä on se huono puoli, että todennäköisesti mikään leikkauskaan ei sitä korjaa - tätä harvemmin kai lähdetään leikkauksella edes yrittämään. Omalla kohdalla plussaa on vielä sen verran paljon, että mikään leikkaus ei multa rillejä pois saisi.

Jos leikkaus olis mulle toimiva ratkaisu, niin menisin right a way, vaikka kallis toimenpide onkin. Leikkaus maksaisi itsensä äkkiä takaisin, kun ei tarvitsisi parin vuoden välein laittaa rahojaan uusiin rilleihin.

Hanni kirjoitti...

No, mie haluaisin kuulla omilla korvillani, enkä kuule. Silmälasit on kuitenkin suht helppo tapa korjata aistivamma normaaliksi, kuulokoje ei sitä tee koskaan. Ei varmaan lohduta, mutta vaihtaisin vammani oikein mielellään silmälaseihin :) Mun pojan silmät leikattiin Tampereella kesällä laserilla, ja hyvät tuli. Leikkaukseen kuuluu takuu, eli vuoden kuluttua katsotaan, että tulos oli pysyvä. Rahaa se vei, mutta toisaalta 25-vuotias säästää ajan mittaan rahan takaisin silmälasi- ja lääkärilaskuissa. Tosin poika sanoi, että epämiellyttävin toimenpide missä hän on koskaan ollut, onneksi oli nopea. Pitääkö se sääntö enää paikkansa, että näön huononeminen on pitänyt pysähtyä?

Hehkuvainen kirjoitti...

Sopuli: kiitos tsempistä, sitä tarvitaan. Minulla eivät lasit voi unohtua hyllyyn, niin huonosti pärjään ilman niitä.

Kaisa: pikaista paranemista ja jaksamista silmälasien kanssa puljaamiseen!

Alitsa: mää en ole kyllä viime aikoina lukenut lainkaan ylenpalttisesti :D. Koulun alkaminen on vähentänyt kummasti halua tarttua kirjoihin... Koitetaan kestää, ei kai muukaan auta.

Mustikkamaa: mää oon ihan kuvitellu, että kaukonäköäkin korjataan... http://femtolasik.fi/korjattavuus.html Joka tapauksessa kurjaa, kun näkö heikkenee :/. Toivottavasti optikko kertoo sinulle iloisia uutisia.

Hanni: joo, ei lohduta sellaiset "toisilla menee hei vielä huonommin" -jutut ;P. Mutta kuulovamma on varmasti kamala, ei mitään kivaa sellaisessa :(. Olen kyllä kuvitellut, että näön heikkenemisen olisi syytä olla pysähtynyt ennen leikkausta. Minusta se kuulostaa loogiselta (ei kannata kovin nuoria leikata, kun silmä vielä elää kasvun mukaan ja vasta leikattu näkö saattaa piankin huonontua). Toivottavasti pojallasi on jatkossakin kaikki hyvin ja näkö kunnossa :).

Mustikkamaa kirjoitti...

Pointti kai se, että huono miinusnäkö on helpompi korjata leikkauksella kuin huono plusnäkö. Miinusnäköä korjataan -10 voimakkuuksiin asti, plusnäköä +6 asti - mä oon siinä rajoilla onko pointtia. Tällaisen löysin netistä:

[Lainaus/] Vanhemmilla ihmisillä tulisi lukulasien tarve eli vaikka kaukonäköisyyden "laseroisi" pois, ei laseista pääsisi kokonaan eroon joten varsinaisia asiakkaita kaukonäköisten joukosta näihin leikkauksiin ei löydy niin paljoa. Toinen seikka, joka rajoittaa on se, että likinäköisyyden korjauksessa "loivennetaan" sarveiskalvon kaarevuutta eli keskeltä käydään ottamassa kudosta pois. Kaukonäköisyyden korjaamisessa "jyrkennetään" sarveiskalvoa eli keskeistä sarveiskalvo ei ohenneta, vaan "rinkulamaisesti" tätä ympäröivää aluetta ja siksi kudosta pitäisi poistaa enemmän ja suuremmalta alueelta. Kaukonäköisille ei voida tehdä yhtä suuria korjauksia kuin likinäköisille. [Lainaus päättyy/]

Eli jos on kudosta kovin vähän, ei toimenpidettä voi suorittaa. Mutta joo, jäämme odottamaan silmälääkärin lausuntoa... Jospa nää mun muut oudot olot johtuukin väärävoimakkuuksisista rilleistä, voihan sekin olla... Tahtois olla jo terve.

Hehkuvainen kirjoitti...

No tuo selittää asioita. Aika eppaa :(. Parempia oloja sinulle, ystävä kallis!

Mustikkamaa kirjoitti...

Niin ja kiitos kirjeestä! Kirjoittelen tässä vähitellen :).

Hehkuvainen kirjoitti...

:)