4.8.2010

Rest in peace


Kuuntelin viime yönä ukkosta, sadetta ja tuulta. Olen viime aikoina kuunnellut öisin kaikenlaista - lintuja, ohi ajavia autoja, miehen hengitystä. Olen jo pitkään nukkunut koiranunta.

Erään määritelmän mukaan ihminen kärsii unettomuudesta, jos nukahtaminen kestää yli viisitoista minuuttia. Minä saatan hyvinkin maata valveilla puoli tuntia, vaikka olen tuntenut oloni väsyneeksi nukkumaan mennessäni. Mies nukahtaa yleensä lähes välittömästi kun on saanut päänsä tyynyyn, joten ehdin aina vahtia hänen untaan hyvän tovin ennen kuin itse simahdan.

Heräilen usein öisin, varsinkin jos mies on vieressä. Heräilen kyllä myös yksin nukkuessani. Ikkunat ovat helteen takia öisin auki, ja kaupungin äänet havahduttavat aina välillä. Olen kyllä jo tottunut tasaiseen surinaan, mutta esimerkiksi aamukolmelta soiva rekan peruutusääni tunkeutuu kyllä unen läpi. (Kivaa kun on lähikauppa ja sillä säntilliset tavarantoimittajat.)

Olen usein hereillä ennen kellonsoittoa (jos kello on soimassa). Joskus saan unta uudestaan, joskus en. Voin hyvinkin herätä viideltä, nukahtaa, herätä kuudelta, nukahtaa, herätä seitsemältä, nukahtaa... Tiedän nukkuneeni vain siksi, että herään kesken unien. En muista milloin olisin viimeksi nukkunut täysillä läpi yön.

Kärsin siis selkeästi unettomuudesta. Mutta -ja tämä on nyt kirjoitukseni tärkein osuus- en aio olla huolissani siitä.

Ensinnäkin olen aina ollut herkkäuninen. Minua ei ole tarvinnut teininäkään ravistella hereille, usein riitti se että äiti avasi huoneeni oven. Toisekseen kesän helteet ovat selkeästi vaikeuttaneet nukkumistani. Pidän kohtuullisen viileästä makuuhuoneesta, ja nyt lämpötila on ollut jatkuvasti lähes (tai yli) 30 astetta. Ja kolmanneksi: kesäisin nukun yleensäkin paljon vähemmän kuin talvella. Valon määrä vaikuttaa selkeästi unentarpeeseeni.

Heräilen kyllä usein, mutta en valvo pitkään. Saan useimmiten unen päästä kiinni hyvin nopeasti. Kehnosti nukutun yön jälkeen en tunne oloani levänneeksi, mutta en myöskään koe olevani turhan väsynyt. En yleensä tarvitse päiväunia enkä torkahtele tahtomattani. Välillä kyllä tuntuu siltä etten koko päivänä oikein herää, mutta ei sitä auta murehtia.

Huolehtiminen ja huolestuminen olisi kovin kohtalokasta. Oikeastaan yritän välttää asian ajattelemista (ja siksi mietin kahdesti sitäkin että kirjoitanko koko postausta). Luotan siihen, että kehoni ottaa sen minkä tarvitsee - vaikka väkisin. Jos annan sille joka yö mahdollisuuden, se kyllä hoitaa oman osuutensa. Ja luulenpa että viimeistään kuudentena kouluaamuna minusta tuntuu siltä, että voisin hyvinkin jatkaa uniani pari päivää putkeen.

2 kommenttia:

Mustikkamaa kirjoitti...

Mulla on myös ollut näitä unihaasteita. Iltaisin menee aikansa ennen kuin saa mielensä tyhjennettyä - niin paljon meneillään elämässä tällä hetkellä ja stressaa itsestään riippumattomat asiat (joihin ei se stressaaminen kuitenkaan auta). Joskus uni tulee huonosti tai herään keskellä yötä moneksi tunniksi, mutta onneksi tilanne sitten kompensoituu seuraavana yönä :). Ainiin, mulla on uus KALENTERI ja uus PÄIVÄKIRJA!!! Arjen pieniä iloja :)...

Hehkuvainen kirjoitti...

Hyvä ettei unettomuus vaivaa ihan joka yö, se olisi perin harmillista. Ja arjen pienet ilot ovat tärkeitä, onnittelut uudesta kalenterista ja uudesta päiväkirjasta :).