1.4.2010

Loppuja ja alkuja


Loppuneita juttuja:

1. Antibioottikuuri


Jouduin syömään virtsatietulehdukseen kolmen päivän antibioottikuurin. Joo, naurakaa vain; sen siitä saa kun mies palaa matkoiltaan ja on koko viikonloppu aikaa antautua synnille. Minua ei juuri naurattanut kun sunnuntai-iltana pissasin punaista Jaffaa ja piikkilankaa. No, toivottavasti kuuri puri eikä vaiva uusiudu.

2. Näytelmä

Olin mukana Kalevala-aiheisessa näytelmässä, ja kolmesta näytöksestä viimeinen esitettiin eilen. Minä olin mukana kuorolaisena ja tuntui siltä että olen alvariinsa lavalla milloin missäkin asussa. Jännitti aina mutta ihan hyvin se kai meni. Yleisöäkin meillä oli, hip hip. Nyt ei tunnu haikealta vaan lähinnä helpottuneelta.

3. Koulu

Tänään oli tämän lukuvuoden viimeinen koulupäivä. Sitä on jotenkin vaikea tajuta, ettei luokkatovereita näe ennen ensi syksyä (tai ehkä näkee kevätjuhlassa). Ensi viikolla alkaa koko loppukevään kestävä työharjoittelu, eikä sitäkään vielä oikein osaa jännittää.

Mitä jäi ensimmäisestä kouluvuodesta käteen? Paljon uusia tietoja ainakin. Uusia kavereitakin, mutta ei mitenkään hirmusti. Olen aina ollut enemmän yksilö- kuin ryhmäystävä. Vaikka tulen yleensä hyvin toimeen kaikkien kanssa, ei minulla ole tapana kerätä ympärilleni sellaista suurta jengiä vaan keskityn harvoihin ja valittuihin. Niinpä kouluaikojeni saldo on yleensä yksi tai kaksi läheistä ystävää, mutta niistä pidetäänkin sitten kiinni tiukasti.

Opettajat olivat selkeästi haikeita päästäessään meitä lomille. Useampi opettaja on kehunut ryhmäämme ahkeraksi, tunnolliseksi ja kivaksi opettaa. Odotan saavani kevättodistukseen kiitettävän arvosanan jokaisesta aineesta. Siihenhän sitä on tähdätty ja sen eteen on töitä tehty.

Alkaneita juttuja:

1. Pääsiäisloma


Oi ihana pääsiäisloma. Suunnitelmissa pelkkää lepäilyä. Ja ihan vähän kyläilyä.

2. Miehen kavereiden tapaaminen

Tämä on vähän pidempi projekti, jota voi hiljalleen jatkaa jahka mies pääsee reissuelämän jälkeen takaisin kotimaan kuvioihin kiinni. Mutta reipas aloitus hommaan saatiin kun viikonloppuna törmättiin puolivahingossa kuuteen miehen kaveriin.

Ja kyllä se vaan hirvittää. Kun tietää miten tärkeitä ne kaverit miehelle on, niin kovin mieluusti sitä antaisi itsestään jotenkin fiksun ja filmaattisen kuvan tavatessa. Eikä siis esimerkiksi ole juuri niistämässä raivokkaasti kun toinen loikkaa nurkan takaa käteltäväksi.

Yllättävät tapaamiset ovat siitä kivoja ettei tällainen hermoheikko yksilö ehdi jännittää, mutta on siinä puolensa että ehtii vähän valmistautua kohtaamiseen. Silloin nimittäin ehtii saada tärkeitä ennakkotietoja ko. kaverista, kuten esimerkiksi sen että tietääkö hän minun olemassaolostani vai tuleeko yli puoli vuotta kestänyt suhde ihan ylläripyllärinä.

Eiköhän se tästä. Koitan vain rohkeasti hypätä uusiin tilanteisiin ja olla niissä oma omituinen itseni.

3. Elämäni kolmaskymmenes vuosi

Täytin viime lauantaina 29 vuotta. Ei tunnu missään. Se kuuluisa kolmenkympin kriisi iskee kai useimmiten sellaisiin ihmisiin, joista tuntuu syystä tai toisesta siltä että elämä on jämähtänyt tai ettei ole saanut mitään tähdellistä aikaan. Joistakin saattaa tuntua siltä että aikaisemmat vuodet ovat jotenkin hukkaan heitettyä aikaa, ja nyt pitäisi saada jokin järki tähän elämään. Jos on ehtinyt olla pitkään suhteessa, saattaa miettiä että "no tässäkö tämä nyt oli, ja tätäkö se on sitten loppuelämä". Jos taas on edelleen/jälleen sinkkuna, saattaa kriisiytyä siitä että nyt olisi jo äkisti vakiinnuttava ja perustettava perhe.

Minulla ei ole kriisiä näköpiirissä. Elämäni on merkityksellisempää kuin vuosiin; minulla on tavoite ja suunnitelma. Aion opiskella ahkerasti ja valmistua ajoissa. Olen ehkä vähän myöhäsyttyinen enkä edelleenkään ole tulevaisuudesta varma (voiko siitä koskaan ollakaan), mutta suunta on selkeästi eteenpäin. Olen oppinut elämään paremmin tässä hetkessä. Minulla on hyvä parisuhde, joka on yhtä aikaa sekä tuore että jollain tapaa tuttu. Jokainen uusi päivä yhdessä on vähän jännä - mutta hyvällä tapaa.

Näin on hyvä.

2 kommenttia:

Yamaba kirjoitti...

Hyvä. Seesteiseltä vaikuttaa.

Hehkuvainen kirjoitti...

Seesteistä? No en kyllä sanoisi niin, minusta tuntuu siltä että on kovasti myllerrystä ja koko ajan jotain uutta. Ei ole oikein zen.