2.3.2010

Made in Tampere


Ostin viime vuonna kirpputorilta noin kolmella eurolla hauskan kankaanpalan. Siitä oli selkeästi tulossa jonkinlainen hame. Suuren Käsityölehden numerosta 11-12/2008 löytyikin sitten juuri sopiva malli. Ja minähän en ikinä tee täysin ohjeen mukaan, joten tätäkin on ihan snadisti modattu.


Ette kuulkaa usko, mutta se on siinä ja siinä että onko liian tiukka miehustasta. Pitää olla melkoinen ihmeidentekijä että saa tissittömälle tehtyä rinnasta tiukan mekon! No, ei se pahalta tunnu, vaan oikeastaan aika hyvältä. Helppo ja kiva pitää. Viimeistään tuleva kesä paljastaa että tuleeko tästä uusi lempparini.

Kangas on valmistettu Tampellassa, ja kuosin nimi on Tatjana. Olisi mielenkiintoista tietää että minä vuosina Tatjana on ollut tuotannossa. Mutta kovin retro se on, siitä ei mihinkään päästä. Ja kyllä oli ihana ommella laadukasta kotimaista puuvillaa. Kangasta jäikin vielä, en tiedä vielä mitä siitä tulee.

(Ja kun on itse tottunut tekemään, niin itse piti nytkin kuvat ottaa, vaikka olisi kerrankin kuvaajakin maisemissa. Niin että ihan minua saa syyttää mm. omituisesta kuvakulmasta.)

16 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Vau! Sinä osaat.

TCL kirjoitti...

Aika siisti! :) Eräänlainen suomalainen qipao, etten sanoisi. :)

Omppu kirjoitti...

Ihana mekko!

Salla kirjoitti...

Ukko ihasteli: "Tekikö se tuon itse?" Hauska kangas! Miten musta tuntuu ettei kunnollista mekkoa saa jos ei itse tee...

Ipo kirjoitti...

Oi vitsit miten makee mekko! Just mun makuun. Saat kymppi puol tosta. :)

blueberry kirjoitti...

Ihana mekko, taitava tyttö! Ja toi kangas, ihanaa retroa!!

Nan kirjoitti...

Oi, kun kaunis mekko :)

Elegia kirjoitti...

Ohhoh, upea. Ja retron lisäksi aistin siinä ripauksen idän eksotiikkaakin!

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos, muruset ^_^.

Hanniina kirjoitti...

On se sinun näköisesi! :) Rock.

Ja kun käsityöasiat ovat kerran mielessä, rohkenen veikata, että osaisit auttaa tyhmempääsi.

Haluaisin ommella suunnilleen polvimittaisen, kiiloilla levennetyn hameen. Peruskangas on jo, se on sellaista notkeaa trikooneulosta. Kiilakangas pitäisi hakea. Vyötäröosa saisi olla tosi yksinkertainen, mieluiten joku nauhaviritys, sillä en ikinä saisi vetoketjua ommeltua siististi. Ongelma on nyt vain se, etten oikein osaa hakea kaavoja ja ohjeita mistään. Onhan niitä maailma puolillaan, mutta. Haluaisitko suositella esim. kirjastosta tai netistä jotain palvelua, jolla nuotit löytyisivät?

Iloista oloa!

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos kiitos :).

Hmmm, ohjeita. No, niitähän tosiaan on. Netistä löytyy vähän huonommin (=hankalammin), kirjastosta sen sijaan löytyy hyviä peruskaavaoppaita käsityöosastolta. Käsityölehtiä löytyy varmasti myös, ja niissä yleensä on perushameiden ohjeita aika mukavasti. Minullakin on tuossa lehtiä vino pino, saa tulla selailemaan :).

Sanallisesti on kovin vaikea selittää asiaa, mutta perushameen tekeminen ei ole kovinkaan mahdotonta.

Nauhavyötäröiseen hameeseen tarvitset kolme mittaa: lantionympärys, hameen pituus ja haluttu helman leveys. Lantionympärys siksi, että se on se levein kohta mistä sen hameen vyötärön täytyy mahtua yli. Sitten vain leikkaa, mallaa ja ompelee kiilat mittojen mukaan. Ja muistaa jättää saumavarat ja nauhakujan ja helman kääntövarat.

Tule hakemaan ohjeiden lisäksi koekangasta, jos haluat tehdä koekappaleen. Se on usein suositeltavaa, niin ettei tee kaikkia vahinkoja ostetun kalliin kankaan kanssa. Täältä löytynee varmasti jotain käyttökelpoista :).

Hanni kirjoitti...

No selvää suosikkimekon ainesta tuo on. Hiano! Näyttää jotenkin 70-lukuiselta kankaalta.

Hehkuvainen kirjoitti...

Tänks! Se on melko suurella varmuudella 60- tai 70-lukuista, koska tekstiilien valmistus loppui 1985. Ihan aitoa vanhaa siis!

Inkivääri kirjoitti...

Ihana kaikin puolin!

Hanniina kirjoitti...

Hih, kiitos vinkeistä! Ihmetelen tässä vielä, milloin olisi sopiva sauma alkaa työstää asiaa oikeasti, mutta saatanpa siinä kohtaa soitella apua tahi pistäytyä tervehtimään. Yhteyksitään!

Hehkuvainen kirjoitti...

Inkivääri: kiitos ^_^.

Hanniina: teretulemast :).