20.1.2010

Nyt olet mies, tai itket ja olet!


Yksi opettajistani saattaa herättää monessa säälin tunteita. Onnettomamman oloista otusta saa hakea. Luisuharteinen, hieman kumara ja jossain määrin myyrän näköinen mies, joka piiloutuu nurkassa olevan koneensa taakse ja mumisee jotain käsittämättömällä tavalla. Omituinen hiippari, joka arastelee oppilaitaan ja näyttää juuri siltä, että on tasan yhden naisen - äitinsä - mies.

Myös eräs luokkatovereistani on jokseenkin surkea tapaus. En oikein osaa edes sanoin kuvata sitä arkuutta, mikä hänestä huokuu. Hän ei varsinaisesti välttele muita, mutta ei myöskään ota minkäänlaista kontaktia kehenkään. Hänestä tulee mieleen jänis. Tiedättekö, sellainen vaarattoman näköinen ja paikoilleen jähmettynyt olento, joka tuntuu vain toivovan ettei kukaan huomaa jos on oikein hiljaa ja liikkumatta. Poika raukka seisoo aina sen näköisesti asennossa, että pelkään hänellä olevan jo jotain sisäeritysongelmia jatkuvan jännittämisen vuoksi.

Hän ei pidä itsestään meteliä, ei todellakaan. Ei edes silloin kun pitäisi: en tiedä kuinka monelta tunnilta hän on jäänyt paitsi vain sen takia, ettei uskalla koputtaa oveen riittävän lujaa. Oikeasti. Hän silittelee ovea niin hiljaa, ettemme me luokassa jo olevat kuule sitä. Sanoinkin hänelle (mahdollisimman ystävällisesti) erään tunnin jälkeen (kun olin tunnin alussa taas kerran päästänyt hänet sisään) että voisi vähän rohkeammin hakata oveen. Ihan vain ettei jäisi ulkopuolelle.

Kaikenkaikkiaan säälittäviä tapauksia. Muiden mielestä siis. Minussa ei herää sääli eikä primitiivinen hoivavietti. Minua alkaa ärsyttää. Ette usko miten minua ärsyttää! Ei tee mieli silitellä tai lähettää lämpimiä ajatuksia, minä haluan ravistella tuollaisia reppanoita. Haluan haastaa riitaa, jotta näkisin syttyykö toiseen mitään eloa. Puren huultani, jotten sanoisi opettajalle ikävästi. "Mitä sä oikein piipität, anna selkeämpiä ohjeita!" Grrrr!

Mikä mies se sellainen on jonka tällainen rääpäle voisi karjua kumoon? Ei mikään! Miehellä pitää olla selkärankaa ja munaa. Mitä jää miehestä jäljelle jos niitä ei löydy? Pelkkä housu! Nahjus! Nyhvö! Saaliseläin! Samperin himpula, joka ei osaa edes koputtaa oveen kunnolla!

Jos jossain tarvitaan sellaista amerikkalaisista elokuvista tuttua kapiaishahmoa, joka kommunikoi vain ja ainoastaan huutamalla ja on kaikkea muuta kuin armollinen esimies, ottakaa yhteyttä minuun. Minulla kun tuntuu olevan suorastaan synnynnäinen vaisto koulia veltoista tissiposkista Miehiä.

On se hyvä, ettei minulla ole ainakaan päävammoista pulaa.

25 kommenttia:

Urpoturpo kirjoitti...

Olisiko sinun sittenkin pitänyt miettiä armeijauraa sihteeriopiston sijasta?

Kukkahattuneiti kirjoitti...

urpoturpon kommentti :'D

mua v*tuttaa kanssa opettajat, joilla ei ole mitään selkärankaa. Siis meillähän nuo kakarat pelaa korttia tunnilla o__O

Anonyymi kirjoitti...

mutta ärsyttävätkö sinua vain ujot ja sälittävät miehet, mites naiset? onko tämä taas tätä miehenrooli-myyttiä, poika tai mies ei saa olla heikko ja säälittävä.

Itse olen aika ujo ihminen, mutta oikeasti, kaikkein viimeiseksi minä haluan ketään ärsyttää tai saada vihaiseksi. Minä pelkään vieraita ihmisiä, koska minulla on kouluympäristöstä erittäin huonoja kokemuksia vuosien ajalta. Olen yrittänyt opetella pois pelostani, mutta on vaikeata torjua automaattisia tunnereaktioita; muiden äänekäs nauru saa minut heti varuilleni ja sydämen hakkaamaan, ensimmäinen vaistonvarainen ajatus on, että HE NAURAVAT MINULLE. Sitten ehdin ajatella ja todeta itselleni, että ei, ei se niin mene.

Olen itsestäni aika ylpeä, että ylipäätään menen kouluun joka päivä. Minulle se on rohkeutta, vaikka ehkä sinunlaistesi silmissä näyttäydyn ärsyttävänä, lysynä raukkana. Olen vielä siinä surkeassa, myönnetään, pisteessä, jossa toivon saavani olla rauhassa sivussa seuraamassa touhuja, kunnes pystyn enemmän osallistumaan. Haluan vain antaa muiden olla rauhassa ja toivon että he antaisivat minunkin olla.

No, opettajaksi en kyllä koskaan rupeaisi, koska olisin ehkä juuri kuvailemasi surkimus, joka pelkää omia oppilaitaan... :D

Ei ollut tässä mitenkään tarkoitus arvostella blogiasi tai spontaaneja tunteitasi, kun kuitenkin ilmeisesti käyttäydyt ihan reilusti kaikkia kohtaan, mutta toinpa tähän yhdenlaisen pelkurin näkökulman... :)

vaikka tää kirjotus osui aika kipeästi, niin tykkään kyllä blogistasi ja just tosta rehellisyydestä, keep up the good work!

Kuutar kirjoitti...

Minuakin vähän kummastutti tämä purkaus. Opettajan suhteen ärsyynnyksen ymmärrän, tuntuisi olevan aivan täysin väärällä alalla. Opettajalla pitää olla presenssiä. Mutta tuo oppilas-ärsyynnys? Jos saan sanoa, niin etkös itsekin ollut varsinaisina kouluaikoina aika hiljainen ja arka? Jos sallinet keittiösosiaalipskykologisen juonteen, niin johtuisiko se siitä että kun itse olet päässyt sen vaiheen yli, niin et enää siedä sitä muissa koska se muistuttaa sinua niistä ajoista?
Vaikka itsekin olen kehittynyt suuresti eteenpäin kouluajoista, niin tunnistan kyllä itsessäni anonyymin kirjoittaman automaattisen tunnereaktion: nauravatko he minulle?

Hehkuvainen kirjoitti...

Urpoturpo: ehkä on kuitenkin parempi näin. Kroppani ei kestäisi sitä työiän jatkuvaa verenpaineen nousuilua vaarallisiin lukemiin :P.

Kukkahattuneiti: se on kyllä sääli, että sinällään varsin fiksut ja tietäväiset ihmiset eivät sitten ihan aina olekaan niitä jotka osaisivat siirtää tietonsa muille... Tsemppiä kouluun!

Anonyymi: voi miten ihanaa kun kirjoitit! :)

Mietiskelin itsekin tuota naisasiaa, ja tulin siihen tulokseen, että ujot ja säälittävät naiset ärsyttävät huomattavasti vähemmän. Eli kyllä, minulla on tietynlaisia käsityksiä siitä millainen miehen/naisen tulee olla ollakseen mies/nainen. (Ne ovatkin sitten ihan toinen juttu.)

Olet hirmu rohkea ja vahva, kun menet kouluun peloistasi huolimatta. Kuten Kuutar tuossa kommentissaan muistuttaa, olen tosiaan itsekin ollut peruskoulun aikaan melkoisen hiljainen ja arka oppilas. Mutta koska minua ei koskaan ole kiusattu koulussa enkä ole joutunut pelkäämään sinne menoa, en voi edes käsittää miten rankkoja juttuja joudut käymään läpi päivittäin.

Toivon, että jaksat jatkossakin kohdata pelkosi. Ja ennen kaikkea toivon, että itse olet tyytyväinen itseesi. Ei sillä lopulta ole mitään väliä mitä muut sinusta ajattelevat. :)

Arvaan, että tämä kirjoitus ärsyttää monia ihmisiä syystä tai toisesta. (Vaikka tarkoitukseni ei olekaan se.) Kiva kun jaksoit kirjoittaa maltilliseen sävyyn vaikka mielessä saattoi olla huomattavasti kipakampi vastaus... :)

Kuutar: kummastuttaa kuule minuakin! Eihän sen pitäisi minua mitenkään liikuttaa ovatko muut ujoja vai eivät. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja niin edelleen.

Mutta jostain kumman syystä se selkärangattomuus nyt vain on viime aikoina hirmu kovasti ärsyttänyt. Enemmän toki tuossa opettajassa kuin oppilastoverissa, kun opettajan pitäisi kuitenkin olla edes jonkinsortin auktoriteetti.

Keittiösosiaalipsykologisointi on sallittua, vaikkei ehkä mitenkään tuloksellista :D. Kyllä minullekin tulee toisinaan sellainen "nauravatko ne minulle, varmasti nauravat"-olo. Mutta jotenkin tämä kiukku puskee pintaan nyt kaikista voimakkaimpana. Se on tämä tylyys iskenyt. Ehkä tarvitsen tätä tasaantuakseni. En tiedä.

Presenssi on hieno sana, ja kuvaava. Pitää alkaa käyttää sitä.

Alitsa kirjoitti...

Minua taas ärsyttävät enemmän ujot ja hiljaiset naiset. Se on jotenkin luonnotonta, en tajua miksi. Luultavasti nämä naiset iskevät lähimmäksi sitä ujoa ja arkaa Alitsaa, jolle kaikki nauroivat ala-asteella ja lukiossa. Enkä oikein tajua, mihin se arkuus katosi, nyt siitä ei ole yhtään mitään jäljellä. Saisi olla joskus...:D

Mutta ujot ja arat miehet...IHANIA. "Tulkaa joukolla tänne, Alitsa-täti rakastaa teidät kuntoon!". :D

Niin. Minulla taitaa olla sukupuoliroolit ihan kallellaan. Ja arvatkaas vaan ketän vedän puoleeni, ujoja ja arkoja miehiä <3 Paitsi että kyllä niistä saa oikein kohtelemalla ihan itseään kunnioittavia yksilöitä.

Alitsa kirjoitti...

Ja joo, mulle naurettiin (varsinkin) yläasteellakin, vaikka se jäikin tuosta kirjoituksesta (torjuttuna traumana?) pois!

Avaruushiiri kirjoitti...

Aivan oikein: ärsyttävä purkaus. Onneksi olkoon! Kuten tiedätkin, seksismi on niitä harvoja asioita joita oikeasti vihaan, joten voin lämpimästi todeta että pidä tunkkaiset sukupuoliroolisi. Näin kaikella ystävyydellä. ^_^'
Muistelen edelleen lämmöllä yläasteen vessan seinällä ollutta kirjoitusta: "Kuka tahansa osaa kusta lattialle - ole mies, paskanna kattoon." Jos miehenä oleminen on sitä että pitää tehdä itselle luonnottomia asioita tietäen saavansa skeidaa niskaan, vain siksi että joku muu ei muuten usko mieheksi, niin minä olen tyytyväisesti hiiri ja ylpeä siitä!
(Ja paradoksaalisesti väitän rehellisyyteni tekevän minusta "miehekkäämmän" kuin valtaosasta näitä jörriköitä, jotka ovat Miehisiä Miehiä vain siksi että se on heille HELPOIN ratkaisu. Sama pätee muuten Anonyymin arkipäiväiseen rohkeuteenkin.)
Kas kummaa: journalisti Cheryl Morgan tarjosi käänteisperspektiiviä tähän aiheeseen juuri eilen.

Kuutar kirjoitti...

Heittelen nyt vielä tähän kysymyksiä, vaikka et välttämättä osaa vastatakaan. Silti minusta on kivaa ja hyödyllistä että ajattelee asiaa monelta kannalta.
Tiedän että sinun ihannemiehesi on perusmiehinen ja suomalainen mies. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla sellaisia? Sulla kuitenkin on omakohtaisia kokemuksia sukupuolen moninaisuudesta ja tiedät että sukupuolia on huomattavasti enemmän kuin kaksi.
Tylyys opettajien suhteen on minusta ihan ymmärrettävää, kunnon opetusta on saatava. Mutta onneksi sentään sait hillittyä kielesi oppilastoverin suhteen, poikaparkahan olisi voinut säikähtää puolikuoliaaksi jos olisisit mennyt ärjymään.Kyseessä voi olla muutakin kuin "vain" kiusatuksi tulemisen pelko(vaikka ei siinäkään ole mitään vain), esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko tai paniikkihäiriö. Ehkä poika ei tohdi koputtaa liian kovaa koska sitten kaikkien huomio kiinnittyy häneen ja se voi ahdistaa. Ja mistä ihmeestä käsitys, että miehiä tehdään huutamalla, alistamalla ja pakottamalla ne samaan muottiin kaikkien muiden kanssa väkivalloin?
Vaikka sulla onkin nyt prosessina tuo negatiivisten tunteiden esilletuonti ja liiallisen analyyttisyyden vähentäminen, toivon silti ettet kadota empatiaa ja kykyä asettua toisen asemaan siinä samalla.

Hehkuvainen kirjoitti...

Alitsa: kas, sepä mielenkiintoista. Siis se että ujot ja hiljaiset naiset ärsyttävät sinua enemmän. Erityisen jännää sikäli, että olemme niin monessa asiassa kovin samanlaisia, ja olemme käyneet läpi samoja juttuja - ja silti lopputulema on hyvin erilainen.

Onhan se kyllä hyvä, että ujoilla ja aroilla miehillä on siellä paikka ja lämmin syli odottamassa, kun minä pelotan heiltä ensin paskat housuun :P.

Avaruushiiri:

"minä olen tyytyväisesti hiiri ja ylpeä siitä!"

Ja hyvä niin ^_^. Olet minulle erittäin tärkeä ja hyvin rakas juuri tuollaisena kuin olet <3.

(Näistä jutuista olemmekin toki puhuneet jo paljon. Kertauksen vuoksi sinun lienee vielä hyvä lukea myös seuraava vastaukseni Kuuttarelle.)

Kuutar:

"Silti minusta on kivaa ja hyödyllistä että ajattelee asiaa monelta kannalta."

Toivottavasti tuohon sisältyy se, että homma toimii molempiin suuntiin, etkä tarkoita sitä että ainoastaan minun pitäisi kyseenalaistaa ja ehkä korjata näkemyksiäni. (Näin kommenttilaatikossa sävyn tulkinta on aina aika hankalaa, kuten tiedät.)

"Mutta miksi kaikkien pitäisi olla sellaisia?"

Hop, eipäs pistetä sanoja suuhuni. En sano, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia.

Heitetääs tähän nyt typerä vertaus. Minä pidän villapaidoista ja kirjoista, mutta en tosiaankaan kaikista. Minulla on käsitykseni ideaalista (=minulle kaikin puolin sopiva ja minua tietyllä tapaa miellyttävä) villapaidasta ja kirjasta.

Tiedän ja hyväksyn sen, että villapaitoja ja kirjoja on miljoonia erilaisia, ja jokaiselle mallille ja tyypille löytyy varmasti faninsa. Yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle.

Ja hyvä niin! Eihän siitä nyt mitään tulisi, jos maailma olisi täynnä villapaitoja ja kirjoja jotka sopivat vain minulle!

Hyväksyn sen, että erilaisia villapaitoja ja kirjoja on, mutta se ei mitenkään tarkoita sitä ettenkö voisi ärsyyntyä siitä että jokin villapaita tai kirja ei ole minulle sopiva.

Kyse on minun mielipiteestäni, minun mieltymyksistäni ja minun ärtymyksestäni. En missään koskaan ikinä aio väittää, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia tai että kaikkien pitäisi olla minun kanssani samaa mieltä. (Niin kuin ette olekaan.)

Niin, ja ymmärrän toki ettei ärjymällä saa arkaa ihmistä rohkeammaksi. Siksi koitan välttää ärjymistä vaikka mieli tekisikin.

"Ja mistä ihmeestä käsitys, että miehiä tehdään huutamalla, alistamalla ja pakottamalla ne samaan muottiin kaikkien muiden kanssa väkivalloin?"

Tähän en voi sanoa muuta kuin että olet ymmärtänyt minut väärin. Ei minulla ole sellaista käsitystä. Amerikkalaisten elokuvien kapiaishahmojen luojilla on sellainen käsitys. Se on stereotypia, jota en allekirjoita. Huutamalla ja pakottamalla saa harvoin hyviä tuloksia aikaan yhtään missään.

Avaruushiiri kirjoitti...

Kylläpä taas sohaistiin oikein kunnon herhiläispesää. Mutta sitähän varten mielipiteitä on, että niiden takana seistään!

Ikävä sanoa, muttei Kuutar ihan hakoteillä ole lukiessaan rivien välistä, että haluaisit kaikkien miespuolisten henkilöiden olevan sellaisia tunnevammaisia tylyttäjiä, joita rähjäämällä ja nöyryyttämällä luodaan. Sinä kuitenkin kirjoitat: "Miehellä pitää olla selkärankaa ja munaa" ja esität keinoksi armottomasti huutamalla koulimista. Mihin tämä siis jättää meidät, miespuoliset henkilöt jotka emme ole ihanteesi kaltaisia mutta koemme silti omaavamme ihmisoikeudet?

Jutun viimeinen virke toki tuo ilmi, että tiedostat kyseessä olevan vain sinun mielipiteesi josta vastuussa olet yksin sinä (sekä ympäröivän yhteiskunnan normisto). Kuitenkin julki tuomassasi mielipiteessäsi odotat näiden itseäsi ärsyttävien ihmisten muuttuvan ihanteesi kaltaiseksi sen sijaan, että itse pyrkisit näkemään heidän käytöksensä syyt ja kenties sen arvon.

(Ja tässä ei muuten ole kyse siitä liiallisesta mukautumisesta muiden toiveisiin, joista sinä - kuten minäkin - yrität eroon. He - me - emme halua sinun muuttuvan, vaan hyväksyvän meidät vaikkemme itse muuttuisikaan.)

"People who are straight aren't looking for a cure but acceptance," kuten pinnalla olevan FB-meemin eräässä versiossa sanotaan. 8P

Hehkuvainen kirjoitti...

"Ikävä sanoa, muttei Kuutar ihan..."

Eikä ole ikävä. Sinä oikein nautit sen sanomisesta :).

"haluaisit kaikkien miespuolisten henkilöiden olevan sellaisia tunnevammaisia tylyttäjiä"

Ohhoh. Tuo väite kyllä loukkaa minua. Luulin todella, että te (sinä ja Kuutar) jos ketkä tuntisitte minut paremmin. Minä en halua kenenkään olevan tunnevammainen. Enkä halua kenenkään olevan kykenemätön ottamaan toiset huomioon.

Miehellä pitää olla selkärankaa ja munaa. Niin pitää olla naisellakin. Se on sitten asia erikseen että miten selkäranka ja muna määritellään. Tapauskohtaisesti. Aina.

"Mihin tämä siis jättää meidät, miespuoliset henkilöt jotka emme ole ihanteesi kaltaisia mutta koemme silti omaavamme ihmisoikeudet?"

Tämä oli ihan yliveto. Herranen aika, osuinko todella noin arkaan paikkaan? No, se jättää teidät siihen missä olette: miespuolisiksi henkilöiksi joilla melko varmasti on ihmisoikeudet sekä toivottavasti onnellinen elämä ja hyvä fiilis itsestä juuri sellaisena kuin on.

Ihan niin kuin minun mielipiteelläni nyt olisi mitään merkitystä koko miessukukunnan kannalta! Jos minä kerron pitäväni pitkistä miehistä ja katsovani vähän epäillen lyhyempiä, niin ei se toivottavasti aiheuta niille lyhyille miehille sellaista oloa että he eivät nyt jotenkin ole sitten lainkaan miehiä tai edes ihmisiä.

Minä määrittelen mieheyden ja naiseuden omalla tavallani, ei siitä mielestäni kenenkään tarvitse ottaa itselleen aivoverenvuotoa. Paitsi jos sitten sattuu kovasti loukkaantumaan minun tavastani määritellä eikä voi sulattaa sitä että on minulle arvokas vaikkei osukaan mieheyden/naiseuden ihanteisiini. (Hei, muistetaan että hyvän ihmisen määritelmä on sitten ihan erikseen!)

En mielestäni väitä, että armoton huutaminen olisi mitenkään hyvä tapa koulia yhtään ketään mihinkään. Kerron vain, miltä minusta tuntuu. Kerron reaktioni, joka syntyy kun kohtaan tietyntyylisen ihmisen tietyssä tilanteessa. Minussa herää ärtymys. En väitä, että se olisi millään tavalla paras mahdollinen tai mitenkään toivottava reaktio. Raportoin tunteistani, joihin minulla tiettävästi on oikeus. Minun tekee mieli ärjyä, mutta en ärjy.

"odotat näiden itseäsi ärsyttävien ihmisten muuttuvan ihanteesi kaltaiseksi..."

Toivon, mutta en todellakaan odota. Enkä sitä heiltä vaadi.

"...sen sijaan, että itse pyrkisit näkemään heidän käytöksensä syyt ja kenties sen arvon"

Mistäs sinä tiedät mitä minä olen pyrkinyt näkemään? Sinä tunnut nyt ajattelevan, ettei minulla liiku päässä mitään muuta kuin se, mitä olen kirjoittanut. Voin kertoa, että liikkuu paljonkin.

Syytät minua sokeudesta ja ajattelemattomuudesta. Ja siitä, etten osaisi arvostaa erilaisuutta. Väittäisin kuitenkin osaavani.

"emme halua sinun muuttuvan, vaan hyväksyvän meidät vaikkemme itse muuttuisikaan"

Kuten tuossa jo Kuuttarelle sanoinkin, minä kyllä hyväksyn. Odotan teiltä samaa.

Kuutar kirjoitti...

Kommunikaatio ja kirjoittaminen on netissä hankalaa. Blogitekstiin ei koskaan pysty kirjoittamaan kunnolla ajatusprosesseista, vaan tiivistetyn tuloksen. Minä halusin kysymyksilläni saada esille ja ymmärtää sitä ajatusprosessia, koska en pysty näkemään muuta kuin blogikirjoituksen enkä tiedä mitä muuta päässä on liikkunut.Nämä kommentit ovat selkeyttäneet sitä huomattavasti ja hyvä niin.Oma henkilökohtainen näkökantani on se, että jokaisen mielipiteellä on väliä myös laajemmassa mittakaavassa. Yksilöllisistä mielipiteistä muodostuu normi, sekä hyvässä että pahassa. Juuri sen takia minulle on tärkeää että mielipiteitä perustellaan ja niin sinä olet nyt tehnytkin. Mutta hyväksyn sen, että et näe asiaa samoin.Let's agree to disagree. Ja olen ylpeä siitä, että vaikka tekee mieli ärjyä, et ärjy. Enkä ylpeä alentuvassa päähäntaputtelumielessä, vaan oikeasti.

Hehkuvainen kirjoitti...

Niin, blogitekstit harvoin ovat loppuun asti ajateltuja ja täysin auki purettuja kokonaisuuksia. Siksi on hieman vaarallista lukea rivien välistä tai tehdä niiden perusteella mitään suurempia olettamuksia. (Sorrun siihen kyllä itse jatkuvasti.) Parasta on ottaa blogahdus sellaisena kuin sen on: pienenä pintaraapaisuna ja purkauksena, jossa ei koskaan ole koko totuutta.

Ja kyllä, kyseenalaistaminen ja perusteleminen ovat tärkeitä asioita. Pitää ajatella omilla aivoilla!

Let's agree to disagree. Ja kättä päälle! :)

Alitsa kirjoitti...

Heh, minä raapaisen vielä kerran. Minusta on hienoa, että blogiteksti herättää keskustelua.

Ja minusta on hyvää, että ihminen puhuu (kirjoittaa) niinkuin ajattelee, ilman pidäkkeitä. Jos joku ärsyttää, niin se ärsyttää. Tämä on Hehkulta paljon.

Meillä kahdella on sen verran yhteistä , että ujous ja arkuus (vie sie, mie vikisen-asenne) ärsyttää meitä, kuitenkin käänteisen sukupuolittuneesti (mie en tykkää kun naiset vikisee, Hehku ei tykkää jos miehet). Suonette tämän meille, koskapa meillä on ollut varsin natsistinen lapsuus, joten olisi vähän ihme, jos näin EI olisi.

Ja kuten jo todettua, tämä käytös kummastuttaa meitä molempia, mutta olemme jokainen ihmisiä, siis puutteellisia. Mutta saahan sitä nyt, hyvänen aika, pitää toisista ihmisistä ja olla pitämättä toisista.

Ja Hehku, saa pelotella niitä poikia miun oven taakse! ;)

Nirppu81 kirjoitti...

Moi,
En ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt on pakko. Minua ärsyttää myös suunnattomasti hiirulaisuus, tuli se sitten mieheltä tai naiselta. Ja minä tiedän mistä se johtuu. Se johtuu siitä, että olen itsekin ollut hiirulainen. Silloin aikoja sitten, kun en osannut arvostaa itseäni. Silloin, kun en ymmärtänyt, että kaikilla on ihan luonnostaan oikeus olla olemassa ja ilmaista omat mielipiteensä ja pitää itsestään ääntä. Jokainen on arvokas ihan itsenään. Vaikka olisi silloin suurimman osan aikaa ärsyttävä säheltäjä, kuten itse näen itseni. olen silti äärettömän arvokas. Ja minua ÄRSYTTÄÄ, kun muut aikuiset ihmiset eivät kunnioita itseään sen vertaa, että ymmärtäisivät olevansa aivan samalla viivalla muiden kanssa. Ei täällä tarvitse toisia nöyristellä. Katse ylös ja ryhti suoraan ja suu auki, niin sitä kunnioitusta alkaa tulemaan. Vielä kun tietäisi, miten tämän asian saisi kaadettua kaikille niille itseään arvostamattomille ihmisille kauluksesta sisään. Puolustakaa olemassa oloanne ottamalla kantaa! Sitä mieltä minä olen, muut voivat olla muuta mieltä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Alitsa: en käyttäisi lapsuudestani sanaa natsistinen, mutta tiedän kyllä täsmälleen mitä tässä tarkoitat. Ihmetellään itsejämme jatkossakin, ei tule tylsää! :P

Nirppu: kiva kun kirjoitit. Oletpa hienosti analysoinut ja jäsennellyt ärtymystäsi. Olet selkästi ajatellut asiaa. Minulla on vielä tutkittavaa ja pohdittavaa jäljellä, mutta eipä se haittaa. En oletakaan että koskaan tajuaisin itseäni aivan täydellisesti :D.

Metta kirjoitti...

Meinasin kommentoida, mutta enpäs teekään sitä. Sanon vain, että on kiva kuulla toisten mielipiteitä, vaikka ne oliskin eri kun omat on. Minä satunkin olemaan se ujo, se säälittävä hissukka, joka ei uskalla koputtaa luokan oveen. Tai kommentoida. On meitä moneen junaan.

Yamaba kirjoitti...

Tykkään sinusta, Hehku, ja tykkäsin kovasti kirjoituksestasi. Otsikko on verbaalista rautaa "Nyt olet mies, tai itket ja olet!" Noin hyvästä lauseesta ei voi olla tulematta iloiseksi.

Myös koko tekstisi on suoraa ja hyvää asiaa. Minä, niin kuin näköjään monet meistä muistakin sinua lukevista, olen ollut nuorena äärimmäisen ujo. Mutta maailmaan on helpointa totutella kohtalaisen räväköiden ja suorapuheisten ihmisten kanssa, jotka kuitenkin ovat samalla hyväntahtoisia. Heidän käytöksensä yhtäältä sanoo, että ei se maailma niin vaarallinen ole, ja toisaalta heidän käytöksestään voi ottaa suoraan mallia.

Olen tainnut olla joskus pikkupoikana suljetun oven takana ja pelätä hurjasti koputtamista, kun siihen on tullut vähän vanhempi rento tyttö, joka tajusi mistä oli kysymys, hymyili minulle ja takoi ovea niin että käytävä raikui. Se avautui ja sisään minä menin. Se oli häneltä hyvin tehty. Minäkin sitten jo kunnolla koputtamaan seuraavalla kerralla.

Nyt teen työkseni sitä että yritän valaa rohkeutta nuorempiin ihmisiin, joista jotkut on ihan solmussa. En tee sitä saarnaamalla, enkä kovin varomallakaan ketään, vaan aikalailla suoran rempseästi, mutta sikäli kuin pystyn, niin hyväntahtoisesti. Ei se aina onnistu, asioita menee pieleen, mutta joku vetää sitten minua turpaan tavalla tai toisella, pyydän anteeksi ja asiat jatkuvat. En tiedä kenenkään vihaavan itseäni silmittömästi enkä pitkään, vaikka moni minulle on suuttunutkin.

Minusta sinä toimit oikein ihmismäisesti. Juuri tuollaisena sinusta on eniten hyötyä ja apua niille joiden kanssa joudut tekemisiin. Kunnioitan sinua hyvin paljon.

Yamaba kirjoitti...

Tosin saarnahan tuosta tuli. Mutta olen jo niin vanha, ettei kenenkään kannata uskoa jos sanon, etten saarnaa.

Hanni kirjoitti...

Täytyy sanoa, että toivottavasti se arka oppilas on paitsi arka, myös tarpeeksi tyhmä, ettei tajua toisten ylenkatsetta, sääliä tai tahattomasti aiheuttamaansa ärsytystä. Vaikka harvoinhan me tyhmiä ollaan. Se pahentaa meidän tilannetta...

Omppu kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Ja mielenkiintoisia kommentteja.

Itse kärsin sekä natsistisen lapsuuden että koulukiusaamisen. Olin tismalleen se yliujo ja -arka lapsi, nuori ja nuori aikuinen, ja meni _vuosia_ toipua siitä. Mulla on edelleen just sama reaktio nauravien ihmisten (erityisesti teinien) suhteen että pelästyn niiden nauravan juuri minulle.

Ja kas kummaa, minuakin ärsyttävät juurikin ne hissukkanaiset jotka eivät arvosta itseään. Koska se on _väärin_ ja koska olen itse ollut sellainen.

Ni!

Hehkuvainen kirjoitti...

Metta: hienosti kommentoit, vaikket muka uskaltanut :). Minä en näe sinussa semmoista arkuutta lainkaan. Ehkä se johtuu siitä, että teit ensitapaamisessamme niin suuren vaikutuksen. Minusta sinulla on rohkeutta tehdä se mitä täytyy tehdä, uskalsit taikka et. :)

Yamaba: arvostan mielipidettäsi, joten olen hyvin otettu kommentistasi.

Tsemppiä työhösi. Jos onnistut valamaan rohkeutta arkoihin, olet tehnyt suuria tekoja.

Hanni: pojan älynlahjoissa ei tietääkseni ole mitään vikaa. Ei muuten varmaan ole opettajankaan älyssä. Oman kokemukseni perusteella juuri ne ujot ja arat ovat hyvin älykkäitä.

Antaisin luokalleni pisteet siitä, että ketään ei kiusata. Mutta ketään ei myöskään pakoteta mukaan; arka ja vetäytyvä tyyppi saa sitten olla yksinään. Aluksi meistä tuntui siltä, että hiljainen poika pitäisi kaapata mukaan, mutta lopulta kukaan ei ole uskaltanut niin tehdä - pelkäämme että poika parka saisi reippaasta lähestymisestä sydänkohtauksen.

Omppu: mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista. Kyllä tässä nyt on selkeästi nähtävissä tietty kaava. Sanoisin jopa että jännä.

Alitsa kirjoitti...

Joo,ihan sama päävamma minulla: aina kun joku nauraa, niin se nauraa mulle! Vaikka nykyään se on siis ihan suotavaa, että mulle nauretaan, kun olen oppinut itse nauramaan mukana.

Minäkin siis olin se hissukka, joka ei puolustanut itseään ja otti itsensä niin KOVIN vakavasti. Nauru vapauttaa kummasti kyllä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Eikö ole kumma, miten itsekeskeinen voi ihminen olla: siis on ihan varma siitä, että kaikki nauraa just minulle, eihän ne nyt muullekaan voi! Kovin tuttua on.

Mutta kyllä itselleen pitää osata nauraa. Muuten jää monet hyvät naurut nauramatta! :)