18.1.2010

Koulu haittaa harrastuksia


Työttömänä olin usein menossa kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin, tapaamisiin, viihdehetkiin ja muihin, sillä sain aivan riittävästi istua yksin kotona. Nyt, kun päivät menevät koulussa, en jaksakaan sitten mitään muuta. Olen ollut viimeisen viikon myös fyysisesti väsynyt, mutta yleensä kyse on ihan puhtaasti henkisestä kuormituksesta.

Koulussa on paljon ihmisiä ja toisinaan myös äärimmäisen rasittavaa meteliä. Vaikka tunneilla onkin vain oma porukka kasassa, on jatkuvasti suorastaan tuskallisen tietoinen siitä että on kuhisevassa muurahaispesässä. Yleensä opiskelu myös vaatii jatkuvaa valveillaoloa (no, poikkeustilanteitakin toki on) ja vuorovaikutusta muiden kanssa. Koko ajan pitää keskittyä, tehdä, ajatella, toimia, kysellä ja vastailla. Pitää olla aktiivinen, jos haluaa pysyä mukana (ja ehkä saada hyviä numeroita).

Ja se on kuulkaa yllättävän rankkaa. Ajattelematon voisi sanoa, että mikäs siellä ollessa, menee vaan ja istuu joitakin tunteja hiljaa paikallaan. Mutta aktiivinen oppiminen ei ole ollenkaan kevyttä puuhaa. Eikä se todellakaan aina rajoitu vain kouluaikaan: opiskelija tuo usein töitään kotiin.

Niinpä tässä nyt väkisinkin on käynyt niin, että valitsen hyvin usein jäädä kotiin, vaikka tiedossa olisi muutakin ohjelmaa. Tälläkin viikolla olisi tavanomaiset tanssitreenit (jotka päätin jättää väliin), teatteritreenit, neuletapaaminen (jossa en tosin ole käynyt enää kuukausiin) ja kuoroharkat. Kaikenlaista hauskaa olisi, hyvää seuraa ja kivaa puuhastelua, mutta usein valitsen silti jäädä itsekseni omaan ylhäiseen yksinäisyyteeni.

Joskus minusta tuntuu koulun jälkeen siltä, että en halua enkä jaksa tavata ketään. Tai en ainakaan suurta määrää ihmisiä. En jaksa olla sosiaalinen tai mukava. En jaksa enää keskittyä enkä ajatella. Haluan tehdä rauhassa omia juttujani, nyhrätä pieniä aivottomia asioita. Koulu siis selkeästi haittaa kodin ulkopuolisia harrasteita ja tekee hallaa sosiaalisuudelleni.

Eikä se nyt sinällään ole vielä vaarallista, sillä en ole täysin erakoitumassa. Tapaan kyllä ystäviäni ja olen heihin yhteydessä, mutta vauhtini on hidastunut huomattavasti. Työttömyysajan rellestyksen jälkeen tällainen elämä tuntuu jotenkin nahistuneelta. Suurin harmi tässä kuitenkin on se, että minua harmittaa.

Harmia synnyttää se, että puhun itselleni rumasti. Sanon "pitäisi" kun olisi oikeammin sanoa "voisi". Pitäisi mennä treeneihin ja pitäisi tehdä sitä ja tätä. Eikä pitäisi! Ei ole pakko! Tiedän sen, mutta silti ruoskin itseäni (ei se saa minua liikkumaan, mutta tekee sopivasti kipeää), haukun itseäni laiskaksi ja sanon syyttävästi "hyi" kun jään kotiin tekemään ei-mitään. Omatunto kolkuttelee turhan ahkerasti.

Olen kyllä koko kouluajan osannut pitää tiukasti kiinni siitä, että nukun ja syön riittävästi. Vielä kun oppisin sallimaan itselleni henkisen levon silloin kun levolle tarvetta on. Sitten olisi hyvä.

7 kommenttia:

Ipo kirjoitti...

Ou, nou. Toivottavasti sun elämästä ei kehkeydy sentään yhtä tylsää kuin mun, siis ei läheskään yhtä tylsää!

Helposti kyllä arjessa karsiutuu kaikki kiva. Se on surkeeta!

Omppu kirjoitti...

Noi olivat mun tuntemukseni täsmälleen koulutusaikana. Ei vaan oikeasti jaksanut. Eikä tarvitse aina jaksaa! Ihan oikeasti ei tarvitse.

Yamaba kirjoitti...

Joo, se lepääminen silloin tällöin on hyvä taito. Ei niitä helpoimpia, mutta hyvä pitää mielessä.

Anonyymi kirjoitti...

En jaksa nyt kirjautua, mutta. Mulla on sama juttu tuon "työn" kanssa hiukan. Ei vaan jaksa olla sosiaalinen työpäivän jälkeen kun on asiakaspalvelualalla. Eikä aina jaksa ihan fyysisestikään mitään kun väsyttää. En edelleenkään ymmärrä miten ne jaksavat, jotka ovat 8 tuntia tai enemmän töissä ja ovat mahdollisesti vielä perheellisiä.
Olen myös huomannut sen, että kun koko päivän on cd soimassa siellä taustalla, kotona korvat kaipaavat hiljaisuutta, ei vaan jaksaisi musiikkia.
-Kuutar

Nan kirjoitti...

Kuulostaa niiiiin tutulta: arkinen aherrus kaventaa ihan liikaa niitä elämässä tärkeämpiä askareita! Arjen paineessa on tosiaan jotenkin vaikeampaa levätä, sitä voisi sanoa suorastaan taidoksi.

Alitsa kirjoitti...

Juu, lopeta rumien puhuminen itsellesi! Opiskelu on ammattisi ja sitä sinä teet. Kaikki muu on optionaalista, mitään ei PIDÄ tehdä. Lepää siis rauhassa (ei oikein sovi tähän paikkaan tämä lause...:P)!

Hehkuvainen kirjoitti...

Ipo: voi, ei tämä tosiaan tylsältä vaikuta. Haluan ajatella positiivisesti: minulla on niin paljon kivaa tekemistä, etten kaikkea ehdi tehdäkään! :)

Omppu: no, onneksi sinulla on nyt hieman enemmän aikaa ja toivottavasti jaksamistakin. Kosminen tasapaino säilyy, kun minä siirryn tähän jaksamattomaan tilaan :P.

Yamaba: harjoittelu tekee mestarin ^_^.

Kuutar: *hiljainen hali* :)

Nan: hahaa, tänäänkin löllöilen! Teen kaikkea ihan turhaa, enkä vahingossakaan mitään tärkeää :). Taidanpa seuraavaksi sytyttää kynttilän ja keittää itselleni kupillisen teetä.

Alitsa: pesen suuni saippualla ja lepään rauhassa :D.