29.12.2009

Perheenlisäystä


Mies antoi minulle joululahjaksi perheenlisäystä. Saanko esitellä teille Heikin. Se on kuvassa vasemmalla.


Mies leikki syksyn pimeinä iltoina hullua tiedemiestä ja kokosi kolmesta koneenraadosta pienen hirviön, jonka minä nimesin Heikiksi jo silloin kun se oli vasta pilke luojansa silmäkulmassa. Vältin synnytystuskat, mutta olen päässyt mukaan kasvatusprosessiin, kun Heikistä on nyt koitettu tehdä minulle mieleistä. Se on sisäsiisti, mutta ei vielä ihan salonkikelpoinen.

Kuvassa Heikin vieressä pörisee tuttu ja turvallinen Helmi. Sekä Heikki että Helmi kuuluvat joissakin piireissä arvostettuun Linux-sukuun. Heikissä on Arch ja Helmissä Ubuntu. Heikki on nuori ja ärhäkkä, luulen että se alkaa vasta totutella voimiinsa. Helmi on vanha ja hidas, mutta jos ja kun se saa luvattua lisämuistia, se pärjää varmasti uudelle tulokkaalle.

Tutustumista ja säätämistä pitää vielä tehdä. Mutta siitähän minä pidän. Saatan hyvinkin jumittua tunneiksi ihmettelemään pikkuisiani ja niiden omituisia aivoituksia. Harjaantumattoman säätäjän tunnistaa siitä että hän nimenomaan ihmettelee ongelmia tuntikausia, siinä missä vähän osaavampi yksilö korjaisi ne ongelmat muutamassa minuutissa... Mutta eihän kaikkea voi heti osata, tärkeintä on halu oppia.

Mihin ihminen tarvitsee kahta konetta? No ei oikeastaan mihinkään. Mutta kivaa se kyllä on. On tuntunut olo vähän alivarustellulta kun on ollut vain yksi kone. Koulussa ovat nätisti vihjailleet että mahdoinko valita väärän koulutusohjelman ja viihtyisinkö sittenkin paremmin siellä datanomipuolella...

3 kommenttia:

mustikkamaa kirjoitti...

Onnea perheenlisäyksestä ;-D! Täälläkin oli moinen onnellinen tapahtuma viikko ennen joulua, tosin täällä se lisäys oli vähän karvaisempi ;-)! On tuo uusi koira aikamoinen pöljäke :-P.

Mulla on myös kaks konetta, pöytäkoneessa on Windows Vista (Universumin aivopieru!) ja vanhassa kuluneessa kannettavassa Ubuntu ;-).

Villikissa kirjoitti...

Paketti haettu. Joo, en malttanut odottaa pakettikorttia, vaan postin sivuilta seurasin paketin kulkua ja heti kurvasin hakemaan kun oli täällä perillä. Minäkö malttamaton, enhän toki. ;)

Aivan ihastuttava huivi!!! Miten maltoit luopua?!? Kiitoksia kovasti huivista. Ja itsetehdystä kirjasta myöskin.

Iloista Uutta Vuotta sinulle!

-Villikissa-

PS: Kissat kiittää pahvilaatikosta. Niitä saa kuulemma lähettää vaikka ilman täytettä, on ne sen verran suosittuja nukkumapaikkoja. ;)

Hehkuvainen kirjoitti...

Mustikkamaa: toivottavasti uusi tulokas on kotiutunut mukavasti, ja olette voineet viettää rauhallista joulunaikaa. Terveiset haukuille! :)

Villikissa: happy happy joy joy! Hyvää uutta vuotta sinnekin koko porukalle!