25.10.2009

Neljä yötä vielä


Aloitin päivän reippaalla lenkillä. Jalka nousi kevyesti ja liike tuntui hyvältä. Tihkusateinen ilma helli raskaasti hengittävää ja metsä tuoksui vahvasti syksyltä. Kanssalenkkeilijöiden keski-ikä oli tavallista korkeampi; vanhukset (minä mukaanlukien) liikkuvat mieluusti aamuisin.

En ole viime aikoina ehtinyt polulle niin usein kuin olisi hyväksi. Tai olisin kai ehtinyt, mutta en ole jaksanut/viitsinyt. Koulussa istuminen tekee olon jotenkin nuutuneeksi ja jämähtäneeksi, ja tiedän että reipas lenkki kohentaisi oloa. Silti liian harvoin viitsin lähteä liikkumaan. Mutta vähäkin on varmasti parempi kuin ei ollenkaan. Minä kuitenkin kävelen kouluun (ja takaisin), eli aamu alkaa aina reippaalla puolen tunnin käpöttelyllä.

Tällä viikolla jäi tanssit väliin migreenin takia. Keskiviikkoisin on yleensä ollut ohjelmassa intiaaniaiheinen luento, mutta tällä viikolla sitä ei ollut. Olen kovasti pitänyt luentosarjasta, sillä Pohjois-Amerikan intiaanien elämä on aina kiinnostanut minua. Enkä ole ainoa aiheesta innostunut; luentosali on ollut lähes joka kerralla ihan täynnä, ja toisinaan tulijoita olisi ollut enemmän kuin sisään on mahtunut.

Luennot ovat olleet kevyitä kuunnella, mutta ne ovat aina saaneet ajattelemaan. Intiaanien nimet tuppaavat aina välillä huvittamaan. Jos toisen nimi on Fast brown, en voi olla ajattelematta että raukka on ilmeisesti kärsinyt kroonisesta ripulista. On aika selvää, että hyvä soturi saa nimen Kills often, mutta hieman hämärämpää on se, miksi joku nimetään Hyppiväksi mäyräksi.

Intiaanien elämän- ja maailmankatsomus on kiehtova. Pidän siitä, että intiaaneilla ei ole ollut sanaa uskonnolle. Uskonnollinen elämä on ollut osa elämäntapaa, ei mikään muusta elämästä irtonainen osa-alue, joka muistetaan joskus ja jouluna. Ihmiset halusivat toimia oikein siksi, että elämä olisi hyvää, ei siksi että taivaspaikka olisi kuoleman jälkeen turvattu. Ja se on mielestäni oikein.

Pidän myös siitä, että intiaanien aikakäsitys on syklinen, eikä lineaarinen niin kuin meillä. Se on jotenkin tietyllä tapaa lohdullinen ja looginen tapa ajatella aikaa. Ei ole alkua ja loppua tai menneisyyttä ja tulevaisuutta samalla tapaa kuin lineaarisessa ajattelussa, vaan kaikki on suuremmin läsnä tässä ja nyt. Se minkä jätät taaksesi, tulee kierron mukana ennen pitkää eteesi.

Käsityörintamalla on hiljaista. Sain sentään tehtyä uuden kassin koulua varten, kun se edellinen oli hiukan liian kapea. Yritän ottaa siitä jossain vaiheessa kuvan todisteeksi. Pienenä ikuisuusprojektina on neulehuivi, josta uhkaa tulla naurettavan suuri. Ei se mitään, teen sen silti.

Syyslomalla luovuin televisiosta. Eihän minulla ole varsinaista televisiota ollutkaan tässä asuessa, vaan olen katsellut ohjelmia koneelta, mutta nyt palautin lainassa olleen digisovittimen sen oikealle omistajalle. Niin kovin vähällä käytöllä se oli viime aikoina, että sopi luopua.

Mies tulee ensi torstaina Suomeen muutamaksi päiväksi. Niin että jos minusta ei viikon loppupuolella kuulu mitään, en ole kuollut. Olen turvassa ja hyvissä käsissä ;).

6 kommenttia:

Hanni kirjoitti...

Ei ihme että intiaanit kiinnostaa, heidän elämänkatsomuksessaan on jotain kiehtovaa. Hyvä kun saat Miehen luoksesi <3

Hehkuvainen kirjoitti...

Oikein hyvä on :). Kaksi yötä vielä.

Helinä kirjoitti...

Mitä mitä. Onko sinulla uusi rakas. Ihanaa :) Onnea!!

Hehkuvainen kirjoitti...

Jup. Ei kovin suuri yllätys pitäisi olla, kun hänestä jo elokuussa kirjoittelin :).

Anonyymi kirjoitti...

En ole käyny aikoihin lukemassa mitään. Ei voi tietää aina..

Hehkuvainen kirjoitti...

Ei voikaan aina tietää. Kiva kun olet nyt käynyt lueskelemassa :).