30.9.2009

Ei näin


Koulu haittaa harrastuksia, käsitöille on nykyään aivan liian vähän aikaa. Varma syksyn merkki on se, että villalangat alkavat taas houkuttaa. Ne huutavat päästä puikoille, mutta kukapa ne puikottaisi kun minä homehdun koulussa. Näyttää pahasti siltä, että ehdin tehdä käsitöitä vain silloin kun on pakko. Eli kun koululaukun sivusauma hajoaa ja kahvat rispaantuvat rikki, on pakko järjestää aikaa uuden tekemiselle.


Kangas on hauskasti raidoitettua. Se on siis olemassaan eriväriraitaista, tämä ei ole tilkkutyö. Jämäkkä puuvilla käyttäytyi varsin kivasti ommellessa, ja kestää toivottavasti käytössä hyvin. Huomatkaa, että aikaa ei tosiaan ole esimerkiksi silittämiselle, joten taitteet saavat suoristua käytössä jos ovat suoristuakseen.

Niin. Ihan putkeenhan tämä projekti ei sitten kuitenkaan mennyt. Otin kyllä pohjan muotoilun huomioon korkeudessa, mutta en leveydessä. Niin että nyt kassi on kyllä riittävän korkea, mutta hieman liian kapea. Se kykenee nielaisemaan kansion, mutta ei niin hyvin kuin olin ajatellut. Tämän virhearvioinnin seurauksena ostin kangasta liian vähän, ja sankoja varten jäi liian kapea suikale. Sangat saisivat olla leveämmät.

Ja sitten! Kuka ääliö keksi laittaa kassiin mustan vuorikankaan? (Minä ääliö.) Se on kyllä kaunis ja siisti ja siten kiva, mutta se on niin synk-pimeä, että kassissa on vain musta aukko kun sinne katsoo! Esimerkiksi musta laskimeni hukkuu sinne täydellisesti. Typerä kassi, kun ei katsomalla selviä että mitä siellä on - paitsi jos katselee taskulampun avulla.

No, tämä kassi saa kelvata kunnes ehdin tehdä toisen. Leveämmän, parempisankaisen ja vaaleampivuorisen.

11 kommenttia:

Saoka kirjoitti...

Musta vuorikangas on kyllä yksi kirottu juttu kasseissa. Mainitsemistasi syistä pyrin valikoimaan niin ostamiini kuin tekemiinikin kasseihin sekä muihin pussukoihin vaalean vuorin. Mutta tosi kiva tuo raitakangas!

Kärtty kirjoitti...

Ei teillä voi neuloa koulussa? Mie olen koko alkusyksyn neuloa kilistellyt kaikilla mahdollisilla tunneilla ja luennoilla. Tuleepahan sekin aika käytettyä hyödyksi.. :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Saoka: tykästyin kyllä kovasti raitakankaaseen. Ja toivottavasti opin virheistäni ;D.

Kärtty: ei tosiaankaan voi. Meillä kun pitää tunneilla ihan tehdä asioita, siis kirjoittaa ja selata aineistoa ja näpyttää laskinta tai näppistä... ikävä kyllä kädet ovat siis varsin varatut :/.

Ipo kirjoitti...

Superihanaa kangasta - tykkään!

neitonen87 kirjoitti...

Vaikka musta vuorikangas aiheuttaakin musta aukko-illuusion välillä, pidän itse siitä enemmän, koska siinä eivät näy kaikki tahrat. Kaikki vaaleasisuksiset laukkuni omaavat mm. kajaali, lyijykynä, mustekynä.. yms tahroja ;)

Nan kirjoitti...

Minäkin pidän, kaunis kassi! :)

Mie taas kirjoitti...

Hieno joka tapauksessa! :-) Hei asiasta kolmanteen, osaatko sä tehdä kantapään? Mä tässä mietin, että mistä saan pikkuneidille ja minulle sukantekijän vai joudunko tekemään itse (=apua tarvii kuitenkin)...

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos kaunis kaikille :).

Minulla säilyy vaaleakin vuori yleensä ihan siistinä, kun laukussa ei pyöri kajalit tai kynät irrallaan.

Ja sie taas, tokihan osaan kantapään tehdä :). Netissä on paljon hyviä ohjeita. Tilaustöitä en nyt uskalla ottaa, mutta kiva tietää että siellä tarvitaan sukkia (jos niitä vaikka joskus vahingossa valmistuu). Rohkeasti vaan koittamaan, kyllä se sulta onnistuu!

Miisa kirjoitti...

Ihana kangas kassissa! Tee laskimelle joku kiva neonvärinen suojapussukka, niin sitten erottuu mustasta vuorista :D

Metta kirjoitti...

Kännykässä jos on taskulamppu niin sillä voi kivasti kurkistella laukkuun. Jos löytää ensin kännykän...

Nätti laukku silti!

Hehkuvainen kirjoitti...

Miisa: siinäpä idea :D.

Metta: harkitsin otsalamppua, se valaisis kivasti :P.