31.8.2009

Day 1


Nyt seuraa taas tarinoita sarjassamme "usko tai älä, mutta totta on".

Sattuipa niin, että noin kuukausi sitten sain vastauksen sähköpostiin, johon en odottanut vastausta. Vastaus tuli myös toiseen postiin, ja sitä seuraavaan, ja niinpä huomasin yht'äkkiä kirjoittaneeni viikon verran niitä näitä erään puolitutun miehen kanssa. Olimme tavanneet muutamaan otteeseen ystävällismielisissä tilanteissa ja tapahtumissa, ja olin toki pistänyt merkille että kyseessä oli kaikin puolin mukavan oloinen mies. Huomasin odottavani posteja. Huomasin ajattelevani, että tästähän saattaisi tulla jotain, jos olosuhteet pysyisivät suotuisina.

Niinpä niin.

Tapasimme epätreffeillä. Mies istui viereeni ja jotenkin puolihuolimattoman oloisesti kertoi muuttavansa kuukauden kuluttua puoleksi vuodeksi ulkomaille työkomennuksen takia. Oli kuulkaa hyvin hilkulla, etten noussut saman tien ylös ja huutanut taivaisiin kuin Gallen-Kallelan Kullervo. Jumalauta, enkö minä saa edes yrittää! Miksi, voi miksi?

Loppuilta meni elämän epäreiluutta kirotessa ja päätä seinään hakatessa. Vannoin noin viidettäsadatta kertaa, että en sitten ikinä enää edes mieti miehiä, kun en näköjään saa edes tutustua rauhassa. Ei sitten, ei väkisin.

Aivot piti asetella uudestaan, kun sain seuraavana päivänä mieheltä sähköpostin, jossa oli tarkempaa selvitystä matkasta ja lause jota en uskonut todeksi vaikka sen ainakin sata kertaa luin.

"Alkoi tulla sellainen olo, että tästä voisi tulla jotain, joten oli reilumpaa varoittaa etukäteen."

Siis mitä? En ollutkaan yksin sitä mieltä? Siis oliko todellakin tapahtunut sellainen ihme, että joku josta olen kiinnostunut on kiinnostunut minusta takaisin? Ilmeisesti. Ja sitten se joku karkaa maasta juuri tutustumisen kynnyksellä. Jotenkin epäreilun oloista. Ja omituista. Niin tuli puskasta koko juttu, etten oikein edes tajunnut. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin kuin tapana on.

Seuraavien päivien päänsisäistä tilaa kuvaa parhaiten sana kaaos, ja se kaaos tiivistyi kysymykseen "mitäs nyt sitten". No, lyhyesti sanottuna jätimme hissuttelut heikommille ja hyppäsimme suoraan suhteiluun. Arvaatte varmaan, että koulu ei ole nyt ollut päällimmäisenä mielessä.

Miehen lento lähti tänä aamuna 06.35. Näemme seuraavan kerran ehkä joululomalla. Oli vaikeaa päästää irti illalla, kun saatoin hänet bussille. Pääsin etenemään bussilta ehkä viisi metriä ennen kuin itku tuli.

On turha yrittää lohduttaa sanomalla että puoli vuotta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkä aika. Jokainen, joka tuntee ikävän anatomiaa, tietää kyllä että tässä tilanteessa puoli vuotta on yhtä kuin ikuisuus.

Aika näyttää kuinka siitä selvitään.

21 kommenttia:

Urpoturpo kirjoitti...

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Ole onnellinen, että sinulla sitä on (siis toivoa, ei lapamatoa) vaikka sinusta tuntuisi, että sitä on vain hyvin vähän. Toisilla ei sellaista ole näkynyt moniin vuosiin...

Anonyymi kirjoitti...

Hali ja rutistus! On aika erikoinen tunne kun yhtäaikaa tekee mieli onnitella ja lohduttaa.

Villasukka kirjoitti...

Just lauantaina kaupassa, ohikulkevia pariskuntia katsellessa, mietin, että mistä ihmiset löytää toisensa? Miksi minä en?

Yamaba kirjoitti...

Minä vain onnittelen. Suruja on aina, hyvä vain että välillä on ilojakin.

Alitsa kirjoitti...

Aika on suhteellista. Odottavan aika on pitkä. Ja varsinkin juuri toisen hyvästelleen aika on TOOOSI pitkä.

Mutta suostuisitko uskomaan, että tulevan puolen vuoden aikana sinulla tulee välillä myös olemaan niin hauskaa, että aika edes välillä, vähän lentääkin?

Nan kirjoitti...

Onpa mukava lukea hyviä uutisia :) vaikka samalla lähettelenkin roppakaupalla lohdutusta. Juuri tuossa suhteen vaiheessa on tosi kamalaa, kun revitään erilleen.

Jos jotain positiivista tilanteesta yrittää kaivaa esille, niin nythän teillä on mainio tilaisuus tutustua toisiinne paremmin, kirjoitella, keskustella, jakaa ajatuksia ja tuntemuksia. On se tutustuminenkin mukava prosessi, vaikka ikäväkin kaivelisi :)

Anonyymi kirjoitti...

Wau! Olipas uutisia! Ja olipas ajoitus miehen komennukselle lähdössä. Vaikka ikävä on kurrrjaa, niin toisaalta kaukosuhdekin voi olla aika ihanaa, kunhan pahin kaipuun kärki on taittunut. Toiseen tutustuu syvemmin, kun tavallista arkihösellystä ei ole, on vain puhelut ja kirjeet, tai siis sähköpostit nykyään.

Tsemppiä syksyyn! toivoo puoli vuotta eri maassa asunut ja suhteillut Salamanteri

Mustikkamaa kirjoitti...

Eikö omalla tavallaan ole myös ihanaa, kun on joku jota ikävöidä, ja tietää että toinenkin ikävöi takasin :-)?

Hanni kirjoitti...

Ohhoh, täälläpäs löytyikin Uutinen! En mie sano, että puoli vuotta menee nopeasti, tai että joulu on ihan pian, mutta sanon, että jos molemmista tuntuu, että tässä on jotain säilyttämisen arvoista, on jokin tarkoitus myös sillä, että suhde alkaa erolla. Sano mun sanoneen, tästä hyvää seuraa! Sitten lopunperin.

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitoksia pupuset höpöset :).

Olette oikeassa, joka kohdassa. Tämä on ihanaa ja kamalaa.

Rohkeasti vain eteenpäin päivä kerrallaan, ei tästä muuten selviä.

TCL kirjoitti...

Hienoa, kun. Ja kurjaa, kun. Tiedät kyllä mihin nuo kummatkin adjektiivit solahtavat. :)
Juttelen mielelläni aiheesta enemmän kunhan vain pääsen meseen... :)

Susikairan akka kirjoitti...

Oih:D Voi Hehkuvainen ihanaa!

(Onneksi se mies nyt lähti sinne ulkomaille, niin et ihan kertalaakista meitä täällä virtuaalimaailmassa hylkää...*epätoivoinen ja kovin itsekäs piristysyritys*)

Hehkuvainen kirjoitti...

TCL: ^_^

Susikairan akka: en minä teitä hylkää <3.

Mrs.Marple kirjoitti...

Tuota tuota, kun aloimme isännän kanssa seurustelemaan kesäkuun lopussa, lähti hän elokuussa reissuhommiin joita kesti reilun puolivuotta. Toisaalta hän tuli viikonlopuiksi kotiin, mutta toisaalta lähti myös aina uudelleen. Hyvin hyvin raskasta, mutta kun sen kesti, kestää mitä vain. Joten hyvästä, juuri siitä oikeasta kannattaa pitää kiinni.

Onnea teille, sähköpostit liikkuu, tavallista postia on helppo lähettää (ja ihana vastaanottaa) ja puhelimetkin löytyy.

Jaksamista!

Omppu kirjoitti...

Onnittelut ja lohduttelut samaan syssyyn. Ja muista, mitä sanoi mummo lumessa!

Hehkuvainen kirjoitti...

Mrs. Marple: kiitos tsempistä :).

Omppu: kiitos ihana, muistan kyllä :).

Johanna kirjoitti...

Voih! Onnea :)
Uskonpa että monet suhteet ovat kestäneet tuollaisen kauko-vaiheen. :)
Kiittäkäämme nykyaikaa; puhelimia, sähköpostia, naamakirjaa, meseä, ja näitä kumman tietokoneita joissa voi jopa kameran kanssa toista pällistellä! :)

Saoka kirjoitti...

Kaiken jo sanotun lisäksi totean sen, että onhan sentään paljon rakentavaa kaivata jotain sellaista, jonka voi saada, kuin sellaista, jota ei voi saada. Henkisesti saatavilla oleva heila, vaikka maantieteellisesti kaukanakin, on ehdottomasti parempi kuin suhteellisesti lähempänä oleva potentiaalinen heila, joka ei päästä henkisesti lähelleen.

*iso hali*

Hehkuvainen kirjoitti...

Johanna: kiitos, koen olevani onnekas. Ja onpa ihana kuulla sinustakin välillä :).

Saoka: no tuossahan olet kyllä aivan oikeassa.

Elegia kirjoitti...

Ihanaa!!!! Ja nyt ei ole enää puolta vuotta odotettavaa, kun olen niin myöhässä kommenttini kanssa ;))

Hehkuvainen kirjoitti...

Nam :).