1.8.2009

Arkiston aarteita


Aamu on valjennut kaupungissa, jossa on kahdet liikennevalot. Täällä on kaikki niin... pientä. Rakennukset ovat matalia, ja taivasta näkyy paljon. Kello raksuttaa seinällä tutulla tavalla, ulko-ovi naksahtaa samalla tapaa kuin se on naksahtanut yli kaksikymmentä vuotta. Piha on tuttu, samoin kadut. Mutta jokin on muuttunut. Uusia rakennuksia, uusia liikkeitä, vieraita kasvoja. Se on jotenkin häiritsevää, kun tuntee mutta ei tunne ja muistaa mutta ei muista. Minulla on nyt uusi koti, Tampere, ja täällä olen jollain tapaa vieras.

Kävin eilen mönkimässä vintissä. Sain kaksi pahvilaatikkoa tyhjäksi. Kaikenlaista romua olenkin säilönyt. Iso kassillinen tavaraa meni suoraan roskiin, toisen ison kassillisen VHS-kasetteja vein erääseen kudontafirmaan. Tekevät nauhoista mattoja. Tervehdin rukkiani, joka oli kovasti pölyyntynyt. Puolassa oli hiuksiani, joita olen kokeeksi kehrännyt. Olin silloin vielä vaaleatukkainen.

Rukkia en voi kantaa mukanani, mutta pienempiä aarteita voin. Löysin arkistoistani minulle omistetun Kirkan nimikirjoituksen! Harmi, etten ole kirjoittanut kuvan taakse päivämäärää, mutta jostain 80- ja 90-lukujen taitteesta se on. Olin itse silloin niin pieni, etten voinut lähteä keikalle nimikirjoitusta hakemaan, joten äiti sen toi.

Lisäksi otan mukaani kaksi vanhaa päiväkirjaani. Ne ovat jostain syystä välttyneet polttotuomiolta, jonka kaikki muut päiväkirjani ovat kokeneet. Merkinnät näyttävät osuvan ajalle 19.2.1996-9.9.2000. Kamalaa, ilkeänköhän niitä lukeakaan! Voi olla sekä hauskaa että kauheaa lukea kymmenen vuotta vanhoja juttuja.

Kirkan nimikirjoituksella ja vanhoilla päiväkirjoilla ei taida olla muuta kuin tunnearvoa, mutta löytyihän laatikoista sellainenkin aarre, jolla oli ihan rahallista arvoa. Löysin nimittäin vanhan säästöpossuni, ja siellä oli rahaa. Euroja sentään, että kyllä se on tämän vuosituhannen puolella pakattu. Viisitoista euroa ja kymmenen senttiä. Huikea saalis.

Rallikansa herätti minut puoli neljältä, enkä sitten enää saanut unta. Voisi olla hyvä idea ottaa pienet aamupäiväunet ennen hääjuhlia. Vaan enpä tiedä maltanko. Ehkäpä avaan kirjan ja aloitan...

"19.2.1996 maanantai, Hello päiväkirja! Sain enkunkokeesta 9 puol..."

9 kommenttia:

Päivänsäde kirjoitti...

Eikö olekin outoa, että paikka, joka on ollut koti niin monta vuotta ei enää ole sitä? Mukava vierailla, mutta mukavampi päästä takaisin omaan paikkaan. Jonkinlaista aikamatkailua. Maisemat on rakkaita ja tuttuja, mutta on jotenkin olo ettei kuulu sinne, enää.

Vanhoja päiväkirjoja ON sekä hauskaa että varsin noloa lukea, ja ehkä hiukan masentavaakin kun huomaa niissä tietyn kaavan. Sammoo paskoo kirjatolkulla.:P Voi kunpa ois tallella ne varhaisimmat, joissa kirjoittaminen koostui kissoista, lehmistä ja muista öttiäisistä. :D

Villasukka kirjoitti...

Heh, Keuruulla ei ole ollenkaan liikennevaloja...

Miulla on sama vierauden ja tuttuuden outo ristiriita aina Mikkelissä käydessä.

Saoka kirjoitti...

Minä en ole onnistunut vielä asumaan missään muualla niin pitkään, että joku muu paikka tuntuisi enemmän kodille kuin Kajaani. Sitäpaitsi käymme täällä niin usein ja nytkin ollaan oltu koko kesä täällä ja vain pistäydytty Kuopiossa. Silti en tunne kuuluvani tänne. En oikein tunne kuuluvani paljon minnekään. En halua muuttaa Kajaaniin pysyvästi takaisin, se on ainakin varmaa. Kotipaikan etsintä siis jatkuu.

Hanni kirjoitti...

Voi mitä aarteita!

Hehkuvainen kirjoitti...

Päivänsäde: minulla on jo pitkään ollut sellainen olo, että Tampere on todellakin kotini, mutta tällä reissulla se tuntui jotenkin erityisesti. Jahka olen lukenut nuo kirjat, ne poltetaan seremoniallisesti. On kyllä aivan karmeaa tekstiä... :D

Villasukka: hei, säähän oot ihan julkkis ny! Joka paikassa on kuvia teikäläisestä kehräämässä :). Ja mitä niillä liikennevaloilla, jos ilmankin pärjätään.

Saoka: toivottavasti löydät pian kotipaikan. Minusta olisi kovin kurjaa, jos en tuntisi kuuluvani tänne.

Hanni: eikö vaan :).

Avaruushiiri kirjoitti...

Onko aikamatkailu siis tämän viikonlopun teema? Kävin itsekin kääntymässä kotikotona eilen, ja matkaan päätyi kassillinen omaa jäämistöä, ts. omaisuutta 15-25 vuoden takaa. Sen setviminen oli kyllä haikeaa ja hauskaa, nostalgista ja noloa yhtä aikaa. Kaikkea en säästä, mutta paljon kuitenkin.

Ja siksi anonkin sinua, Hehku, harkitsemaan sytkäriseremoniaasi vielä uudelleen. Paitsi että olen jo periaatteestakin kirjarovioita vastaan, tykkään että jokaista meistä sietää aina silloin tällöin muistuttaa omasta historiasta. Pidetään mielessä miten käy niille jotka unohtavat menneet... ^_^'

Hehkuvainen kirjoitti...

Ei armoa!! :D

Arokettu kirjoitti...

Hee, minullakin on Kirkan nimmari! Äiti toi sen joskus laivalta. Onnea muuten koulun johdosta.

Hehkuvainen kirjoitti...

Hih! Kiitos kovasti :).