10.7.2009

Nyt ei ole hyvä


Kaikki kaatuu päälle. Menneisyys tuntuu raskaalta riippakiveltä, josta ei pääse eroon. Nykyisyys tuntuu loputtomalta suolta, jossa tarpominen on kovin vaivalloista. Tulevaisuus näyttää yhtä valoisalta kuin Helvetin synkimmässä kolkassa majailevan pikkupirun peräreikä.

Ajatteleminen sattuu. Yksin ei vain aina meinaa jaksaa.

9 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Voi. Täältä voimahalauksia ja toivoa, vaikken sinua tunnekaan. Kyllä se siitä taas!

Mimmu kirjoitti...

*halaus*

Nan kirjoitti...

Niinhän se on, että yksin täytyy olla monin verroin enemmän voimia, jotta jaksaa tarpoa päivästä toiseen, kuin sellaisella, jolla on joku jakamassa arjen raskautta. Ikävä kyllä.

Kovasti voimia ja halaus! Kyllä se kiva päivä taas kohta koittaa :)

Susikairan akka kirjoitti...

:( No voi kurjuus. Jos yritän oikein kovasti puhaltaa täältä pohjoisempaa valoa sinne sinulle, niin tulisikohan se perille? Veisi synkkyyttä ainakin vähän huspois. Puuh!

Saoka kirjoitti...

Tuollaisia hetkiä on aina välillä itse kullakin. Minäkään en tiedä tulevaisuudestani helevettiäkään, tai lähinnä vain sen, että työllistyminen tulee olemaan todella vaikeaa jatkossakin, kun tämä koulutukseni on ihan yhtä tyhjän kanssa. Mutta en jaksa surra sitä nyt, kun se tilanne ei sillä parane. Koetahan rämpiä ylös sieltä taas!

Villasukka kirjoitti...

Nyt otan jonkun ystävän langan päähän tai viekkuun ja purat kaiken ulos, itket kunnolla. Purkautuminen auttaa vaikkei se itse asioita muuta.

Johanna kirjoitti...

*hali*
Sinulla on ihmisiä jotka ajattelevat sinua!
Piristysloitsu läksi sinnepäin nyt!

Ipo kirjoitti...

Voooi ei!!! Lähetän täältä mahdollisimman paljon jaksamisenergiaa pikalähetyksenä!

*hali*

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos haleista ja tsempeistä. Yrityksenne on hyvä, vaikka virtuaalihalit eivät olekaan -ikävä kyllä- ihan oikean veroisia.

Ja minulla on kyllä ystäviä, joiden tiedän ajattelevan minua lämmöllä, ja joille voin purkaa pahaa oloani. Mutta se ei aina riitä. Ystävät eivät voi/osaa/halua olla samanlaisena tukena kuin rakas kumppani (toivottavasti/luultavasti/muistaakseni) olisi.

Hieman jo hymyilytti, kun istuin junassa. Hetkeksi karkuun omaa arkea, pari päivää muita kuvioita. Se helpottaa, tai sitten ei.