17.7.2009

Hyvää (ja parempaa) minulle


Enpä ole eläissäni nähnyt sellaista ukonilmaa kuin eilen illalla. Varmasti vartin verran salamointia ja jyrinää - tauotta. Välähdyksiä välähdyksien perään ja taivaita repivää ääntä. Olin aitiopaikalla, kun pilvet vyöryivät lännestä. Tuijotin valoshowta lumoutuneena. Kaikki karvani nousivat pystyyn ja minusta tuntui että saatoin vihdoin purkaa itsestäni sen latauksen jota olin pari päivää kehooni kerännyt. Kun kaatosade vihdoin iskeytyi ikkunoihin, en voinut olla nauramatta ääneen ihan silkasta helpotuksesta ja ihastuksesta. Minä todella rakastan ukkosta, sillä se tuntuu hyvältä.

Pitkään se olikin voimaansa kerännyt ja siten tehnyt oloni kovin epämukavaksi. Päätä särki omituisesti mutta totutusti pari päivää putkeen, rintakehää puristi ja hiki liimasi vaatteet kehoon kiinni. Tein kurjasta olosta huolimatta eilen pienen pyörä- ja kuvausretken Messukylän vanhalle kirkolle. Keskiaikainen kirkko on kuulema Tampereen vanhin rakennus. Se on hirmu kaunis. Valtavien lattialankkujen alla makaa vainajia (tai heidän luitaan) ja kaikki kulmat ovat hioutuneet pyöreiksi. Kuvagalleriassa on pari kuvaa sieltä.

***

Minähän en ole tässä touhottaessa ehtinytkään kertoa sitä, että minusta tuli viime lauantaina lottovoittaja! Maanantaina kuponkia tarkistaessa riemu oli rajaton, kun peräti neljä numeroa osui kohdilleen. Koska tällä tapaa onnekkaita oli lisäkseni 123609, saimme jokainen 10 euroa ja 40 senttiä. Jee. Koska voittorahoilla ei saanut kasvohoitoa, ostin ryppyvoidetta. Ja tietysti uuden rivin lottoa, jotta voisin ensi lauantaina voittaa sitten hieman isommasti.

***

Feissarit ovat tunnetusti ärsyttäviä, mutta uskokaa tai älkää, minä löysin vielä ärsyttävämmän tapauksen. Feissarit sentään yleensä uskovat kun mutisee jotain ettei minua nyt kiinnosta ihmisoikeudet, he toivottavat hyvät päivänjatkot ja hyökkäävät seuraavan uhrin kimppuun.

Mutta minäpä kohtasin munkin. Se perhana lähtikin perään. Meinasin jo kokeilla, että kuinka se pysyisi perässä jos pistäisin juoksuksi. Hyväkuntoisen näköinen nuori mies se oli, joten en sitten juossut, se olisi kuitenkin voittanut. Ei kuulkaa uskonut millään, ettei minua kiinnosta kolehdilla osallistua jonkun kirjan painokustannuksiin!

Ja voi että miten se oli lipevä! Kehui ryhtiäni ja arveli että harrastan jotain "rakentavaa lajia". Sanoi että olen liikkeellä jumalattaren väreissä ja väitti että se pukee minua hyvin. (Toki jokainen nainen tietää kertomattakin, että jumalattaria ollaan ja se pukee meitä.) Hyi yök!

Minä mietin jo että se on jossain aineissa, kun ei se tajua ettei minua voisi vähempää kiinnostaa sen asiat. Minä olin niin tyly että jääkarhuakin olisi kylmännyt, ja se vain seposti kuinka mielenrauha on hieno ja tavoiteltava asia. Olisi pitänyt tajuta sanoa, että minun mielenrauhani ainakin paranisi heti parilla pykälällä jos hän jättäisi minut rauhaan. Tiedä sitten kuinka kauan se olisi minua seurannut, jos en olisi mennyt kirjakauppaan. Huh. Puistattavaa.

***

Löysin tässä päivänä eräänä itseltäni mahan. Semmoisen ihan oikean, vähän reilusti pömpöttävän mahan. Siinä se oli tiellä, kun yritin tiirailla säärtäni normaalissa asennossa eli kaksinkerroin. Ajattelin ensin, että kyseessä oli menkkaturvotus, mutta kyllä tuo kumpu on nyt tainnut tulla jäädäkseen. Tervetuloa, maha, olenkin sinua jo odotellut. Kovin paljoa suuremmaksi älä kasva, nyt ollaan hyvän ylärajoilla. Ja huomatkaa: en ole lihonut, vaan emännöitynyt. Kiitos ja kunnia tuosta termistä ja oivalluksesta kuuluu Mimmulle. Hienoa.

***

Olen jo pitkään ihmetellyt onneani, kun minua on siunattu niin kovin ihanilla ystävillä. En väitä, että ystäväni olisivat mitään muuta kuin ihania, mutta oivalsin hiljattain että ehkä minullakin on jotain osuutta asiaan. Minä olen nimittäin kovin vähään tyytyväinen. Minut on hirmu helppo pitää onnellisena. Olen aina iloisen hämmentynyt siitä että minut huomataan, huomioidaan ja muistetaan, ja vähänkin lämpimämmästä huomionosoituksesta herkistyn kyyneliin. Olen välillä pakahtua siihen sydäntä suurempaan tunteeseen, jota haluaisin jakaa niille jotka tekevät oloni mukavaksi.

Tästä päästään oivalluksen jatko-osaan: jos joku ei tee minua tyytyväiseksi (ei ollessaan varsinaisesti ilkeä, vaan vain riittämättömän hyvä), niin hän ei kyllä ole arvoiseni henkilö. Hän ei ansaitse minun seuraani, eikä minun kannata tuhlata aikaani häneen. Ihmeen kauan minulla meni tajuta tämä itsestäänselvyys.

13 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Tuon emännöitymisen keksimiseen ei yhtään vaikuttanut kellonaika :D

Ois muuten kannattanu ihan siksikin lähteä juoksemaan sitä munkkia pakoon, kun oishan se nyt ollu vallan hauskan näköistä kun se olisi kerännyt kaapunsa helmat ja lähteny pinkomaan perään :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Mitä myöhempi, sen parempia oivalluksia...? ;)

Sillä munkilla ei muuten ollut kaapua :o. Ihan huijari!

Johanna kirjoitti...

Munkki? No jopas... En olekaan ennen moisesta kuullut...

Hihii, emännöitymisen toinen vaihe on sitten varmaan matamoituminen. (onko tuo sana?) :D Siis matamia hain :D

Kun en nyt ihan dominaksi itseäni tunne XD niin matamiksi ainakin :D

Hehkuvainen kirjoitti...

No jos törmäät munkkiin, juokse. Juokse henkesi edestä!!! :D

Mää en halua matamoitua, vain emännöityä :).

Omppu kirjoitti...

Minäkin rakastan ukkosta, ja tiirailin ikkunastani sitä sen minkä viidakoltani pystyin. :-)

Alitsa kirjoitti...

Juu, ne munkit täälläpäin ovat ihan asia erikseen. Luin Uskontojen Uhrien nettisivuilta, että ne on "aineissa" sen tähden, että ne ovat koko päivän chantanneet Hare Krishna-mantraa, jonka tarkoituksena on pitää heidät "henkisesti korkealla tasolla". Eli sisäisesti aiheutetussa pilvessä ovat. Oranssiakos sulla oli päällä? T. eräs uskonnoista kiinnostunut pakana :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Omppu: ^_^

Alitsa: violettia. Mää voisin ensi kerralla tuollaisen tuputtajamunkin kohdatessani kokeilla sellaista äänekästä "en kuuntele, en kuuntele"-mantraa... ;D

Avaruushiiri kirjoitti...

Tavallaan aitiopaikalle pääsin minäkin tuohon myteriin - kipaisimme nimittäin vaimokkeen kanssa pihalle seuraamaan sen nousua kun se vielä oli keskustan yllä. Sen verran laaja oli myrskyvaroitusalue, että kahdella suunnalla leiskui ja paukkui, mutta me olimme kuin myrskyn silmässä, tyvenessä. Sitten nousi sateenhajuinen tuuli ja pian alkoi läiskyä alas isoja pisaroita. Parin korttelin päähän iski upea salama. Siinä kohtaa korjasimmekin viljelykset parvekkeelta sisään ja siirryimme seuraamaan Luontoäidin känkkäränkkäpäivää lasin lävitse. Kuulalaakerin kokoisia rakeitakin tuli. Komeaa oli.

Yamaba kirjoitti...

Tervetuloa mahakkaiden joukkoon. Porukkaan mahtuu.

Munkit on ympäri maailmaa yllättävän sitkeitä rahanruinaajia. Käyvät niin varmoiksi asiastaan luostareissaan.

Mustikkamaa kirjoitti...

Mä oon noihin munkkeihin törmännyt paljonkin täällä Helsingissä, eniten ehkä silloin kun vielä keskustassa asuin. Voi hyvä luoja, ne on kyllä sitkeitä!!! Joku joskus kävi mulle selittämään, että pian kaupungit autioituu ja blab blab blab. Lopulta otinkin tavakseni vaihtaa toiselle puolelle tietä, jos näin munkin lähestyvän :-D! Ei kyllä aina auttanut, kun ne sitten vaihtoi myöskin kadunpuolta...

Jos sulla on maha, niin mikä mulla sitten on :'-(? Joku ihme löllykkä tuossa, aina tiellä - hyvä jos näkee edes alapään karvat sheivata...

Susikairan akka kirjoitti...

Mä en nyt jotenkin millään pääse eroon mielikuvasta, jossa munkki juoksee mekko korvissa Hehkun perässä;D

Metta kirjoitti...

Kas että kävitkin Messukylän vanhassa kirkossa! Liekö ajatustenlukua, kun mekin oltiin ajelulla siellä lähistöllä ja käytiin tarkkailemassa vainaitten luita lattialankkujen rakosista viime lauantaina.

Hehkuvainen kirjoitti...

Avaruushiiri: oli se vaan mahtavaa :). Näitä lisää!

Yamaba: kiits kiits :).

Mustikkamaa: ai ettei edes kadunpuolen vaihtaminen auta, oi kamala! :o Se on sun sitten mentävä alapäässä käsikopelolla... ;)

Susikairan akka: mun perässä ei miehet juokse, ei ees munkit. :/

Metta: no, kas! :D