9.4.2009

Hyytymä


Tänään on näillä näkymin viimeinen käynti psykiatrilla. Kyllä minua pikkuisen hirvittää. Olisin jotenkin halunnut saada tietyt projektit ja tehtävät paremmin päätökseen ennen hoidon loppumista, mutta kyseessä taitaa olla niin pitkät projektit, ettei se ole edes mahdollista.

Olen viime aikoina miettinyt paljon, lähinnä itseäni. Omaan napaan keskittyminen on aiheuttanut tietynlaista sisäänpäinkääntymistä ja omiin oloihin vetäytymistä. Olen ollut poikkeuksellisen mietteliäs ja hiljainen seurassakin, enkä oikein pidä siitä. Vaikutan varmasti helposti töykeältä. Olen niin omissa ajatuksissani, etten ole oikein läsnä.

Valot on päällä, mutta ketään ei taida olla kotona...? Taidan tarvita halauksen. Juuri silloin, kun sen vähiten ansaitsisin, sitä eniten tarvitsen.

Tällainen kroonisesti epävarma ihminen haluaa aina välillä kuulla olevansa tykättävä. Erityisesti silloin, kun itsen kanssa ei ole niin kivaa ja maailma tuntuu synkeältä paikalta. Jotkut ovatkin minua viime aikoina lämpimästi muistaneet, ja siitä suuri kiitos heille.

Päässä surisee. Liian paljon ajatuksia ja liian vähän tilaa niille. Töks töks.

12 kommenttia:

Mustikkamaa kirjoitti...

Haleja <3. Piristykseksi miljoona musiikkitoivetta http://listen.grooveshark.com/ ;).

Ipo kirjoitti...

*halaus*

ja vielä varmuuden vuoksi toinen

*halaus*

ja aurinkoisen pääsiäisen toivotus! :)

Villasukka kirjoitti...

Halaus täältäkin! Mulla oli taas tänään ensimmäisen kerran piiiiiiiitkästä aikaa sellainen olo, että ehkä tämä elämä voikin kääntyä taas normaaliksi, onnelliseksi. Tosin heti seuraava ajatus oli, että jos uskallan olla edes hetken onnellinen, niin sitten varmasti seuraavaksi tapahtuu jotain ihan kamalaa...

Hehkuvainen kirjoitti...

Mustikkamaa: oh, musiikkia! Kiitos piristyksestä ja haleista :). Kai sinä olet jo tutustunut tähän?

Ipo: *rutist*

Villasukka: kiitos halista :). Ihanaa, että siellä on aurinko paistanut risukasaan :D. Vaikka välillä saattaa hirvittää, niin uskalletaan kuitenkin olla onnellisia, jos aihetta onneen on!

Omppu kirjoitti...

*haleja*

Repsahdin tuolle "kuka mä oon? missä mä oon?" -jutulle!

Nan kirjoitti...

Voi, kun söpö kisu :)

*Halaus* ja ihanaa pääsiäistä! :)

Mimmu kirjoitti...

Ei kai se haittaa vaikka ilme olisi kuin tuolla kissalla. Se näyttää niin suloisella :)

Mustikkamaa kirjoitti...

Joo, mä niin fanitan Spotifyä!! Tuo Grooveshark on samantyylinen, muttei tarvitse ladata koneelle mitään varsinaista ohjelmaa; voi kuunnella nettiselaimellla. Kätevä esimerkiks töissä, missä mulla ei oo admin-oikeuksia koneelle (eli en voi ladata ohjelmia) vaan ne tulee lafkan atk-keskuksen kautta. O_o

Riepu kirjoitti...

Halaus myös täältäkin :) Luulen ymmärtäväni miltä sinusta tuntuu. Välillä meinaa olla itsellänikin sama ilme naamalla kuin tuolla kissalla.
Hyvää Pääsisäistä! :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Omppu: *takaisin*

Nan: kiitos, samoin :).

Mimmu: kissa näyttää söpöltä, minä näytän vajaalta XD.

Mustikkamaa: kyllä tekniikka on ihmeellistä :D.

Riepu: kiitos! Toivottavasti sinulla on mukava ja rauhallinen pääsiäinen :).

Miisa kirjoitti...

Hengissä ollaan, kaikki aika vaan on menny remppaan, muuttoon, järjestelyyn ja pyykkäämiseen (ja tietty häähössötykseen). JA sama meno jatkuu vielä. Remppa on periaatteessa ohi, mutta kaikkea muuta hääräämistä hulluna vielä jäljellä...

Hehkuvainen kirjoitti...

Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa! Hyvä, että rempan suhteen olette voiton puolella. Voimia muihin puuhiin :).