13.10.2019

Ihmeelliset jätteidensäpaljastelijat


Otso Sillanaukee: Zero waste - jäähyväiset jätteille
Kustantamo S&S 2018

Koska olen kiinnostunut luonnosta, ekologisuudesta, kierrätyksestä, ilmastonmuutoksesta, kiertotaloudesta, maailmanparantamisesta ja kaikenlaisesta viherpiiperryksestä yleensäkin (silleen positiivisen kotoilevassa ja epäpoliittisessa hengessä), luin Otso Sillanaukeen kirjan Zero waste - jäähyväiset jätteille. Sillanaukee on vähentänyt tuottamansa jätemäärän minimiin ja kertoo siitä avoimesti mediassa sekä Nollahukka-blogissaan.

Kaikissa Sillanaukeen haastatteluissa otetaan tietenkin esiin tämä zero waste -henkilökuvia yleisestikin vaivaava "näin pieneen lasipurkkiin minun vuoden jätteeni mahtuvat" -julistus. Minua vähän ärsyttää tämä lasipurkkihomma. Onhan se kai havainnollistavaa ja kätevää esitellä niitä omia jätteitään lasipurkissa, mutta tulisiko se asia perille vaikka ei ollenkaan näyttäisi niitä jätteitään? Uutisissa kerrottiin että kalifornialainen Bea Johnson lensi ihan Suomeen asti purkkinsa kanssa ja esitteli sitä yleisötilaisuudessa Rovaniemellä. Kyllä on mielestäni hiukan liian ihastunut jätteisiinsä, jos lentelee niiden kanssa ympäri maailmaa, sanon ma. Mutta asiaan.

Sillanaukee ei kirjoita syyllistävästi tai saarnaavasti. Minusta hänellä on ainakin kirjan tekstin perusteella ihan terve asenne:

"Kirjaa lukiessa kannattaa pitää mielessä, että nollahukka on, nimestään huolimatta, jokaiselle henkilökohtainen tavoite. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea heti, eikä kyseessä ole 'kaikki tai ei mitään' -tyylinen elämänmuutos. - - Nollahukka ei ole trendikäs projekti vaan elämänpituinen matka, jonka aikana tulee väistämättä takaiskuja. Niistä ei pidä lannistua, sillä pohjimmaisena tarkoituksena on jatkuvasti tehdä parhaansa sen tiedon varassa ja niillä resursseilla, jotka kullakin hetkellä on käytettävissä. Yksittäinen teko ei määritä kokonaisuutta, eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa suorittaa näitä asioita. Tärkeämpää on taustalla oleva ajatus ja arvopohja, joka näkyy arkisissa teoissa ja valinnoissa."

On tärkeää muistaa että kaikilla ei ole samanlaisia resursseja ja mahdollisuuksia elämässä. Kaikki eivät lähde samalta viivalta. Toisen normi on toiselle extremeä, ja maailma muuttuu koko ajan niin että sukupolvien välillä on väkisinkin jonkinlainen kuilu.

Koska minulla on päässä semmoinen vamma, että toinen maailmansota on mielessä jatkuvasti, vertaan väistämättä nollahukkatrendiä pula-aikaan ja säännöstelyyn. Kun kaikesta oli pulaa, elämä oli paikoin hyvin minimalistista. Vähä piti riittää pitkään, mitään ei heitetty hukkaan. Syömäkelpoisen ruoan hävittämisestä saatettiin (ainakin Englannissa) rangaista sakoilla. Sota-ajan eläneille nollahukka ei ole mikään uusi ajatus, vaan veteraanit ovat tämän trendin todellisia pioneereja.

No niin, eksyin vähän aiheesta, tästä kirjastahan minun piti puhua. En tiedä johtuuko se noista "sotamuistoistani" vai siitä, että Sillanaukee on syntynyt vuonna 1994 ja siten minua merkittävästi nuorempi, mutta jotenkin hänen tekstistään puuttuu kypsyys. En haluaisi sanoa että teksti on jotenkin naiivia, mutta en keksi kuvaavampaa sanaa.

Ehkä jonkinlainen vierauden tuntu johtuu siitä, että lähtökohtamme ovat varsin erilaiset. Kirjailija kertoo esimerkiksi että ennen elämänmuutostaan hän osti uusia vaatteita lähes viikoittain ja kahvia take-away-mukissa vähintään kerran päivässä. Tällainen on minulle aivan vierasta. Ei siksi etten juo kahvia vaan siksi etten kahvia juovanakaan kokisi kerrassaan mitään tarvetta ostella kahvia kaupungilla kertakäyttöisiin pahvimukeihin. Ja jotenkin kauhistuttaa se, että maailmassa on varmasti hirveän paljon ihmisiä jotka ostavat uusia vaatteita viikoittain, vaikka ei kukaan tarvitse sillä tahdilla uusia vaatteita.

Esimerkkien tarkoitus oli nyt lähinnä todeta, että Sillanaukee tuntui viettävän ennen sellaista kulutuskeskeistä elämää, mikä on minulle hyvin vierasta, ja olen vain tyytyväinen että hän on herännyt toimintansa mielettömyyteen. Nykyään tämä nollahukkailun esimerkkihenkilö noudattaa tiukasti jätteettömän elämän viittä perusaskelta:

1. Kieltäydy
2. Karsi
3. Käytä uudelleen
4. Kierrätä
5. Kompostoi

Ensimmäisen askeleen Sillanaukee tosin on korvannut toisella koolla: kanna mukana. Kirjassa käsitellään kaikki elämän osa-alueet nämä viisi sääntöä huomioiden. Kirjoittajalle pisteet siitä, että hän on ottanut kirjassaan huomioon myös lapsiperheet, vaikka hänellä itsellään ei lapsia olekaan.

Ihan hirveästi mitään uutta ja mullistavaa ideaa tai vinkkkiä kirja ei tarjoa sellaiselle, joka on jo jonkin verran perehtynyt nollahukka-ajatteluun (tai sotahistoriaan). Vinkit ovat käytännönläheisiä, mutta aika yleistasoisia. Lisäksi välillä tulee sellainen epäilys, että tekisi mieli tarkistaa kirjassa faktoina esitetyt asiat jostain muualta. Onni Tonkija on kirjoittanut varsin napakasti Sillanaukeen tekstin hataruudesta, lukekaa ihmeessä.

Kirja on kivan näköinen ja helppolukuinen. Aihe on hyvä ja ansaitsee näkyvyyttä. Sillanaukee on mennyt toisesta ääripäästä toiseen, mikä ei ehkä useimmille sovi. Olen kuitenkin sitä mieltä että tarvitsemme tällaisia reippaita suunnannäyttäjiä ja rohkeita esimerkkejä.

Ihailen kirjoittajan omistautumista asialle ja uskon että hänellä on vielä paljon annettavaa yhteiskunnallemme. Ehkä ajan, ikääntymisen ja kokemusten myötä myös kirjallinen tuotanto kypsyy ja saamme lukea myöhemmin jotain ehkä hieman hiotumpaa. Zero waste - jäähyväiset jätteille on hyvä avaus, koen että aiheesta ei ole suomeksi vielä paljoakaan kirjallisuutta.

Suosittelen kirjaa varauksella. Siitä voi olla ehkä eniten iloa niille joille nollahukka on vielä uusi ilmiö. Muille saattaa jäädä vähän ohueksi. Toki jos on samalla tapaa yleisesti innostunut kaikenlaisista kotitalousnikseistä kuin minä, saattaa kirjasta tykätä ihan sen vuoksi että siinä on paljon arkisia vinkkejä. Kokeile itse, sillähän se selviää tykkäätkö vai et.

12.10.2019

Itse maksettu mainos


Jotkut aamut eivät ala hyvin. Heti herätessä migreeni ja sitten sohelluksen seurauksena yksi lempikipoista hajalla.


No, onneksi tämä ei ollut maailmanloppu. Särkyneen astiankin elämä jatkuu, nimittäin Iittalan vintage-palvelun ansiosta se lähtee tiilitehtaalle muodostuakseen uudeksi raaka-aineeksi. Ja minä ostin palvelusta kaksi vanhaa Arabian Teema-kippoa. Nämä ovat aivan uudenveroisia, mutta hinta oli alle puolet normaalihinnasta.


Tällä hetkellä kierrätyspalvelu toimii 13 myymälässä, mutta vuoden loppuun mennessä se laajenee kaikkiin Iittalan Suomen myymälöihin. Loistava juttu!

9.10.2019

Hevijuttuja


Vaikka zero waste -teemainen syyskuu päättyikin, voi nollahukkapuuhailua silti jatkaa. Niin sanotut kestohedelmäpussit ovat olleet jo pitkään työlistallani, nyt sain ne vihdoin toteutettua.


Tampereella on sellainen ihana paikka kuin Nextiili-paja, jossa pääsin käymään viimeisellä kesälomaviikollani. Löysin laarista palan ohutta kangasta, olisikohan tuo nyt sitä valoverhoa tai mitä lie voileeta. Joka tapauksessa siis semmoista henkäyksenkevyttä, läpikuultavaa ja liukasta - siis todella raivostuttavaa leikattavaa ja ommeltavaa.

Löytämäni pala maksoi 30 senttiä (!), ja sain tehtyä siitä kahdeksan pussia (pussin koko noin 27 cm x 32 cm). Nyöreiksi tuli vajaa 10 metriä valkoista puuvillalankaa ja hintalapputarraa varten löytyi palat vanhaa valkeaa tyynyliinaa, joka oli jo hiutunut puhki ja alennettu siivousrättikäyttöön. Yhdelle pussille ei siis tullut juurikaan hintaa, jos ompelutyöhön kuluneita tunteja ei hinnoitella.


Ja niitä tunteja kului kyllä aika monta. Kuten jo mainitsinkin, on tuon liukkaan liurun ompelu aika ärsyttävää. Toisekseen hifistelin näissä kyllä aivan tarpeettoman kauan siihen nähden että nämähän ovat siis muovipussin korvikkeita. Tein sivuihin pussisaumat jotta ne olisivat mahdollisimman kestävät ja siistit. Sulkumekanisminkin päätin tehdä vaikeimman kautta. Pusseista tulikin mielestäni oikein hienot, vaikka hiukan vähemmälläkin vaivalla saisi aivan kelvolliset.

Ajattelin tässä kuitenkin sitä, miten useasti minua on ärsyttänyt se, että nykyään kaupan tuntuu olevan vain mahdollisimman halvalla ja huitaisten tehtyä tavaraa. Teillekin on varmaan tuttua se, kuinka joku isomummon perintöpäristin pelittää vieläkin kun joku viime jouluksi ostettu hilputin on jo päästänyt savut pihalle. Tai kuinka vintagevaatteita voi käyttää nyt, kun ne on silloin 50-luvulla tehty kunnolla laadukkaista materiaaleista, kun taas jossain vinkuintian hikipajassa massatuotettu rääsy kelpaa nykyään kahden käyttökerran jälkeen enää pölyrätiksi.

Eipä siitä sen enempää, ajattelinpahan vain että nyt kun kerran teen kestohedelmäpusseja niin teenpä ne niin hyvin kuin suinkin osaan, jotta ne palvelisivat mahdollisimman pitkään. Katsotaan sitten käytössä että kuinka hyvin pussit pelittävät. Toivottavasti ei joku omenan kara repäise saman tien reikää ohuen kankaan läpi...

6.10.2019

Spartacus


Kaveriporukan rauhallisena alkanut illanvietto päättyi joukkotappeluun kuluvan viikon tiistaina Tampereella. Ainakin yksi kuoli ja useita loukkaantui. Lisäksi vähintään yksi dominus oli hyvin pettynyt taistelijansa suorituksiin areenalla.


Syytän tappiostani huonoa noppatuuria. Alea iacta est - ja joskus siinä käy huonosti.

1.10.2019

Ikkunan syysasu


Lomalla laitoin olohuoneen ikkunan syyskuntoon. Otin pois kesän silkkipaperikukkaset ja piirtelin tilalle syyskranssin ja sen keskelle sekasieniä. Aika hankala kuvata ikkunaa kirkkaana päivänä vastavaloon, mutta näkyy kai tuossa jotain:


Tämä saa nyt piristää sekä meitä että ohikulkijoita aina siihen asti kun tulee talvi ja lumihiutaleiden aika.

30.9.2019

Käpäliköt käpälille


Pienenä syysaskarteluna tein meille uudet pellavaiset pannulaput. Ei juuri minkään näköiset, mutta näissä mennään aina toiminnallisuus edellä.


No sen verran mietin estetiikkaakin, että molempia pannulappuja koristaa hannunvaakuna eli käpälikkö, vanha taikamerkki jonka on uskottu suojelevan pahoilta voimilta ja huonolta onnelta. Näiden lappujen toivon suojelevan meitä nyt vähintään palovammoilta, mutta ei ole haitaksi jos torjuvat myös huonoa onnea. Jospa kokkaukset onnistuisivat jatkossa entistä paremmin!

25.9.2019

Emäntätouhuja


Viime vuonna lainasin rajanaapurilta höyrymehustinta, mutta se ei sovellu keittiöremontin yhteydessä uusitulle induktioliedelle. Tälle syksylle piti siis metsästää induktioliedelle sopiva mehustin, ja minulla kävikin melkoinen mäihä kun löysin semmoisen kirpputorilta viidellä (5) eurolla. Loistohomma!


Tein oman pihan punaisista ja mustista viinimarjoista sekamehua. Onneksi ostettiin kuistille arkkupakastin, jossa kesän valtava viinimarjasato saa rauhassa olla ja odottaa käyttöä. Ei tähän mehuun tuhlaantunut kuin neljä kiloa marjoja, niitä on vielä hyvä määrä jäljellä.

Viimeisen kesälomaviikon hommiin kuului myös perunan nosto. Sitäkin tuli ihan kelvollisesti. Jokunen pottu on toki jo syötykin, ja hyvältä ovat maistuneet. Marjat on pakastimessa ja perunat kellarissa, kyllä nyt on kiva siirtyä viettämään kekriä.


24.9.2019

Varoituksen sana


Siltä varalta että joku innostuu nypynpoistajasta niin kuin minä, on paikallaan myös varoituksen sana. Nypynpoistaja ei nimittäin erota nyppyä esimerkiksi neuleen pintaan tulleesta lankalenkistä, vaan pitää pahan äänen (sursursursursurZZIIYRRRP) ja leikkaa langan poikki. Siitä syntyy reikä:


Oi voi. No, pääsinpä harjoittelemaan vaatehuollon toista osa-aluetta eli parsimista/paikkausta. Kannattaa siis olla neuleiden kanssa tarkkana. Tiivis ja sileä collegeneulos ei vaikuttanut yhtä herkältä imautumaan teriin (tulen korjaamaan lausuntoni jos hupparin kanssa käy huonosti).

22.9.2019

Nypyt pois!


Syksy on täällä! Kaakeliuunia on lämmitetty jo muutaman kerran ja puutarhaa on laiteltu talvikuntoon. Peruna on vielä nostamatta, mutta sen ehtii kyllä.

Syyskuuta vietetään zero waste -teemalla. Kampanjakuukausi haastaa ihmisiä miettimään ja kokeilemaan, miten oman kotitalouden jätemäärää voisi vähentää. Zero waste -filosofiasta (tai nollahukasta niin kuin usein suomeksi sanotaan) löytyy netistä hirmu paljon hyviä kirjoituksia (esimerkiksi tämä Otso Sillanaukeen teksti), joten jätän termin tarkemman avaamisen nyt välistä.

Zero waste -teemaan liittyen järjestettiin Tampereella tänä viikonloppuna vaatteidenvaihtotapahtuma. Rahalla ei vaatteita tältä kirpputorilta siis saanut ostaa, vaan sinne saattoi viedä vaatteita ja ottaa sitten vaihdossa uusia. Mielestäni idea on erinomaisen oivallinen, ja toivon että tapahtumalle tulee joskus jatkoa.

Kierrätysmuodin asiantuntija Outi Les Pyy oli tänään puhumassa tapahtumassa. Harmi että hänen puheenvuoronsa oli kovin lyhyt, olisin mieluusti kuunnellut pidempäänkin. Outi tähdensi vaatehuollon tärkeyttä ja ylisti nypynpoistajaa.

Olen jo pariin otteeseen harkinnut paristokäyttöisen nypynpoistajan ostoa, joten nyt kävin sellaisen kotimatkalla hankkimassa ja kokeilin sitä heti vanhaan neuletakkiini. Voinette helposti havaita mikä osa on käsitelty (varsinkin jos klikkaatte kuvan suuremmaksi):


Oloni on ristiriitainen. Toisaalta olen riemuissani, sillä nypynpoistaja todellakin toimii. Neule näyttää käsittelyn jälkeen todella paljon paremmalta kuin ennen sitä! Toisaalta juuri tämä aiheuttaa tietynlaista kauhua ja epäuskoista häpeää: olenko todella kulkenut ihan tyytyväisenä näin kulahtaneessa vaatteessa? Tämä kun on ollut olevinaan se minun smart casualini, se vähän siistimpi valintani. Onnistuin kyllä ottamaan kuvankin niin, että tuo nyppyinen puoli näyttää jo melkeinpä froteepyyhkeeltä...


No, nyt siistiytyy neule ja ehkäpä muutama muukin vaate. Vanhaa ja vähän virttynyttä pukinetta on luvassa jatkossakin, mutta nyppyjä ehkä enää ei.

19.9.2019

Lomamoodissa


Hyvää valtakunnallista huonekasviviikkoa, jota nyt ensimmäistä kertaa vietetään! Ehkä on blogistakin jonkun verran käynyt ilmi se, että tykkään kovasti kukista ja kasveista. Vietän nyt kahta viimeistä kesälomaviikkoa ja päätin hemmotella itseäni loman kunniaksi oikein kunnolla ja sukeltaa kukkien maailmaan.

Mystisiä sammalpalloja on jo jonkin aikaa näkynyt siellä ja täällä, aina välillä niitä on putkahdellut näköpiiriini erilaisissa julkaisuissa, tapahtumissa ja nettijutuissa. Nyt aikataulut loksahtivat kerrankin sopivasti kohdilleen ja sain naapurin rouvan seurakseni kukkakauppa Opuntian kokedamakurssille. Ja niinpä on minullakin nyt kokedama, omin pikku kätösin pyöritelty:


Se on todella hauska! Kaikkea ne japanilaiset keksivät. Pallosta tuli mielestäni aika tasainen, mutta ripustustangon asettelussa noudatin sitten rohkeammin kokedamoihin(kin) liittyvää wabi-sabi -estetiikkaa, jonka mukaan mikään ei ole täydellistä, ikuista tai täysin valmista. Epäsymmetrisyys vie minut epämukavuusalueelleni, mutta portaikossa toispuoleisesti roikkuessaan tuo unelma (Asparagus setaceus, A. plumosus) näyttää minusta oikein hyvältä. Unelmaa on noissa palloissa käytetty paljon ja tuo epäkesko asettelukin on hyvin tavallista, joten menin kuitenkin turvallisen tavanomaisella linjalla.

Opuntian kokedamakurssit ovat ilmeisesti todella suosittuja. Kaupan tiloissa oleviin työpajoihin otetaan maksimissaan viisi osallistujaa ja kurssit täyttyvät nopeasti; mekään emme naapurin kanssa mahtuneet ensimmäiselle yrittämällemme, vaikka ilmoittauduimme samana päivänä kun kurssipäivä julkaistiin. Kauppa ilmoittaa kurssipäivät sivuillaan, mutta ilmeisesti kursseja järjestetään toisinaan muulloinkin, kun esimerkiksi meidän kurssipäivästämme ei ole mitään mainintaa missään, vaan se oli vain varauksia hoitaneelle naapurin rouvalle ilmoitettu sopivaksi päiväksi. Jos siis kurssille halajaa, kannattanee rohkeasti kysyä kaupalta mahdollisuuksista!

Erityishemmottelin itseäni myös kukkasidonnan yksityisopetuksella. Helmivillakon ihana Erika vietti päivän kanssani opettaen kädestä pitäen sidontaa ja asetelman tekoa. Kuvia, kuvia!


Erika oli valikoinut kurssimateriaaliksi herkkiä ja herkullisia kauden kukkia, joiden joukosta sain valita materiaalit teoksiini. Kimppuun sain mukavasti kontrasteja ja asetelmasta tuli yllättävän raikas.


Kimpun sidonnassa käytetty spiraalitekniikka näyttää helpolta kun sen joku osaava tekee, mutta kyllähän ne kukat omassa kädessä meinasivat sojottaa vähän tekniikanvastaisesti... Onneksi oli kärsivällinen ohjaaja auttamassa. Sain kyllä ajatuksesta kiinni, mutta pitäisihän tuota harjoitella aika kovasti että tulisi niin sanotusti selkärangasta.


Minulla oli selvästi sellainen runsauden ja rönsyilyn pelko, joka pitäisi voittaa kukkia asetellessa. Pidän erityisesti juuri sellaisesta rennosta ja luonnollisen näköisestä sidontatyylistä, joka nykyään on trendikästä, mutta väkisin meinasin ahtaa itseni ja kukkani liian pieniin raameihin. Onneksi Erika rohkaisi irrottelemaan.


Onnistuin saamaan töihini kerroksellisuutta, runsautta ja mielenkiintoa. Näitä on mukava katsella joka kulmasta ja hämmästyä kukkien monimuotoisuudesta. Voi nauttia kokonaisuudesta tai upota yksityiskohtiin... molempi parempi!


Ei nyt ihan kannata näillä näytöillä päivätöitä lopettaa, mutta kyllä näitä silti esitellä kehtaa. Virkistävää, inspiroivaa ja terapeuttista lomapuuhastelua tällainen!