19.1.2020

Kaiken hyvän alku ja juuri


Olen onnistunut pitämään hapanjuureni Vilman hengissä. Tällä kertaa otin leipoessa kuviakin niin että on todisteita työvaiheista. (Ei kovin kummoisia kuvia, mutta ehkä se nyt ei ole pääasia tässä.)

Leipomisaikataulu on muotoutunut nyt minulle ja juurelle sopivaksi. Aloitan perjantaiaamuna ruokkimalla juuren. Teen toisen ruokinnan perjantai-illalla. Lauantaiaamuna leipojaa odottaa sopivasti kupliva ja aktiivinen juuri:


Lauantaiaamuna sotken yhteen juuren, veden ja jauhot (kyseessä on 1:2:3 -leipä, jonka reseptin löysin täältä). Suolan lisään pinnalle. Tässä vaiheessa tuloksena on tahmainen ja hiukan surullisen näköinen sotku:


Sitten seuraa noin 4-6 tunnin mittainen lepo (taikinalle, ei leipojalle). Tämän ajan taikina istuskelee (kylmän) saunan lauteella lämminvesivaraajan tykönä ja käyn sitä suunnilleen puolen tunnin välein taittelemassa ja kääntelemässä. Lauantai-iltapäivänä taikina sitten näyttääkin jo mukavammalta, se on kohonnut reilusti ja siinä on jämäkkyyttä ja sitkoa:


Sitten pyöräytän taikinapallon pöydän kautta liinalla vuorattuun siivilään. Liinalla ja muovipussilla suojattuna leipä viettää seuraavat n. 18 tuntia jääkaappilämpötilassa (tähän vuodenaikaan siis kuistilla arkkupakastimen päällä):


Sunnuntaiaamuna lämmitän uunin valmiiksi ja kumoan taikinan siivilästä leipälapion virkaa toimittaville vanerinpalasille. Taikina on yön aikana kohonnut aikamoiseksi palloksi, mutta päästään siitä ilmat pihalle tekemällä pitkät ja melko syvät viillot leivän pintaan:


Leipä on kuumaan uuniin mennessään huolestuttavan litteän oloinen, mutta kohoilee uunissa vielä reippaasti. Puolen tunnin lämmittelyn jälkeen tuloksena on (yleensä) ihan esittelykelpoinen ja hyvältä tuoksuva leipä:


Sitten pitää malttaa antaa leivän jäähtyä kunnolla, ennen kuin sitä leikkaa. Vaikka ajatus lämpimästä leivästä on mukava, niin tämä leipä on kuitenkin mielestäni parhaimmillaan ehkä vasta paistoa seuraavana päivänä. Maistuu toki tuoreeltaankin erinomaiselta, pitkä odotus palkitaan; perjantaiaamuna kun aloittaa niin "jo" sunnuntai-iltapäivällä saa syödä!


16.1.2020

Tilinpäätös 2019


Olen melkein koko vuoden 2019 kirjannut kaikki kuluni exceliin. En aloittanut ihan vuoden alusta, joten data on vajaata, mutta antaa kyllä melkoisen tarkan kuvan siitä mihin minun rahani kuluvat. Minulla on excelissäni tarkat eurot ja vähän tarkemman tason kulukategoriatkin, mutta teille voisin antaa tällaisen suuntaa antavan esityksen. Kuva on jostain syystä tässä näkymässä hirveän suttuinen, mutta klikattaessa se näkyy selvästi. Ei jaksa säätää sen kanssa, olkoon mikä on.


Tässä vielä hiukan selitystä sisällöstä:

32 % säästäminen
Pitää sisällään säästötilille ja rahastoihin sijoitetut rahat. Ylivoimaisesti suurin kategoria. En ole mikään osakesijoittaja, pörssihai tai mikään muukaan sellainen, joka osaisi tehdä rahalla lisää rahaa. Mutta minä osaan laittaa rahaa jemmaan, ja olen iloinen siitä että minulla on mahdollisuus tehdä niin. Puskurirahastoa on hyvä olla.

26 % lainakulut
Jos lyhentäisin asuntolainaani normaaliin tahtiin, tämä osuus olisi paljon pienempi. Olen tehnyt paljon ylimääräisiä lyhennyksiä, siksi iso siivu piirakasta. Muuta velkaa ei ole. Sekä säästämissiivua että tätä palaa voi tarpeen tullen pienentää, liikkumavaraa siis on.

13 % terveydenhoito
Migreenin ja endometrioosin hoitaminen ei ole ilmaista. Tähän kategoriaan olen kirjannut kaikki lääkärikäynnit, laboratoriokokeet, lääkkeet, tutkimuskulut sekä myöskin migreenin hoitoon otetut hieronnat ja osteopatian. Olisi todella hienoa, jos tämä siivu olisi jatkossa pienempi, mutta pahoin pelkään että ei tämä terveys vanhenemisen myötä ainakaan parane.

9 % harrastukset ja viihde
Tässä palassa on mukana monenmoista. Kaikkea sellaista, mikä ei ole elämän kannalta aivan välttämätöntä, mutta on viihtyvyyden ja yleisen mielenterveyden kannalta tärkeää ja kivaa. Tässä on sekalaista sälää sisustamisesta puutarhanhoitoon ja parturikäynneistä askartelutarvikkeisiin. Iso osa vuoden 2019 viihdekuluista tuli mieheni ja minun yhteisistä 80-vuotisjuhlista (minä täytin 38 ja hän 42), jotka järjestimme keväällä.

8 % asumisen kulut
Tässä luvussa on mukana perusasumisen kulut eli vesimaksut, sähkömaksut, vastikkeet, remontointi ja kodin huolto (esim. siivoustarvikkeet, vaihtolamput, vessapaperit). Meillä on todella pienet asumiskustannukset, ja on muistettava että minulla on mies puolittamassa niitä. Näissä laskelmissa on siis vain minun kuluni, ei molempien. Asumisen kulut tulevat kasvamaan alkaneena vuonna roimasti, sillä tonttivuokramme suunnilleen kahdeksankertaistuu (!!) toukokuun alussa. Säästäminen jää siis jatkossa vähemmälle ja asumisen kulut nousevat.

8 % ruoka
Kaaviossa ruoka on sama luku kuin asumisen kulut, mutta kaavion luvut on pyöristetty. Ruoan osuus on hiukan alle 8 % kokonaiskustannuksista. Mitä tähän voi sanoa? Olen pieniruokainen, enkä syö ulkona. Töissäkin syön aina omia eväitä. Tässä luvussa on sekä "oikea ruoka" että kaikki herkut ja karkit sekä ystävien kanssa kahvilla käynnit.

4 % muut tarpeelliset
Kaikkein pienin siivu menee muuhun sekalaiseen tarpeelliseen, kuten vakuutusmaksuihin, pukeutumiseen, puhelin- ja nettikuluihin, bussikorttiin, taksi- ja junamatkoihin ja työttömyyskassan jäsenmaksuun. Huomioitavaa on, että tässä kategoriassa on kaikki vaateostokseni, niitä ei siis ole viihdeosiossa. Tässä on myös kaikki matkustamiskuluni. Voidaan siis ehkä päätellä että en shoppaile vaatteita enkä juurikaan matkusta.

Alkanut vuosi tulee varmasti olemaan erilainen juurikin tuon mainitsemani tonttivuokran korotuksen vuoksi. Aion edelleen myös satsata puutarhassa puuhailuun, vaikka se kovasti välillä kustantaakin. Yritän pitää jatkossakin kulutuksen pääpainon säästämisessä, mutta vuoden päästähän se sitten vasta nähdään että kuinka kävi.

7.1.2020

Sanojen järjestyksellä on väliä


Joskus pitää vain tehdä ja luoda. Ilman syytä, tarkoitusta tai päämäärää. Ei suorituspaineita, ei ennakko-oletuksia, vain tekemisen ilo. Leikkelin askarteluun uhratusta kirjasta satunnaisia sanoja ja värittelin paperia:


Sitten järjestelin irrallisia sanoja uusiksi kunnes sain mielestäni hyviä lopputuloksia. Tämä ensimmäinen on hiukan oudosti nekrofiliavivahteinen (kuvat voi klikata suuremmaksi):


Sitten mieleeni piirtyi erikoinen henkilökuvaus (käymässä ollut siskoni auttoi minua tässä):


Viimeisenä oma suosikkini. Se on ehkä dramaattinen kertomus pienen eläimen pelastumisesta metsäpalosta, tai sitten ei. Se tässä niin hauskaa onkin, että tämähän voi olla mitä vain.


Nämä on tehty ihan äsken ja ovat outoja, joten olisivatko nämä nyt sitten sitä nykytaidetta, jota en yleensäkään ymmärrä. Eivät nämä tosin varsinaisesti ymmärrystä vaadikaan, ne vain ovat.

1.1.2020

Migreeni 2019


Vuosi vaihtui, ja on jo tavaksi tulleen migreenitilinpäätöksen aika. Vuosi 2019 jää mieleeni kiireisenä ja raskaana vuotena. Muuta siitä ei oikein mieleen ehkä jääkään, koska tuntuu että olen kulkenut koko vuoden jotenkin sumussa.

Jaksoin kuitenkin olla aktiivinen migreenin hoitamisen suhteen ja pääsin kokeilemaan uusia lääkkeitä sekä kohtausten estoon että kipuun. Sain kokeilla myös uutisiin usein päässyttä mullistavaa pistoshoitoa, josta on ollut apua monille kroonikoille. Ikävä kyllä siitä ei ollut minulle mitään hyötyä.

Vuosi sitten katselin vuotta 2018 ja totesin sen rankaksi. Antaisin kuitenkin paljon, että pääsisin takaisin silloin hurjilta tuntuneisiin särkylukemiin, sillä vuosi 2019 oli vielä edellistä vuotta huonompi: särkypäiviä yhteensä 165 ja pisin yhtäjaksoinen särytön jakso oli vain 6 päivän mittainen.

Kipupäiväkirja on masentavaa katsottavaa, mutta sitä on ylläpidettävä hoitojen vaikutusten seuraamisen vuoksi. Oikein kovasti jos pinnistää, niin voi kai nähdä positiivisena sen että sentään yli puolet vuodesta olen päänsärytön. Ihan kauhean optimistisesti en alkavaan vuoteen suhtaudu, mutta päivä kerrallaan eteenpäin, niin se on mentävä.

21.12.2019

Ameebana


Puhelin ehti hälyttää vain pari kertaa, ennen kuin topakka naisääni vastasi.

- Kolehmainen.*

- Hehkun aviomies tässä huomenta. Soitan nyt vähän semmoisella erikoisella asialla että Hehku pyysi ilmoittamaan ettei pääse tulemaan töihin.

- No hyvänen aika sentään, mitä on tapahtunut?

- Vaikuttaa siltä että vaimoni on muuttunut alkueläimeksi.

- Jaa niin mitä?

- No illalla kaikki oli vielä ihan normaalisti. Ja tänä aamuna kuvittelin että hän nousi keittämään aamupuuroa niin kuin tavallisestikin. Mutta kun tulin alas keittiöön, huomasin että hän olikin vain laskenut altaan täyteen vettä, kiivennyt sinne lillumaan ja muuttunut jonkinlaiseksi ameebaksi.

- Ihan tuosta noin vaan?

- Niin, ei tästä kyllä ole ollut mitään puhetta aiemmin.

- Ettei kyseessä olisi nyt jokin erehdys tai pila?

- Ihan tahalliselta toiminnalta vaikuttaa, kun viestinkin oli jättänyt tiskipöydälle.

- Millaisen viestin?

- Tämmöisen lapun mihin on kirjoittanut että

Muru, olen ameebana tiskialtaassa.
Soita esimiehelleni etten tule töihin. Älä poista tulppaa. Anna puoli desiä sokeria viikossa. Lisää vettä tarvittaessa.

Pus pus!

- No voihan nyt sentään. Miltä tilanne nyt vaikuttaa, onko tämä pysyvää?

- Hankala sanoa, ei ole ennen sattunut tällaista. Voihan tuo viihtyä ameebana pitkäänkin.

- Ai ai, hankala tilanne. Olisi kuitenkin näitä töitä täällä ja silleen.

- Niin varmasti.

- No, kiitos nyt kun ilmoitit.

- Juu eipä kestä.

Altaassa värähti. Alkueläin liikutteli värekarvojaan, tunnusteli oloaan ja pohdiskeli niin vähän kuin suinkin mahdollista.

*Esimiehen nimi muutettu.

8.12.2019

No news is good news


Onpas täällä hiljaista.

Elämä kuitenkin rullaa omalla painollaan ja minä olen tilanteesta riippuen joko ruorissa tai lähes putoamassa kelkasta. Niinhän se arki menee, että aamulla kammetaan itsemme töihin ja illalla yritetään ottaa töiden jälkeen vapaa-ajasta irti niin paljon kuin vapaa-ajasta tai itsestä irti lähtee. Ja sitten samaa toistetaan viikosta toiseen.

Useinhan sitä päätyy viettämään kotilepoa eikä tee mitään kovin erikoista, mutta joskus jaksaa esimerkiksi luennolle kuuntelemaan vinkeitä asioita ötököiden elämästä ja viestinnästä. Tiesittekö muuten että kukat voivat tunnistaa pölyttäjien pörinän? Ihan mahtavaa!

Jatkan juurileivonnan harjoittelua vaihtelevalla menestyksellä. Olen tehnyt paljon käsityö- ja askarteluhommia. Koitan vältellä erilaisten ruutujen tuijottamista ja valmiin sisällön katselua, ja yritän keskittyä luomaan itse.

Tämä pimeä aika sopii minulle hyvin. Ulkoinen aktiivisuus vähenee, mutta sisäinen lisääntyy. Tämä on juuri oikeaa aikaa levätä, rauhoittua ja vetäytyä itseensä. On välillä välttämätöntä olla tekemättä mitään. Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun kuuntelen itseäni eniten ja herkimmin - ja yleensä se on vain hyväksi. Koen olevani tähän aikaan vuodesta terveellä tapaa yhteydessä itseeni, ja löydän ilahduttavasti luovuuteni.

Toivottavasti sinullakin on mukavaa siellä.

10.11.2019

Vilma


Ostin syyskuussa leipomo Jyvästä vehnäjuuren. Jyvän juuri on nimetty Niskavuoren Hetaksi, ja se on Leipäpajan Eliisa Kuuselan Diiva-nimisen juuren jälkeläinen. Oman juureni, Diivan lapsenlapsen, nimesin Vilmaksi.

Olen nyt harjoitellut Vilman kanssa leipomista muutamaan otteeseen, ja kokeilut sekä maistajien kommentit ovat olleet kannustavia (anoppikin kehui, ja se on sentään merkittävä juttu!). Leipä on ollut aina suorastaan erinomaisen makuista, mutta ongelmana on ollut liika kohoaminen uunissa ja sitä myöten muotopuoli ulkonäkö. Leivissä on ollut myös vaihtelevasti hiukan liian kova tai paksu kuori.

Mutta olen sitkeästi yrittänyt oppia tuntemaan Vilman, ja tänä aamuna paistoin tähän mennessä kauneimman leipäni. Aineksina siis ainoastaan vesi, vehnäjauhot, suola ja juuri.


Yritän nyt pitää Vilman hengissä ja jatkan harjoitteluja. Pidän mielessäni että tämä onnistuminen voi olla myös onnenkantamoinen, taitaa vielä olla pitkä matka siihen että uunista tulisi tasalaatuista tavaraa. Mutta on tämä nyt hieno leipä, olen tyytyväinen!

30.10.2019

Pikkupyykkiä


- Jaa jaa, mitäs ne nämä ovat?

- Moro moro, kiva kun tulit käymään! Nää on mun kestositeitä.

- Jaa niin että mitä?

- Mun kestäviä ja pestäviä kuukautissuojia.

- Ja aattelit sitten levitellä niitä täällä blogissa?

- No juu, kun ovat mielestäni tosi hienoja! Ja sitä paitti tuntuu ettei kaikki vielä tiedä että tämmösiäkin on olemassa niin aattelin että kannattaa vinkata.

- No ketä luulet tän kiinnostavan?

- Emmää tiiä, naisia. Semmosia naisia joilla on kuukautiset. Ja ehkä joitain pervoja.

- Pervoja kiinnostaa kun sää levittelet.

- Niin justiinsa. Mutta katto ny, eiks oo hauskan näköisiä?


- No on kokoa, on näköä! Eikö noi valkoset merkkilaput oo ikävän tuntuset?

- Pönttö, ne jää alapuolelle eikä ihoa vasten. Laitoin vaan kuvaan joka toisen siteen nurinpäin niin että näkyy alapuolenkin kuosi, kun se on erilainen kuin päällipuoli.

- Onko noi pienemmät pienille housuille ja isommat isoille housuille?

- No ha haa. Eiku pienemmät on pieneen vuotoon ja isoimmat on yösiteitä. Ne on just hyvän kokoisia, ei tartte pelätä ohivuotoja vaikka yöllä pyöriikin.

- No mitäs nuo pikku nöttöset on?

- Taittelin pari sidettä malliksi, kun joitakin on mietityttänyt että kuinka likaista sidettä saa kuljetettua. Tolla nepparilla noi saa kätevästi pikku paketiksi, jonka voi huoletta heittää kassiin tai taskuun.

- Hyy, eikö sieltä sitten jotenkin veri tursua sinne kassiin tai taskuun?

- No ei tod tursua yhtään mitään! Nää on tosi imukykyisiä, ja toisekseen näissä mun siteissä on kaikissa kosteussulku eli kyllä se käytettykin side on ulkopinnaltaan ihan kuiva.

- Kosteussulku? Ai niinku jossain vaipassa vai?

- No vähän niin kai. Emmää niin noita teknisiä ominaisuuksia oo miettiny, mulle riittää että tuote on mukavan tuntuinen ja toimiva.

- No mutta eikö noi oo jotenkin paksuja ja ikävän tuntuisia? Siis kertakäyttösiteisiin verrattuna?

- Eipä oikeastaan. On noissa enemmän paksuutta kuin ohuissa kertakäyttösiteissä, mutta ei ne nyt niin kovin kummoisilta tunnu housuissa. Ihan mukavia ovat pitää ja tuntuvat kestävän pesua.

- Niin kuinkas sää oikein saat ne puhtaiksi? Eikös veri tahraa aika tehokkaasti?

- No tahraa! Mutta mää oon huuhdellu siteet aina vaihdon jälkeen heti tuoreeltaan kylmällä vedellä ja hieronu niihin sappisaippuaa ennen konepesua. Hyvin ne on sitten putsautuneet. Mutta onhan siinä kovina vuotopäivinä pesemistä.

- Ällöä! Hyi purjo.

- No ei se pelkkä veri mitään, mutta ne limakalvon skrämmäleet...

- Aivan liian paljon tietoa!

- Tyyppi meni ihan kalpeeks.

- No jotain rajaa.

- Ei se ny ole niin kummoista se pesu. Ton huuhtelupesun jälkeen noi nyt on niinku mitä tahansa rättejä, jotka voi sitten pestä muun pyykin mukana.

- Mistä sää noi oikein hommasit? Ei taida ihan tavan marketin hygieniaosastolla olla? Vai teitkö itte?

- Mää ostin nää netistä, valmistaja on Onnikas. Niitten sivuilta voit lukea tarkemmin myös noista kankaista. Ihan on kotimaista tuotantoa, vaikken ite tehnytkään!


- Oliks kallista?

- Melkoisen hintavaa, mutta näiden onkin tarkoitus palvella minua vuosikausia. Lopulta tulevat toki paljon kertakäyttösiteitä halvemmiksi.

- Jaa meinaakko?

- Vuodan todella pitkään ja runsaasti...

- Purjo.

- ... joten kertiksiä on kulunut paljon ja niihin on mennyt paljon rahaa. Kestositeet säästävät rahaa, se on selvä.

- No säästääks ne luontoo? Kai sää sitäkin oot miettiny, kun sulle ny on tää maailman parannus niin tärkeetä?

- Jaa eiks sen pitäis olla kaikille tärkeetä? No oli tai ei, niin totta kai mää mietin tässä näitä ympäristövaikutuksiakin. Fakta on se, että tuotan nyt vähemmän jätettä kuin aiemmin kertiksiä käyttäessäni. Tosin tässä on monta monessa: onhan noihin kestoihinkin käytetty uusia kankaita, joiden valmistus on omalta osaltaan kuormittanut ympäristöä.

- No eikös se kuukuppi olisi kans jätteetön vaihtoehto?

- No sitä kuppia kokeilin vuosia sitten, mutta ei ollut mun juttu.

- Ai niin tosiaan. No kaikki ei sovi kaikille.

- Ei sovikaan. En yhtään dissaa kertiksiä tai niiden käyttäjiä. Enkä yritä tässä nyt ketään käännyttää veripyykin pesijäksi. Kyllä kuukautiset ovat sellainen riesa, että suon naisille kaikki mahdollisuudet niiden helpottamiseksi. Toisin sanoen kukin valitkoon suojansa sen mukaan mikä itselle parhaiten sopii ja mikä helpoimmalta tuntuu.

- Ai ettei tartte välittää luonnosta ja jätteistä?

- No emmää nyt niin sanonut. Voit toki mennä verta vuotavan ja kuukautiskivuissa kärvistelevän naisen tykö ja kehottaa häntä pohtimaan vähän ympäristön tilaa ja tuottamaansa jätemäärää siinä vuotaessaan. Mene, jään jännityksellä katsomaan kuinka monta sekuntia saat pitää kykysi kävellä omin jaloin.

- Jaa meinaakko ettei ehkä kiinnosta?

- Voi olla ettei just silloin oo ykkösenä mielessä. Mut ny mun täytyy mennä huuhtelemaan nenäni, se tuntuu tukkeutuvan.

- Et suinkaan sää kipeäks oo tulossa?

- Oon jo, siks mää keskellä päivää täällä ehdinkin höpistä. Mää meen ny, mut jos sulle jäi jotain kysymyksiä vielä mielen päälle niin laita tonne kommenttilooraan, käyn sitten myöhemmin vastailemassa. Sommoro!

23.10.2019

Nemesis


Maanantai-iltana heräsin hibernaatiosta kesken lennon. Alus oli kriittisessä tilassa ja yksi miehistön jäsen kuollut mystisesti. Lisäkseni hengissä oli vielä lääkintämies, sotilas, pilotti ja tiedemies. Hajaannuimme alukseen etsimään syytä kaaokseen...


En ollut varma voinko luottaa muihin. Yhtiö oli antanut minulle tavoitteen: vähintään pilotista olisi päästävä eroon, mutta muutkin olivat kuulemma uhrattavissa. Olisin onnistunut tehtävässäni, mikäli palaisin Maahan yksin. Kävi kuitenkin hyvin pian selväksi, että yhteistyö on pakollista. Kohtasimme meille entuudestaan täysin tuntemattoman hostaalin elämänmuodon...


Taistelimme aluksen vallannutta rotua vastaan ja lääkintämiehemme joutui käyttämään kaikki keinonsa pitääkseen meidät hengissä. Mutta hänkään ei voinut pelastaa sotilasta, joka sai jonkinlaisen infektion. Me muut jäimme henkiin kertomaan kokemistamme kauhuista.

13.10.2019

Ihmeelliset jätteidensäpaljastelijat


Otso Sillanaukee: Zero waste - jäähyväiset jätteille
Kustantamo S&S 2018

Koska olen kiinnostunut luonnosta, ekologisuudesta, kierrätyksestä, ilmastonmuutoksesta, kiertotaloudesta, maailmanparantamisesta ja kaikenlaisesta viherpiiperryksestä yleensäkin (silleen positiivisen kotoilevassa ja epäpoliittisessa hengessä), luin Otso Sillanaukeen kirjan Zero waste - jäähyväiset jätteille. Sillanaukee on vähentänyt tuottamansa jätemäärän minimiin ja kertoo siitä avoimesti mediassa sekä Nollahukka-blogissaan.

Kaikissa Sillanaukeen haastatteluissa otetaan tietenkin esiin tämä zero waste -henkilökuvia yleisestikin vaivaava "näin pieneen lasipurkkiin minun vuoden jätteeni mahtuvat" -julistus. Minua vähän ärsyttää tämä lasipurkkihomma. Onhan se kai havainnollistavaa ja kätevää esitellä niitä omia jätteitään lasipurkissa, mutta tulisiko se asia perille vaikka ei ollenkaan näyttäisi niitä jätteitään? Uutisissa kerrottiin että kalifornialainen Bea Johnson lensi ihan Suomeen asti purkkinsa kanssa ja esitteli sitä yleisötilaisuudessa Rovaniemellä. Kyllä on mielestäni hiukan liian ihastunut jätteisiinsä, jos lentelee niiden kanssa ympäri maailmaa, sanon ma. Mutta asiaan.

Sillanaukee ei kirjoita syyllistävästi tai saarnaavasti. Minusta hänellä on ainakin kirjan tekstin perusteella ihan terve asenne:

"Kirjaa lukiessa kannattaa pitää mielessä, että nollahukka on, nimestään huolimatta, jokaiselle henkilökohtainen tavoite. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea heti, eikä kyseessä ole 'kaikki tai ei mitään' -tyylinen elämänmuutos. - - Nollahukka ei ole trendikäs projekti vaan elämänpituinen matka, jonka aikana tulee väistämättä takaiskuja. Niistä ei pidä lannistua, sillä pohjimmaisena tarkoituksena on jatkuvasti tehdä parhaansa sen tiedon varassa ja niillä resursseilla, jotka kullakin hetkellä on käytettävissä. Yksittäinen teko ei määritä kokonaisuutta, eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa suorittaa näitä asioita. Tärkeämpää on taustalla oleva ajatus ja arvopohja, joka näkyy arkisissa teoissa ja valinnoissa."

On tärkeää muistaa että kaikilla ei ole samanlaisia resursseja ja mahdollisuuksia elämässä. Kaikki eivät lähde samalta viivalta. Toisen normi on toiselle extremeä, ja maailma muuttuu koko ajan niin että sukupolvien välillä on väkisinkin jonkinlainen kuilu.

Koska minulla on päässä semmoinen vamma, että toinen maailmansota on mielessä jatkuvasti, vertaan väistämättä nollahukkatrendiä pula-aikaan ja säännöstelyyn. Kun kaikesta oli pulaa, elämä oli paikoin hyvin minimalistista. Vähä piti riittää pitkään, mitään ei heitetty hukkaan. Syömäkelpoisen ruoan hävittämisestä saatettiin (ainakin Englannissa) rangaista sakoilla. Sota-ajan eläneille nollahukka ei ole mikään uusi ajatus, vaan veteraanit ovat tämän trendin todellisia pioneereja.

No niin, eksyin vähän aiheesta, tästä kirjastahan minun piti puhua. En tiedä johtuuko se noista "sotamuistoistani" vai siitä, että Sillanaukee on syntynyt vuonna 1994 ja siten minua merkittävästi nuorempi, mutta jotenkin hänen tekstistään puuttuu kypsyys. En haluaisi sanoa että teksti on jotenkin naiivia, mutta en keksi kuvaavampaa sanaa.

Ehkä jonkinlainen vierauden tuntu johtuu siitä, että lähtökohtamme ovat varsin erilaiset. Kirjailija kertoo esimerkiksi että ennen elämänmuutostaan hän osti uusia vaatteita lähes viikoittain ja kahvia take-away-mukissa vähintään kerran päivässä. Tällainen on minulle aivan vierasta. Ei siksi etten juo kahvia vaan siksi etten kahvia juovanakaan kokisi kerrassaan mitään tarvetta ostella kahvia kaupungilla kertakäyttöisiin pahvimukeihin. Ja jotenkin kauhistuttaa se, että maailmassa on varmasti hirveän paljon ihmisiä jotka ostavat uusia vaatteita viikoittain, vaikka ei kukaan tarvitse sillä tahdilla uusia vaatteita.

Esimerkkien tarkoitus oli nyt lähinnä todeta, että Sillanaukee tuntui viettävän ennen sellaista kulutuskeskeistä elämää, mikä on minulle hyvin vierasta, ja olen vain tyytyväinen että hän on herännyt toimintansa mielettömyyteen. Nykyään tämä nollahukkailun esimerkkihenkilö noudattaa tiukasti jätteettömän elämän viittä perusaskelta:

1. Kieltäydy
2. Karsi
3. Käytä uudelleen
4. Kierrätä
5. Kompostoi

Ensimmäisen askeleen Sillanaukee tosin on korvannut toisella koolla: kanna mukana. Kirjassa käsitellään kaikki elämän osa-alueet nämä viisi sääntöä huomioiden. Kirjoittajalle pisteet siitä, että hän on ottanut kirjassaan huomioon myös lapsiperheet, vaikka hänellä itsellään ei lapsia olekaan.

Ihan hirveästi mitään uutta ja mullistavaa ideaa tai vinkkkiä kirja ei tarjoa sellaiselle, joka on jo jonkin verran perehtynyt nollahukka-ajatteluun (tai sotahistoriaan). Vinkit ovat käytännönläheisiä, mutta aika yleistasoisia. Lisäksi välillä tulee sellainen epäilys, että tekisi mieli tarkistaa kirjassa faktoina esitetyt asiat jostain muualta. Onni Tonkija on kirjoittanut varsin napakasti Sillanaukeen tekstin hataruudesta, lukekaa ihmeessä.

Kirja on kivan näköinen ja helppolukuinen. Aihe on hyvä ja ansaitsee näkyvyyttä. Sillanaukee on mennyt toisesta ääripäästä toiseen, mikä ei ehkä useimmille sovi. Olen kuitenkin sitä mieltä että tarvitsemme tällaisia reippaita suunnannäyttäjiä ja rohkeita esimerkkejä.

Ihailen kirjoittajan omistautumista asialle ja uskon että hänellä on vielä paljon annettavaa yhteiskunnallemme. Ehkä ajan, ikääntymisen ja kokemusten myötä myös kirjallinen tuotanto kypsyy ja saamme lukea myöhemmin jotain ehkä hieman hiotumpaa. Zero waste - jäähyväiset jätteille on hyvä avaus, koen että aiheesta ei ole suomeksi vielä paljoakaan kirjallisuutta.

Suosittelen kirjaa varauksella. Siitä voi olla ehkä eniten iloa niille joille nollahukka on vielä uusi ilmiö. Muille saattaa jäädä vähän ohueksi. Toki jos on samalla tapaa yleisesti innostunut kaikenlaisista kotitalousnikseistä kuin minä, saattaa kirjasta tykätä ihan sen vuoksi että siinä on paljon arkisia vinkkejä. Kokeile itse, sillähän se selviää tykkäätkö vai et.