24.5.2018

Torvisoittoa ja kahvikestit Suojeluskuntalaisille


Kun odottelin kirvesmiestä käymään, kaivoin keittiön lattian alta hiukan lisää lukemista vuodelta 1919.

Valkoiset joukot saivat Toijalan haltuunsa punaisilta huhtikuussa 1918, ja tapahtumaa juhlittiin suuresti vuotta myöhemmin. Toijalan Vapausjuhlaa on mainostettu etusivun kokoisella ilmoituksella Toijalan Sanomissa (nykyisin Akaan Seutu) 19.4.1919:


Lehden sisäsivuilla on kirjoitus "Muisteloita viimevuoden hirmupäiviltä Toijalassa". Lehdessä ei mainita kirjoittajaa, mutta kyseessä on ilmeisesti Toijalassa asunut liikemies Joonas Hyyrynen, jonka päiväkirjamerkintöjä RGJS & Co on koonnut. Lehteen teksti on päätynyt lähes samassa muodossa kuin se on päiväkirjassa ollut, ja siksi kirjoittaja on tunnistettavissa melkoisella varmuudella.

Se mikä oli punaisille suuri menetys, oli toisille pelastus. Lehtikirjoitus päättyy seuraavaan päiväkirjamerkintään:

"Huhtikuun 25 pnä. Pelastuksen päivä. Kello 3:een asti päivällä mitä epätoivoisin mielenjännitys. Kello 3 pelastus. [- -] Ei voi sanoin kuvata niitä tunteita, jotka mielen täyttivät, kun valkoisen armeijan sotilaat Toijalaan tulivat.

Koettakoon lukija ajatella olleensa ryövärien luolassa yhtään tietämättä siitä, mitä nuo villit ryövärit vielä tehnevät ja sitten kuin ihmeen kautta sieltä pelastuneensa, niin silloin voisi saada edes jonkinlaisen käsityksen niistä ilon tunteista, jotka ihmisen valtasivat valkoisien tänne tullessa."


Ei kommentteja: