3.10.2017

Seikkailuja


Viime yönä...

...osallistuin television kykykilpailuun, jossa tarkoituksenani oli ampua Chris O'Donnellia mahdollisimman monella erilaisella aseella. Minua hermostutti, sillä ohjelma oli uusinta enkä ollut varma pystyisinkö toistamaan aiemman suoritukseni. Chris sen sijaan vaikutti aivan rauhalliselta, kun kertasimme ohjelman kulkua ennen lähetystä.

...hätistelin yksityiseltä rannalta nuorisojoukkoa, kun ystäväni Menninkäinen juoksi jostain suoraan laiturin päähän ja kiskaisi paljain käsin vedestä tiikerinpennun, joka olikin robotti.

...ajoin partaveitsellä kaapuun pukeutuneen munkin kasvoja. Kysyin että jätetäänkö pulisongit, ja hän vastasi että hänellä seisoo. Tohkeissaan hän pyysi että katsoisin, mutta elin lerpahti ennen kuin ehdin nähdä mitään. Lohdutukseksi munkki oli tehnyt minulle punasavesta dildon, joka muistutti enemmän ankeriaan päätä kuin penistä.

...rakensin mieheni kanssa huussin vuorenrinteeseen.

...jahtasin hyppivää hämähäkkiä. Se vilisti nurkan taakse, josta kuului inhottava pieni nitistyksen ääni. Arvelin hämähäkin kuolleen, mutta nurkan takana se olikin elossa - vierellään pikkulintu jota se oli juuri purrut niskaan. Vangitsin hämähäkin teesihtiin ja tarkastelin lintua. Se oli vielä elossa, mutta lamaantunut hämähäkin myrkystä. Tajusin että mitään ei ollut enää tehtävissä linnun pelastamiseksi, joten ajattelin odottaa sen kuolevan että saisin kauniit siniset siipisulat itselleni.

Revi siitä, Sigmund Freud!

2 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

:'D Pelastakaa tiikerit ry... Ja nyt tää kommenttisivu kysyy multa olenko mä robotti... :'D

Hehkuvainen kirjoitti...

Oli kyllä levoton yö. Vaan huonoja ovat olleet nämä seuranneetkin, mikä lie valvottaa... täysikuu??