26.2.2017

Naamiojuhlat


Kas tässäpä teille jotain harvinaista: kuvia minusta ja meistä! Noh, olemme kyllä sen verran naamioituneita, ettei meitä taida kuvista tunnistaa.

Luovat ystävämme järjestivät iltajuhlan teemalla Venetsian karnevaalit. Onneksi ystäväpiiristäni löytyy myös kaikenlaisista asuista innostuneita ihmisiä, joten sain lainaan koko komeuden: mekon, puuhkan, viuhkan, naamion ja hiuskoristeen. Ulkona liikkuessa minulla oli vielä viitta, se sentään löytyi itseltä valmiina.


Samainen ystävä lainasi miehelle naamion ja komean kolmikolkkahatun. Miehen upea takki ja housut on vuokrattu Tampereen työväen teatterin pukuvuokraamosta. Keräsimme jonkin verran katseita kadulla liikkuessamme. Vaan kyllähän me olemmekin komea pari!


Vieraat olivat panostaneet pukuihinsa ja järjestäjät illan ohjelmaan: meille jokaiselle oli annettu salainen alter ego, jonka piti illan aikana selvittää tietty tehtävä itseään liikaa paljastamatta. Minä olin venäläinen kreivitär, joka osallistui karnevaaleihin tekeytyen venetsialaiseksi keräilijäksi. Tehtäväni oli löytää ja paljastaa jalokivivaras, joka oli tullut juhliin kauppaamaan minulta varastamaansa rubiinia - tietenkin lainkaan aavistamatta sitä, että minäkin olisin paikalla.

Roolit oli arvottu, joten edes juhlan järjestäjät eivät tienneet, että oma mieheni oli se röyhkeä jalokivivaras. Minullekin tämä paljastui vasta illan aikana, sillä emme tietenkään puhuneet alter egoistamme etukäteen.

Oli hauskaa!

8 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

Vaude! Kaikki tuollaiset erilaiset illanistujaiset on kivoja; etenkin, kun sekä isännät että vieraat panostavat omalta osaltaan. Voin todellakin kuvitella teidän keränneen katseita kaupungilla!

Ana kirjoitti...

Arrrrgh upeita kuvia! Mäkin haluun tuollaiset bileeeeet!

Urpo Turpo kirjoitti...

Kai sinä piiskasit röyhkeää varasta sitten, kun totuus paljastui?

Hehkuvainen kirjoitti...

Menninkäinen: keräsimme katseita myös ravintolassa jossa olimme - heti puikkelehti joku känniääliö kabinettiin kehumaan meitä. :P

Ana: siitä vaan juhlia järjestämään ;).

Urpo Turpo: vai olisi vielä dominaksi pitänyt ryhtyä? In your dreams ;).

Mustikkamaa kirjoitti...

Vau :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Eiks vaan :)!

Korppisusi kirjoitti...

Upeat asut, wau! Ja supersiistin kuuloinen ilta! Mies näyttää ihan eräältä tutlta suomalaiselta kirjailijalta tuossa kuvassa :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Hih, kiitos! Ei sitä kovin usein tule panostettua ulkona syömiseen näin kovasti... ;)