27.7.2016

Hedelmänahka


Keräsin pihalta ne herukat, joita rastaat eivät huolineet. Punaherukkaa sain ehkä desin, mustaa kaksi. Niin pientä määrää ei kehtaa mehustaa, ja kun ei nuo herukat oikein maistu minulle tai miehelle sellaisenaan, piti keksiä jotain muuta. Teinpä siis kokeeksi hedelmänahkaa, tai oikeastaan nyt marjanahkaa.

Hyviä kuvia ja tämän jännittävän herkun perusohjeita löytyy netistä, esimerkiksi Koti ja keittiö -sivustolta tai Elämänmakua maistelemassa -blogista.

Mikään löytämäni ohje ei kelvannut minulle sellaisenaan, joten säveltämiseksi meni. Soseutin sauvasekoittimella marjat ja puolikkaan omenan. Monissa ohjeissa oli hunajaa tai sokeria, mutta minä en lisännyt mitään makeutusta. Levitin soseen hyvin ohueksi (ehkä hiukan liiankin ohueksi) kerrokseksi leivinpaperille pellin päälle.

Sitten kuivattelin soossia noin 50-asteisessa uunissa yön yli. Aamulla levy oli kuivunut nahkamaiseksi ja irtosi hyvin leivinpaperista. Leikkelin levystä suikaleita ja ihastelin saavutustani:


Väri on mustanpunainen, niin kuin mustaherukoista voi kuvitella tulevan. Maku on yhtä intensiivinen kuin väri. Nämä on nyt testattu työkavereilla ja naapureilla ja hyväksi todettu.

23.7.2016

Verhottua


Anoppi lahjoitti meille kolme vanhaa pellavalakanaa, joissa oli kauniit pitsit. Alkuperäiseen käyttötarkoitukseen lakanoista ei enää ollut, sillä ne olivat liian kapeita, paikoitellen puhki kuluneita ja tahraisia. Mutta paljon niissä oli myös käyttökelpoista joten päätin tehdä kuistille verhot.


Ensin ratkoin lakanoista pitsit irti. Sitten etsin kankaista parhaat kohdat, leikkelin sopiviksi paloiksi ja kiinnitin pitsit paikoilleen. Verhot olivat juuri sopiva työ käsin ommeltavaksi. Tuo keskimmäinen verho vähän liekottaa, mutta ehkä se ei haittaa. Pellava on niin ihanaa, se antaa anteeksi rypyt ja muut pienet kauneusvirheet.


Jokainen pitsi on erilainen. Ikkunaa vasten niitä on ehkä vähän vaikea kuvata. Muutenkin valoa vasten kuvaaminen on vähän jännää, mutta eiköhän näistä näy riittävän hyvin sekä verhot että niiden takana viheriöivä pihamme. Pesin ikkunat, joten nyt kelpaa katsella.


Kun aurinko paistaa, pitsin varjo koristaa kaapin ovea:


Talomme on vanha ja haluan sisustuksen olevan myös sopivasti vanhan tyylistä. Käsin tekeminen saa näkyä. En kuitenkaan halua ummehtunutta mummolatyylistä kotia (vaikka henkinen mummous onkin vallitseva olotilani) ja arvelin että pellavaiset pitsiverhot näyttäisivät helposti liikaa kesämökin huussiin kuuluvilta. Luulen kuitenkin tavoittaneeni näillä verhoilla juuri oikean vintagefiiliksen.

9.7.2016

Pihapiirin aarteita


Kun ei liian innokkaasti riehu puutarhassa vaan ottaa välillä rennosti, luonto paljastaa kauneutensa. En ole istuttanut perennoja, vaan olen tarkastellut mitä pihapiiri tarjoaa.

Ensin kukkivat skillat ja valkovuokot, sitten kirsikka, syreeni, idänvirpiangervo ja hernepensas. Juhannuksen maissa pihalla tuoksui ruusu ja sinisinä kauneuspilkkuina kukkivat peltolemmikki ja vuorikaunokki. Nyt vuorossa ovat suikeroalpi ja ukonkello.

Suikeroalpi (Lysimachia nummularia)



Ukonkello (Campanula latifolia)


Kellot kukoistavat sekä sinisinä että valkoisina.


3.7.2016

Torille jalkapuuhun


Parisuhteessa on tärkeää osoittaa, että arvostaa toista ja toisen saavutuksia, olivat ne saavutukset kuinka pieniä hyvänsä. Mieheni on oikeasti hyvä tässä. Hän osaa kehua ja kannustaa.

Kun kerron että olen pessyt pari ikkunaa tai leikannut nurmikon, hän vaikuttaa aidolta ja vilpittömältä sanoessaan: "hyvä sinä, olitpa reipas". Usein saan vielä halauksen kaupan päälle. Tuntuu hyvältä, kun panostani arvostetaan.

Minä olen lähinnä hieno esimerkki siitä, miten ei missään nimessä kannata toimia. Ottakaa siis seuraavasta oppia, arvon rouvat! Olin kauppareissulla, kun mies soitti.

Mies: "Lähden tästä nyt rientoihin, mutta olen imuroinut kämpän että on sitten sulla vähemmän tekemistä."

Hehku: "Miten oot muka ehtinyt tässä ajassa imuroida koko asunnon?"

Mies: "Nopeasti."

Hehku: "Eli siis hutiloiden."

Ääliömäistä vaikutelmaa voi tehostaa kyllästyneellä äänensävyllä. Pointti on, että unohtaa kokonaan kiittää toista ja keskittyy lähinnä suorituksen arvosteluun sellaisella "no pieleen meni kumminkin" -kuittailulla.

Anteeksipyynnön jälkeen tein katumusharjoituksena vessan pesun.