29.5.2016

Synttärivieras


Lomaviikolla olen ehtinyt lukea taas enemmän vintiltä löytyneitä sotakirjeitäkin. 10.6.1942 Olavi kirjoittaa morsiamelleen Ingalle:

"Sinähän kirjoitit tuosta Hitlerin vierailusta ja sanoit että se oli hieno tempaus. - - Olenhan minäkin kuullut siitä ja pidän sitä suurena huomaavaisuudenosoituksena maallemme ja olin sisimmässäni ylpeä ja iloinen siitä.

Täällä pojat yrittivät sanoa että se on taas sitä Saksan propagandaa. Minä en ollut huomaavinani edes sellaista huomautusta vaan sanoin että se oli jokatapauksessa suuri kunnianosoitus maallemme ja että siitä näemme miten suuren arvon tuo ukko antaa meidän sotilaallisille saavutuksillemme."


Rakastavaisten kirjeenvaihto on täynnä arkisia asioita ja ajatuksia, hellyydenosoituksia ja tulevaisuudensuunnitelmia sekä kuulumisia tutuilta. Harvoin niissä mainitaan mitään poliittisia tai sotastrategisia asioita, niihin olisi sensuurikin jo puuttunut.

Hitlerin yllätysvierailu Mannerheimin syntymäpäivillä 4.6.1942 sai kuitenkin pari riviä tilaa kirjeestä. Olihan se suuri juttu, josta puhutaan edelleen. Tuolta päivältä on peräisin myös kuuluisa salainen äänite junavaunusta.

Tapahtumat ovat kaikkien tiedossa, mutta niiden merkityksestä käydään edelleen kiistaa. Toisten mielestä Suomi oli jatkosodassa Saksan liittolainen, toisten mielestä Suomi kävi omaa erillissotaansa. Liittolaisuus on katsojan silmässä, vai miten se nyt meni.

27.5.2016

Tiilenpäitä


Tänään alkoi muuraus eli kaakeliuunin uudet sisukset saivat perustuksensa. Ensin muurari hahmotteli savukanavien mallia ja pohti tiilien ladontaa. Hiukan sitä piti miettiä, sillä uudet tiilet ovat pienempiä kuin pois puretut. Uunin koko kun ei prosessissa muutu, vanhat kuoret vain täytetään uusilla tiilillä.

Ennen uunissamme oli yhteensä neljä kapeaa poskikanavaa, nyt niitä on kaksi hiukan suurempaa. Hauskaa nähdä uunin luuranko ja saada tarkempi käsitys sen toiminnasta. Tässä siis alkusommittelua, näille sijoilleen tiilet eivät jääneet:


Alla olevassa kuvassa näkyy minun "työpisteeni": oikealla alhaalla on palju, jossa olen pessyt kaakeleita. Telineen yläosassa on pestyjä kaakeleita kuivumassa ja lattialla on pesemättömiä.

Veden avulla pehmitän ja kaivan vanhan laastin irti kaakeleista. Tuolla paljun pohjalla se sitten pysyy tallessa ja voidaan käyttää uudestaan. Täällä ei siis vaihdeta pesuvesiä tai kaadeta mitään pois, vaan se mikä ensin on pesuvettä onkin myöhemmin sitten sitä muuraustavaraa.


Päivän päätteeksi tiilet olivat jo näin korkealla ja tulipesän pohja valmis. Ensi viikolla korkeus kasvaa, harmi että olen töissä enkä voi työn etenemistä seurata. Sovimme kyllä muurarin kanssa että hän olisi paikalla kun palaan töistä, jotta voin kuulla uusimmat uutiset uunistamme.


25.5.2016

Musta aukko


Olohuoneen nurkassa on nyt tosiaan vain musta aukko. Kaikkialla leijuu noen ja laastin tuoksu. Pölyä on vain olohuoneessa, sillä sekä muurari itse että tavarat ovat kulkeneet olohuoneen ikkunasta. Ikkuna on koko päivän auki ja siitä onkin hauska ystävien ja kylänmiesten käydä tarkkailemassa työn edistymistä.

Uunin takaa löytyi kiitettävä määrä pölyä. Pölynkerääjärako ei ole kovinkaan hieno ratkaisu paloturvallisuuden kannalta, joten jatkossa sellaista ei ole.


Sovimme että katosta poistetaan osa vanhaa levytystä ja tilalle asennetaan palosuojalevy. Hyvä niin, sillä siinäpä paljastui se että välipohjasta puuttuu piipun vierestä eristekerros. Tämän jos olisi palotarkastaja tiennyt, olisi laittanut uunimme käyttökieltoon, sanoi muurari.

Nyt korjataan tämäkin asia, eli avataan kattoa sen verran että sinne saadaan asianmukaiset eristeet. Jos piippuun joskus tulee halkeama, ei palo leviä ainakaan tuosta kohtaa.


Uunin sivuilta on nyt myös poistettu levyt, jotka siihen oli joskus muinoin laitettu (syystä jota voimme vain arvailla). Alta paljastunut rappaus oli hyväkuntoinen, mikä oli kiva yllätys. Muurari jyrsi pinnassa olleen liiman (?) pois ja tekee myöhemmin tasoiterappauksen. Saamme siis paloturvallisuussäädökset täyttävän uunin ja kauniin seinän sen vierustoille.

24.5.2016

Projekti etenee


Aamulla muurari aloitti purkuhommat. Välineinä oli vasara, leikkurit, sorkkarauta, imuri ja lihasvoima. Alku aina hankalaa, niin kuin joka hommassa: ensimmäisten kerrosten purkuun meni parisen tuntia. Loput kerrokset menivätkin vauhdilla.


Uunin muurauksessa on käytetty savilaastia. Se onkin hauskaa ainetta, sillä sen voi käyttää uudestaan. Eli muurari otti talteen kaiken uusiokäyttöön kelpaavan savilaastin, lisää siihen sitten muurausvaiheessa vettä ja käyttää kasaamiseen samaa tavaraa kuin edellinen muurari 95 vuotta sitten.


Päivän päätteeksi kaakelit oli purettu tulipesään asti ja koko juttu tyhjennetty vanhoista tiilistä. Muurarin työskentelystä tuli jotenkin mieleen suuhygienistin homma ja hammaskiven poisto: imuri hurisi koko ajan ja nappasi sisuksiinsa kaiken mitä muurari hellästi sorkkaraudalla ja vasaralla naputteli ja rapsutteli irti.


Perinteisen kaakeliuunin kaakelit eivät olekaan sellaisia litteitä levyjä, joita seiniin ja lattioihin kiinnitetään. Nämä ovat kuppikaakeleita:


Tiilenkappaleilla ja laastilla täytetyt kaakelit ovat melkoisia möhkäleitä ja painavat paljon. Muurari näytti pari kaakelin pesua malliksi, ja minä sain lotrata loppupäivän pesuhommissa. Sain pestyä monta kaakelia, mutten ollenkaan kaikkia.

Olen tämän viikon kesälomalla ja siksi ehdin osallistua. Ensi viikolla onkin taas harmillisesti töitä, jää mielenkiintoisia juttuja näkemättä.

23.5.2016

Tästä se alkaa


Olohuone on nyt tyhjennetty ja lattiat suojattu. Myös käynti keittiöön ja kellariin on suojattu muovilla, jotta mahdollisimman vähän pölyä kulkeutuisi muualle asuntoon.


Huomenna muurari aloittaa uunin purkamisen. Koska uuni on tarkoitus koota uudestaan, kaikki kaakelit on numeroitu.


Meidän pitäisi vain pysyä poissa tieltä, mutta eihän tuota malttaisi kun on niin mielenkiintoista!

21.5.2016

Armeija marssii vatsallaan


Olavin kirjeiden perusteella ruokailu oli jatkosodassa tärkeä osa sotilaan arkea. Rintamalla ruoka oli välillä vähän kehnoa, mutta korviketta tuntui aina riittävän. Lettuja paistettiin aina kun jauhoja saatiin. Kun Olavi oli kurssilla kauempana etulinjasta, parani ruokahuoltokin merkittävästi:

"Sitten minulle sattui myös oikein mukava tapaus tuossa käytävässä kun kurkin ovista sisään. Näin eräässä huoneessa syötävän ja sieltä tuli niin hyvä tuoksu nenääni. Siellä oli vain 2 miestä ja pöydällä oli vielä puoli kattilaa säilykevihanneksista ja hyvästä säilykelihasta tehtyä keittoa.

Kysyin jos pojilta jää keittoa yli ja saatuani myöntävän vastauksen astuin pöytään ja söin 3 lautasellista parasta keittoa mitä olen koko sodan aikana saanut. Voita ja makkaraa oli vapaasti pöydässä ja pojat käskivät syödä vaan mikäli maittaa. - - Juttelin syötyäni vielä puolisen tuntia ja lähteissäni kysyin jos saan muinakin iltoina pistäytyä katsomassa jos heillä liikenee ruokaa. Sain myöntävän vastauksen ja nyt aion kyllä ilahduttaa heitä käynnilläni joka ilta." (14.5.1942)


Hyvinäkään hetkinä ruokaa ei ollut liikaa, ei rintamalla eikä kotona. Sota pakotti siirtymään tiukkaan elintarvikkeiden ja kulutustuotteiden säännöstelyyn. Olavilla oli huoli morsiamensa pärjäämisestä:

"Sinä kerroit lähettäneesi taas minulle limpun. Inga pieni, en minä tahdo että lähetät minulle mitään sellaista tavaraa kun on kortilla, ja enkö kertonutkin Sinulle että meillä ei ole nyt ollut leivästä minkäänlaista puutetta.

Nuo Sinun limppusi ovat kyllä parempia kuin täältä saadut mutta tulen tällä kyllä aivan hyvin toimeen joten syö Sinä nyt vain itse limppusi. Kyllä minä sitten ilmoitan jos jotakin tarvitsen. Minä pelkään vain että itse kärsit monesta tavarasta puutetta kun tahdot lähettää vain minulle kaikkea." (22.5.1942)


Pulasta ja puutteesta huolimatta alkoholia tuntuu aina välillä löytyvän ja maistuvan, erityisesti upseereille. Ja ottihan Olavikin välillä:

"Mahdanko minä nyt osata oikein kirjoittaa sillä olen pikkuisen päissäni. - - Joimme vain jaloviinaa aluksi, mutta sitten tänne tuli eräs lääkäri ja hänellä oli pullo konjakkia ja spriitä niin paljon että sitä on vielä täksikin päiväksi jälellä." (24.5.1942)

Jos kuulumiset menneestä kiinnostavat, lue myös aiemmat katkelmat sotakirjeistä, löydät ne historiallista-tunnisteen alta.

19.5.2016

Ei uutta


Silmä on ennallaan. Tämä silmien perse, ihan perse silmä. Perseiden perse, vittuvittuvittu ja muut ruumiinosat.

Viiden päivän migreeniputki, aamulla jo silmä väsynyt ja pää puolikuollut. Repee levikset, aivo, hermo. Saatanan suttupaska. Helvetin kierokyrpäsilmämuna.

11.5.2016

Think big


Eksyin eräänä päivänä lueskelemaan NLP-opettaja Terhi Vedenkiven blogia, ja sieltä jäi mieleeni yksi ajatus omenan kuvan alta:

"Omenassa oli 10 siementä, mutta montako omenaa on yhdessä siemenessä?"

Teksti pysäytti miettimään ajatuksen voimaa. Miten monta kertaa sitä näkeekään edessä vain esteitä eikä lainkaan mahdollisuuksia? Eikö kannattaisi aina rohkeasti unelmoida ja uskoa isosti, vähintään kymmenkertaisesti?

Tilisanomat on hyvä lehti KLT-tenttiin valmistautuville, muille se toimii lähinnä unilääkkeenä. Töissä sitä tulee toisinaan luettua puolipakolla, koska onhan siinä (työ)asiaa. Useimmiten luen lehdestä ajatuksella kuitenkin vain Jaakko Heinimäen kolumnin, sillä se on yleensä hyvä.

Kolumnit näyttävät olevan myös netissä, joten voitte halutessanne lukea kokonaisuudessaan tämän kevään ensimmäisen kirjoituksen, joka minut tänään pysäytti. Siinä Heinimäki pohtii hyvän ja pahan (mutta erityisesti hyvän) olemusta ja asemaa:

"Hyvä on uskon asia. Moraalin perusedellytys on usko siihen, että hyvä on totta. Tuo usko joutuu usein koetukselle. Meidän on paljon helpompi uskoa siihen, että paha olisi jotenkin perustavampaa kuin hyvä. Kun jollekin käy huonosti, sitä pidetään kovana todellisuutena. Kun jollekin käy hyvin, siihen suhtaudutaan helposti jonkilaisena irtautumisena kovasta todellisuudesta."

Minusta tämä oli osuvasti sanottu. Sen lisäksi, että jätämme huomaamatta mahdollisuuksia emmekä uskalla ajatella riittävän isosti, ajattelemme usein pahan jotenkin todennäköisemmäksi kuin hyvän.

En ole ainoastaan hakeutunut sanojen ääreen, vaan niitä on myös annettu minulle. Meillä oli koko talven töissä työharjoittelija, ja huhtikuussa lähtiessään hän antoi minulle kortin jossa oli osuva ajatus: avoin mieli löytää aarteen.

Tuntuu siltä, että minua ohjataan lempeästi huomaamaan tämä asia: ajatukset ovat siemeniä ja mieli sellainen muheva multa, että positiivisella asenteella ja rohkeudella siitä voi syntyä melkein mitä vain. Kannatan! Uskallan ajatella itselleni runsaasti hyvää - änyyteenyt!

5.5.2016

Terde


Mies hinkui terassikalusteita. Onhan sellaisessa grillin vieressä olevassa ruokaryhmässä oma hauskuutensa. Vaan kun en viitsisi maksaa ihan oikeaa rahaa siitä, että pihalla seisoo kalusteita joita pitää huoltaa ja vähintään puolet vuodesta varastoida jossain (tai jos ei varastoi niin saa luultavasti joko huoltaa enemmän tai vaihtaa parin vuoden välein.)

Kätevänä emäntänä ehdotin että tekisimme kalusteet itse vajan takana olevasta hylkypuusta. Onneksi mies suostui ja jaksoi kanssani vajaan tunnin askarrella. Nyt meillä onkin sitten kaksi penkkiä!


Mittaukset ovat mallia "sinne päin" ja sahaukset tyyliä "riittää kun on poikki". Pintakäsittelynä tehtiin pahimpien pölyjen poisto katuharjalla. Ei siis mitään turhan fiiniä eikä varsinkaan turhan kallista.


Näissä on nyt sopivasti rappioromantiikkaa ja rouheaa metsuriseksuaalisuutta. Ovat helppohoitoiset ja siinä mielessä säänkestävät, että ensin vain paranevat ja sitten kun lahoavat niin voi heittää surutta pois. Ja kestävät kuulkaa vähän isommankin ihmisen istua.


Laudat iskettiin ruuveilla kiinni hirteen. Ylempää hirrenpalaa ei ole kiinnitetty alempaan, sen verran on raskas rakennelma että pysynee paikoillaan muutenkin. Nyt on uudet puutarhakalusteet jo koekäytettykin, eikä kenellekään tullut tikkuja pyllyyn. Success!