28.4.2016

Mies 1 - Kanto 0


Mies oli saanut päivällä hulluuskohtauksen ja kiskonut kannon ylös kuopasta, jonka lauantaina teimme. Töistä palatessa minua odotti pihalla tällainen iloinen näky:


Viime päivien sateet ovat täyttäneet kuopan saviliejulla, joten kraaterin syvyydestä ei saa kuvan perusteella selkoa. Kohtalaisen suuret ja jo hiukan lahot pöllit sekä pienemmän puun runko olivat miehellä kiiloina ja vipuvartena. Apuna olivat myös vaijeritalja, hinausköysi, liina ja rautalapio.

Niin ja jonkinlainen machoraivo. Esitin kyllä asiaankuuluvat hämmästelyt ja kehut urakasta!

Nyt pitää sitten keksiä millä kuoppa täytetään ja mihin tuo kantopaakku kieritellään.

25.4.2016

Kuoret kiertoon


Munankuoret ovat hyvä lannoite varsinkin tomaatille. Eilen jauhoin aamiaisen jämät eli keitetyn kananmunan kuoret morttelissa karkeaksi jauheeksi. (Kuvassa kuoret ennen jauhamista, en älynnyt ottaa vertailun vuoksi kuvaa valmiista jauheesta.)


Kuorijauheen sekoitin multaan tomaatintaimia kouliessa. Tämä lajike on nimeltään Hildares, ja se tuotti ainakin viime vuonna parvekkeella satoakin. Sen pitäisi viihtyä myös avomaalla, joten jossain vaiheessa uskallan siirtää taimet pihalle.


24.4.2016

Kuoppa


Lauantaina teimme kuopan.


Sunnuntaina emme pysty liikauttamaan lihastakaan.

Kantokaan ei kyllä hievahda vielä mihinkään. Heiluimme monta tuntia rautalapion, pienen istutuslapion, käsisahan ja kirveen kanssa. Vielä pitää varmasti pitkään ja sitkeästi kaivella, mutta eiköhän se siitä jonain päivänä irtoa.

23.4.2016

Äänisen rannalta


Sensuuri piti sota-aikana huolta siitä, ettei rintamalta kotiin lähteneissä kirjeissä ollut tarkkoja tietoja esimerkiksi joukkojen sijainnista. Sotilaat tiesivät että kirjeitä avataan ja luetaan pistokokein, joten mitään turhan tarkkoja tietoja he eivät kirjoittaneetkaan.

Jatkosodan aikaan rintamalla ollut Olavi kirjoitti ahkerasti morsiamelleen Ingalle, ja aina välillä teksteissä on viitteitä siitä missä päin maailmaa ollaan. Keväällä 1942 Olavi on ollut Äänisen rannalla suomalaisten miehittämässä Karhumäessä. Poventsanlahden perukassa vihollinen on ollut lähellä, kuten käy ilmi 27. huhtikuuta 1942 päivätystä kirjeestä:

"Tuolla toisellakin puolella on kovin hiljaista. Joku vanja vain silloin tällöin liikkuu korsujensa ympärillä. Niiden tähystyspaikka on tässä aivan suoraan edessä ja niilläkin näytti olevan vahdin vaihto äsken, koska siihen pieneen hirsivarustukseen meni yksi mies ja toinen tuli heti ulos sieltä.

- -

Kolme yötä sitten sieltä tuli jään yli tänne yksi vanja ja sanoi että hän tuli naapureita katsomaan. Ilman kivääriä tuli. Sanoi olleensa ensimmäistä tuuriaan silloin vartiossa, heti paikkansa jätti, meidän luoksemme tuli. Oli sitä ennen kolme kuukautta koulutuskeskuksessa ollut.

Tämä samainen heppu kertoi, että silloin seuraavana yönä piti ryssien tehdä väkivaltainen tiedusteluretki tänne komppanian vahvuisella partiolla. Olemme nyt odottaneet sitä jo kaksi yötä eikä vain mitään ole tullut. Taisivat luopua yrityksestä sen takia kun tämä karkuri tuli tänne ja paljasti aikomukset. "


Vartiota on ollut puolin ja toisin, toista tarkkaillaan yötä päivää ja pienetkin liikkeet huomataan. Silti tapahtui sellaista, että joku vain jätti vartiopaikkansa ja käveli vangiksi toiselle puolelle kenenkään estämättä. Sodassa on monia asioita joita en voi käsittää, tämä on yksi niistä.

21.4.2016

Odotusta odotuksen perään


Kävin tänään (taas) silmäleikkauksen jälkitarkastuksessa. Oikeassa silmässä oli normaaliin rutiiniin kuuluva puolivuotistarkistus ja vasemmassa korjausleikkauksen kuukausikontrolli.

Vastassa oli jo aiemmalta käynniltä tuttu silmälääkäri. Hänelle sitten itkeskelin kurjaa oloani ja sitä ettei näkö tunnu parantuneen. Silmistäni otettiin kuvia ja lääkäri katseli niitä (silmiä, ei kuvia) mikroskoopilla. Kirjaintaulujakin tuijottelin ja arvuuttelin tuhruisia kirjaimia.

Kerrotaanko ensin hyvät uutiset?

Näkö on edelleen vasemmassa silmässä heikko, mutta tällä kertaa siihen oli lääkärin mielestä hyvä syy. Aiemmin vaivannut hajataitto oli mittausten mukaan saatu laseroitua pois, mutta nyt hankaluuksia aiheuttaa se että näkö on heilahtanut plussan puolelle 0,75 diopteria.

Tämä on kuulemma normaalia leikkauksissa, joissa sarveiskalvoon tehdään läppä. Isoja miinuksia korjatessa näkö usein heilahtaa hetkeksi plussalle, mutta tasaantuu sitten silmän parantuessa. Eli kunhan silmä paranee, näön pitäisi korjaantua ja vasen olisi vihdoin yhtä hyvä kuin oikea.

Entä ne huonot uutiset?

No nyt pitää taas vain odotella. Olen kyllästynyt odottamaan, ja nyt sitä samaa on luvassa taas kuukausitolkulla.

Olen hyvillä mielin siitä, että ainakin mittauksissa tilanne on nyt parempi kuin ennen korjausta. Se tosin ei auta, että syy on vaihtunut kun tuntuma on kuitenkin se että näössä ei ole tapahtunut merkittävää parannusta.

Toivon, että tällä kertaa tilanne oikeasti helpottaa ajan kanssa (niin ne sanoivat viimeksikin eikä mitään tapahtunut). Sitä odotellessa yritän keskittyä mukaviin asioihin, etten vaivu epätoivoon.

20.4.2016

Kevät toi, kevät toi muurarin...


En oikein ole vielä tottunut näihin kodin omistamisen ja huoltamisen lieveilmiöihin. Pientaloalueelle muuttaminen tuntui hyvältä, sillä kaipasin omaa rauhaa ja arvelin että pienessä rivitalossa sitä saa. Mutta tässähän tulee melkein puoliväkisin oltua hirvittävän sosiaalinen.

Seinänaapurien kanssa kommunikointi sujuu kivasti ja rajanaapurienkin kanssa juttu luistaa kun pihapiirissä törmätään. Alueella tuntuu asuvan mutkatonta väkeä. Tuntui silti vähän oudolta mennä koputtelemaan parin talon päähän ovelle että "iltaa, ollaan tuosta naapurista ja haluttais katsoa teidän kaakeliuunianne".

Olohuoneemme helmi on kaakeliuuni, joka on korkeasta iästään huolimatta hyvin säilynyt. Hyvä kunto koskee ikävä kyllä lähinnä ulkopintaa, sillä sisäosat ovat alkaneet rapautua.

Kolme muuraria on nyt käynyt katsomassa uunia ja todennut, että tulipesän voisi muurata uudelleen, mutta se olisi lähinnä tekohengitystä. Itsekin asiaa tutkineina olemme sitä mieltä että koko uuni on syytä muurata uusiksi. Se on kallista, mutta sen jälkeen uunille ei tarvitse mitään tehdäkään kymmeniin vuosiin.

On mielenkiintoista keskustella muurareiden kanssa ja kuulla tarinoita jo tehdyistä töistä. Niiden tarinoiden perusteella olemmekin voineet pyytää parista paikasta suosituksia. Sähköpostitse saatu suositus on toki kiva ja varmasti pätevä sekin, mutta ainahan on hauskempaa kun voi kävellä 40 metriä tarkastelemaan työn jälkeä ja samalla keskustella aidon asiakkaan kanssa.

Luulenpa että valintamme on selvä. Jos asiat etenevät suunnilleen sovitusti, meillä alkaa toukokuun lopussa kaakeliuunin purkaminen.

17.4.2016

Sodan uhrit


Vintiltä löytyneet kirjeet sodasta ovat oikea aarre. Niitä lukiessa historia tulee todeksi ja kirjoittaja tutuksi. Olavi on kirjoittanut Ingalleen melkein joka päivä. Välillä sotatoimet hiukan hidastavat tahtia, esimerkiksi 20.4.1942 kirjeen kirjoittaminen oli keskeytynyt heti alkuunsa:

"Minun piti jo aloittaa siinä klo 18 ajoissa, mutta juuri silloin kuului ulkoa kova räjähdys ja näin ikkunasta kun eräs töpinän nuorista miehistä tuli torpalle kasvot ja kädet kamalasti veressä. Menin ulos ottamaan asiasta selkoa ja siellä oli vielä toinen joka oli saanut sirpaleen ohimoonsa ja kolmas joka makasi ihan henkitoreissaan maassa.

Oikeasta kädestä ei ollut kuin tynkä jäljellä ja sirpaleenreikiä oli kaulassa ja joka puolella ruumiissa. Toimitimme pojat autolla sairaalaan ja lääkäri sanoi että se pahemmin haavoittunut tuskin jää elämään.

Pojat heittelivät jo pitkin päivää käsikranaatteja huviksensa ja meistä vanhemmista moni kielsi heitä, mutta tuloksetta. Menivät vaan vähän syvemmälle metsään ja lopulta seuraus oli se että yksi kranaateista räjähti kädessä ed. mainituin seurauksin.

Kaikki nämä miehet olivat tammikuussa tulleita 19 vuotiaita nuorukaisia. Sairaalan lääkäri ilmoitti kun tunnin verran takaperin soitettiin ja tiedusteltiin poikien tilaa, että heille on tänään tullut 20 potilasta samanlaisesta syystä. Jätän asian enemmän arvostelun sikseen."


Sillä lailla. Pojat ovat poikia, vai miten se nyt menikään.

Mitä näiden poikien vanhemmille on kerrottu? Lähtikö kotiin kirje, jossa kerrottiin pojan kuolleen tai vaikeasti vammautuneen, mutta jätettiin kertomatta että syy oli typerä ja kielletty leikki?

11.4.2016

Varmat kevään merkit


Näin tänään kotimatkalla västäräkin rantarisukossa. Lähes päivälleen 74 vuotta sitten kevään merkkejä bongaili Olavi, jonka kirjeitä löytyi vintiltä. Näin Olavi kirjoittaa 12.4.1942 päivätyssä kirjeessään:

"Kevät alkaa jo paljastaa teiden varsilla kaikenlaista kamaa ja talven alle jääneitä ruumiita. Kyllä olisi tärkeätä saada kaikki ruumiit haudatuiksi ennen lämpimän tuloa."

Hiukan oli toisenlaista.

10.4.2016

Kirjeitä sodasta


"5.4.42
(01.40)

Sinä oma rakkaimpani.

Nyt on niin hiljainen yön hetki täällä edessäkin. Sodasta ei tiedä mitään. Laukaustakaan ei ammuta puolin eikä toisin. Hiljaista täällä on ollut koko ajankin. Vain tänään ja silloin heti ensimmäisenä päivänä ryssä ampui muutaman kymmentä kranaattia, mutta nekin menivät meistä monta sataa metriä kummallekin puolelle.

Me vain kaivamme päivisin suojavarustusta ja seuraamme kiertokaukoputkella ryssän liikkeitä. Nekin hiihtelevät kaikessa rauhassa omalla puolellaan ja me emme ammu ollenkaan.

Talvi ei täällä tunnu antavan ollenkaan perään. Nytkin on pakkasta aika tavalla, mutta tänne korsuun se ei kyllä vaikuta kun vaan kipinävahti pitää hiljaista tulta yllä koko yön. Minä olen nyt kipinävuorossa ja siksi kirjoitankin näin myöhään Sinulle."


Harmi että vintiltä löytyi vain Olavin kirjoittamia kirjeitä. Selvää kuitenkin on, että Inga kirjoitti yhtä ahkerasti takaisin. Olavi sai kotirintamalta kirjeiden lisäksi paketteja.

"6.4.42

Rakkaimmalleni.

Tämä on ollut oikein ilon päivä minulle. Puolenpäivän maissa tänne tuli eilinen posti ja se toi Sinun 31 päivä kirjoittamasi kirjeen. Nyt klo 14 jälkeen tulivat paketit ja minä sain Sinun 28 päivä lähettämäsi paketin ja sen sisällä olleen rakkaan kirjeesi. Inga rakkaimpani monet hellät suukkoset kiitokseksi niistä.

Lähetit taas minulle vehnäjauhojakin. Kyllä minulla nyt on plättijauhoja moneksi kertaa, sillä minulla on vielä vähän vanhojakin jäljellä. - - Tupakat tulivat myös hyvään aikaan, sillä minulla ei ollutkaan enää yhtään pölliä. Eilen sain kyllä ostaa kaksi pölliaskia, joten tupakkatilanteeni on taas viikoksi ratkaistu ja kyllä sitä taas saa ostaa varmasti täältä."


Kirjeitä kirjoitettiin ja odotettiin joka päivä. Inga on varmasti kotona rukoillut, että huomennakin tulisi Olavilta viesti. Että kaikki olisi kunnossa eikä ryssä ole saanut kranaatinheittimiään suunnattua kohdalle. Olavi on viettänyt kaiken liikenevän ajan Ingan kirjeitä lukien ja vastauksia kirjoittaen.

Postin sujuva ja nopea kuljettaminen on varmasti ollut sota-aikana valtava ponnistus. Jatkosodan aikana kenttäposti kuljetti 1040 miljoonaa postilähetystä. Hattu nousee.

9.4.2016

Inga ja Olavi


Kun ostimme viime vuonna asunnon, saimme kaupanpäällisiksi kaksi laatikollista taloyhtiön vanhoja papereita. Emme ole juurikaan ehtineet perehtyä laatikoiden sisältöön, mutta torstaina mies kävi papereita läpi löytääkseen tietoa uunin perustuksista.

Vastaan tulikin kolme mapillista vanhoja kirjeitä. Kirjeet ovat vuosilta 1942-1944, ja ne on kirjoittanut Olavi. Ensimmäinen kirje on päivätty 1.4.1942 ja se alkaa näin:

Rakas kultainen morsiameni.

Tänään siis tulimme tänne eteen ja viivymme täällä viikon. Emme vielä tänään ole mitään tehneet, mutta huomenna alamme kaivaa ja rakentaa maahan hirsistä tähystyspaikkaa. Päivällä meillä on vartiot tunnin vuoroilla, mutta yöt pitää jalkaväki varmistuksesta huolen.


Kirjeet on kirjoitettu Ingalle. Tästä sodan erottamasta pariskunnasta tiedämme jo melko paljon, sillä kirjeiden lisäksi löytyi kansiollinen virallisia papereita (veroilmoituksia, kauppakirjoja, yhtiösopimuksia). Virallisten papereiden ansiosta olemme saaneet selville aikoja, paikkoja ja sukulaisuussuhteita.

Olemme jo aloittaneet toimet Ingan ja Olavin sukulaisten tavoittamiseksi, jotta voisimme kysyä haluavatko he kirjeet itselleen.

Se on vielä epäselvää, miksi kirjeet olivat vintillämme. Ovatko Inga ja Olavi joskus asuneet tässä talossa? Ehkä sekin vielä selviää.

1.4.2016

Tällaista täällä


On kulunut kaksi viikkoa vasemman silmäni korjausleikkauksesta. Kunpa voisin sanoa, että nyt on kaikki kohdallaan ja hajataitto hävinnyt. Vaan kun ei ole.

Sain eilen lopettaa lääketippojen laiton, eikä kostutustippojakaan tarvitse laittaa enää kuin tarvittaessa. Silmä ei tunnu mitenkään hankalalta, ei ole kirvelyä tai valonarkuutta. Silmä ei tunnu mitenkään epätavalliselta, ja siksi meinaakin olla välillä vaikea muistaa ettei sitä saa vielä hangata.

Näkö ei kuitenkaan ole terävä. Hajataitto on ehkä hivenen lieventynyt, mutta s-kirjain näyttää edelleen pykälän merkiltä. Tähän tapaan siis: S = § Varsinkin näytöllä teksti tahtoo levitä vähän suttuiseksi.

Harmittaa. Kahden viikon päästä on kuukausikontrolli (ja samalla oikean silmän kohdalla puolivuotistarkistus), toivon että silloin tilanne olisi parempi. Voihan olla, että näkö korjaantuu. Tai voi olla että toivon taas turhia. No, ei auta nyt murehtia asiaa. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.