28.9.2016

Paperista


Kaari Utrio: Paperiprinssi
Amanita 2015

Takakansiteksti paljastaa tarinasta kaiken oleellisen:

"Tutkimusretkellä loukkaantunut merenkulkija Sebastian Ross palaa raajarikkona perimälleen Suurkosken paperiruukille. Elämä ei maistu, eikä varsinkaan Suurkoskella, josta Sebastian karkasi jo poikasena.

Perillä odottaa itsetietoinen neiti Wilhelmine Falkensten, joka on tottunut pitämään ruukkia kotinaan. Wilhelmine, pitkä neiti, kohtaa miehen, ison ja rohjon kuin karhu. Sen jälkeen mikään ei ole kuin ennen."


Minulla on sellainen olo että olen lukenut Kaariolta tämän tarinan ennenkin. Se johtuu siitä, että juoni noudattaa jo tutuksi tullutta kaavaa. Liian itsenäiseksi ja erilaiseksi moitittu ja jo vanhaksipiiaksi tuomittu neiti kohtaa miehen, joka on omalla tavallaan joukosta poikkeava ja kieroon katsottu. Ensin hahmot vastustelevat, mutta antavat sitten periksi sopimattomalle ja elämää suuremmalle rakkaudelle.

Paperiprinssi oli siis todella ennalta-arvattava. Jopa niin ennalta-arvattava, että teki mieli hyppiä sivuhahmojen ja myös kaavaan kuuluvien pakollisten juonenkäänteiden (väärinkäsitysten, vehkeilyjen ja viivyttelyn) yli suoraan asiaan. Mikään ei oikeastaan yllättänyt.

Paitsi ehkä se, millaista pehmopornoa tämä oli. Jännä miten sukkelasti tarinassa päädyttiin jäisen uintiretken jälkeen saunaan (huh huh), kuinka aivan sattumoisin törmättiin huoneeseen kun ihailtu oli vailla rihman kiertämää (hups sentään) ja miten paettiin lumimyrskyä jälleen saunaan (kuinkas sattuikaan). Melkein nauratti.

Olihan kirjassa paljon hyvääkin. Paperinvalmistuksen menetelmistä ja historiasta on hauska lukea, samoin kuin 1830-luvun arjesta ylipäätään. Henkilöitä oli tarinassa paljon ja monimutkaiset sukulaisuussuhteet jäivät hiukan epäselviksi. Mutta ei se haittaa, mukava lukukokemus silti. Suosittelen, jos Utrion kirjat uppoavat.

Ei kommentteja: