27.9.2016

It ain't over till it's over


Kävin vasemman silmän korjausleikkauksen puolivuotiskontrollissa. Ei muutosta edelliseen käyntiin. Eihän se niin mukavasti mennyt, että korjausleikkauksella olisi jotain korjaantunut, vaan vasemmassa silmässä on edelleen häiriönä ikävä kaksoiskuva.

Rutiinikuvauksissa ja -tarkastuksissa ei ole näkynyt mitään selittävää tekijää, niinpä tutkimuksia jatketaan. Kahden viikon päästä on aika kirurgille, joka tarkistelee sitten vähän syvemmin silmän rakennetta ja koittaa keksiä missä vika.

Työkaverit jaksavat aina sanoa että minun pitää pysyä tiukkana ja vaatia tilanteen korjaamista. Puhuvat niin kuin olisin jotenkin luovuttanut tai antamassa periksi. Mitä vielä! Kyllä tuo silmä minua muistuttaa joka päivä siitä, että tämä asia ei todellakaan ole loppuunkäsitelty.

2 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

Työkaverit varmaan meinaa, että jos suomalaisessa systeemissä ei itse pidä puoliaan voi olla, ettei kukaan muukaan. Ei saa liikaa tuudittautua siihen, että tekee ne sen oikein, kun koulutettuja ovat. Varmasti tekeekin.

Ja varmasti sinäkään et ole "luovuttanut", vaan (työ)kaverit muistuttavat, että joskus se toinenkin osapuoli tarvii potkun persauksille, että joo homma tulee kuntoon, mutta se tulee heti!

Hehkuvainen kirjoitti...

No sitä ne varmaan just meinaa, että täytyy pitää itse puoliaan. Ja pidänhän minä. Vaan potkimallahan tämä ei etene yhtään nykyistä nopeammin. Puhuvat niin kuin silmäni korjaantuisi heti, jos minä vain älyäisin vaatia että se korjataan heti. Ihan niinhän se ei mene.