1.1.2016

Keittiön tekohengitys


Aiomme tehdä suuren keittiöremontin, jossa uusitaan kaikki lattiasta kattoon. Nykyinen lattia on vino ja nariseva, seinissä on pahvit vinksallaan ja tapetit huonoina, kaapistot ovat toimivat mutta ne voisivat olla paremmat, liesi on vanha ja tasot kaikella tapaa epämieluisat. Kaikki menee vaihtoon - mutta ei vielä. Päätimme pärjätä tällä pari vuotta, mutta halusimme kuitenkin korjata eniten silmää särkevät asiat.


Välitilan kaakelointi oli masentava, ja ottamani kuva jotenkin vielä korostaa kauheutta. Miten onnistuinkin nappaamaan näin kamalan kuvan? Kaakelit olivat ihan siistit ja ehjät, mutta ankeat. Kaipasin kipeästi jotain kontrastia, ettei koko keittiö olisi rusehtavan keltainen. Eikä olekaan, katsokaa vaikka!


Valkoinen kaakelimaali pelasti tilanteen. Vedin kaksi kerrosta maalia (joulun pyhinä oli vihdoin aikaa) ja se riitti. Joihinkin saumoihin tuli vain yksi kerros ja ne jäivät vähän tummemmiksi. Mies teki näppärästi yhtenä päivänä pienen paikkamaalauksen (laita silmäpuoli asialle keinovalossa vuoden pimeimpään aikaan ja tee itse perässä...) ja nyt on hyvä. Tai ainakin parempi.


Myös kaappien yläpuolella tapahtui pieni kasvojenkohotus, siitä voitte lukea enemmän mieheni blogista.

2 kommenttia:

Urpo Turpo kirjoitti...

Kummasti tuo pelkkä kaakelien maalauskin näytti kohentavan tuota ilmettä.

Se huono puoli tuossa remontoinnissa on, että kun yhden paikan saa kuntoon, niin sen vieressä oleva näyttää siten nuhjuisemmalta ja lopulta hommat leviäää käsiin ja kaikki paikat pitää käydä läpi.

Täältä ruudun takaa tekisi mieli käydä ehostamassa siellä teidän keittiössä nuo kaakeleiden ja tasojen/kaapistojen saumakohdat sekä vaihtaa kaapistojen alla olevat valaisimet. :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Tervetuloa ehostamaan :D! Kuvista puuttuu valkea lista, joka nykyään on tiskiallastason päällä saumaa/rakoa peittämässä. Ihanasti tuo maalaus tosiaan raikasti paikkoja, kannatti tehdä se.