26.12.2016

Jouluksi kotiin


Jatkosota kesti pidempään kuin kukaan oli odottanut. Koko sodan ajan Olavi kirjoitti morsiamelleen Ingalle kirjeitä, joista näkyy eletty elämä ja arki. Sodan keskelläkin tapahtui iloisia asioita: kesällä 1942 Inga ja Olavi menivät naimisiin ja vuonna 1943 heille syntyi poika. En voi kuvitella millaiset tunnelmat olivat, kun tieto rauhasta tuli. Näin Olavi kertoo asiasta kirjeessään:

"Aselevon päivänä 4.9.44

Sinä kulta vaimoni.

Nyt tämä päivä on siis vihdoin koittanut, päivä joka on tuonut rauhan maallemme. Miten pitkäaikaisen ja millaisen, sitä emme vielä tiedä, mutta askel on kuitenkin nyt otettu, jota Suomen kansa jo kauan on toivonut.

Tulevat ajat voivat olla hyvinkin raskaita kansallemme, mutta olen vakuutettu siitä, että tämä oli sittenkin oikea askel, sillä nyt jo tunnustetaan meilläkin, että sota on jo loppuvaiheessa."


Meni silti vielä pari kuukautta ennen kuin Olavi pääsi siviiliin. Oikeassa elämässä asiat eivät mene niin kuin elokuvissa, eli heti rauhanjulistuksen jälkeen ei vartissa kipaista takaisin perheiden luokse. Mutta talvella 1944 pitkä odotus vihdoin päättyi, ja Olavi pääsi jouluksi kotiin.

"10.11.44.

Rakkaat, äiti ja poju.

Kirjoitan nyt kaikessa kiireessä ennen postin lähtöä muutaman sanan ja ilmoitan että tämä on viimeinen kirjeeni tämän sotaretken aikana, sillä huomenna lähdemme varmasti jo siviiliin ja tunnin kuluttua lähtee viimeisen kerran kenttäposti meiltä.

Sinun rakkaat saapuvat kirjeesi ovat olleet aina suurimpia kohokohtia päivän tapahtumissa koko sotaretken aikana ja lausun Sinulle kulta vaimoni niistä kaikista vielä mitä hellimmät kiitokseni.

Pian jo olen Sinun ja pojan luona ja sitten alkaa meidän uusi elämämme jota niin suunnattomasti olemme jo kaivanneet. Eipä nyt muuta enää kuin iloisiin näkemisiin te minun rakkaimpani.

Olavisi"


20.12.2016

Lempparit kotona, osa 2


Listasin aiemmin neljä ihanaa asiaa kotoa. Mutta niitähän on paljon enemmän kuin neljä, joten tässä muutama lisää.


5. Portaikko
Eteisportaikko oli kuulemma aiemmin myrkynvihreä. Vaikka se olisi varmasti ollut omalla tavallaan vinkeän näköistä, olen iloinen siitä että edelliset asukkaat maalasivat portaikon valkoiseksi. Ikkunasta tulvii iltapäivisin valtavasti valoa ja eteinen on ilmavan oloinen. Vanhojen talojen portaikot ovat yleensä hiukan ahtaita ja pimeitä, mutta tässä on avointa tilaa riittävästi.


6. Putkiradio
Kesällä rikkinäisenä ostamani putkiradio yllätti iloisesti: hiukan öljyttynä ja sitkeästi väänneltynä kanavanvalitsin alkoi luistaa ja radio toimii nyt moitteetta. Ääni on hyvä ja satunnaiset särinät kuuluvat asiaan. Eihän tämän hienoutta tarvitse erikseen edes selittää; kenellä muulla on yli 50-vuotiasta elektroniikkaa jokapäiväisessä käytössä?


7. Vessan lattia
Edelliset asukkaat remontoivat vessan, ja valitsivat sinne lattiaan ihanan auringonkukankeltaisen kaakelin. Koska vessa on muuten raikkaan ja modernin valkoinen, tuo keltainen lattia hiukan luonnetta tilaan. Ei ehkä tavallisin valinta enää 70-luvun jälkeen, mutta tänne se sopii. Ja mikä parasta: vessassa on lattialämmitys.


8. Olohuoneen kynnys
Keittiön ja olohuoneen välissä on elämää nähnyt kynnyspuu. Se on aikoinaan ehkä lakattu ja sittemmin tuhrittu maalilla sekä edellisten asukkaiden että meidän toimesta. Isot harmaat läiskät ovat meidän jäljiltä. Olohuoneen lattiassa maali ei meinannut pysyä, mutta kynnykseen se tarttui niin tiukasti että olkoon siinä.

Puu on kulunut askelten alla niin, että pehmeä puuaines on kadonnut ja puun syyt ovat jääneet koholle. Nykyään on joidenkin mielestä hienoa kuluttaa uusi kaluste vanhan näköiseksi hiomalla osa maalista pois. Kynnyksemme kuluminen on kuitenkin aitoa, sitä ei voi hiomalla feikata, ja juuri siksi se on hieno sellaisena kuin on.

19.12.2016

Herkkupurkki


Lasipurkkiin voi laittaa joulukalenterin sijaan esimerkiksi pieniä piparkakkuja. Kiva nauha purkin ympärille ja kortti kylkiäisiksi, niin saadaan kasaan jouluvieminen:


Pieni sydänmuotti on juuri sopiva tällaiseen puuhaan. Puolen kilon taikinasta tulee monta piparia, niitä mahtuu monta pieneenkin purkkiin ja sydämen muoto paistuu tasaisesti. Itse tekeminen on osa hauskuutta, mutta käytin silti valmista taikinaa. Tekeekö joku itse taikinankin? Käsi ylös, jotta voin nostaa hattua viitseliäisyydellenne!

17.12.2016

Kukkia lumen keskellä


Ompelin ystävältä saadusta puuvillakankaasta puseron. Kuvasin sen tänään joulukuun vähäisessä valossa, pihan puut auttoivat hiukan. Pusero on käsin ommeltu ja kaavan tein Euran muinaispuvun aluspukua mukaillen.


Pääntietä reunustamaan kiersin punaisesta puuvillalangasta nyörin. Ja ensi kerralla - vannon sen! - mietin tuon pääntien uusiksi. Muinaispuvun kaava on yksinkertainen ja aiemmilta vuosilta tuttu, mutta unohdan aina sen että siihen olisi hyvä tehdä hiukan muotoilua. Ei muka jaksa, on muka liian työlästä. Höpöhöpö.


Pari päivää on ollut todella kaunis sää, kaikki on kuurassa. Kuvausavustajani on koristautunut sekä jäkälällä että lumikiteillä.


15.12.2016

Ei pidä nuolaista... mutta teen sen silti


Työn hakeminen on rankkaa. Erityisesti silloin, jos motivaatio työhön ja sen hakemiseen on kateissa. Voidaan varmasti puhua melkoisen pahasta motivaatiovajeesta, kun edes omasta irtisanoutumisesta johtuva kolmen kuukauden karenssi ei potki eteenpäin. On oikeastaan aika pelottavaa, miten suuresti edellisen työpaikan ongelmat vaikuttavat siihen millä fiiliksillä hakee uutta työtä.

Olen aina ollut työhaastatteluissa (ja muutenkin) rehellinen, joskus jopa liiankin rehellinen. En silti olisi koskaan uskonut että sanoisin joskus työhaastattelussa niin kuin sanoin pari viikkoa sitten: "Uskon että löydätte tähän työhön jonkun minua motivoituneemman henkilön." Pakko se oli suoraan sanoa, koska muun väittäminen olisi ollut typerää. Aloin ajatella etten ehkä ikinä innostu yhdestäkään työpaikasta.

Onneksi olin väärässä. Hain rekryfirman kautta yhtä mukavan kuuloista paikkaa, mutta haastattelussa minulle kerrottiinkin paikasta joka ei ollut missään avoimessa haussa. En ymmärtänyt yhtään mistä rekryihminen selitti, sillä työ oli itselleni ihan vierasta. Taloushallintoa kyllä, mutta täysin erilaista kuin se mitä olen tehnyt. Kiinnostuin ja pääsin jatkohaastatteluun. Se ei mennyt ehkä ihan putkeen, mutta ei sillä väliä sillä lopputulos on kuitenkin hyvä.

Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa ja nimet on paperissa, mutta koska paikka on minulle jo suullisesti luvattu, uskaltanen sanoa saaneeni töitä. Kysyttäessä en kylläkään osaa oikein vastata tarkasti että mitä työtä, sillä kokonaisuus (yksityiskohdista puhumattakaan) ei ole oikein hahmottunut vielä. Jotain numeroiden pyörittelyä se on kuitenkin. Ja kuulosti mielenkiintoiselta, joten on mukava päästä ottamaan siitä tarkempaa selkoa!

Työsuhde on määräaikainen ja alkaa tammikuun puolenvälin tietämillä, joten nyt minulla alkaa parin viikon oikea loma. Flunssa iski ja pää on räkää täynnä, mutta vetäisen silti tähän pienet voitontanssit. Tuntuu ihanalta innostua!

13.12.2016

Lempparit kotona



1. Takka
Mikään kuva ei pysty välittämään elävän tulen ihanuutta. Kaakeliuuni on sekä lämmönlähde että ilmanvaihdon kannalta oleellinen kapistus. Kun avaa pellit ja sytyttää tulen, käy lattianrajassa sellainen huju että sukat pyörivät jaloissa. Uunin kyljistä huokuva lämpö on pehmeää ja kutsuvaa. Olohuoneessa riittää viihteeksi tulen kohina.


2. Olohuoneen lattia
Talvi tekee temppujaan lautalattiassa. Uusia rakoja ja koloja ilmaantuu pakkasten kiristyessä ja sisäilman kuivuessa. Lattia narisee nyt hiukan eri tavalla kuin kesällä. Takan edessä oleviin isoimpiin rakoihin on hyvä lakaista puukopasta karissut jauhomainen roska. Maalipinta on liukas villasukan alla ja niin kiiltävä, että se heijastaa ikkunasta tulevaa talvipäivän vähäistä valoa.


3. Sauna
Sekä kesällä että talvella vietämme monta tuntia viikossa lauteilla. Ilmanvaihtokanavan kautta kuuluu kesäisin linnunlaulua, talvella saunassa on hiljaisempaa. Oma sauna on arjen luksusta ja nämä neliöt ovat meillä tehokäytössä. Lauteet kaipaisivat pesua, mutta siirrän sen myöhemmäksi flunssaan vedoten.


4. Pellavapyyhkeet
Kaappimme on täynnä erilaisia froteepyyhkeitä, mutta meillä on jumiuduttu käyttämään näitä kahta. Yhtenä pellavan etuna on nopea kuivuminen: pesukoneesta nostettu pyyhe on muutamassa tunnissa taas käyttövalmis. Ruskea pyyhe on minun, olen kutonut kankaan itse. Kuviointi on tehty maalaamalla kangaspuihin viritetty loimi. Valkea pyyhe on miehen. Sen olen ommellut kasaan kahdesta vuosikymmeniä vanhasta lakananpalasta. Pellava kiittää ahkerasta käytöstä tulemalla pesu pesulta pehmeämmäksi.

7.12.2016

Pehmeä paketti


Mies saa tänä jouluna lahjaksi villasukat. Voin paljastaa lahjan jo nyt, sillä tämä ei ollut mikään salainen projekti. Kuusi vuotta sitten tehdyt villasukat on kävelty melkein puhki, joten uudet tarvitaan.


Kantapään varjo saa sen näyttämään kummallisen kulmikkaalta. On se oikeasti hiukan pyöreämpi.

6.12.2016

6. joulukuuta 1942


Vintiltämme löytyneet sotakirjeet olivat pitkään mysteeri, mutta tavoitimme viimein ihmisen jolle ne kuuluvat: Ingan ja Olavin lapsenlapsi on asunut tässä asunnossa kymmenkunta vuotta sitten, ja kirjeet olivat muutossa unohtuneet taloyhtiön papereiden joukkoon. Nainen oli hyvin iloinen siitä, että hänen isoisänsä kirjoittamat kirjeet ovat tallella. Hän on ollut jo pariin otteeseen tulossa noutamaan omaisuuttaan, mutta aina hänelle on tullut jokin este joten kirjeet ovat edelleen täällä.

Käytänkin tilaisuutta törkeästi hyväkseni ja kirjoitan vielä ainakin yhdet Olavin terveiset. Hän vietti vuoden 1942 itsenäisyyspäivää etulinjassa ja kirjoittaa:

"Meitä tuli tänne taas 14 miestä ja majoituimme kahteen korsuun. Minä olen edelleen tässä samassa kuin ennenkin ja meillä on täällä hyvä valo kun tällä naapurillani on Petromaksi mukana.

Korsutyö on jo edistynyt niin pitkälle että taka ja sivuseinät ovat jo valmiit. Tänään emme me menneet vielä työmaalle kun tulimme vasta ja on kaiken lisäksi vielä sunnuntai ja itsenäisyyspäivä. - - Radio pauhaa tuossa vierelläni itsenäisyyspäivän ohjelmaa, joten minun on vähän rauhatonta kirjoittaa kun väkisinkin tahtoo aina kuulla otteita siitä."


Sen suurempaa mainintaa ei itsenäisyyspäivä kirjeessä saa, sillä miehellä on mielessä jouluksi saatu loma. Ja perunat, joita hän aikoo ilta-ateriaksi keittää.

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi ja suomalaiset!

4.12.2016

Tänään ärsyttää tämä


Televisiossa pyörii erään suomalaisen rahoitusyhtiön mainos, jossa kalastellaan asiakkaita lauseella "varaudu joulun menoihin" ja tarkoitetaan tällä tietysti sitä että kyseisestä rahoitusyhtiöstä pitäisi ottaa lainaa joululahjoihin. Mainoksessa kauniit ja hyväntuuliset ihmiset ojentavat toisilleen lahjoja ja hymyilevät olevinaan yllättyneinä.

Ottaa päähän. Tuo on väärin niin monella tapaa.

Tutut ja tuntemattomat, ystävät rakkaat: älkää velkaantuko joulun vuoksi. Säästäkää se pikavipin tai luoton ottaminen siihen hetkeen, kun on oikeasti paha päivä ja hankala paikka, kun tapahtuu se odottamaton katastrofi tai sattuu se yllättävä onnettomuus.

Joulu tulee joka vuosi. Siihen ei pidä "varautua" ottamalla lainaa 200 prosentin todellisella vuosikorolla.

26.11.2016

Joulukalenterit esiin!


Tänä vuonna jouluaskartelut ovat jääneet vähälle (niin kuin kaikki muutkin askartelut, tai siltä ainakin tuntuu). Perinteinen korttiaskartelupäivä kyllä pidettiin, ja jotain sain valmiiksikin. Kaksipuolisen teipin kanssa on kuitenkin ollut yllättäviä ongelmia, ja osa korteistani uhkaa hajota ennen kuin ehdin niitä edes postittaa. Saapa nähdä viitsiikö noita kortteja laittaa liikenteeseen ollenkaan, jos eivät pysy kasassa.

Seinänaapureille tein joulukalenterin. Näitä samoja mietelauseita olen käyttänyt aiemminkin, silloin taittelin ne pieniin kirjekuoriin. Nyt käärin tulosteet rullalle ja numerokylteiksi pistin erikoiset pienet lipareet, jotka mies sai Kiinasta yllätyksenä. Tilasi jotain antennia tai kaapelia, mutta sai satamäärin pieniä pahvisia lirpukkeita, joita voisin kuvitella olevan hienoina hintalappuina jossain. Viime vuonna laitoin niitä joulukortteihin, nyt siis joulukalenteriin.


Kääröt heitin lasipurkkiin, joka sisälsi aikaisemmin kurkkusalaattia. Pikkuisen kimaltavaa teippiä ympärille ja siinä se. Tuonne olisi mahtunut vaikka hiukan karkkia joukkoon, mutta naapurissa ei niin välitetä karkkiherkuista joten mennään nyt pelkillä mietelauseilla.


Hiukan muuntelemalla tästäkin saisi sopivan kelle vaan. Ehkä mietelauseiden tilalle voisi laittaa treffiehdotuksia, lupauksia yhteisestä tekemisestä, muuten vaan kivoja muistoja, lahjakortteja, rakkaudentunnustuksia, pieniä seteleitä, kiiltokuvia tai vaikka tarroja. Ja jos ei purkki muuten täyty niin voihan sinne laittaa myös joulukoristeita, pipareita tai namuja. Helppo ja edullinen juttu, vaatii vain hiukan aikaa ja ajatusta.

24.11.2016

Melkein televisiossa


Pääsin vihdoin käymään Yle Visiitti -kierroksella Tampereen Mediapoliksessa. Yritin olla liiaksi häiriintymättä siitä, että kierroksella oli kanssani joukko 9-luokkalaisia. Näimme editoijia työssään, kävimme puvustamossa, lavastamossa ja meikkaamossa sekä hämmentävissä tarvikevarastoissa. Niin ja tietysti ihan oikeassa televisiostudiossa. Täällä kuvataan Pikku Kakkosta ja monia muita ohjelmia:


Toiseen studioon ei päästy käymään, koska siellä oli kuulemma lähetys käynnissä. Katsoin suljetun oven päällä palavaa punaista "lähetys"-valoa ja mietin että missä ohjelmassa olisin näkynyt jos olisin juossut ovesta sisään kiljuen "se on valetta, kaikki on valetta, kuuletteko" tai muuta yhtä sekavaa. Jätin kuitenkin käyttämättä ne 15 minuuttia sekuntia julkisuudessa.

Kierroksella sai kuvata vapaasti, mutta opas juoksutti meitä niin lujaa, etten ehtinyt jäädä fiilistelemään kameran kanssa. Harmi, sillä nähtävää oli paljon! Joku tarpeistonhoitaja oli hiukan villiintynyt, ja ostanut jemmaan yhden apteekin ja sekatavarakaupan.


Näitä tavaroita kuulemma saatetaan käyttää kuvauksissa ja lainataan toisinaan museoille ja elokuvatuotantoihin. Opas kertoi että puvustamon puolelta oli juuri lainattu armeijan asuja uuden Tuntemattoman sotilaan kuvauksiin. Samoihin kuvauksiin oli lähtenyt varastosta myös 139 toimivaa asetta. Note to self: zombiemaailmanlopun tai muun apokalypsin iskiessä kannattaa hakeutua Yleisradion puvustamoon. Ties mitä tykkejä niillä siellä on jossain jemmassa.


Haluatko itsekin kierrokselle? Tuppaudu mukaan täällä!

21.11.2016

Hupia koko rahan edestä


Ensin väritetään valmiiden rajojen mukaan.


Sitten lisätään vähän mustaa...


...ja vielä vähän valkoista.


Ei lopu värityskirja kovin äkkiä kesken.

11.11.2016

Mitäs sitä sitten tekis?


Tänään oli viimeinen työpäivä. Viisi vuotta samassa talossa on jo kohtuullisen pitkä aika, siinä ehti kotiutua. Tuntui oudolta luovuttaa avain, tyhjentää sähköposti ja jättää pöydälle kasa tuttuja töitä, joihin en enää koskaan tartu.

Olo on haikea ja väsynyt. En ole juhlatuulella, sillä jätin taakseni monta mukavaa asiakasta, kivoja työkavereita ja säännöllisen toimeentulon. Edessä on tuntematon tie, enkä jaksa nyt ajatella kaikkia sen varrella olevia haasteita.

Ehkä lepään hetkisen.

15.10.2016

Sommoro!


Irtisanouduin keskiviikkona. En kertonut pomolle syitä, vaikka se niitä kärtti. Lupasin palata asiaan, kun olen saanut rauhassa punnita sanojani. (Ja kun kädessä on lopputili ja asiallinen työtodistus.) Kuukauden irtisanomisajan työskentelen normaalisti ja nyt etsin uutta työpaikkaa.

Olo on omituinen: toisaalta helpottunut, toisaalta pelokas. Ei kukaan järkevä ihminen tee tällaista. Mutta kukaan järkevä ihminen ei myöskään jää tuleen makaamaan.

4.10.2016

Puntarissa


Silmävammaani vedoten tiedustelin pomolta mahdollisuutta siirtyä tekemään nelipäiväistä työviikkoa. Pomo ei mitenkään ilahtunut ehdotuksesta, mutta sanoi sen onnistuvan kyllä. Suoraan sanottuna hänellä ei ollut varaa kieltäytyä.

Emme kuitenkaan lyöneet vielä mitään lukkoon, sillä haluan ensin kuulla lääkärin mielipiteen silmästäni ja sen tulevaisuudesta. Sitten voin ehkä paremmin tehdä päätöksiä omasta tulevaisuudestani silmäni kanssa.

Nelipäiväisessä työviikossa olisi paljon hyviä puolia. Se olisi monella tapaa järkevä ja hyvä juttu tässä kaikella tapaa epämieluisassa tilanteessa. Harkitsen vakavasti jatkoneuvotteluja ja tähän tilaisuuteen tarttumista.

Toisaalta pomo olisi edelleen sama, ja uskoakseni edelleen ärsyttävä. Työajan vähentäminen ei poistaisi sitä tosiseikkaa, että työilmapiiri on todella masentava. Kohtaisin pöyristyttävää idiotismia ja räikeitä epäkohtia hiukan nykyistä harvemmin, mutta kohtaisin kuitenkin.

Toisena vaihtoehtona on irtisanoutuminen. Tyhjän päälle heittäytyminen ei koskaan innosta kaltaistani turvallisuushakuista ja muutosvastarintaista ihmistä, ei vaikka alan työllistymisnäkymät ovat kohtuullisen hyvät. Irtisanoutuminen hirvittää, enkä haluaisi tehdä sitä. Toisaalta tunnen sisimmässäni, että vähempi ei riitä. Pelkään että osa-aikaisuuteen siirtyminen olisi vain tekohengitystä, pelkurin teko jota katuisin kuitenkin hyvin nopeasti.

Nykyisellään tilanne on kestämätön, joten joku ratkaisu on tehtävä. Käynnissä on epämiellyttävä tasapainoilu järjen ja tunteen tempoessa suuntaan ja toiseen (välillä eri suuntiin, välillä samaan).

En halua tehdä hätiköityjä tai liian radikaaleja ratkaisuja, mutten myöskään halua olla uskaltamatta. En voi suositella nykyistä työpaikkaani kenellekään, miksi siis jäisin sinne itsekään?

Olisipa mahtavaa, jos jostain tipahtaisi helppoja ratkaisuja ja oikeita vastauksia.

28.9.2016

Paperista


Kaari Utrio: Paperiprinssi
Amanita 2015

Takakansiteksti paljastaa tarinasta kaiken oleellisen:

"Tutkimusretkellä loukkaantunut merenkulkija Sebastian Ross palaa raajarikkona perimälleen Suurkosken paperiruukille. Elämä ei maistu, eikä varsinkaan Suurkoskella, josta Sebastian karkasi jo poikasena.

Perillä odottaa itsetietoinen neiti Wilhelmine Falkensten, joka on tottunut pitämään ruukkia kotinaan. Wilhelmine, pitkä neiti, kohtaa miehen, ison ja rohjon kuin karhu. Sen jälkeen mikään ei ole kuin ennen."


Minulla on sellainen olo että olen lukenut Kaariolta tämän tarinan ennenkin. Se johtuu siitä, että juoni noudattaa jo tutuksi tullutta kaavaa. Liian itsenäiseksi ja erilaiseksi moitittu ja jo vanhaksipiiaksi tuomittu neiti kohtaa miehen, joka on omalla tavallaan joukosta poikkeava ja kieroon katsottu. Ensin hahmot vastustelevat, mutta antavat sitten periksi sopimattomalle ja elämää suuremmalle rakkaudelle.

Paperiprinssi oli siis todella ennalta-arvattava. Jopa niin ennalta-arvattava, että teki mieli hyppiä sivuhahmojen ja myös kaavaan kuuluvien pakollisten juonenkäänteiden (väärinkäsitysten, vehkeilyjen ja viivyttelyn) yli suoraan asiaan. Mikään ei oikeastaan yllättänyt.

Paitsi ehkä se, millaista pehmopornoa tämä oli. Jännä miten sukkelasti tarinassa päädyttiin jäisen uintiretken jälkeen saunaan (huh huh), kuinka aivan sattumoisin törmättiin huoneeseen kun ihailtu oli vailla rihman kiertämää (hups sentään) ja miten paettiin lumimyrskyä jälleen saunaan (kuinkas sattuikaan). Melkein nauratti.

Olihan kirjassa paljon hyvääkin. Paperinvalmistuksen menetelmistä ja historiasta on hauska lukea, samoin kuin 1830-luvun arjesta ylipäätään. Henkilöitä oli tarinassa paljon ja monimutkaiset sukulaisuussuhteet jäivät hiukan epäselviksi. Mutta ei se haittaa, mukava lukukokemus silti. Suosittelen, jos Utrion kirjat uppoavat.

27.9.2016

It ain't over till it's over


Kävin vasemman silmän korjausleikkauksen puolivuotiskontrollissa. Ei muutosta edelliseen käyntiin. Eihän se niin mukavasti mennyt, että korjausleikkauksella olisi jotain korjaantunut, vaan vasemmassa silmässä on edelleen häiriönä ikävä kaksoiskuva.

Rutiinikuvauksissa ja -tarkastuksissa ei ole näkynyt mitään selittävää tekijää, niinpä tutkimuksia jatketaan. Kahden viikon päästä on aika kirurgille, joka tarkistelee sitten vähän syvemmin silmän rakennetta ja koittaa keksiä missä vika.

Työkaverit jaksavat aina sanoa että minun pitää pysyä tiukkana ja vaatia tilanteen korjaamista. Puhuvat niin kuin olisin jotenkin luovuttanut tai antamassa periksi. Mitä vielä! Kyllä tuo silmä minua muistuttaa joka päivä siitä, että tämä asia ei todellakaan ole loppuunkäsitelty.

26.9.2016

Ruokaa (paljon ruokaa)


Annoin ystävien vallata pihamme ja keittiömme. Kokkasimme keskiaikaisessa hengessä sekä modernien noitavoimien (eli sähkön) avulla että perinteisillä menetelmillä.



~Menu~

Sahramileipää
Spelttikarpalolisuke
Toscanalaiset sienet
Kanaa inkiväärikastikkeessa
Omenainen munakas


Oli kuulkaa hyvää. Sekä ruoka että seura.

20.9.2016

Pomon suusta osa 2


Nostin kissan pomon pöydälle ja ilmaisin huoleni siitä, että hommat leviävät käsiin. Sanoin pelkääväni, että työpaikalla vallitsevassa kaoottisessa tilanteessa asiakkaat jäävät heitteille eikä asiakaspalvelun tasoa pystytä pitämään niin korkealla kuin sekä mainostamme että toivon sen olevan. Kerroin toivovani, että tilanne pian korjaantuu.

Pomo sanoi toivovansa työntekijöiltä asennemuutosta. Pitäisi kuulemma lakata valittamasta tai siirtyä toiseen toimistoon töihin.

Tänään kuulin että yksi pitkäaikaisimmista asiakkaistamme on suunnitellut lähtevänsä sen takia, että pomomme käytös on niin ala-arvoista.

Sanattomaksi vetää.

15.9.2016

Perintähommia


Olin Benedict Cumberbatchin näköisen työterveyshierojamme luona perimässä 13 euron hyvitystä, jonka hän oli luvannut antaa hoidoista. Annoin hänelle sähköshokin nivusiin. Hän väitti ettei pitänyt siitä, mutta tiesin hänen valehtelevan.

8.9.2016

Herkkua


Omenapörssin kautta löytyi lähimaastosta ilmaisia omenoita. Työkaverilta sain kuivurin lainaan. Niinpä meillä tuoksuu nyt kuivuva omena ja kaappiin jemmautuu makoisaa syksyn satoa.




Tontillamme on pari omenapuuta, mutta ne ovat naapureiden. Seinänaapurit poimivat omppunsa, talon toisessa päädyssä asuva setä antaa omiensa pudota ja mädäntyä. Näyttävät olevan kyllä niin rupisiakin, että kävimme suosiolla hakemassa omenoita muualta. Niistä kun ei tänä(kään) vuonna ole pulaa vaan ylitarjontaa monella pihalla.

3.9.2016

Sato


Söimme tänään koko porkkanasatomme:


Kasvu onnistui hienosti, koeviljelyni vain oli pienimuotoista. Varasin porkkanalle niin pienen siivun multalaatikosta, ettei tämän useampaa mahtunut kasvamaan. Ensi vuonna sitten enemmän!

31.8.2016

Pomon suusta


Pomoni mietteitä henkilöstön hyvinvoinnista:

"Ei mun tehtäväni ole luoda työpaikalla hyvää ilmapiiriä."

"Ei mua oikeastaan kiinnosta mitä teille kuuluu, mä vaan ostan teidän työpanoksen."

"Ei täällä ole mikään pakko olla. Jos ei tunnu hyvältä niin aina voi lähteä."


Kuulostaako hyvältä? Kiinnostaisiko työskennellä tällaisen pomon alaisuudessa? No ei muuta kuin hakemusta väsäämään! Meillä on nimittäin paikkoja auki, sillä tänä vuonna on irtisanoutunut jo kolme työntekijää...

29.8.2016

Tykki, tykimpi, tykein


Kävin sunnuntaina Hämeenlinnassa museovisiitillä. Museo Militaria esittelee tykistö-, pioneeri- ja viestiaselajien historiaa. Ja jonkin verran myös tonttuja, alla hiippalakki on laitettu mörssärin viereen:


Lauantain myrsky sotki paitsi junaliikennettä, myös sähköjärjestelmiä. Niinpä osa museon vitriineistä oli poikkeuksellisesti pimeänä ja sähkömiestä odottamassa, mikä oli harmillista. Mutta onneksi suuri osa näyttelystä oli hyvin valaistu (katselua, ei niinkään valokuvausta ajatellen) ja nähtävää riitti. Kaksi ja puoli tuntia käytin, mutta enemmän olisi mennyt jos olisi jaksanut.


Perusnäyttely on rakennettu vanhan kasarmirakennuksen kolmeen kerrokseen ja ulkonäyttelyalueella on esillä tykkejä ja pioneerien raskasta kalustoa.


Ei värillä väliä, kunhan se on vihreä...?


Opastukset ovat vain ryhmille, joten kiertelin paikkaa itsekseni. Ja todella melkein itsekseni, sillä museossa oli lisäkseni neljä muuta ihmistä. Välillä sain kokonaisen kerroksen itselleni, ja tunnelma oli hiukan autio. Ehkä museo ei ole kovin suosittu tai sitten sattui vain sellainen päivä ettei kävijöitä ollut.

Näyttely ei ehkä jaksa innostaa lapsia ja nuoria, sillä se on hiukan vanhanaikainen. Ja kyllä, museo voi olla myös moderni ja interaktiivinen (käykää katsomassa Postimuseossa!). Mutta jos sotahistoria kiinnostaa, on Militaria oikein hyvä paikka piipahtaa.

20.8.2016

Heavy Metal


Hämeen linnassa voi lokakuun loppupuolelle asti tutustua 1500-1700-lukujen haarniskoihin. Tein mieheni kanssa pienen kesäretken linnaan ja metallia katsomaan.


Yllä on turnajaishaarniska. Tuon kypärän takaa ei kyllä mitään näe, mutta ei ollut kuulemma tarkoituskaan. Umpinainen kypärä suojasi taistelijaa rikkoutuvasta peitsestä sinkoutuvilta säleiltä. Kasvojen ja silmien suojaaminen oli tärkeämpää kuin vastustajan näkeminen, kyllä sitä sokkonakin saattoi sohia kun taistelutilanteet olivat turnajaisissa niin kovin ennaltamäärättyjä.


Alla on toinen turnajaishaarniska, jonka kypärässä näkyy pieni kurkistusluukku. Siitä sai hiukan happea, mitä varmasti kaipasi kun oli hetken viettänyt tällaisen tölkin sisällä. Eivät tainneet haarniskan käyttäjät kärsiä klaustrofobiasta...?


Yhdessä näyttelyhuoneessa oli vastassa tällainen hurja kasvottomien tikku-ukkojen joukko eli keihäsmiehet piikkimuodostelmassa:


Ja oliko tämä sitten "heviä" elikkäs raskasta metallia? Aika laillahan nuo näyttelyn haarniskat painavat:

Hevosen haarniska 52 kg
Maximilian-tyylin haarniska 25 kg
Itävaltalaisen aatelismiehen haarniska 20 kg
Kaarle II:n kenttähaarniska 20 kg
Garnituura-osat: kaksi rintapanssaria ja useita kypäriä yht. 50 kg
Haarniska peitsiottelua varten 32,6 kg
Kiillottamattomat puolihaarniskat n. 12 kg
Piikkimuodostelman puolihaarniskat 10 kg ja 12 kg
Heavy rider -varustus 35 kg
Kahdenkäden miekat n. 3,5 kg
Musketit 5-6 kg
Keihäät n. 2 kg

Mutta vertailun vuoksi on hyvä mainita, että modernin sotilaan varusteet painavat yleensä enemmän. Liikkuvuuskin oli taisteluun tarkoitetuissa haarniskoissa hyvä (turnajaishaarniskat olivat asia erikseen), mistä on todisteena Youtubessa mainioita videoita, kuten esimerkiksi tämä. Tyyppi taipuu haarniskoituna paremmin kuin minä jumppavaatteissa. Haarniskaneuroosi-blogista löytyy hyvä kirjoitus haarniskan käsittämättömästä keveydestä. Kantajalleen sopiva ja oikeasti käyttöön tehty haarniska ei siis ollut liikkeitä liialti rajoittava, joskin sen pukemiseen saattoi tarvita apua.

Näyttely ei ole mitenkään hirveän suuri, mutta opastettu kierros tuo esineisiin syvyyttä. Ja ovathan puitteet mitä hienoimmat! (Hämeen linna on ihana! Mitenkähän saisin järjestettyä itseni sinne linnatontuksi...? Huomaisikohan kukaan, jos en palaisikaan lomalta töihin vaan asettuisin linnan muurien suojaan asumaan?)

19.8.2016

Homopornoa


Kävin Poliisimuseossa. Tampereella sijaitseva museo esittelee Suomen poliisin historiaa ja toimintaa. Opastuksia on vain ryhmille, joten tutustuin näyttelyyn kaikessa rauhassa omin avuin.


Vasemmalla näkyy poliisin juopporeki, jolla vielä 50-luvulla kuskattiin juopuneita parempaan talteen. Oikealla näkyy hiukan nykyaikaisempia kulkupelejä, mutta sen verran vanhoja nuokin että joutavat museoon.

Nauratti alla oleva kuva hiukan vastahakoisesta asiakkaasta, joka ei suostu tunnistuskuvaan. Kuinkahan ovat saaneet tuolta silmät auki, nekin kun pitäisi kuvassa näkyä...


Alla näkyy lupalappu, jonka mukaan herra Weissman "on ilmoittanut aikovansa tässä kaupungissa ajaa polkupyörällä. Tämän johdosta määrätään hänen polkupyöränsä varustettavaksi numerolla 21106 Tampereella, keskuspoliisiosastolla huhtikuun 12 p:nä 1952."

Onpa hyvä ettei nykyään tarvitse pyöräänsä rekisteröidä tai ajosta ilmoitella, ei nimittäin poliisi muuta ehtisi tehdä kuin näitä lappuja kirjoitella. Ja minäkin olisin koko ikäni ajellut rikoksen teillä, luvatta!


Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971 ja nk. yllytys homosuhteisiin säilyi rikoksena vuoteen 1999. Esillä olleet homopornolehdet näyttävät kyllä kansien perusteella aika kesyiltä:


Hyvin vierähti museossa pari tuntia ja olisi mennyt enemmänkin aikaa jos olisi kaikkeen jaksanut kunnolla perehtyä. Museolle on hyvät kulkuyhteydet ja sisäänpääsy on ilmainen. Suosittelen, jos aihe yhtään kiinnostaa.

17.8.2016

Kiviäkin kiinnostaa


Ostin keväällä porraskaiteen laatikkoon kesäkukiksi kolme murattia ja kaksi neilikkaa. Neilikat kukkivat komeasti koko kesän, mutta rapistuivat sitten. Muratit voivat ulkona hyvin, mutta eivät täytä koko laatikkoa. Nuukana en viitsinyt ostaa uusia kukkia tuohon kuolemaan, vaan pistin laatikkoon kiviä.


Maalasin kivet akryylimaaleilla ja pistin varmuuden vuoksi lakkaakin päälle vaikka laatikko onkin katoksen alla. Tarvitsisi ehkä maalata pari kiveä lisää, että laatikko näyttäisi vähän täydemmältä, mutta menee se nyt hetken aikaa noinkin. Ja kestää varmasti kylmää, ei tarvitse olla heti sisään siirtämässä.

16.8.2016

Paikkaus


Mies käveli villasukistaan kantapäät puhki. Huomasin, etten osaa parsia villasukkia. Kehitin sitten toisen ratkaisun: virkkasin aurinkoiset ympyrät ja ompelin ne kantapäihin.


Uusi virkkaus on paksua vanhaan litistyneeseen kantaan verrattuna, joten miehellä oli omituinen olo: "tuntuu kuin olisi korkokengät". Eiköhän tuo virkkauskin ennen pitkää jalan alla litisty niin ettei tunnu hassulta.

15.8.2016

Kuvanveistoa


Kävimme Sara Hildénin taidemuseossa katsomassa australialaisen Ron Mueckin veistoksia. Esillä ei ollut kovinkaan montaa teosta, mutta ne olivat varsin vaikuttavia.


Jotkut veistokset olivat suorastaan häiritsevän realistisia. Ihmiset eivät olleet aidon kokoisia, mutta hyvin aidon näköisiä. Kaikki näkyi: vanhan ihon velttous, ihon läpi kuultavat verisuonet, ihokarvat, kuivuneet kynsinauhat, ryppyiset silmäkulmat ja kantapäiden kovettumat.


Museossa oli runsaasti muitakin kävijöitä, mutta muut eivät jääneet teosten eteen parveilemaan joten meillä oli tilaa töllistellä rauhassa. Itse viivyin jokaisen teoksen kohdalla yksityiskohtia tutkien, joten tuntui siltä että toiset suorastaan juoksivat näyttelyn läpi. Jos menet katsomaan näitä veistoksia, suosittelen että pysähdyt hetkeksi.

2.8.2016

Putkiradio


Tein lauantaina pitkästä aikaa kirppisreissun. Etsiskelin räsymattoa kellarin portaille, mutta löysinkin kauan etsimäni putkiradion. Onhan noita ollut tarjolla aiemminkin, mutta niissä on ollut aina jotain vialla. Joko ne ovat olleet liian kookkaita (erityisesti syvyys on ollut ongelma sillä halusin sijoittaa radion nimenomaan kirjahyllyyn), liian hintavia tai liian rumia. Mutta nyt löytyi juuri sopiva:


Se on saksalainen Schaub-Lorenz, mallia Goldy 250. Kanavanvalitsin on rikki, joten radiosta kuuluu tällä hetkellä pelkkää kohinaa. Mutta aiomme jossain vaiheessa katsoa saisimmeko sen korjattua toimivaksi. Oi, olisi hienoa! (Ja ihan odottamaton bonus, sillä alunperin halusin vain radion kuoren eikä sisällöllä ollut niin väliä.) Tarkoitus on säätää vielä vähän radion paikkaa hyllyssä, jotta se paremmin peittäisi nuo kaameat johtoviritykset...

27.7.2016

Hedelmänahka


Keräsin pihalta ne herukat, joita rastaat eivät huolineet. Punaherukkaa sain ehkä desin, mustaa kaksi. Niin pientä määrää ei kehtaa mehustaa, ja kun ei nuo herukat oikein maistu minulle tai miehelle sellaisenaan, piti keksiä jotain muuta. Teinpä siis kokeeksi hedelmänahkaa, tai oikeastaan nyt marjanahkaa.

Hyviä kuvia ja tämän jännittävän herkun perusohjeita löytyy netistä, esimerkiksi Koti ja keittiö -sivustolta tai Elämänmakua maistelemassa -blogista.

Mikään löytämäni ohje ei kelvannut minulle sellaisenaan, joten säveltämiseksi meni. Soseutin sauvasekoittimella marjat ja puolikkaan omenan. Monissa ohjeissa oli hunajaa tai sokeria, mutta minä en lisännyt mitään makeutusta. Levitin soseen hyvin ohueksi (ehkä hiukan liiankin ohueksi) kerrokseksi leivinpaperille pellin päälle.

Sitten kuivattelin soossia noin 50-asteisessa uunissa yön yli. Aamulla levy oli kuivunut nahkamaiseksi ja irtosi hyvin leivinpaperista. Leikkelin levystä suikaleita ja ihastelin saavutustani:


Väri on mustanpunainen, niin kuin mustaherukoista voi kuvitella tulevan. Maku on yhtä intensiivinen kuin väri. Nämä on nyt testattu työkavereilla ja naapureilla ja hyväksi todettu.

23.7.2016

Verhottua


Anoppi lahjoitti meille kolme vanhaa pellavalakanaa, joissa oli kauniit pitsit. Alkuperäiseen käyttötarkoitukseen lakanoista ei enää ollut, sillä ne olivat liian kapeita, paikoitellen puhki kuluneita ja tahraisia. Mutta paljon niissä oli myös käyttökelpoista joten päätin tehdä kuistille verhot.


Ensin ratkoin lakanoista pitsit irti. Sitten etsin kankaista parhaat kohdat, leikkelin sopiviksi paloiksi ja kiinnitin pitsit paikoilleen. Verhot olivat juuri sopiva työ käsin ommeltavaksi. Tuo keskimmäinen verho vähän liekottaa, mutta ehkä se ei haittaa. Pellava on niin ihanaa, se antaa anteeksi rypyt ja muut pienet kauneusvirheet.


Jokainen pitsi on erilainen. Ikkunaa vasten niitä on ehkä vähän vaikea kuvata. Muutenkin valoa vasten kuvaaminen on vähän jännää, mutta eiköhän näistä näy riittävän hyvin sekä verhot että niiden takana viheriöivä pihamme. Pesin ikkunat, joten nyt kelpaa katsella.


Kun aurinko paistaa, pitsin varjo koristaa kaapin ovea:


Talomme on vanha ja haluan sisustuksen olevan myös sopivasti vanhan tyylistä. Käsin tekeminen saa näkyä. En kuitenkaan halua ummehtunutta mummolatyylistä kotia (vaikka henkinen mummous onkin vallitseva olotilani) ja arvelin että pellavaiset pitsiverhot näyttäisivät helposti liikaa kesämökin huussiin kuuluvilta. Luulen kuitenkin tavoittaneeni näillä verhoilla juuri oikean vintagefiiliksen.

9.7.2016

Pihapiirin aarteita


Kun ei liian innokkaasti riehu puutarhassa vaan ottaa välillä rennosti, luonto paljastaa kauneutensa. En ole istuttanut perennoja, vaan olen tarkastellut mitä pihapiiri tarjoaa.

Ensin kukkivat skillat ja valkovuokot, sitten kirsikka, syreeni, idänvirpiangervo ja hernepensas. Juhannuksen maissa pihalla tuoksui ruusu ja sinisinä kauneuspilkkuina kukkivat peltolemmikki ja vuorikaunokki. Nyt vuorossa ovat suikeroalpi ja ukonkello.

Suikeroalpi (Lysimachia nummularia)



Ukonkello (Campanula latifolia)


Kellot kukoistavat sekä sinisinä että valkoisina.