31.10.2015

Leikkauskertomus


Täällä sitä nyt ihmetellään maailmaa ja muuttunutta peilikuvaa uusin silmin. Tuntuu hassulta, kun välillä yritän korjata lasien asentoa kasvoillani ja kädet hamuavat tyhjää.

Toimenpide ei ollut kivulias, mutta jossain määrin epämiellyttävä kyllä. Jännitin leikkausta yllättävän vähän, mutta otin silti mieluusti vastaan rauhoittavan esilääkityksen. Vain silmän pinta oli tipoilla puudutettu, joten tunsin kyllä kuinka lääkäri laittoi luomenlevittimen paikoilleen. Lääkäri kielsi taistelemasta vastaan, mutta jokainen soluni halusi kiskaista luomeni kiinni.

Minulle leikkaus tehtiin SMILE-menetelmällä. Varsinainen laserointi oli nopea juttu, se kesti vain joitakin sekunteja. Hiukan pidempään meni siinä, kun lääkäri poisti laserin leikkaaman lentikkelin sarveiskalvon sisältä. Oli vaikeaa tuijottaa valoon, kun lääkäri sorkki silmää. Kylmähermoinen ja varmakätinen lääkäri teki työnsä hurjan nopeasti, mutta kyllä ne silti taisivat olla elämäni pisimmät sekunnit.

Hoitaja piti kädestäni kiinni koko operaation ajan ja katsoi että muistan hengitellä rauhallisesti. Toimenpide oli nopeasti ohi, mahtoiko siinä varttiakaan valmisteluineen mennä. Sain suojalasit silmilleni ja pääsin nojatuoliin pötköttelemään.

Hoitaja kävi kanssani läpi kotihoito-ohjeet ja tarjoili suklaata. Kun puudutustippojen vaikutus lakkasi, silmiä kirveli ja vetisti kovasti. Näin kuitenkin heti leikkauksen jälkeen niin hyvin että kävelin mieheni saattamana kotiin. Kotiin päästyä silmien olokin helpotti, epämukavuutta kesti siis vain muutaman tunnin.

Seuraavat kaksi viikkoa laitan silmiini antibiootti- ja kostutustippoja. Saunominen, hikiurheilu, silmiin koskeminen, pölyiset hommat, silmien meikkaaminen ja kastelu ovat kiellettyjä viikon ajan.

Välillä tekee kovasti mieli hieroa silmiä. Nukkuessa on hyvä olla suojalasit päässä hieromisvahingon estämiseksi. Mitään kipua ei ole, eikä oikeastaan varsinaista kuivuuden tunnettakaan tai valonarkuutta. Tämän kirjoittaminen on silti hiukan hankalaa, sillä näkö on vielä vähän sumea. Muutamassa päivässä näön pitäisi kirkastua, mutta lähinäössä voi olla sumeutta viikonkin verran.

Ensimmäinen tarkistuskäynti on varattu kuukauden päähän ja sen jälkeen on tarkistus vielä puolen vuoden päästä. Toki voin ottaa yhteyttä ja mennä lääkärille aiemminkin, jos tuntuu siltä että jotain on pielessä. Itse leikkaus ei ollut vaikeaa, vaan hankalinta minulle on tämä odottaminen: nyt pitäisi kärsivällisesti malttaa toipua ennen kuin leikkauksen lopullinen tulos on selvillä.

Näöntarkkuus hakee siis edelleen paikkaansa ja ruudun tuijottaminen on mahdollista muttei mukavaa. Silmät tuntuvat väsyvän nopeasti. Vähän jänskättää miten maanantaina työt sujuvat, kun pitäisi jaksaa aika tarkasti katsella näyttöä.

26.10.2015

Pelkkä olo


Ei synny kunnon tekstiä, joku blokki aivoissa. Vika ei ole kirjoittamisessa, vaan ajatuksissa. Tuntuu jotenkin siltä etten edes ajattele kunnolla. Minulla on ajatuskatkelmia, paljon pieniä hajanaisia repaleita, mutta ei mitään consistent. Kielikin vaihtuu kesken pohdinnan.

Minulla on vain olo. Pelkkä olo, fiilis ilman sanoja. Onkohan se hyvä juttu?

Ehkä se ei ole ainakaan paha. Kirjallisen luomistyön tämä kyllä pysäyttää, eikä maailmaa parantavista teehetkistäkään tulisi mitään kun pää lyö tyhjää. Onneksi tässä ei mihinkään suuriin aivoponnistuksiin tarvitse ryhtyäkään. Jos yhtään jaksaisin/osaisin, kirjoittaisin siitä kuinka Samhain saapuu, kuinka vuoden kierto on jälleen saatu päätökseen ja kuinka on aika hiljentyä tarkastelemaan mennyttä vuotta ja valmistua tulevaan.

Vaan enpä kirjoita, kun ei irtoa. Nyt on aika katsoa itseään, kurkistella sisäänpäin ja tutkiskella mitä sieltä löytyy.

19.10.2015

Puun ja kuoren välissä


Olen työpaikkani työsuojeluvaltuutettu. En vastustaisi veretöntä vallankaappausta, mutta ketään muuta ei tunnu pesti kiinnostavan. Tehtävä sopii minulle kyllä, kun eipä se meidän työpaikallamme mitään erityistä panostusta vaadi ja palkkaankin tulee pieni lisä.

Se harmi tässä on, että porukka kuvittelee työsuojeluvaltuutetun olevan luottamusmies. Ne eivät ole sama asia. Työsuojeluvaltuutettu on se, joka huolehtii työolojen turvallisuudesta. Luottamusmies on se, joka neuvottelee työnantajan kanssa henkilöstöä koskevissa asioissa ja huolehtii työntekijöiden tasa-arvoisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta.

Eikä siinäkään sinällään mitään vikaa ole, että kollegat purkavat minulle työhön ja esimieheen liittyviä ongelmiaan. Joskus on stressiä kiireen vuoksi, joskus kiristää jonkun toisen kollegan käytös, toisinaan harmittaa pomon tölväykset. Kuuntelen mielelläni ja yritän olla tukena miten vain suinkin kykenen. Usein riittää se että puidaan yhdessä asiaa, joka mieltä painaa.

Astetta harmillisempaa on se, että pomollakin on jotenkin puurot ja vellit sekaisin. Välillä se kutsuu huoneeseensa ja kyselee minulta henkilöstön hyvinvointia ja kuulumisia. Ovatko tyytyväisiä vai tyytymättömiä, onko ilmassa kireyttä ja jos niin miksi. Minusta on hienoa että esimies on kiinnostunut alaistensa hyvinvoinnista, hän vain kysyy sitä hiukan väärältä henkilöltä.

Työtoverini kertovat minulle asiansa luottamuksellisesti ja puhuvat seurassani vapautuneesti. Vaikka toisinaan asia on sellainen, että se pitäisi ehdottomasti ottaa puheeksi työnantajan kanssa, ei ole mielestäni minun asiani kertoa siitä. Kukaan ei tykkää kantelupukista, ja sellainen kokisin olevani jos kertoisin pomolle kaiken mitä kahvihuoneessa kuulen. Vastailen siis ympäripyöreästi, että saisin jotenkin tuotua tärkeät asiat esiin mutten samalla menettäisi toisten luottamusta.

Joskus pomo vuodattaa minulle aika avoimesti töihin ja erityisesti esimiesasemaan liittyvistä hankaluuksista. Ymmärrän häntä hyvin, eikä käy kateeksi. Kun kollegat nurisevat jostain, tekisi toisinaan mieli puolustaa pomoa ja kertoa ettei se elämä siellä johtoportaassa ole herkkua. Että kyllä se ihan oikeasti tekee parhaansa hyvän työilmapiirin eteen.

En kumarra kumpaankaan suuntaan, etten tulisi pyllistäneeksi toiseen. Yritän olla puolueeton ja toimia työyhteisön parhaaksi, mutta välillä tuntuu siltä että olen aika yksin tässä hommassa. Ja jonain päivänä en vain ehkä jaksa punnita sanojani, vaan nostan kissan pöydälle ja katson kuinka sen paska lentää tuulettimeen. Olenhan kuitenkin kirjanpitäjä, en diplomaatti.

11.10.2015

Muodin huipulla


Lamppukaupan (entuudestaan tuttu) myyjä: "Katsoinko oikein että olet raskaana...?"

Minä: "Ehei, mulla on vaan ruma takki."

Talvitakkini malli ei taida olla oikein imarteleva. Aion silti käyttää sitä. Deal with it, muotipoliisit!

10.10.2015

Aikainen joululahja


Aion vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: varasin itselleni ajan silmien laserleikkaukseen. Vajaan kolmen viikon kuluttua saan toivottavasti jättää hyvästit vahvoille kaukolaseilleni.

Kävin viimeisellä kesälomaviikollani esitutkimuksessa, jossa silmäni todettiin leikkauskelpoisiksi. Odotus on kauhistuttavan jännittävää, mutta samalla ihanaa. Toisaalta pelottaa, toisaalta en malttaisi enää odottaa.

Tästä kuulette vielä!

4.10.2015

Pientaloalueen jännyyksiä


Ovikello soi. Siellä oli nainen, joka halusi myydä minulle hevonpaskaa. Turpeeseen sekoitettuna, puutarhaan you know. En ostanut, kun ei ole tuo puutarhasuunnitelma vielä ihan selvillä. Mutta kiva tietää, että täällä saa kakkaa kotiovelle.

3.10.2015

Maalaus + sauna = huono idea


Ensimmäiset löylyt omassa saunassa olivat karmeat. Saunassa ei ollut mitään vikaa, mutta ilmassa oli. Olimme juuri saaneet lattioiden maalauksen tehtyä ja halusimme palkita itsemme koeajamalla saunamme.

Emme tajunneet (ennen kuin oli liian myöhäistä) että ilmassa leijuva maalin käry ei suinkaan katoa saunaa lämmittäessä vaan voimistuu. Liuotinpohjaisen maalin haju ei ollut mitenkään hyvä sellaisenaankaan, mutta tilanne oli mielestämme siedettävä saunomista ajatellen. Ei huomioitu tätä: kun sähkökiukaan napsautti päälle ja sauna lämpeni, se veti korvausilmaa muualta huoneistosta.

HORROR! Maalinkatkuinen ilma sujahti kuumien vastusten ohi ja saunaan levisi aivan järjetön haju. Se oli sellainen kohtalaisen epämiellyttävä tyrmäävä bouquet jossa oli aimo annos tinneriä ja paloöljyä. Saunottiin, vaikka ei se kovin hyvältä tuntunut.

Lakkaöljymaali kuivuu hitaasti ja liuotinaineita on ilmassa pitkään. Vaikka lattia on ollut käyttökuiva jo hyvän tovin, saimme hajuttomat löylyt oikeastaan vasta tällä viikolla.

Mutta oi, kyllä nyt on makeaa! Toki pitää vielä ehkä hiukan hakea sitä optimaalista lämpötilaa eikä sähkökiuas ole mielestäni yhtä hyvä kuin puukiuas, mutta arvelen saunovani jatkossa usein.

Minulla ei ole koskaan ennen ollut kodissa omaa saunaa, mutta olen aina sellaisesta haaveillut. Saunassa rentoutuu keho ja mieli, lämpöön liukenee kuonat ja huolet. Eilen kävin jäähyllä pihalla ja ihastelin myrskyn otetta pihapuista. Tunsin olevani kotona.