30.4.2015

Läheltä piti


Viihdymme edelleen hyvin vuokra-asunnossamme, johon vuosi sitten muutimme. Onnettomasta äänieristyksestään huolimatta talo on hyvä ja asunto meille oikein sopiva. Vuokralla asuminen on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu ja tähtäimessä on omistusasunto.

Olemme vuoden alusta asti harrastaneet asuntonäytöillä kiertämistä ja seuranneet asuntomarkkinoita tositarkoituksella. Tarjolla on ollut lähinnä kaameita, mukiinmeneviä ja semikivoja asuntoja. Ei ole tarvinnut vakavissaan pohtia ostamista. Olemme löytäneet vasta yhden riittävästi puhuttelevan kämpän, ja siitä teimmekin sitten eilen tarjouksen. En oikein meinannut saada unta viime yönä, kun jännitti niin.

Mutta turhaan jännitin: tarjouksemme hylättiin. Samasta asunnosta oli tehty eilen toinen aivan samanlainen tarjous. Ne toisen tarjouksen tehneet olivatkin sitten jollain tapaa myyjille tuttuja, joten heidän kanssaan neuvotteluja jatkettiin ja ilmeisesti kaupatkin syntyivät sillä asuntoa ei enää näy netissä. Meidän etsintämme jatkuu.

***

Yökukkujanaapurin ja huonon äänieristyksen vuoksi vaihdoimme makuuhuoneen olohuoneeksi ja olohuoneen makuuhuoneeksi. Nyt meillä on paska sisustus. Näyttää todella siltä että olemme lätkäisseet sängyt keskelle olohuonetta ja teimme makuuhuoneesta hiukan ahtaan ja omituisen varaston. Nämä huoneet on tarkoitettu olemaan tietyllä tapaa, nyt ne ovat selvästi jotenkin väärin ja vinksallaan.

Ahdistaa, mutta ehkä kuitenkin arvostan hyviä yöunia enemmän kuin täysin järkeenkäypää sisustusta vuokrakämpässä. Tällä mennään.

27.4.2015

Muutto


Muutin pariksi yöksi olohuoneen lattialle nukkumaan, sillä makuuhuoneeseen kantautui liikaa naapurin yöllistä mölyämistä. Kyllästyin nukkumaan tulpat korvissa yö toisensa perään. Siitä on nyt kulunut vuosi, kun muutimme tähän asuntoon, ja olemme kyllä olleet todella tyytyväisiä vuokralaisia. Oikeastaan ainoa ongelma on olematon äänieristys, eli naapureiden äänet kantautuvat seinien läpi turhan hyvin.

Vakituisen seinänaapurimme nykyisellä alivuokralaisella on ilmeisesti täysin erilainen vuorokausirytmi kuin meillä. Tai niin voisi päätellä siitä, että useina öinä viikossa hän kuuluu puhuvan tuntikausia. Olemme päätelleet että ulkolainen vuokra-asukki siellä käy Skype-keskustelua jonkun toisella aikavyöhykkeellä asuvan kanssa. Seinän läpi ei tule mitään bileääniä, musiikkia, television pauhua tai muutakaan, vaan yksin asuva kaukomaalainen vain puhuu näennäisesti itsekseen.

Yhtenä yönä kävin puolenyön jäljestä pyytämässä että josko naapuri voisi ystävällisesti puhua ihan pikkuisen hiljempaa että saisin seinän takana nukuttua. Hiukan hän silloin hiljenikin, mutta ei tosiaankaan kokonaan. Olen jättänyt tässä viime kuukausien aikana myös kaksi lappua, joissa pyydän ystävällisesti pitämään mielessä sen, että välillämme oleva seinä on todella ohut ja että hänen äänensä kantautuu erittäin helposti seinän läpi.

Ei se ole naapurin vika, että äänieristyksen virkaa tuossa seinässä taitaa toimittaa pari maalikerrosta. Enkä kovinkaan ilkeästi viitsisi sanoa yöllisistä puheista, koska mielestäni asunnossaan pitää saada puhua silloin kun huvittaa. Ihan eri asia olisi, jos naapurin käytös olisi sellaista remuamista ja oikeasti häiritsevää. Mutta ottaa silti päähän ihan vimmatusti.

Riittävän monesti toistuessaan häiriö alkaa olla itseään ruokkiva ongelma. Kun käy nukkumaan peläten että joutuu taas kuuntelemaan mölötystä naapurista, herkistyy kuulemaan pienetkin äänet. Ja se pienikin ääni aiheuttaa saman tien epätoivon, siinä nousee äkisti sekä syke että käyrä otsaan. Ärtyneenä ei varmasti nukahda, uni jää kehnoksi ja koko seuraava päivä menee sumussa.

Osaan olla aika kenkku muutenkin, mutta metelin aiheuttama univaje tekee minusta murhanhimoisen hirviön.

19.4.2015

Kehnoja kuvia museosta


Kävin kaverin kanssa Vapriikissa pyörimässä monta tuntia. Muistiin tallentui hyviä kuvia, kameraan vähän huonompia. Nämä ja monet muut kannattaa nähdä paikan päällä, ovat oikeasti aika hienoja.


Vasemmalla varjojen maa.



Peura ajovaloissa.



Mäyrä on tullut katsomaan kun Manu huilaa lepikossa.



Löysin ikäistäni seuraa.


11.4.2015

Kevätsiivous


Siivosin puhelimeni. Yhteystiedoissa oli hämmentävän paljon nimiä, joista minulla ei ollut mitään muistikuvia. Poistin kaikki sellaiset nimet, joita en tunnistanut, sillä arvelen etten tule tarvitsemaan niitä. Vaikka olisihan se yhdenlaista lauantai-illan viihdettä, että soittelisi kaikkiin niihin numeroihin ja kyselisi että missä yhteyksissä ollaan joskus tunnettu sen verran että numero on tullut tallennettua. (Näen jo itseni 80-vuotiaana dementikkona harrastamassa juuri tätä.)

Siivouksen yhteydessä kirjoitin kaikkien tuttujen puhelinnumerot paperille. Minulla on jo pitkään ollut tapana säilyttää numeroita myös paperilla, mutta välillä on hyvä päivittää sitäkin dokumenttia. Vaikka puhelimeni katoaisi, minulla on kaikki tärkeät yhteystiedot tallella. Paperi on ehkä vähän vanhanaikainen väline, mutta luotan siihen.

Onko sinulla puhelinluettelostasi varmuuskopiota? Onko se paperilla vai pilvessä? Ja onko siellä ihmisiä, joita et muista tuntevasi? Voisiko joku tunnustaa, niin en tuntisi itseäni yksin muistisairaaksi...

9.4.2015

Jatkossa vain lastenohjelmia?


Olen aina hiukan hämmentynyt siitä, ettei hississä olekaan ruumista.

4.4.2015

Wanted: motivaatio


Ah, liikunta. Ei ehkä edelleenkään minun juttuni. Aiemmin esittelemäni jumppalaput toimivat hienosti - ensimmäisellä kierroksella. Minulta taisi jäädä ehkä kaksi päänsärkypäivää väliin, muuten tein säntillisesti kahden lapun jumppani. Nostin siis joka päivä kaksi lappua ja tein niissä mainitut liikkeet. Eikä tuntunut edes pahalta vaan hyvältä!

Tästä innostuneena aloitin samoilla lapuilla uuden kierroksen, mutta päätin nostaa joka päivä kolme lappua. Ilmeisesti siinä tuli jo sitten ylitettyä jokin maaginen raja: ei nimittäin ole tullut jumpattua joka päivä. Ei edes joka toinen. Viikottain sentään, mutta ei ollenkaan joka päivä. Missä vika?

Kolme lappua kahden sijaan ei ole iso muutos, eli kyse ei voi olla siitä että olisin haukannut liian ison palan. Loppuiko into siksi että uutuudenviehätystä ei enää ollut? Ehkä. Pystyn kyllä nypertämään jotain askartelujuttua päivästä ja kuukaudesta toiseen, mutta en näköjään jaksa innostua jumppaamisesta kovinkaan pitkään. Jotain uutta pitää näköjään keksiä suunnilleen kuukauden välein. Aika raskasta.

Jumppalaput on tallessa ja satunnaisessa käytössäkin, en siis tyystin luovuta. Pitää vain kehittää jokin uusi jännyys hommaan, jotain sopivan kokoisia (=pieniä) haasteita. Kaverille sanoin että ostan leuanvetotangon kun saan tehtyä irvistelemättä 20 etunojapunnerrusta. Noh, tavoite ei tosiaankaan ole täynnä mutta ostin silti tangon. Voin siinä sitten roikuskella ja venytellä selkääni. Siis jos nyt saadaan se tanko joskus asennettua paikalleen...