31.1.2015

Elämä on


Naapurista kantautui itkuista naisen huutoa:

"Olisin halunnut eilen seksiä! Sheivasin p*llun ja kaikkee! Miks elämä on niin v*tun rankkaa?!"

Voi kyynel.

29.1.2015

Hyvä kello kauas kantaa...


...huono vielä kauemmas.

Katastrofaalisten pikkujoulupippaloiden jälkimainingeissa kirjoitin Musiikkiteatteri Palatsille palautetta. Kirjoitin suunnilleen samat asiat kuin blogipostaukseenikin, muotoilin vain hiukan uusiksi. Kirjoitin suoraan, mutta asiallisesti. Lähetin sähköpostin 18. joulukuuta Musiikkiteatteri Palatsiin kolmelle eri henkilölle.

En ole vieläkään saanut vastausta keneltäkään. En minkäänlaista selitystä tai edes teeskenneltyä pahoittelua. Ei mitään jälkihoitoa.

Joten en voinut muuta kuin lähettää uuden viestin, jossa lupasin kertoa kokemuksistani kaikille jotka suostuvat kuuntelemaan.

***

Tarinalle jatkoa pari päivää myöhemmin....

Sain toimitusjohtajalta vastauksen:

"Hei!
Tämä palaute on kyllä mennyt minulta ohitse muuttohässäkän keskellä, pahoitteluni siitä. Moni asia on mielestänne epäonnistunut, ja tiedänkin tilan haasteet. Kohta kohdalta kuitenkaan en nyt kykene selityksiä antamaan, mutta otamme palautteenne tosissamme, ja kiitämme siitä, ja pyrimme jatkossa olemaan parempia."


Hmmm. Kai se yhdeltä ihmiseltä voi mennäkin ohi, mutta että kolmelta...? Jännittävästi tuli pahoittelut siitä, että palaute oli jäänyt huomiotta, ei niinkään siitä että koko porukan ilta oli pilalla. Ei tämä nyt oikein lämmitä, mutta tuli sentään joku vastaus.

24.1.2015

Milloin viimeksi teit kuperkeikkoja?


Minusta ei ole harrastamaan liikuntaa. Kävelen kyllä paljon ja mielelläni, hyödynnän mahdollisuudet hyötyliikuntaan ja tykkään välillä vähän haastaa kroppaani ja kiusata hien pintaan. Mutta varsinaiseksi liikunnan harrastajaksi en oikein mitenkään tunnu taipuvan.

Minulla on ehkä sitoutumiskammo: siinä harrastamisessa kun tuntuu tökkivän ehkä eniten se, että johonkin lajiin tai harjoitteeseen pitäisi sitoutua useammaksi kuin yhdeksi kerraksi että sitä voisi sanoa harrastamiseksi. Jooga- ja kuntosaleja on lähimaastossa niin tiheässä että niille vierii melkein vahingossa, mutta on se nyt nähty ettei tule mentyä kuitenkaan.

Vähän hävettää tunnustaa, etten pysty ylläpitämään edes helppoa kotijumpparutiinia. Kuinka vaikeaa se nyt muka olisi ottaa puoli tuntia päivässä tai edes viikossa jollekin voimistelulle? Ei luulisi olevan kovin vaikeaa, mutta monesti olen yrittänyt ja yhtä monesti huomannut itselleni mahdottomaksi. (Jumppanaapuri sen sijaan osaa ja jaksaa. Ärsyttää kun itse ei.)

Painonhallinnan takia minun ei tarvitse lisätä liikuntaa, mutta muuten tekisi varmasti hyvää edes pieni lisäliikehdintä. Tekemisestä tulee hyvä fiilis, mutta motivaatio on silti yleensä hukassa.

Vaikka minulla ei ennenkään ole ollut mitään kunnianhimoisia tavoitteita, niin nyt päätin laskea rimaa alemmas. Itse asiassa päätin poistaa koko riman. Kun lähtötaso on nolla, pitää aloittaa pienesti. Pitkään pohdittuani saatoin vihdoin löytää aidasta sen kohdan, josta pääsen ryömien yli. Saanko esitellä ideani: laiskan laput!

Leikkasin paperista 56 lappua ja kirjoitin niihin jumppaliikkeitä (14 erilaista, 4 kutakin). Kirjoitin esimerkiksi yhteen lappuun 10 punnerrusta, toiseen 2 x 10 askelkyykkyä ja kolmanteen 5 kuperkeikkaa (oikeasti!). Määrät ovat maltillisia ja kahden lapun suoritusaika maksimissaan suunnilleen viisi minuuttia. Laitoin laput kuppiin. Arvon kupista joka päivä kaksi lappua umpimähkään ja teen niissä lukevat liikkeet. Kun kaikki 56 on nostettu ja tehty (siihen menee siis tällä tahdilla 28 päivää), sekoitetaan laput ja aloitetaan alusta.

Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Naurakaa ihan vapaasti, jos tämä on teistä säälittävää. Nauru pidentää ikää ja oikein kunnon nauru käy melkein liikunnasta. Onhan tämä aika onnetonta, ihan tosi. Mutta kehtaan väittää, että liikunnassa vähän on kuitenkin parempi kuin ei lainkaan.

Tämä saattaa toimia. En mitenkään voi väittää, etteikö minulla olisi tähän aikaa tai mahdollisuutta. Arvonta tuo sopivasti satunnaisuutta ja tuntuu lapsellisen hauskalta. On mukavaa onnitella itseään siitä, että teki minijumpan - sen sijaan että sättisi itseään sen vuoksi ettei taaskaan tehnyt mitään.

Ja voihan tässä toteutua jonkinlainen porttiteoria. Ehkä seuraavalla kierroksella nostankin joka päivä kolme lappua. Tai ehkä teen tuplana jokaisen arvotun lapun. Tai ehkä kirjoitan uusia ja haastavampia lappuja.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen siitä, että uskalsin vihdoin tunnustaa itselleni että tämän kummempaan urheiluun en onnistu itseäni ylipuhumaan. Helpottaa heti, kun lakkaa hakkaamasta päätänsä seinään.

23.1.2015

Päivän hyvä työ


Sen sijaan että olisin ohjannut eksyneen turistin epämääräisesti oikeaan suuntaan ("tuosta läpi ja sitten suoraan"), saatoin hänet kohteeseen asti. Kotimatkaani tuli kierroksen takia vain vartin pituinen poikkeama ja turisti oli ylen kiitollinen.

18.1.2015

Rätti käteen rutiinilla


Saara Henriksson, Aino-Maija Leinonen: Leppoisa opas huusholliin
Into Kustannus 2014

Ajatus vaivattomasti rullaavasta arjesta on houkutteleva. Kellepä ei kelpaisi koti, jossa paikat pysyvät kunnossa muun toiminnan ohessa. Leppoisa opas huusholliin on mainospuheiden mukaan se kirja, joka sisältää kaikki tarvittavat siivousniksit ja jonka avulla arki alkaa rullata niin että löysäilyyn jää aikaa. Paljon luvattu!

Koska hallitsen kodinhoidon perusteet eikä siivoaminen aiheuta minulle näppylöitä, en saanut kirjasta mitään järisyttäviä oivalluksia tai elämää suurempia vinkkejä. Mutta ei opus silti turha ollut. Siinä missä jollekin toiselle kirjasta saattaa olla hyötyä kaaoksen kesyttämiseen, minä sain asennekasvatusta leppoistamiseen.

Kaltaiselleni perfektionistille tekee hyvää lukea kerta toisensa jälkeen sama mantra: ei se ole niin justiinsa. Osa kotitöistä on sellaisia, ettei mitään kamalaa tapahdu, vaikka ne jättää tekemättä. Leppoisa opas huusholliin antaa armoa ja muistuttaa siitä, ettei pingottaminen kannata.

"Elämässä hyödyllistä on jonkinasteisen epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden ja kulahtaneisuuden hyväksyminen."

Amen to that! Mutta siivoaminen kyllä kannattaa. Kirjassa luetellaan hyviä syitä siivota: järjestys helpottaa tavaroiden löytymistä, puhtaat pinnat kuluvat likaisia hitaammin, rasvan tukkima liesituuletin voi olla paloturvallisuusriski, pöly rikkoo sähkölaitteita, sisäilman laatu paranee siivotessa ja ympäristökin kiittää vedellä tehtävästä ylläpitosiivouksesta kun pinttyneeseen likaan ei tarvitse käyttää vahvoja myrkkyjä.

Kirjan tarkoitus on auttaa lukijaa löytämään (ja lempeästi hyväksymään) oma siisteystasonsa sekä ylläpitämään sitä käytettävissä olevilla resursseilla. Perusvinkkejä on paljon ja ne ovat käyttökelpoisia. Osa vinkeistä kuulostaa pöhköiltä, mutta luulen että ne on kirjoitettu kieli poskessa. Esimerkkinä tämä lapsiperheelle sopiva niksi:

"Pikkulapsi sotkee syödessään. Kannattaa antaa riisien ja makaronien kuivua lattialla ja vasta sitten imuroida, näin ne irtoavat lattiasta helpommin ja pääset vähemmällä vaivalla."

Oikeasti olisi varmaankin helpompaa vain noukkia ruoat tuoreeltaan lattialta eikä pyöritellä niitä jalan alla ja liiskata sukkiinsa kuivumista odotellessa, mutta ehkä tällä tarkoitettiin sitä, että pikkulasten kanssa on usein muutakin ohjelmaa kuin siivoaminen ja joskus ne makaronit saattavat ehtiä kuivua ennen kuin kukaan ehtii tarttua imuriin. Tiedä häntä, en ole pikkuihmisten kanssa eläjä.

Meidän kämpässämme ei ole ongelmana lemmikkien karvat tai lasten kuravaatteet, vaan esimerkiksi puolipitoisten vaatteiden epämääräinen kasa makuuhuoneessa. Joskus se kasa on melko hieno arkun päällä oleva pino, toisinaan taas lattialle rönsyilevä hallitsematon keko. Kirjan lukeminen ei ratkaissut ongelmaa (ei vaatekasaa eikä sitä että ärsyynnyn siitä), joten joudun keksimään jotain myöhemmin.

Siivoamista tai tätä kirjaa ei ehkä pidä ottaa turhan vakavasti. Entisaikojen emännän oppaat ovat aika vakavasävyisiä kirjoja, Leppoisa opas huusholliin sen sijaan on kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Suosittelen niille, jotka pitävät niksikirjoista ja huumorilla höystetyistä elämänhallintaoppaista. Kirja sopii niille, jotka rakastavat siivoamista, mutta myös niille, jotka inhoavat sitä.

17.1.2015

Versot


Herneet helpottavat viherpeukalon kevätkuumotusta yrttien kylvöaikaa odotellessa. Liotin kuivattuja herneitä vedessä yön yli ja peittelin sitten kevyesti multapetiin. Pidin purkkeja pari päivää kaapissa pimeässä ja nostin ikkunalaudalle kun idut olivat nostaneet päänsä.


Vielä pitää hetki malttaa, mutta pian saa rouskutella tuoreita herneenversoja.
Nam!

10.1.2015

Mikä on paperin arvo?


Sen lisäksi että muutin, menin naimisiin ja kävin sterilisaatioleikkauksessa vuonna 2014, suoritin myös taloushallinnon ammattitutkinnon. Tutkintotodistus tuli postissa viime vuoden viimeisenä päivänä ja siinä oli tutkinnon kaikki neljä osa-aluetta* merkitty hyväksytysti suoritetuiksi.

Oppisopimus ja koulu päättyvät virallisesti maaliskuun lopussa, ja sitten saan todistuksen myös valmistavasta koulutuksesta eli siitä lähiopetuksesta, jota oppisopimusopiskeluun kuului jonkin verran. Koulupäiviä minulla ei enää ole, vaan voin nyt keskittyä töihin.

Hain Koulutusrahastolta ammattitutkintostipendiä, toivottavasti antavat myönteisen päätöksen.

Koulu oli kyllä ihan läpihuutojuttu ja tutkintotilaisuus ajanhukkaa. En voi kehua opetuksen tasoa enkä koulutuksen järjestelyjä, meno oli paikoin niin ontuvaa että negatiivista palautetta on ollut pakko antaa. Vaan enpä sinällään valita, että ammattitutkinnon saattoi työn ohessa suorittaa oppisopimuksella näin helposti.

Ja mitä iloa tästä sitten on? Muuten ei oikeastaan mitään, mutta kunhan koulu on virallisesti ohi, aion pyytää palkankorotusta. Neuvottelut ratkaisevat sitten sen kuinka arvokas tutkintotodistukseni oikeastaan on. En ole kovinkaan hyvä pyytämään, vaatimaan tai neuvottelemaan itselleni etuja, joten voihan olla että koulusta jäi käteen vain huonoa vessapaperia...


*kirjanpidon ja arvonlisäverotuksen hoitaminen, tilinpäätöksen laatiminen, palkanlaskenta, laskutuksen ja myyntireskontran hoitaminen

3.1.2015

Tukkakriisi ja sen ratkaisu


Suunnilleen kaksi vuotta kestänyt tukkakriisini kulminoitui lokakuussa siihen, että tein sen mitä en koskaan uskonut tekeväni: leikkautin hiukseni lyhyiksi. Ei tullut sentään jenkkisiiliä, vaan naisellisempi pixie cut. Niska on ajeltu eikä sivuiltakaan yllä korvan päälle, päälaella on pidempää hiusta. Näin lyhyttä mallia minulla ei ole koskaan ollut ja muutos edelliseen on suuri. Mutta tykkään kovasti!

Minulla oli pitkään hiustenlähtöä, jonka koin harmilliseksi ja epätavalliseksi. Tuntui siltä, että hiukseni ohenevat tasaisesti mutta varmasti. Suihkussa harmitti lattiakaivoon klimppiytyvät hiukset ja muutenkin tuntui siltä että näen joka paikassa pudonneita hiuksiani. Irtohiukset aiheuttivat stressiä, mikä luultavasti aiheutti hiusten irtoamista.

Luultavasti koin hiustenlähdön suurempana kuin mitä se oikeasti olikaan. Parturi ainakin sanoi, ettei näe mitään merkkejä mainitsemastani ”massiivisesta” hiustenlähdöstä. Hänen mukaansa minulla on hyvin paljon hiuksia, mutta yksittäiset hiukseni ovat ohuita. Tyypillinen suomalainen hiuslaatu siis, ei sen kummempaa.

Heinäkuussa kävin ohentuvan ja rasvoittuvan kuontaloni kanssa hiuspohjan mikrokamera-analyysissä. Kameran kuvat vahvistivat sen minkä jo tietyllä tapaa tunsinkin: hiuspohjani hukkui rasvaan. Vastapestykin tukka oli tunkkainen, lättänä ja ohut.

Onneksi keräsin rohkeuteni ja marssin parturoitavaksi. Nyt hiusten kanssa on huomattavasti hauskempaa kuin aiemmin.

Vaikka hiuksia lähtisi ihan samaan tapaan kuin ennenkin, en kiinnitä siihen huomiota, sillä lyhyitä irtohiuksia ei näe samalla tapaa kuin pitkiä. En murehdi ohentuvasta tukasta joten ehkä tukka pysyy päässä aiempaa paremmin, stressikierre on katkaistu.

Nyt tuntuu siltä, että minulla on oikeastaan aika paljon tukkaa! Lyhyt malli on hyvä kun hiukset ovat ohuet: siinä missä pidempi malli helposti roikkuu päätä pitkin, lyhyet hiukset jaksavat kannatella itseään paremmin ja koko kampaus on ilmavampi. Olen iloisesti hämmästynyt siitä, että tukkani näyttää ja tuntuu tuuhealta.

Lyhyessä tukassa rasvoittuminen ei mielestäni näy niin nopeasti kuin pidemmässä, mistä olen myös tyytyväinen. Aloin myös syksyllä syödä hiuspohjani hyvinvoinnin tueksi vitamiineja ja öljyjä sisältäviä Evonia-kapseleita. En tiedä onko niistä apua, mutta arvelin ettei niistä ole haittakaan. Myyjän kanssa keskusteltuani tulin siihen tulokseen että kannattaa ainakin kokeilla.

Rasvoittumisen suhteen ongelmani ei ehkä olekaan rasvan määrä, vaan laatu. Tiedän, että ravinnossani on hiukan heikosti niin sanottuja pehmeitä rasvoja, joten hiuspohjan talikin voi olla vähän liian jähmeää ja tukkivaa. Vaikka ruokavaliomuutoskin voisi olla paikallaan, ajattelin nyt kuitenkin alkuun kokeilla tällaista sisäistä voitelun kuuria.

Vaihdoin myös shampoota, jotta saisin kuonat pois kunnolla. (Lyhyiden hiusten peseminen on muuten hauskempaa kuin pitkien.) Pitäisi tietysti jossain vaiheessa käydä uudestaan mikrokamerakuvauksessa katsomassa onko tilanne päänahassa muuttunut oikeasti vai onko minulla vain sellainen tunne että asiat ovat paremmin.

Voi tietysti olla että hormoniehkäisy vaikutti negatiivisesti sekä hiuspohjaan että hiuksiin ja tilanne on hiljalleen korjaantumassa kun saatoin sterilisaation jälkeen jättää hormonaalisen ehkäisyn pois. Hankala sanoa, onko vaikutusta ollut ja jos niin mihin suuntaan.

Olen saanut uudesta tyylistäni positiivisia kommentteja. Olen kuulemma nuoremman ja pidemmän näköinen. Hiusmalliani kommentoidaan useimmiten sähäkäksi ja pirteäksi. Kuten jo sanoin, tykkään uudesta tukastani kovasti.

Vaan eihän tämä nyt sentään pelkkää onnea ja auvoa ole näinkään. Hirvittävän monilla on sellainen harhaluulo että lyhyt tukka olisi helppo. Millisiili ehkä olisikin, mutta tällainen päältä vähän pidempi malli vaatii laittamista.

Koska tukka jaksaa nyt nousta pystyyn, se myös tekee sen. Tyynykampaus on hauskuudestaan huolimatta harvoin juuri se kampaus, jossa haluaa esiintyä muulle maailmalle. Pesun jäljiltä tukkani kuivuu kyllä nopeasti, mutta myös asentoihin jotka eivät miellytä minua.

Siinä missä ennen tukkani oli mallia wash and go, pitää sitä nyt toisinaan oikein laittaakin. Vapaalla ja viikonloppuisin en niinkään jaksa vaivautua vaan kuljen laittamattoman reuhkan kanssa, mutta työaamuina on hetki omistauduttava hiusten oikomiselle.

Aiemmin hiukseni kohtasivat vain shampoon, mutta nyt minulla on kuulkaa shampoon lisäksi hiuksiin jätettävä hoitoaine, lämpösuojasuihke, muotoilurauta, muotoilusavi ja hiuslakka melkein jokapäiväisessä käytössä. Fööniä en sentään ole suostunut ostamaan, vaikka parturini sitäkin toki kovasti suositteli.

Onneksi hiusten asetteleminen kohdalleen on nopeaa ja helppoa eli aikaa siihen ei liiaksi mene. Vaikka en muuten perusta pynttäytymisestä vaan tykkään rennosta meiningistä, on tunnustettava että olo tuntuu mukavalta kun tukka on hyvin. Olen aina salaa ihaillut menneissä aikakausissa sitä, että sekä herrat että leidit laittautuivat ja näyttivät huolitelluilta. Aika pienellä vaivalla sitä saa itselleenkin vähän viimeistellymmän ja naisellisemman ilmeen.

Ehkä harmillisinta tässä lyhyessä mallissa on se, että se kasvaa niin nopeasti ulos kuosistaan. Toisin sanoen parturissa on käytävä ahkerasti ja se näkyy kukkarossa. Tässä voisi tietysti olla fiksu ja etsiä hinta-laatusuhteeltaan parhaan paikan, mutta parturin vaihtamisessa on aina riskinsä.

Enkä missään nimessä halua edes ajatella sitä tuskaa, mikä on edessä jos tai kun joskus haluan kasvattaa uudestaan pidemmän tukan. Välivaiheen häröily on ärsyttävää ja hyvännäköistä mallia on vaikea löytää. Mutta murehdin sitä vasta sitten kun on sen aika. Nyt vain viihdyn uudessa tukassani.