30.11.2015

Jumissa


Tänään oli silmäleikkauksen kuukausikontrolli. Kahdessa viikossa ei ole tapahtunut oikeastaan mitään, vaan tilanne on suunnilleen samanlainen kuin ennen: oikea silmä on hyvä, vasemmalla näen kahtena.

Ei mene tämä toipuminen ihan niin kuin mainospuheissa. Tokihan minulla oli tiedossa, että silmäleikkaus ei ole mikään riskitön toimenpide. Tietysti etukäteen annetuissa papereissa mainittiin mahdolliset ongelmat ja jälkioireet sekä se, että toisinaan täytyy tehdä korjaava leikkaus. Vaan ainahan sitä operaatioon mennessään silti toivoo, että omalla kohdalla kaikki menisi hyvin.

Eikä tässä nyt mikään ole varsinaisesti pieleen mennytkään. Mitään tulehdusta ei ole tullut, kipuja ei ole ollut ja näön tarkkuuskin alkaa olla tavoitelukemissa (ainakin oikeassa silmässä). Lääkärin mukaan sarveiskalvo on siisti ja leikkaushaavat samaten. Kaikki näyttää hyvältä kuvissa, mikroskoopilla ja paperilla.

Subjektiivinen kokemus paranemisesta on tässä vaiheessa kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvä.

Lääkärin mukaan vasemmassa silmässä on sen verran kovasti hajataittoa, että teksti näkyy sen vuoksi kahtena. Hajataitto johtuu lääkärin mukaan luultavasti siitä, että sarveiskalvossa on leikkauksen jäljiltä edelleen turvotusta. Kudoksen lopullinen paraneminen vie puolisen vuotta, joten tässä vaiheessa toipuminen on vielä pahasti kesken.

On lohduttavaa kuulla, että hajataittoa voidaan korjata uudella leikkauksella. On myös helpottavaa tietää, että kaikki näyttää olevan kunnossa. Mitään hätää ei siis ole, vaan nyt vain pitää olla edelleen kärsivällinen.

Mutta se tässä onkin vaikeaa. Välillä iskee epätoivo ja pillahdan itkuun esimerkiksi kesken kauppareissun. Välillä lamaannuttava apeus vyöryy päälle ja haluaisin vain vajota pöydän alle pillittämään. En tiedä helpottiko lääkärissä käynti yhtään. Liian hätäisesti ei saisi korjausleikkaukseen mennä, ettei korjata sellaista mikä paranisi itsekseen ajan kanssa. Mutta tuntuu musertavalta, että pitää vielä kuukausitolkulla kärvistellä kaksoiskuvan kanssa.

Eikä se ole täysin varmaa että hajataitto ajan kanssa paranee. Toivon tietysti että niin käy. Hienointahan se olisi, että jo kuukauden päästä tilanne olisi parempi. Mutta voi olla ettei ole. Voi olla että pitää odottaa kolmas tai neljäskin kuukausi. Ja sitten kun olen killistellyt sitkeästi tällä vammasilmällä viisi kuukautta, voidaan ehkä todeta ettei hajataitto mene mihinkään vaan pitää leikata uusiksi.

Juuri nyt en suosittele tätä muille. Ostakaa rahoillanne vaikka poni.

8 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Voi pershanuri :-(( Voimaa sulle!

Elegia kirjoitti...

Voi kökkö! Luin tässä yhteen menoon koko leikkaustarinasi ja ihan arsesta, ettei toipuminen nyt oikein etene. Itsehän harkitsin laser-leikkausta, mutta päädyinkin ostamaan uudet rillit. Poni olisi myös ollut kiva, mutta kun näkö on toisessa silmässä huonontunut, niin päädyin päivittämään kiikarit.

Toivottavasti kaksoiskuva häipyy pian! Voin kuvitella miten veemäistä. :(

Menninkäinen kirjoitti...

Mun piti kysyä tätä viikonloppuna, mut unohdin... Ihan pyll...ähtänyttä on kyllä koko puuha.
Kyllä varmaan kantsii (niin helppoa kuin se onkin sanoa) odottaa kärsivällisesti ennen kuin hyppää uudelleen veitsen alle.

Urpo Turpo kirjoitti...

There there... Kyllä se siitä.

Korppisusi kirjoitti...

Mur ja mör ja blargh :(

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos empatiasta ja tsempistä, ihanat!

Urpo Turpo: awww :D!

Rhia kirjoitti...

No voihan kökkö sitten! Odottaminen on aina niin tylsää, ja se kun ei voi itse vaikuttaa lopputulokseen oikein mitenkään. Tsemppistä odotteluun.

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan edelleen.