22.7.2015

Mi casa es su casa


Elämäni on täynnä hyviä tyyppejä. (Kiitos, tyypit!) Vanhat ystävät ovat kultaa kalliimpia, mutta viime aikoina olen ilahtunut myös uusista tuttavuuksista, jotka ovat osoittautuneet mukaviksi. (Kertooko ilahtumiseni siitä, että lähtökohtaisesti oletan vastassa olevan kauheuksia? Toivottavasti sentään ei, yritän ainakin tavata ihmisiä ennakkoluulottomasti.)

Olemme pohtineet remontin tekemistä uudessa kodissamme. Jotta tietäisimme mahdollisimman tarkasti mitä meillä on edessä, halusimme ottaa tulevan olohuoneemme lattiasta näytepalan ja lähettää sen laboratorioon. Emme pitäneet asbestin löytymistä mitenkään kovin todennäköisenä, mutta sen verran mahdollisena että halusimme varmistua tilanteesta. En oikein tiennyt kuinka ottaisimme asian puheeksi myyjien kanssa, koska en halunnut rynnätä omistajan elkein toisten kotiin kaivelemaan lattioita.

Asia ratkesikin parhain päin, kun viimeviikkoisessa kaupantekotilanteessa myyjät kutsuivat meidät asunnolle koska halusivat esitellä sen meille. Olimme toki nähneet asunnon jo kahdesti ennen tarjouksen tekemistä, joten siitä ei ollut kyse.

Kävimme siis tulevassa kodissamme kohta entisten asukkaiden vieraina, keittivät oikein kahvit ja tarjosivat pullaa. Myyjät kertoivat tekemistään remonteista, naapureista, talon tavoista ja hallinnosta, esittelivät auliisti talotekniikkaa ja kertoivat ylipäätään kaikenlaisia nice to know -juttuja (kuten sen että keittiössä sulake pamahtaa jos astianpesukone ja kahvinkeitin ovat yhtä aikaa päällä). Niin ja auttoivat sen haluamamme näytepalan kaivamisessa.

Hirvittävän mukava pariskunta! Tällainen toiminta ei ehkä ole asuntokaupoissa tavanomaista, mutta minä arvostan kovasti. Avoimuus herättää luottamusta ja ainakin minussa, asuntokauppojen ensikertalaisessa, tietynlaista varmuutta ja turvallisuuden tunnetta. Kyllä tästä hyvä tulee.

PS. Lattianäyte oli negatiivinen. Ei siis ollut asbestia ainakaan siinä kohdassa. Jes!

2 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

Onnea asbestittomuudesta ja aika hieno ele tosiaan kutsua uudet asukit tuollaiseen "briiffaukseen".

Hehkuvainen kirjoitti...

Erittäin arvostettavaa. Aika tuntuu matelevan, elokuun puoliväli ei tunnu tulevan koskaan...