10.5.2015

Riittää jo, osa 1


John Naish: Riittää jo: irti maailmasta jossa kaikkea on ihan liikaa
Atena Kustannus Oy 2009
Suomentanut Heli Naski

Otin kaverin vinkistä vaarin ja luin John Naishin kirjan siitä, kuinka liika on liikaa joka asiassa. Teksti oli helppolukuista ja ajatuksia herättävää, mutta voi tietysti olla että se vain osui otolliseen maaperään. Jos sinusta tuntuu vieraalta sanoa "riittää jo", ei tämä teos ehkä sovi sinulle. Uskon kuitenkin että kirjan sanoma on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.

"Riittävyyden filosofia on polku, joka johtaa tyytyväisyyteen. Siinä on kyse henkilökohtaisesta ekologiastamme, siitä, että jokainen meistä yksilönä löytää oman kestävän tasapainonsa. Riittävyyden filosofia on käännekohta, jonka jälkeen minkä tahansa eneneminen pikemminkin huonontaa kuin parantaa elämäämme."

***

Kirja oli jaettu useampaan osioon ja siinä oli aihetta moneenkin postaukseen. Ehkä eniten minua kuitenkin puhutteli otsikko "riittävästi informaatiota". Olen kertaalleen kokeillut tietoisesti uutispaastoa, mutta en oikein osannut jatkaa sitä. Välillä ahdistun ympärillä olevasta tiedon määrästä, mutten osaa olla seuraamatta sitä. En ole ainoa.

Ihminen on oppivainen, ympäristöstään kiinnostunut ja tiedon keräämisestä innostunut eläin. Ominaisuudesta on ollut suuresti hyötyä ihmiskunnan kehityksessä, mutta kapasiteettimme rajat on ylitetty jo aikaa sitten. Nyt tietoa ja viihdettä on tarjolla enemmän kuin ihminen pystyy käsittelemään. Infoähky on asia, jota ei vielä vähän aikaa sitten tunnettu. Nyt se on kansantauti, johon on syytä suhtautua vakavasti.

Kirjassa kyseenalaistetaan ihan aiheellisesti kykymme käyttää stop-nappulaa. Kun televisio oli uusi juttu, sen ääreen kerääntyi puoli kylää katsomaan sitä yhtä ainoaa ohjelmaa joka sieltä näkyi. Nyt tilanne on hiukan toinen.

"Sitä mukaa kun valinnanmahdollisuutemme viihteen suhteen lisääntyvät ne myös pirstoutuvat siinä määrin, etteivät yhteiset kokemukset pian ole enää mahdollisia, jos emme katsele aivan kaikkea ja koko ajan. On erittäin luultavaa, että monet yrittävät toimia juuri niin."

Tuntuu ikävältä jäädä paitsi jostain erityisen hauskasta, jonka kaikki muut tuntuvat tietävän. Mutta nykypäivänä ei ole enää mitenkään mahdollista seurata kaikkea saatavilla olevaa tietoa ja viihdettä. Yrittää voi, mutta siitä seuraa ähky. Kirjailijalla on ratkaisu: "Tähän runsaudensarveen tukehtumiselle on vain yksi tervejärkinen vaihtoehto: jokaisen on luotava oma riittävyyden taktiikkansa."

Helpommin sanottu kuin tehty, stop-nappulan painaminen on yllättävän vaikeaa. Naishin perheessä ei ole televisiota, vaan ajan tasalla pysytään radion ja netin avulla. "Televisioton elämä on meille yksinkertaisesti tapa turvata itsellemme eräänlainen henkinen vihreä vyöhyke, saada vähän hengähdystaukoa kaikesta siitä, mikä yrittää rosvota huomiomme kaikkialla, jopa omassa kodissamme."

Datadieetille ryhtyminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita juuri television hylkäämistä, vaan jokaisen tulisi löytää itselleen paras tapa hallita tietotulvaa.

Infovirrassa uiskenteluun jää koukkuun. Puhelimen unohtaminen kotiin saa olon tuntumaan alastomalta. (Silloin tosin voi huomata miten typerältä se kännykän jatkuva hiplaaminen näyttää.) Netti on täynnä infonarkkareiden todistuksia paranemisen ensi askeleista. Joku oli päivän ilman puhelinta, toinen kokeili olla päivän tietotulvan ulottumattomissa. Paul Miller vietti vuoden ilman nettiä. Hän jäi henkiin, mutta koki sosiaalisen elämänsä kuihtuneen.

Joillekin on suuri uhraus olla yksi päivä ilman älypuhelinta tai tietokonetta. Kuulostaa naurettavalta, mutta minulla ei ole varaa leuhkia, sillä imaudun itse aina television hypnoottisen vaikutuksen piiriin vaikka olen vakaasti päättänyt pysyä kaukana siitä. Jos talossa on televisio, katson sitä vaikken oikeasti tahtoisikaan. (Paitsi nyt, kun olen jojolaihduttajan tapaan tehnyt jälleen kerran itselleni lupauksen olla sortumatta houkutukseen.)

Naish kertoo että on olemassa ihmisiä, jotka kieltäytyvät täydellisesti kaikista kommunikaatiovälineistä, ja että Amerikassa heistä käytetään nimitystä tech-no. En löytänyt heistä mitään tietoa (ehkä he ovat niin totaalisesti kieltäneet internetin ettei siellä edes kirjoiteta heistä). Mutta löysin paikan jonka asukkaat sitoutuvat elämään ilman teknologiaa, joka voisi häiritä alueen suuria tutkimusteleskooppeja. Green Bankin asukkailla ei siis ole mikroaaltouuneja, kännyköitä tai langatonta nettiä. Vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta.

Takaisin kirjaan. Siinä Piilaaksossa futuristina (hienoin titteli ikinä!) työskentelevä Paul Saffo ennustaa, että jossain vaiheessa yhteydettömyydestä tulee suurta muotia. Jos siis toisinaan jätät kännykkäsi huomiotta tai maltat jopa sulkea sen, olet muodin edelläkävijä. Koska en ole somen suurkuluttaja, olen kuvitellut olevani vanhanaikainen. Oikeasti olenkin ollut aikaani edellä!

Minulla on vielä kehitettävää tässä omassa riittävyyden taktiikassani. Uskon löytäväni tasapainon, se vain vaatii hiukan säätämistä.

6 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Toi kirja on luettu ja omassa hyllyssä. Netistä en pysty luopumaan koska suuri osa sosiaalista elämääni on siellä. Telkkaria sen sijaan ei ole ollut vuosiin, ja radiotakin kuuntelen ehkä max kerran viikossa, jumpan taustalla...

Päivänsäde kirjoitti...

Jeij, minäkin aikaani edellä :D vaikka tänään harmittelin (?!) sitä että tv:stä ei tuu MM-kiekon lisäks muuta katottavaa ku Kosto ja... Tuulitunneli!

Hehkuvainen kirjoitti...

Ana: onneksi jokainen voi kehitellä oman tapansa selvitä valtavasta informaation määrästä. Netti on kyllä todella kätevä juttu monessakin mielessä, aika hankalaa olisi kuvitella elämää ilman sitä. Mää tykkään kovasti radiosta, yritän itse asiassa lisätä sen kuuntelua (jumppaamista tuskin onnistun lisäämään :D).

Päivänsäde: mää en ole muuten katsonut nyt ainuttakaan ottelua televisiosta, vaan olen kuunnellut selostukset radiosta. Tuulitunnelia en ole koskaan katsonut, mutta veikkaan etten jää hirvittävän paljosta paitsi :P.

Mrs.Marple kirjoitti...

Ilman televisiota pärjää hyvin, meillä loppui television katselu alkuvuonna 2008 kun kaapelitalouksistakin loppui analogiset lähetykset. Kun vanha televisio sanoi itsensä irti 2012 joulukuussa, oli uudessa digivastaanotin valmiina - ja tammikuussa muistaakseni vaihtui tv-lupa yleveroon. Eli neljä vuotta ilman televisiolähetyksiä (dvd- ja videolaitteet toimivat toki tuolloinkin).

Siitä pääsi hyvin eroon, nykyisin ei tule sellaista että on PAKKO katsoa joku sarja. En kauheasti enää edes katso mitä sieltä tulee tv-oppaista - etukäteen.

Puhelimen näpräys pitää onneksi jättää minimiin reissussa ollessa - kohta kolme vuotta täyttävä iPhone on nykyisin kauhea akkusyöppö (oi mä niin kaipaan niitä vanhoja Nokialaisia, joissa akku kesti viikon) (ja jotka pystyi pesemään pesukoneessa ja toimivat silti).

Nan kirjoitti...

Tuo on kyllä hyvä kirja, se löytyy jopa kirjahyllystäni. Tuo informaatiotulvan hallitseminen on haastavaa. Minulla on välillä aikoja, että seuraan uutisointia tarkkaan ja välillä en juurikaan. Tasapainon löytäminen on vaikeaa. Nyt on menossa uutisten välttelyvaihe. En halua tietää, mitä leikkauksia hallitus minun kukkarooni suunnittelee, sen näkee kyllä sitten aikanaan tililtä. Ehkä tämä on yksi ihan hyvä lähtökohta: jos jokin on sellaista, minkä tietäminen ahdistaa, ja siihen asiaan ei voi vaikuttaa, niin ehkä kannattaakin sulkea sellainen tieto pois. Ehkä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Mrs.Marple: meillä on nyt ollut pieniä näkyvyysongelmia eli antenni sojottaa jotenkin hassusti niin etteivät televisiokanavat näy kuin satunnaisesti. En ole siitä ollenkaan pahoillani, koska houkutus katsella televisiota on nyt paljon aikaisempaa pienempi :P. Hauskaa että löysit positiivisia puolia puhelimen huonosta akkukestosta, useimpia se ainoastaan ärsyttää ;).

Nan: kyllä itseään pitää kuunnella näissä(kin) asioissa. Ihan koko elämäänsä ei ehkä voi elää kuplassa, jossa välttyisi kaikelta ahdistavalta tiedolta, mutta ei myöskään ole millään tavalla järkevää elää ahdistavan informaation ristitulessa jatkuvasti ja näännyttää itsensä sillä jos kerran voi valita toisinkin.