30.11.2014

Ylläri


Mies oli kirjoittanut kalenteriin paluupäiväksi tiistain, mutta tuleekin kotiin jo huomenna. Aikaero sekoitti tai jokin ajatuskatkos tapahtui kun paluuta mietti, mutta matkalipuissa kyllä lukee että huomenna alkuillasta on jälleen kotona. Siis yksi yö enää, ei kahta! Hii!

Olen tosiaan onnistunut pitämään itseni niin kiireisenä, etten ole blogiinkaan ehtinyt kirjoitella. On ollut elämää elettävänä eikä ole ollut oikein mitään erityistä sanottavaa. Kirjoitus ei luista, tekstiä ei synny millään. Välillä harmittaa, etten saa purettua ajatuksia blogiin, mutta ei voi väkisin vääntää.

Mikä auttaisi sanaummetukseen?

23.11.2014

Lottovoitto


Elämä kulkee välillä merkillisesti. Toisinaan voi nähdä hyvinkin selvästi, kuinka pienet asiat voivat vaikuttaa koko kuvioon ja muuttaa kaiken suuntaa. Nyt näen kirkkaasti miten tapahtumahetkinään melko merkityksettömiltä tuntuneet asiat johtivat siihen, että minulle tehtiin työtarjous jota saan ihan vakavissani harkita.

Tarjous tehtiin pienessä pikkujouluhiprakassa, mutta se kuulemma uusitaan maanantaina selvin päin. Lisäksi tarjouksen tehnyt henkilö on jo muutaman vuoden ajalta tuttu, joten tiedän että hän oli tosissaan vaikka tilaisuus olikin epämuodollinen. Aiemmin käymämme keskustelut olivat ennen olleet irrallisia, mutta nyt näen että ne pohjustivat tätä hetkeä.

Jos tarttuisin tarjoukseen, työtehtäväni muuttuisivat aika radikaalisti mutta ihan kiinnostavaan suuntaan. Työmatka pitenisi ja työajat huononisivat, mutta palkka nousisi saman tien 500 eurolla kuussa. Organisaatio pienenisi nykyisestä ja vaikutusmahdollisuuksia olisi luultavasti enemmän kuin nyt. Perusasiat olisivat kunnossa, siitä minulla ei ole epäilystäkään. Ainoastaan jatkuvuus olisi hiukan epävarma, koen että nykyinen työni on tietyllä tapaa varmemmalla pohjalla.

Juuri nyt viihdyn nykyisessä työssäni, enkä pelkästään paremman palkan vuoksi aio vaihtaa hommia. Mutta on mahtavaa tietää, että minulla on vaihtoehto. Tarjottu paikka on kuulemma minulle avoin myöhemminkin, jos vaikka vuoden päästä tulisin toisiin aatoksiin.

Tässä taloustilanteessa, jossa kaikille ei riitä töitä, tunnen olevani jotenkin erityisen onnekas kun minulla on yht'äkkiä varaa valita. Saamani työtarjous tuntuu melkein lottovoitolta: minun ei tarvitse sitkitellä nykyisessä työpaikassani jos alkaa ahdistaa, vaan voin siirtyä muualle. Nykyinen työni ei siis ole pakko, vaan valinta. Siinä on ratkaiseva ero, uskon ma.

22.11.2014

Firman pikkujoulut


Suomen mahtavimmat pikkujoulut. Näillä sanoilla Musiikkiteatteri Palatsi mainosti Tampere Areenalla esitettävää Queen-musikaalia ja buffetruokailua. Tämän katastrofin kokeneena voin kertoa, että kyseessä olivat ehkä Suomen paskimmat pikkujoulut.

Tampere Areenan yläkerran liikuntasali oli muokattu ruokailu-, tarjoilu- ja tanssitilaksi. Järjestely oli kaikkea muuta kuin toimiva, sillä halli oli jäätävän kylmä. Juhlafiilis hiukan hyytyi kun kaikilla kalisi hampaat. Teki välillä mieli hakea takki ja tumput narikasta.

Narikka oli muutenkin vähän jännittävä juttu. Siitä ei ollut ilmeisesti lipputilausten yhteydessä mitään mainintaa eikä ohjeistusta myöskään paikan päällä. Pidän muutenkin jotenkin törkeänä sitä, että show+buffet -lipun lisäksi tuleekin maksettavaksi kolmen euron narikkamaksu. Tosin narikka oli niin huonosti organisoitu että maksun olisi helposti voinut jättää tekemättäkin.

Tunnelmalliseksi tarkoitettu valaistus oli hiukan liiankin hämyisä, toisin sanoen hallissa oli niin pimeää että ruokailukin meni vähän jännittäväksi, kun ei ollut ihan varma mitä lautaseltaan nappaa. Kylmyyden vuoksi lämminkin ruoka jäähtyi nopeasti ja kaikki maistui pimeässä rosollilta.

Pimeys ja jännittävät valaistusratkaisut aiheuttivat myös turvallisuusongelmia; useampikin showvieras kompuroi hämärässä lattialla oleviin kaapelijärjestelyihin. Meidän seurueemme välttyi kaatumisilta, mutta kyllä siellä ihmiset olivat jo alkuillasta turvallaan kun lattialla oli ylläriesteitä.

Onneksi olin ajoissa ruokajonossa, sillä ruoka kuulemma loppui hiukan myöhemmin kesken. Jälkkäriä riitti kaikille, mutta vain yksi viidestä sai sen syötyä. Onneksi en edes hakenut omaa kippoa vaan maistoin kaverilta, ja karmeaahan se oli. Kuin olisi vaseliinia syönyt. (Se oli olevinaan jotain luumuvaahtoa.)

Baaritiski oli alimiehitetty ja ruuhka siksi koko ajan hirveä. Punaviini tarjoiltiin kylmänä ja olut lämpimänä. Jälkiruokakahvia saimme odottaa puoli tuntia, sillä keitin oli ihan liian pieni tilaisuuden väkimäärälle. Lisäksi kahvia tuotiin pöytäämme ensiksi väärä määrä. Kahvi tarjoiltiin pahvimukeista ja juomavalikoima oli kokonaisuudessaan niukka.

Lippu maksoi 82 euroa ja siihen hintaan odottaisin kyllä jotain parempaa kuin pussikaljafiilistä pimeän ja kylmän liikuntasalin heppoisilla muovituoleilla. En ole mikään fine dining -ihminen vaan pidän rennosta tunnelmasta, mutta tässä tuli kyllä pohjanoteeraus. Onneksi firma tarjosi.

Toivoimme, että illan varsinainen esitys auttaisi unohtamaan surkeat järjestelyt ja masentavat puitteet. Ikävä kyllä esitys oli huono. Toisaalta se oli jo niin uskomattoman huono että meni melkein hyvän puolelle - mutta vain melkein.

En tiedä oliko miksaaja kännissä vai kateissa, mutta jotain siellä tapahtui. Välillä esiintyjien poskimikit jäivät päälle ja kuulimme ylimääräisiä ääniä, välillä taas mikit olivat pois päältä niin että emme kuulleet sitä mitä piti kuulla. Jostain syystä lavalla oli yhdessä vaiheessa myös täysin mikittömiä ihmisiä. Huulien näki liikkuvan, mutta ääni ei kantautunut yleisöön asti.

Soundcheck oli ilmeisesti jäänyt tekemättä, sillä äänet olivat epätasapainossa. Pääosalaulajalle jäi välillä puheosuuksiin kaiku päälle ja hänen mikkinsä rätisi alkuun todella pahasti. Äänitekniikka petti monella tapaa useaan otteeseen. Se varmasti turhautti esiintyjiäkin.

En kyllä ole eläissäni kökömpää musikaalia nähnyt. Ohjelma olisi ehkä ollut parempi, jos olisivat vain esittäneet kappaleet ja jättäneet tyhjänpäiväiset löpinät välistä. Olihan siinä yritystä, mutta kollegoiden kärkevät kommentit osuivat kyllä oikeaan: tuntui kuin olisi katsonut huonoa ala-asteen oppilaiden näytelmää.

En tiedä oliko Kimmo Blom hahmossaan vai pöllyssä, mutta läsnä hän ei ollut. Ääni kyllä riitti Freddien lauluihin, mutta näytti ihan siltä että hän veti esityksen puolihuolimattomasti ja löysästi. Ei ollut aitoa energiaa, vaan tuntui melkein siltä että katsomme harjoituksia, joissa puolet poppoosta on krapulassa.

En voinut edes taputtaa niin, että olisin lämmennyt. Istuimme siis kylmissämme ja epäuskoisina: onko tämä vitsi?!? Ei ollut.

Illan kruunasivat tietysti ne pikkujoulujen vakiosekoilijat. Meidän porukkamme yritti (olosuhteista huolimatta) nauttia esityksestä, mutta naapuripöydistä noustiin lavan eteen kompuroimaan. Tiedätte varmasti kuvion: muut istuvat paikoillaan ja yrittävät nähdä lavan tapahtumia, mutta aina joku pikkujouluna irrottelusta hiukan liikaa innostunut keski-ikäinen Mirkku-Marjatta menee täysin estotta kekkuloimaan kaikkien eteen aiheuttaen muissa katsojissa vähintään myötähäpeää.

"Oottekste kaikki Tampereelta?", huusi lavan sivusta tiukat pohjat kiskaissut mies, kun lavalla yritettiin vetää löyhäjuonisen esityksen jotain draamallisempaa kohtausta. Kukaan ei onneksi vastannut miehelle, ainakaan niin että olisin kuullut. Tunnelma oli sekasortoinen ja jotenkin absurdi. Kävin surutta kahdesti vessassa kesken esityksen, sillä en kokenut menettäväni mitään ja kaipasin jotain tekemistä.

Voi olla, että jossain toisessa tilassa ja paremmalla tekniikalla esitys olisi ihan mainio. Mutta tämä jää kyllä muistiin hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti huonoimpana esityksenä ikinä. Onneksi seura oli hyvää, muutenhan tätä ei olisi kestänyt ollenkaan.

19.11.2014

Saalis


Muutamia ristipistoja...


...ja hiukan koneommelta...


...sekä pikkuisen leimailua.


Nyt minulla on yhteensä 50 joulukorttia eli jokaista yllä olevaa mallia useampi kappale. Ristipistokortit tein aikaisemmin, muut ahersin viikonlopun aikana.

Keksin vihdoin käyttöä harmaakuvioiselle kuultopaperille, jota olen hautonut laatikossani kymmenisen vuotta. Lisäksi sain käytettyä edellisen vuoden tekstipaperin jämiä sydämiin. Siskolta pöllin hopean värisiä tekstitarroja ja ystävältäni sain lainata muutamaa leimasinta. Kuvista tuli tosi tummat, korttipohjat ovat oikeasti valkoisia (paitsi nuo punaiset ovat kyllä punaisia).

Nyt pitäisi enää arpoa että kenelle näitä kortteja sitten lähettäisi.

14.11.2014

Ikävän torjuntaa


Huh huh, vihdoinkin viikonloppu!

Mies lähti viime sunnuntaina kolmen viikon lomamatkalle kaukomaille. Pidän itseni kiireisenä ja karkotan ikävän touhuamalla. Olen tavallisestikin sosiaalisesti aktiivinen ihminen, mutta nyt olen järjestänyt itselleni erityisen paljon ohjelmaa.

(En minä muuten tiedä minkämoinen sosiaalisuus lasketaan aktiiviseksi. Ei minulla oikeastaan ole mitään käsitystä siitä, minkälaisella tahdilla muut tapaavat toisia ihmisiä. Kuvittelen kuitenkin olevani aktiivinen. Ainakin siltä tuntuu ja tahti on itselle sopiva.)

Pian menen linja-autoasemalle siskoani vastaan. Huomenna on luvassa joulukorttiaskartelusessio, jonka tuloksena voi yllättäen olla jotain muuta kuin joulukortteja. Viritymme tunnelmaan glögillä ja joulutortuilla. Joko sinä olet aloittanut jouluvalmistelut?

10.11.2014

1944


Jatkosodan päättymisestä on kulunut 70 vuotta. Sen kunniaksi Tampereen kaupungin toisen asteen koulutus, Tampereen yliopisto ja Tampereen seudun työväenopisto järjestävät yhteistyössä maanpuolustusjärjestöjen kanssa luentosarjan, jonka aiheena on Suomen ja suomalaisten rooli toisessa maailmansodassa. Koska luentosarja on avoin kaikille kiinnostuneille, minäkin olen ollut mukana.

Aihe tuntuu kiinnostavan muitakin kuin minua; luentosali on aina ollut täynnä sekä opintopisteitä kerääviä opiskelijoita että vanhempia ihmisiä. Itse asiassa opiskelijat tuntuvat olevan yleisössä vähemmistönä, ja ainakin silmämääräisesti arvioiden yllättävän iso osa yleisöstä on ollut elossa jo vuonna 1944. Eikä ainoastaan ollut elossa, vaan sotinutkin: eräällä luennolla yleisön joukossa oli 90-vuotias jatkosodan veteraani.

Neljä luentoa on takana ja neljä vielä edessä. Luulen, että kiinnostavimmat luennot ovat vielä tulossa, sillä nyt on käsitelty lähinnä politiikkaa ja sotastrategiaa eivätkä ne koskaan oikein aiheina aukea minulle. Kuuntelen kyllä sujuvasti, mutta jokin menee aivoissa aina lukkoon kun puhutaan politiikasta.

Olen kirjoittanut jokaisella luennolla muistiinpanoja, sillä muuten unohtaisin mielenkiintoiset yksityiskohdat. Suuret linjat, tapahtumien kulku, vallassa olevat henkilöt ja sotaan johtanut maailmanpoliittinen tilanne ovat asioita, jotka eivät tahdo jäsentyä päässäni. Siksi keskityn yksityiskohtiin, jotka voin jotenkin käsittää yksilön tai numeroiden kautta.

Yksi luku jäi mieleeni erityisen selvästi. Vuonna 1944 karkuruus oli Karjalan kannaksen viivytystaisteluissa suuri ongelma, ja viisaat ovat laskeneet että tästä aiheutui päivittäin 6000 miehen vajaus taisteluvahvuuteen. Kuusi tuhatta sotilasta oli joka päivä kateissa, joko karanneena tai eksyksissä. Se on mielestäni hämmentävän suuri määrä.

Odotan mielenkiinnolla tulevia luentoja, joissa toivottavasti päästään perehtymään tarkemmin sekä sotilaiden että kotirintaman arkeen sotavuosina.

4.11.2014

Sairaalloista kiihottumista


Helsingin Sanomat uutisoi verkkosivuillaan 3. marraskuuta kanadalaistutkimuksesta, joka selvitti tavallisimpia ja epätavallisimpia seksifantasioita. Tutkimuslöydöksistä eli fantasioiden sisällöistä minulla ei ole juuri mitään sanottavaa, sillä ne eivät yllättäneet millään lailla. Sen sijaan tämä teksti pysäytti:

"Tärkein päämäärämme oli määritellä seksifantasioiden normit, mikä on olennainen askel patologisten poikkeamien määrittelyssä", sanoo tutkimusta johtanut Christian Joyal.

Onko tässä teidän mielestänne mitään hämärää? Ai ei vai? Lukekaapa uudestaan. Tutkimuksen tavoitteena on saada luokiteltua sairaalloiset seksifantasiat. Niin siinä lukee. Ja se on mielestäni erittäin väärin. Se, että normista poikkeava seksifantasia määritellään patologisesti poikkeavaksi, on jotenkin kiero ajatus ja tavoite.

Älähdän! Ei tuollaisia tutkimusperusteita voi olla, tai ainakaan niitä ei voi ottaa vakavasti. Jos tutkimuksen lähtökohta on noin älytön, voi koko niin sanotun tutkimuksen tunkea tutkijan hanuriin (hän luultavasti kiihottuisi siitä). Jos jotakuta kiihottaa ajatus sieraimiin työnnettävistä taululiiduista, onko hän tavanomaisesta poikkeava? Luultavasti on. Onko hänen seksifantasiansa patologisesti poikkeava? Sellaista en menisi väittämään.

Christian Joyal saattoi sanoa haastattelussa yllä olevat sanat, mutta tätä hän tarkoitti: jos sinulla on täysin uniikkeja seksifantasioita, olet sairas.

Käsittämätöntä sontaa. Itsetyydytystä ei enää pidetä terveydelle haitallisena ja homouskin on saatu pois tautiluokituksesta, mutta nyt nämä hiton kanukit ovat kääntämässä kelkan suoraan suohon.


PS. Näin minut on lukiossa opetettu lukemaan uutisia. Kiitokset maikalle.

3.11.2014

Jono!


Ilmaisämpäri sai ihmiset hytisemään satojen metrien jonossa (Valkeakosken sanomat 18.10.2013)

XXL-liikkeen avajaisiin pitkä jono, ihmisiä nukkui taivasalla (Aamulehti 8.10.2014)

Jonotus riistäytyi käsistä Verkkokauppa.comissa - poliisit Helsingin ja Pirkkalan myymälöihin (Ilta-Sanomat 25.9.2014)

Jonotus riistäytyi käsistä Ideaparkissa - lapsia kaatui maahan (Yle 2.11.2014)

Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?

Minkähänlainen kaaos tuohon kotikadulleni saataisiin aikaan, jos lupaisin että joulukuun alussa jaan viidellekymmenelle ensimmäiselle vanhasta sanomalehdestä taitellun yllätyspussin (sisältää sekalaista keittiöjätettä ja lahjakortin lenkkipolulle)? Kahdellekymmenelle ensimmäiselle kaupan päälle luunappi otsaan. Ilmaiseksi!

Tai jos ei edes antaisi mitään, lupaisi vaan että jono on. Saa sitten jonottaa oikein sydämensä kyllyydestä, minun puolestani vaikka yön yli!

Suomessa ei jatkossa katoa yksikään ihminen suolle. Jos epäillään että joku marjastaja on eksynyt suolle, niin mennään vaan suon laidalle huutamaan kovaäänisellä että "täällä on jono" niin jopa laukkaa näreiköstä marjastaja ihmisten ilmoille osallistuakseen jonottamiseen. Jos vaikka saisi ilmaiseksi puoli kiloa irtokarkkia.

Paitsi jos on tolkun ihminen niin kuin minä, eikä perusta tuollaisesta jonottamisesta vaan pysyy mieluummin vaikka eksyksissä.

2.11.2014

Teoria rutiineista


Rutiini
    Sivistyssanakirja:
         1. tottumuksen avulla saavutettu taitavuus, tottumus
    Synonyymisanakirja:
        1. prosessi, joka päivä

Rutiineista on sekä haittaa että hyötyä. On arkielämän kannalta tärkeää, että suurin osa asioista sujuu rutiinilla. Tai ainakin yhteiskuntamme olisi hyvin erilainen kuin nykyään, jos esimerkiksi autolla ajaminen, tietokoneen käyttäminen, kahvinkeittimen käynnistäminen ja polkupyörällä ajaminen pitäisi opetella joka päivä uudestaan. Ulos lähteminen ei sujuisi ihan nykyisellä tahdilla, jos kengännauhojen solmiminen ei onnistuisi rutiinilla.

Työharjoittelija käyttää valtavasti aikaa ja aivokapasiteettia opetellakseen tehtävän, joka kokeneemmalta kollegalta luistaa nopeasti ja vaivattomasti. Rutinoitunut työntekijä ei välttämättä ole älykkäämpi kuin se noviisi, vaan usein kyse on tottumisesta. Kun toistaa tiettyjä asioita riittävän monesti, niiden tekemiseen ei enää tarvitse keskittyä yhtä intensiivisesti kuin ennen. Aikaa ja energiaa säästyy muuhun joten perushommat rutiinilla hoitava työntekijä voi ottaa hoitaakseen myös vaativampia tehtäviä.

Rutiinilla saavutetaan nopeutta, tehokkuutta, vaivattomuutta ja turvallisuutta. Rutiinien avulla pystymme toimimaan aikataulussa, järjestelmällisesti ja ennustettavasti. Henkisen puolen etuja ei sovi unohtaa: piikkikammoinen potilas arvostaa varmaotteista hoitajaa, joka ottaa verikokeen rutiinilla mahdollisimman nopeasti.

Mutta tämän hienouden vastapuolena on "päiväni murmelina" -syndrooma. Se iskee helposti silloin, kun päivät tuntuvat toistavan liian tiukasti samaa kaavaa. Rutiini puuduttaa helposti sekä kehon että mielen. Kukaan ei halua olla työharjoittelijana loppuelämäänsä, mutta toisaalta työnkuvaan kaivataan silti välillä vähän vaihtelua, sillä se koetaan virkistäväksi.

Huippuunsa viritetty yksikkö voi olla joustamaton. Jos koko työporukka on liian rutinoitunutta, muutosvastarinta saattaa olla suurta. Uusia ideoita voi olla vaikea saada läpi, vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja hyödykkäitä.

Rutiininomainen kohtelu koetaan helposti persoonattomaksi ja kylmäksi. On mukavaa, että verikokeen ottaminen sujuu huomaamatta, mutta lääkärin vastaanotolla ei silti saisi tulla liukuhihnatunnelmaa. Ihminen haluaa tulla palvelluksi ainutlaatuisena tapauksena, eikä rutiiniinsa uponnut asiakaspalvelija aina muista innostua taas uudesta kuviosta.

Rutiiniin jumiutuminen saattaa pilata paitsi työn myös loman. Arjen tavat ja tottumukset pitää rikkoa, jotta ihminen kokee olevansa lomalla. Onneksi aina ei tarvitse matkustaa kaukomaille tai tehdä mitään extremeä, vaan pienetkin asiat voivat riittää. Niinkin yksinkertainen asia kuin shampoon vaihtaminen voi kytkeä loman päälle, kertoo psykologian tohtori Jessica de Bloom.

Rutiini muodostaa arjen. Ilman rutiinia ei voi olla puuduttavuuteen asti tavallista arkea, mutta ilman sitä ei voi myöskään olla vapauttavaa ja rentouttavaa lomaa.

Arki kuvataan usein harmaaksi ja arjen poikkeamat piristäviksi valopilkuiksi. Rutiinit ovat välttämättömiä, mutta niitä on syytä myös välillä aktiivisesti rikkoa. Lomalle jäädessään ihminen vaihtaa usein huomaamattaankin rennommalle vaihteelle, mutta arki juostaan liian usein läpi ilman taukoja. Älä suotta hyydy murmeliksi, muuta arkeasi! Kuten de Bloom sanoi, yksinkertaiset asiat voivat riittää.

Kulje töihin vaihtoehtoista reittiä, käy jossain muussa ruokakaupassa kuin tavallisesti, kokeile jotain uutta reseptiä, vaihda verhot, vaihda hiustyyliä tai -väriä, soita sen sijaan että tekstaisit, juo aamukahvi eri mukista kuin tavallisesti, kuuntele radiota jos yleensä katsot televisiota tai pysähdy kotimatkalla syömään eväitä puistonpenkille. Jos piristyt, muutos oli riittävän suuri.