31.10.2014

Mekkoprojekti


Onneksi en ole muotibloggaaja, vaan voin laittaa esille seuraavat huonolaatuiset räpsyt. Mieheni toi kesällä kotiseuturetkeltään tuliaisena mekon, jota hänen mummonsa on joskus nuorempana pitänyt. Kuvassa vaate näyttää vähän omituiselta, mutta se on oikeasti ihan kiva mekko. Tai siis oli.


Mekko sopi minulle kokonsa puolesta ja värikin on ihastuttava, mutta koit pahalaiset olivat ehtineet syödä reikiä sinne tänne. Tarkempi tarkastelu osoitti että reikiä oli todella paljon ja kangas paikoitellen pahasti haalistunutta. Mutta mekon malli viehätti eikä vaatisi edes ihmeemmin muutoksia ollakseen täydellinen. Kauluksen voisi jättää pois, samoin pienet olkatoppaukset.


En tiedä kuinka yleensä tehdään vanhasta uusi, mutta minä päätin sitten purkaa koko mekon. Pala palalta ja ommel ompeleelta ratkoin saumat, poistin nepparit ja tutkin mekon anatomiaa. Olen dokumentoinut pienet yksityiskohdat kameralla. Kuvat eivät ole kauniita, mutta niiden tarkoitus onkin vain auttaa minua myöhemmin tässä projektissa.


Aika monta iltaa on mennyt langanpätkiä nyppiessä. Eilen sain purkutyöt valmiiksi ja silitin kappaleet jotta voisin paremmin käyttää niitä uuden mekon kaavoina. Kun kaikki kappaleet oli purettu, nimetty ja silitetty, levittelin niitä lattialle selvittääkseni kuinka paljon tarvitsen kangasta uuden mekon tekemiseen.


Jännä nähdä mitä tästä syntyy! Harmi että huomenna on pyhäpäivä, enkä siis voi rynnätä heti aamusta kangaskauppaan...

26.10.2014

Kansan suusta kuulet totuuden


Tervetuloa talviaikaan, murmelit! Muistittehan siirtää kellojanne?

Minusta tämän aikamatkailun voisi lopettaa kokonaan. En ole havainnut itsessäni mitään eriskummallisia oireita talvi- tai kesäaikaan siirtyessä. Tai ehkä ne oireet eivät vain eroa riittävästi tavallisista vinksahduksistani. Erilaiset tutkimukset sen sijaan tuntuvat tukevan ajatusta, että kellojen räpläämisestä on ennemmin haittaa kuin hyötyä.

Tosin jos viisareiden kääntelystä luovuttaisiin, olisi kansalla taas yksi puheenaihe vähemmän. Tänäänkin Kansanradioon, tuohon tosikoiden ja veitikoiden muksuluuriin, soitteli eräs närkästynyt mies puhuen suunnilleen seuraavasti:

"Eikö ne voisi siellä eeuussa päättää, että kelloja siirrettäisiin päivällä kello kolme, eikä keskellä yötä? Me vanhukset kärsitään tästä kun pitää yöllä herätä kelloja siirtämään ja pitää ottaa lääkkeitä että saa nukuttua uudestaan. Minultakin viisi naapuria kysyi että voisinko heidän kellonsa käydä kääntämässä."

En ottanut selvää oliko soittaja tosikko vai veitikka. Itse siirryin ihan ilman lääkkeitä talviaikaan herättyäni eli noin kuusi tuntia virallista Suomea myöhemmin. Onneksi aikaero ei nukkuessa häirinnyt.

25.10.2014

Viimeinen dataliittymätön mohikaani?


Taidan olla jokseenkin poikkeava yksilö, sillä minulla ei ole puhelimessani dataliittymää. Kännykälläni voi siis ainoastaan soittaa ja vastaanottaa puheluita sekä tekstiviestitellä. Niin ja kalenteri, herätyskello ja laskin siinä on, niitä toimintoja käytän kovasti. Mutta nettiin en pääse. En siis myöskään voi lähettää tai vastaanottaa multimediaviestejä.

Toisinaan käy niin, että joku yrittää lähettää minulle kuvaviestin. Saan muutaman päivän viiveellä siitä ilmoituksen tekstiviestillä ja voin käydä katsomassa viestin kuvineen palveluntarjoajan nettisivuilta. Onneksi tätä tapahtuu hyvin harvakseltaan. Vain muutaman kerran vuodessa käy niin, että joku ei tiedä tai muista, ettei minulle kannata lähetellä multimediajuttuja.

Parin päivän viive viestiliikenteessä ei ole mukava juttu, mutta ei mitenkään ylitsepääsemättömän kamalaakaan. Pärjään ihan hienosti ilman kuvaviestejä, eikä toistaiseksi ole ollut mitenkään ongelmallista sekään etten voi selailla kännykälläni nettisivuja tai käyttää mitään datasiirtoa vaativia sovelluksia.

Puhelimessani ei ole kosketusnäyttöä, vaan näppäimet. Näyttö on useimpiin nykypuhelimiin verrattuna mikroskooppisen pieni, joten nettiselailu olisi melkoisen epämiellyttävää vaikka se olisi mahdollistakin. Näytön pienuus ei minua haittaa. Tekstiviestit ja puhelutiedot näkyvät siinä aivan riittävän hyvin. Lisäksi se toimii ja pysyy ehjänä normikäytössä ja pienten kolhujenkin jälkeen, mitä ei voi useinkaan sanoa kosketusnäytöistä.

Kokeilin hetken aikaa WhatsAppia, sillä ilmaiset tekstiviestit kiinnostivat. Kännykässäni on juuri ja juuri riittävästi älyä WhatsAppin pyörittämiseen. Se toimi, mutta ei kovinkaan hyvin. Liittymäni nettieston kiersin mieheni neuvoilla: dataliittymää ei tarvittu sillä puhelin käytti WhatsAppailuun kotimme wlania.

Tämä tosin tarkoitti sitten sitä, että WhatsApp toimi puhelimessani vain silloin kun olin kotona. Hiukan rajoittavaa. Itselle toki sopisi se, että aina kotona ollessa voisin viestitellä maksutta. Ongelma on siinä, että viestejä laitellaan myös silloin kun en ole kotona. En jaksanut säätää, joten lopetin sovelluksen käytön kokonaan.

Onko siellä muita joilla ei ole puhelimessa dataliittymää, vai onko kaikilla jo kännykkänetti?

19.10.2014

Suurkuluttajasta kohtuukäyttäjäksi


Televisio tuli Suomeen 1950-luvulla. Vuoden 1964 alkupuolella puolen miljoonan tv-luvan raja meni rikki. Pikku Kakkonen tuli Ylen ohjelmistoon vuonna 1977. Äitini on kirjannut vauvakirjaani että lempiohjelmiani olivat 80-luvulla Pikku Kakkosen lisäksi Pätkis, Peukaloisen retket ja tv-pöllö eli se MTV Oy:n sininen silmää vinkkaava pöllö (minua on ollut aina helppo viihdyttää).

Olen pakoillut tv-lupatarkastajaa ja nähnyt ylimääräisen uutislähetyksen prinsessa Dianan kuolemasta. Olen vastannut Ylen Teksti-TV:n kirjeenvaihtoilmoituksiin. Yläasteella ja lukiossa tein läksyt Jyrkin pyöriessä taustalla. Olen kasvanut television ruudun ääressä.

3D-televisiot tulivat Suomessa myyntiin kesällä 2010. Yle-vero korvasi televisiolupamaksun vuonna 2013. Vuoteen 2015 mennessä lähes kaikki Ylen tekemät televisio-ohjelmat ovat teräväpiirto- eli HD-laatua. Perinteisten televisiokanavien tulevaisuus on epävarma, sillä ihmiset haluavat nauttia ohjelmista omaan tahtiin omalta (useimmiten kannettavalta) laitteelta.

Jännittävää nähdä, millainen television historian seuraava luku on.

Olen katsonut kotona televisiota viimeksi yli kaksi kuukautta sitten. Mies on välillä avannut television pelatakseen tai katsoakseen jotain sarjaa, mutta minä en ole liittynyt seuraan. Kun ajattelen miten tiiviisti televisio on aina kuulunut elämääni, tuntuu ihmeelliseltä miten helposti voinkaan olla ilman sitä. En ole kokenut suurta luopumisen tuskaa.

Aiemmin avasin television useimmiten tavan vuoksi. Televisio piti minulle seuraa miehen ollessa matkoilla. Lukemattomia tunteja olen tehnyt käsitöitä ohjelmien pauhatessa taustalla. Moniajon huippuyksilönä olen istunut television ääressä läppärin, käsityön ja eväiden kanssa ja tehnyt olevinaan neljää asiaa kerralla pystymättä keskittymään mihinkään täysillä.

Nyt televisio on hiljaa silloinkin kun olen yksin kotona. Televisio ei ole enää seuralainen, johon ei tarvitse keskittyä. Ruutuvieroitus ei silti ole täydellinen, sillä netti tarjoaa katseltavaa enemmän kuin kylliksi. Mutta nyt katselen ohjelmia valikoiden ja vältän mainokset. Katson katsottavani ja vältän ohjelmatulvan. Kanavasurffailu on vaihtunut täsmällisempään toimintaan.

Tuntuu aika hyvältä. Televisiopaasto on tietynlaista downshiftaamista; ympäristöstä tulevien virikkeiden vähentäminen antaa sisäiselle äänelle mahdollisuuden tulla kuulluksi. Kun televisio ei vie huomiota, oleellinen tulee paremmin esille.

Istuin kesällä appivanhempieni rantasaunalla ja pelasin pasianssia. Takassa räiskyi tuli ja takan päällä soi radio. Mietin kuumeisesti, miten saisin sen rauhan tunteen tuotua kaupunkikodin arkeen. Meillä ei ole rantasaunaa eikä takkaa, mutta oivalsin että rauha on mahdollista saavuttaa ilman niitäkin: pitää vain uskaltaa olla tekemättä mitään erityistä. Pitää vähentää virikkeitä niin, että pasianssin pelaaminen tai tuleen tuijottaminen tuntuu riittävän tärkeältä tekemiseltä.

En ehkä saa entistä enemmän aikaan nyt, kun televisio on suljettuna. Mutta tuntuu siltä että se mitä teen on jotenkin merkityksellisempää kuin aiemmin. Kirjan lukeminen, kirjeen kirjoittaminen, valokuvaaminen, askartelu, puhelimessa puhuminen, jatsin pelaaminen rakkaan kanssa ja vaikkapa ulkona pyörivien lehtien katselu on jotenkin mielekkäämpää ilman television taustakohinaa.

Emme enää katso miehen kanssa sunnuntaipiirrettyä. Sen sijaan käymme kerran viikossa yhteisellä kävelylenkillä. Sohvaperunoituminen on hauskaa, mutta sen voi tehdä myös ilman televisiota. En enää elä siinä harhaluulossa, että television avaaminen olisi muuta tekemistä tehostavaa ja välttämätöntä oheistoimintaa.

Televisio on hauska laitos, joten se tulee varmasti avattua jossain vaiheessa. Ehkäpä itsenäisyyspäivänä, jos Yle lähettää sen oikean Tuntemattoman sotilaan. Tai ensi keväänä, kun jääkiekon MM-kisat pelataan. Minulla ja televisiolla on tiivis yhteinen menneisyys. Tulevaisuudesta en vielä tiedä. Aika näyttää, kasvoimmeko erillemme.

18.10.2014

Puku


Salarakkaus päättyy nyt ja julistan täällä bloginkin puolella: menimme naimisiin 28.7.2014! Rouvaselämä on maistunut mukavasti ja tuota lämmintä hikistä heinäkuun päivää on hauska muistella. Tahdoimme maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa ja juhlistimme tapahtumaa hyvin pienimuotoisesti. Ystäville, suvulle ja tutuille kerrottiin vasta tällä viikolla.

Vaikka vihkitapahtuma oli supernopea ja sellaisenaan koruton, halusin kuitenkin käydä kampaajalla ja meikissä. Hääpäivänään sopii kyllä tälläytyä, vaikkei yleisöä olisikaan! Lisäksi halusin puvun. Enkä mitä tahansa pukua, vaan mittatilauksena tehdyn. Kävimme kyllä oikein valokuvaamossa kuvattavina, mutta niissä kuvissa näkyy naama enemmän kuin puku, joten saatte tyytyä näihin epävirallisiin tänä aamuna otettuihin esittelykuviin.




Minulla oli puvusta ajatus, ja sen ajatuksen kanssa menin Evil Dressmakerin tykö. Eikä hän ollut ollenkaan evil, vaan ihana! Muutaman tapaamisen aikana suunnittelimme ja sovitimme. Minulla oli puvun suhteen paljon toiveita ja ammattitaitoinen tekijä toteutti ne kaikki (ja ehdotti paljon parannuksiakin).



Puvun pitää olla monikäyttöinen ja käytännöllinen. Ei siis mitään hankalia laahuksia vaan sopiva nilkkapituus. Ei vanteita, joiden kanssa ei pääse vessaan itse tai kiinnityssysteemejä, joihin tarvitsee avuksi kamaripalvelijan. Ei kiristäviä tai kuristavia osia, vaan puvun tulee sopia myös turvonneen kakkumahan kanssa. Lisäksi halusin että puvun miehusta on sen verran paksu että voin käyttää mekkoa ilman rintaliivejä.

Tämä puku on juuri niin helppo kuin toivoinkin; päällysosa on keskeltä kiinni hakasilla ja vihreässä alusmekossa on vetoketju oikeassa sivussa. Vyö kiinnittyy hakasilla ja neppareilla. Helmassa on riittävästi muttei liikaa leveyttä ja yläosan pitsi on juuri sopivan hillitty.


Malttamattomana en silittänyt pukua kuvia varten, vaan se on juuri sellainen kuin pellava on: rypyille rakastettu! Vihreä kangas löytyi palalaarista ja sattui olemaan juuri sopivan värinen. Luonnonvalkoinen päällisosakin on pellavaa. Alusmekko on kokonaan vuoritettu joten erillistä alushametta ei tarvita.

Minulle oli tärkeää, että puku on helppohoitoinen. Vihreän mekon olenkin pessyt jo pariin otteeseen ihan kotikoneessa, sillä pidin sitä paljon kesällä muutenkin ja olenpa ollut mekko päällä töissäkin. Puku sopii monenlaiseen tilaisuuteen, mielestäni yhtä hyvin sekä arkeen että juhlaan. Sitä voi käyttää kesällä ja talvella kokonaisuutena tai osia voi yhdistellä eri tavoin muihin vaatteisiin ja asusteisiin.



Ehkä olen jonkun mielestä turhankin laskelmoiva, mutta minusta olisi ollut outoa ostaa puku vain yhtä päivää ja yhtä juhlaa varten. Mittojen mukaan ammattilaisella teetetty ja huolella suunniteltu puku palvelee pitkään ja on varmasti hintansa arvoinen. Vaikka Rhia teki kaiken työn, oli mukavaa olla prosessissa mukana muutenkin kuin maksavana osapuolena.

Kiitos siis, Evil Dressmaker! Miehelle kiitos kuvista. Ja kaikesta muustakin. ♥

7.10.2014

Syyskranssi


Huh, ehdinpäs saada syyskranssin valmiiksi ennen kuin talvi hiipii niskaan. (Kuulin että IKEAssa on jo joulukuuset esillä, minä en vielä siihen kelkkaan lähde.) Nyt minulla on jokaiselle vuodenajalle oma kranssi, ovemme koristautuu siis aina ajanmukaisesti.


Kranssipohjaksi ostin ohuen metallirenkaan. Muut ainekset löytyikin kotoa. Päällystin metallirenkaan ruskealla kierteestään avatulla paperinarulla. Paperinarun olen säästänyt saamistani kukkakimpuista (siis ne pikkupätkät joita laittavat pakettiin kantonaruiksi). Renkaan alaosaan kiinnitin letin, jonka tein pellavanarun pätkistä. Ne olivat kymmenen vuotta sitten kutomieni pellavapyyhkeiden tutkaimia eli loimenloppuja. Ai miten niin mitään ei heitetä pois... ei arvaa heittää pois kun saattaa tarvita!

Kollegani lahjoitti minulle vanhan kirjan, jonka sivuja surutta maalasin vesiväreillä ja leikkelin lehden mallisiksi. Virkkasin kukat villalangasta, jota sain miehen äidiltä. (Samoista langoista on syntynyt muutakin.) Kukkien keskelle ja rautalankaoksien päihin löytyi helmet vanhoista varastoista.


Paperinarun liimaamisessa käytin kirjansidontaliimaa, mutta kaikki muu pysyy kasassa kuumaliimalla. Sain sen aika siististi, pikkuisen vain helmien kohdalla näkyy liiman tursotus. Oikein hyvää varastojen hyödyntämistä!