28.9.2014

Runosuoni yskähtelee


Lonkeropiirakka iski jälleen! Limerikkihaaste lennähti tähän suuntaan ja otin kopin. Haasteen laittoi liikkeelle Opuscolo-blogin Valkoinen Kirahvi.


Haastekuvan on ottanut Valkoinen Kirahvi

L niin kuin Limerikki -blogihaaste toimii näin:

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:

"Limerikki on viisisäkeinen, usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300-luvulta asti, mutta Edward Learin A Book of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä: AABBA".

(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä.)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.

Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

***


Ja tässä vastaukseni haasteeseen:

Näen junan ikkunasta Hämeenlinnan
ja maksaisin mieluusti vaikka ylihinnan

että pääsisin täältä nopeammin pois,
sen tunteen toki muillekin sois

kun vapauden riemu täyttää rinnan.


Tästä tuli ihan kauhea; ei minulla ole mitään Hämeenlinnaa vastaan, se vain tuli riimitellessä ensimmäisenä mieleen. Syyskuu on jo lopuillaan, joten en haasta ketään.

27.9.2014

Videonauha kuteena


Sainpas vihdoin aikaiseksi tämänkin, eli testasin kuinka VHS-nauha kelpaa kuteeksi kangaspuissa. Kun asialle alkoi, sujui homma varsin näppärästi. Painelin Verkarannan taitopajalle ja varasin poppanapuut päiväksi. Musta kalalankaloimi oli valmiina odottamassa, kun saavuin paikalle kuteeni ja teetä täynnä olevan termoskannuni kanssa.


Edellisestä kudontakerrasta on todella paljon aikaa, joten hiukan oli rytmi hakusessa. Mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan ja vei mennessään. Kovin nopeaa ei kudonta silti ollut: kuuden tunnin työn tuloksena on 80 senttimetriä testiaineistoa, jonka jatkojalostamista mietin myöhemmin. Minulla ei siis ole mitään tietoa mitä tästä syntyy, jos mitään, halusinpahan vain testata että onnistuuko kutominen.

Alkuun oli talon puolesta laitettu oranssi aloituskude, se ei ole minun tekosiani. Verkarannassa on ennenkin kudottu VHS-nauhaa, joten sain henkilökunnalta hyviä vinkkejä. Emme keskustelleet nauhan myrkyllisyydestä, vaikka sitäkin tietysti voisi miettiä. Outi Les Pyy on kirjoittanut aiheesta, kannattaa lukea hänen tekstinsä jos aihe kiinnostaa. Arvelen kemikaalialtistukseni olevan hyväksyttävällä tasolla, jos työstän videonauhaa satunnaisesti.

Tähän koepätkään meni täsmälleen yksi video, luulenpa että 240 minuuttia. Minulla on nauhaa jäljellä vielä toistakymmentä kelaa, en vielä tiedä mitä niillä kaikilla teen. En ole täysin ihastunut materiaaliin. Vaikka en ole hirveän huolissani mahdollisesta myrkyttymisestä, muovinen nauha ei inspiroi aivan samalla tapaa kuin pehmeät langat. Mutta kun ei ilkeäisi kaatopaikallekaan heittää, ja tietyllä tapaa haaste kutkuttaa mieltä. Aiemmin tekemässäni pussukassa nauha kulki virkkauksen mukana, tätä kangasta aion yrittää ommella.


Nyt kun oli mahdollisuus, kokeilin useita erilaisia sidoksia ja yhdistelmiä puuvillakuteen kanssa. Käyttämäni kangaspuut olivat osin tietokoneavusteiset. Muuten varsinainen kudontaprosessi oli samanlainen kuin kangaspuissa yleensä, mutta polkimia oli vain yksi. Tietokoneen avulla valittiin sidos ja mahdollisuuksia oli useita. Tein suurimman osan työstä tavan palttinalla, mutta kokeilin myös kilpikangasta, ruusukasta ja leppäliinaa.


Yksistään VHS-nauha oli minun makuuni liian muovista ja jäykkää (inhottaa se nitinä mikä siitä lähtee), mutta kalalankakuteen kanssa tulos on ihan kiva. Pidän siis eniten kokeeni niistä kohdista, joissa videonauha on hiukan pienemmässä roolissa. En pidä niistä kohdista, joissa kuteella tehdään pitkiä lankajuoksuja ja lopputulos on todella muovinen ja kankea.


Verkaranta on ihana paikka kutoa. Se on keskustassa eli sinne on helppo mennä. Poppanapuut olivat ikkunan ääressä sopivasti niin, että jos kudonnan malttoi hetkeksi keskeyttää, saattoi seurata veden virtaamista Tammerkoskessa heti ikkunan alla. Henkilökunta opasti puiden käytössä mutta antoi myös sopivasti työrauhaa.

Tämä koekudonta maksoi 18,57 euroa. Koska videonauhakude oli omaani, maksoin vain loimesta (6,89 euroa), käyttämästäni kalalankakuteesta (1,68 euroa) ja puiden päivävuokran (10 euroa). Ihan siedettävä hinta siitä ilosta, että sain koko päivän paukuttaa kangaspuita. Se on toimintameditaatiota parhaimmillaan.

23.9.2014

Kesätakki m/36


Viimeisimmältä kotiseutureissultaan mies toi tuliaisena takin, jota hänen mummonsa on kuulemma pitänyt lottana ollessaan. Viralliseen lottapukuun ei käsittääkseni kuulu takkia (oikaiskaa jos olen väärässä), mutta varsinkin talvella puvun päälle on varmasti tarvinnut lisälämmikettä. Mieheni lottamummon valinta oli miesten takki, tarkemmin sanottuna tämä kesätakki m/36 (siis vuoden 1936 mallia):


Koska en tunne sotilaspukuja, meni mallin hakemiseen hetki, mutta sivustolta Pala Suomen Historiaa löytyi onneksi apuja. Täällä on luutnantin kesätakki, joka on samanlainen kuin tuo mummon takki. Jos mummon käyttämässä takissa on joskus ollut arvomerkkejä, ne on poistettu.


Kesätakin kangas on hieman farkkumaista. Luulen sen olevan puuvillaa, tai siltä se ainakin tuntuu. Säilyvyyden kannalta hyvä asia, sarka olisi maittanut koille. Koneeseen tätä ei arvaa pistää, mutta uskaltauduin pesemään käsin pölyt pois.


Takin on valmistanut Pallo-Paita Oy. Yritys elää edelleen Pola Oy:n aputoiminimenä. Pallo-Paita Oy:llä on merkittävä osa myös Reima Oy:n historiassa.

Valmistusvuoden leima on harmillisesti niin suttuinen, etten saa siitä selvää. Nyt pitäisi olla sellaiset CSI-vehkeet! Siinä saattaa olla luku 42, tai sitten ei ole. 50A (vai onko tuo 50?) on takin koko ja ympyröity M tarkoittaa sitä että omistaja on lunastanut takin itselleen sodan jälkeen. (Tai näin ainakin luin Finnmedals-sivustolta.)


Takki on kohtuullisen hyvässä kunnossa, kun ottaa huomioon että se on luultavasti ollut kovassa käytössä ja pölyttynyt pitkään vintillä. Kangas on ehjä ja vain paikoin ruosteen värjäämä. Nappeja on ehkä vaihdettu muutamaan otteeseen. Rintataskuissa on ohuet metalliset napit, hihansuissa ja miehustassa hiukan paksummat. Suunnilleen 70 vuotta vanha takki, siinä on esimerkkiä nykyvaatteille!


Vaikka vaatekaappiani aktiivisesti järkeistän ja poistan sieltä kaiken mille ei oikeasti ole käyttöä, tämä saa jäädä vaikkei sitä käytetäkään. Ihaillaan vaan ja säilytetään seuraavat 70 vuotta.

21.9.2014

Luettuja


Vernor Vinge: Rauhansota
Like 2007

Maailmaa hallitseva Rauhanlaitos pitää rauhaa (ja pelkoa) yllä salaperäisillä, peilipintaisilla kuplilla joihin sulkee vastustajansa. Pientehtailijoiksi kutsuttujen kapinallisten ryhmä on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa valmistautunut vastaiskuun. Sodan ja rauhan raja on häilyvä, eikä kaikki (tai oikeastaan mikään) ole sitä miltä näyttää. Tältä pohjalta seikkaillaan 351 sivua.

Idea on mainio. Kirjassa kuvattu tulevaisuus on erikoinen, mutta kuitenkin riittävän mahdollinen ollakseen kiinnostava. Harmi, että kerronta laahaa välillä liikaa ja ainakin minua alkoi nukuttaa. Paikoitellen teksti on mukaansatempaavaa, mutta sitten se tuntuu muuttuvan liian teoreettiseksi (kirjailija on matemaatikko, tällä saattaa olla vaikutusta asiaan).

En oikein uskalla suositella Rauhansotaa, kun en siitä niin hirveästi pitänyt. Mutta kyllä se varmasti joillekin scifin, matematiikan ja shakin ystäville maistuu.

***

Richard Morgan: Muuntohiili
Like 2007

"Kuoleman ei pitäisi olla juuri muuta kuin pieni piippaus näyttöpäätteellä. Takeshi Kovacsille ammus, joka repi reiän hänen rintaansa, oli vasta alkua."

Kovacs on kova jätkä, joka joutuu koviin tilanteisiin. Kovacs on tulevaisuuden Mike Hammer. Ammus ei pysäytä häntä, sillä kirjan maailmassa digitaalinen tietoisuus voidaan ladata aina uuteen kehoon. Sankarimme Kovacs ei voi valita uutta kehoaan, vaan sen on järjestänyt mies, jolla on hänelle tehtävä.

Kirja on alusta loppuun asti pullistelua ja aika moni Kovacsin kohtaama tarvitsee uudelleenlatausta. Kirjan kyberpunk-henkinen tulevaisuus on synkkä ja raaka. Kovinkaan montaa hiljaista tai herkkää hetkeä ei tarinassa ole.

Tulevaisuuden karmaisevien mahdollisuuksien, raakuuksien, pornon ja Kovacsin kyynisen asenteen kanssa pärjäsin, mutta loppupuolella putosin hiukan kärryiltä samaan tapaan kuin mafiaelokuvissa: en ollut enää oikein tietoinen siitä kenen puolella kukakin on. Se on minusta raivostuttavaa. Jos en ymmärrä hahmojen motiiveja, heidän tekonsa tuntuvat toisinaan järjettömiltä ja koko tarina sitä myöten päättömältä. Tästä voimme ehkä syyttää yksinkertaisuuttani. Ei kai se kirjailijan vika ole, jos lukija ei aina pysy mukana...?

Muuntohiilestä on ilmeisesti tekeillä elokuva, ja se voi olla hyvä. Tai sitten aivan kamalan huono. Saatan katsoa, jos osuu sopivasti kohdalle.

Kirjaa suosittelen dekkaritarinoiden ystäville ja Blade Runner -faneille.

***

S. J. Watson: Kun suljen silmäni
Bazar 2012

Christine herää joka aamu tuntemattomassa huoneessa tuntemattoman miehen viereltä. Joka päivä hän kohtaa samat asiat: tuntematon mies on hänen aviomiehensä, hän ei ole enää parikymppinen, hän ei muista miksi hän ei muista ja päivän aikana kertyneet muistot kestävät vain siihen asti kunnes hän nukahtaa.

Christine alkaa koota menneisyyttään pala palalta. Tapahtumien kulku alkaa hiljalleen valjeta sekä Christinelle että lukijalle. Kirjan alkuosa tuntuu hiukan hidastempoiselta, kun päivät toistavat samaa kaavaa. Mutta alun tahmeudesta kannattaa rämpiä yli, sillä loppua kohden vauhti kiihtyy hurjasti ja koukuttaa lukijan. Yllättävä, jännittävä ja kiehtova tarina!

Kirjasta on tehty myös elokuva, jossa pääosaa näyttelee Nicole Kidman. En uskalla katsoa elokuvaa, vaikka kirja oli hyvä. Tai ehkä juuri siksi onkin parempi olla katsomatta elokuvaa, jossa on väistämättä tehty asioita toisin kuin kirjassa.

Jos pidät psykologisista trillereistä, lue tämä.

***

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Otava 2011

Voisi kuvitella että Pasilla on nyt kaikki hyvin. Köyhä lapsuus alkoholisti-isän varjossa ja umpeen kasvaneen pikkupaikkakunnan pessimistinen ilmapiiri eivät antaneet hyviä eväitä elämään, mutta helsinkiläistynyt Pasi on pärjännyt hienosti. Hänellä on työ ison firman keskiportaan pomona, palkka on hyvä, vaimo on ihana ja lapsi on tulossa. Mutta sitten tulee työkomennus kotipaikkakunnalle: Törmälän tehtaan toimintaa on tehostettava ja vanhoja tuttuja irtisanottava. Epäkiitollinen tehtävä vie Pasin lapsuuden muistoihin eikä se retki jätä lukijaa kylmäksi.

Vakuuttava ja vaikuttava kertomus vetää hiljaiseksi. Tarina on synkkä, mutta Nousiaisen musta huumori pistää välillä väkisinkin hymyilyttämään. Naurua ei irronnut, sen sijaan liikutuksen kyyneleet pariinkin otteeseen. Hyvä kirja voi saada minut nauramaan, mutta tarvitaan tietynlaista erinomaisuutta että lukiessa tulee itku.

Teksti on sujuvaa ja vie mennessään. Aiheet ovat raskaita, mutta kerronta sillä tapaa kevyttä että kirjaa ei malttaisi jättää kesken. Nousiainen kirjoittaa taitavasti ja oivaltavasti. Metsäjätti on painavaa asiaa ja tunnetta täynnä. Se on kertomus pienten toimijoiden taistelusta globalisaatiota vastaan ja suorastaan hämmentävän sydämellinen kuvaus suomalaisen miehen mielenmaisemasta.

Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi kaikille 80-luvun nuorille, Metallica-faneille ja niille, jotka uskovat että rehellisyys maan perii.

20.9.2014

Aikuisten juttuja osa 3


Aamulla näen iholla erikoisen muodostelman. Otan asian puheeksi mieheni kanssa, sillä häneltä löytyy aina vastaus kaikkiin minua askarruttaviin asioihin.

"Onkohan tässä tullut finni luomen viereen?"
"No, voivathan nekin joskus pariutua."
"Toki. Mitähän niiden lapsista tulee?"
"Mustapäitä."

Aamuisin elämän suuretkin arvoitukset ratkeavat yllättävän kevyesti.

14.9.2014

Ähellyssukat


Minä tein sen! Vihdoinkin minä tein sen! Selätin mukavuudenhaluni ja neuloin sukat varpaasta varteen. Melkoista ähellystä oli ensimmäisen kanssa: kärjen levennykset tein kolmasti ja kantapään käännön ehkä neljästi. Mutta tuli niistä sitten lopulta sukat, nimittäin tällaiset:


Ei mitään hienouksia, ihan pelkkää sileää neuletta. Tai no sileää muuten, mutta varren yläosa on joustinneuletta ja kantapäässä vahvistettua neulosta. Hauskasti vaihtelevan vihreä lanka on miehen äidin varastoista ja jonkin verran vanhaa (vyötteessä lukee Made in W-Germany). Sataprosenttista polyakryyliä, väittää olevansa konepestävää (30°C) ja kutistumatonta.


Mukailin useita ohjeita, kun yksikään ei kelvannut sellaisenaan. Eivätkä minun muistiinpanoni käy ohjeeksi, mutta kirjoitan silti itselleni tähän ylös kuinka nämä tein (unohtuu kuulkaa muuten saman tien). Lanka oli sukkiin sopivan ohutta, 50 g = 145 m. Puikot 2,5 mm. Molempiin sukkiin meni yksi kerä eli yhteensä käytin 100 grammaa lankaa.

Aloitus ja kärjen lisäykset:
Kahdeksikkoaloitus Ullan tai Malla-sukkien ohjeella (8 silmukkaa molemmille puikolle - jako neljälle puikolle). Lisäykset (x 4) jokaisella kerroksella 1. ja 3. puikon lopussa sekä 2. ja 4. puikon alussa. Sitten lisäykset joka toisella kerroksella (x 4), jokaisella puikolla nyt 12 silmukkaa.

Jalkaterä ja kiilat:
Sileää 40 krs eli kunnes sukan pituus on 14 cm kärjestä (toisin sanoen 5 cm + kiilaan tarvittavat kerrokset lyhyempi kuin sukan toivottu pituus). Kiila on peruskiila mutta nurin päin eli lisäykset tehdään 1. puikon lopussa ja 4. puikon alussa seuraavasti: 1. lisäyskerros, 5 välikerrosta, 2. lisäys, 4 välikerrosta, 3. lisäys, 3 välikerrosta, 4. lisäys, 2 välikerrosta, 5. lisäys, 1 välikerros ja 6. lisäys. Ensimmäisellä ja neljännellä puikolla nyt 18 silmukkaa kummallakin, koko sukassa 60 silmukkaa.

Kantapää:
Silmukoiden jako 12-12-12. Lyhennettyjä langankiertokerroksia Malla-sukkien ohjeen mukaan kunnes keskellä enää kaksi silmukkaa. Kannassa nyt 48 silmukkaa. Kantakavennuksissa neulo vahvistettua neuletta ja ota molemmissa reunoissa yksi lepäävistä silmukoista mukaan kunnes silmukoita sukassa jäljellä 4x12.

Varsi:
Sileää 48 kerrosta ja sitten pohjelevennykset seuraavasti: 4x2 lisäystä, väliin 3 kerrosta. Varressa nyt 56 silmukkaa. Sileää niin pitkään kuin huvittaa ja sitten joustinneuletta kunnes lanka loppuu. Silmukat päätetty joustavasti: 2 oikein, nämä 2 takareunoistaan yhteen, *1 oikein, 2 oikealla puikolla olevaa takareunoistaan oikein yhteen*, toistetaan *-*. (Päättely täällä selkeämmin kuvin ja sanoin.)

En ole kantapäähän täysin tyytyväinen. On opeteltava parempi tapa tehdä langankierrot, ettei tule reikiä (ne ovat onneksi aika huomaamattomia). Kärkilisäykset voisi tehdä samaan tapaan kuin yleensä teen mutta toisin päin tietty, tulisi vielä sievempi kärki. Käyttämäni joustava päättely on ehkä melkein liiankin joustava, nyt sukan varsi lerputtaa ja paljaassa jalassa valuu (mutta eipähän ainakaan kiristä).

En todellakaan ihastunut tähän tekniikkaan. Tässä joutui miettimään kantapään paikkaa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Kun teet sukkaa varresta varpaisiin, kantapään paikka on aina sama: kantapää tehdään kun varsi on mielestäsi riittävän pitkä. Varpaista varteen tehtyjen sukkien kantapää on paljon vaikeampi sijoittaa kohdalleen: ohjeesta riippuen oikea kohta aloittaa kantapään teko on kun jalkaterä on 5-10 senttimetriä haluttua pituutta lyhyempi. Ihan älytöntä.

En ymmärrä niitä, joiden mielestä varpaista aloitettua sukkaa on tekovaiheessa helpompi sovittaa kuin varresta aloitettua. Minä pystyn ainakin aivan mainiosti sovittamaan varresta aloitettua sukkaa missä tahansa vaiheessa puikkoja irrottamatta.

Varvasaloitus on yliveto ainoastaan sellaisessa tapauksessa ettei ole varma riittääkö lanka. Tai jos haluaa käyttää langan tarkasti loppuun saakka. Mutta tämänkin voisi toteuttaa niin, että tekee sukan ensin nilkasta kärkeen ja sitten varren erikseen nilkasta ylöspäin. Ehkä kokeilen sitäkin joskus. Mutta nyt fiilistelen tätä - valmiit sukat jes!

12.9.2014

Viinikarja


Viime yönä sain selville, että punaviini tulee laumoissa kulkevien keski-ikäisten miesten pallomaisista mahoista. Uneni miehet olivat kurjassa kunnossa kun satoa ei oltu korjattu: mahat kivistivät turpeina kuin lypsämättömien lehmien utareet.

Yöni ovat usein mielenkiintoisempia kuin päiväni.

7.9.2014

Nenä ruvella


Rägädaudi iski. Ajatus ei vielä kulje ihan täysillä ja toinen käsi on käytännössä varattava nenäliinalle joten toimintakyky on vajaa.

Tekstin tuottaminen tökkii. Menen siis pelaamaan pasianssia. Ostin uudet pelikortit, kun vanhasta pakasta oli kaksi korttia mystisesti hajonnut.