29.6.2014

Pesunkestävää puhtautta?


Olemme käyttäneet jo pidemmän aikaa Ecoverin konetiskiainetabletteja. Vaan emmepä käytä enää, ja tässä syy:


Mitäpä tykkäätte? En tiedä missä on perimmäinen vika ja syy, mutta olen ollut kovin pettynyt Ecoverin pesutehoon viime aikoina. Pesutehosta tuskin voidaan puhua ollenkaan, kun tuote ei liukene veteen edes kahdessa normaalipesussa. Niilläkin kerroilla kun jäljelle ei ole jäänyt tällaista kökköä, on astioissa mielestäni ollut selkeästi jäämiä pesuaineesta. Ei ole ollenkaan kiva kun tuntuu siltä että pitää erikseen huuhdella kaikki konetiskatut astiat.

Ehkä se on vain tämä pakkaus tai tämä erä, kun aiemmin tällaista ongelmaa ei ole ollut. Kurjaa joka tapauksessa. Laitoin Ecoverille palautetta ja vaihdoimme tiskiainetta.

27.6.2014

Teleporttia odotellessa


Tekes tutki keväällä suomalaisten liikkumista. Tutkimuksen kohteena oli nimenomaan paikasta toiseen liikkuminen eri välineillä, ei siis liikunta urheiluna tai huvina.

Vaikka tutkimustuloksissa olisi varmasti paljonkin pohtimisen arvoista, halusin erityisesti miettiä sitä, kuinka ympäristöystävällisyyden arvostus korreloi negatiivisesti vastaajan tulotason kanssa. Toisin sanoen: mitä suuremmat tulot, sitä pienempi merkitys ympäristöystävällisyydellä oli vastaajan liikkumisessa. Mielenkiintoista, eikö teistäkin?

Olisi ehkä hiukan törkeää väittää, että ainoastaan pienituloiset ja köyhät välittävät ympäristöstä, vaikka vastausten perusteella on selvää että hyvätuloisilla ekologisuus jää monen muun asian jälkeen tärkeysjärjestyksessä. Rikkaat arvostavat liikkumisessaan erityisesti sujuvuutta ja helppoutta, eivät ympäristöystävällisyyttä. Mistä tällainen tulos tulee, mistä se kertoo?

Köyhän on pakko valita edullisia liikkumiskeinoja. Polkupyörä ja joukkoliikenne ovat useimmiten yksityisautoilua edullisempia ja ympäristöystävällisempiä tapoja liikkua. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että pakolla polkeva arvostaisi automaattisesti kulkupelinsä ekologisuutta. Silti juuri pienituloiset pitivät ympäristöystävällisyyttä tärkeämpänä asiana kuin kovatuloiset vastaajat.

Rikkailla luulisi olevan varaa valita ekologinen vaihtoehto, oli se sitten lihasvoimalla tai huipputekniikalla käyvä. Haluan uskoa, että useita se myös aidosti kiinnostaa, mutta muut arvot painavat vaakakupissa vielä enemmän - ja niiden mukaan voi toimia kun rahaa on. Vai onko se muka niin että kun tilipussi kasvaa niin samalla katoaa arvostus ympäristöä kohtaan? Ostetaan se isoin mahdollinen elimenjatke ja pöristellään hipit kumoon?

Millaisia valintoja vastaajat tekisivät ja mitä asioita pitäisivät tärkeinä, jos se ei olisi rahasta kiinni? Entä onkohan tehty samansuuntaista tutkimusta tulotason ja vihreiden arvojen painottamisen suhteesta elämän muilla osa-alueilla?

23.6.2014

Eläkeläinen ja hippi


Rakas läppärini Helmi täytti tänä keväänä 7 vuotta. Se on iso ikä koneelle, joka ostettaessa oli halvin tarjolla olleista. Minusta tuntuu että seitsemän vuotta on nykyelektroniikan kanssa vain haave, joten olen ollut erittäin tyytyväinen ostokseeni. Helmi sai hiukan lisää muistia vuonna 2009 ja uuden kovalevyn 2010. Hyvin on pelittänyt, eikä vieläkään täysin simahtanut!

Helmen omat kaiuttimet eivät ole pystyneet toistamaan mitään järkevää enää vuosiin, eikä se enää pitkään aikaan ole jaksanut pyörittää videoitakaan. Mutta vasta kun tavallinen nettiselailu kyykytti vanhuksen kerta toisensa jälkeen, päätin päästää sen eläkkeelle.

Nyt Helmi pöhisee musiikkikoneena eli se saa ohjailla musiikin ulkoisiin kaiuttimiin kun omista ei enää ole mihinkään. Tähän - ja todellakin ainoastaan tähän - hommaan koneessa vielä riittää potkua ja tässä tehtävässä se luultavasti pysyy lopulliseen hyytymiseensä asti. Eläkevirka siis.

Käyttökoneena minulla on nyt sitten uusi kaveri, jonka nimi on Hippi. Hippi näyttää olevan Dellin sukua ja se tuli meille miehen työpaikalta. Hippi on otettu käyttöön lokakuussa 2009 joten keski-ikä alkaa jo kolkutella ovella. Työkoneena sen ura on tullut päätökseen, mutta kotikoneena jaksaa vielä toivottavasti pitkään.

Äänekkääseen näppäimistöön (ja toimiviin kaiuttimiin!) tottuminen vie aikansa, mutta tökkivää nettiselausta ei ole kyllä yhtään ikävä.

Hehku ♥ Hippi

21.6.2014

Kevin Costner


Viime yönä Kevin Costner kysyi minulta miksi jalkani on kipsissä. Sanoin, että tein oman stunttini. Kevin antoi nimikirjoituksensa kipsiini.

Olikos se juuri viime yö, kun piti nähdä unessa tuleva aviomiehensä...?

18.6.2014

Työ tekijäänsä opettaa?


Tänään harjoittelin sitä kuinka lähetetään asiakkaille hinnankorotuskirje ja toivotetaan samalla hyvää juhannusta niin, ettei tuntuisi se hyvän juhannuksen toivottelu vittuilulta. "Nostetaan hintoja, niin että hyvää juhannusta vaan kaikille."

En ole varma opinko, mutta ainakin yritin. PR- ja viestintäopinnot voisivat olla hyödyksi kirjanpitäjänkin hommissa.

14.6.2014

Epäeettinen nautinto?


Pääsin tänään käymään Särkänniemen delfinaariossa. Näytös oli hieno ja delfiinit suorastaan liikuttavan upeita. Minua hämmästytti niiden nopeus ja voima. Ja se, miten helpolta yhteistyö kouluttajien kanssa näytti. Jokainen hyppy aiheutti kylmiä väreitä, oli hyvin vaikuttavaa nähdä nämä kauniit eläimet ihan omin silmin.

Särkänniemen delfinaarion sulkemisesta on tehty Tampereella valtuustoaloite. Aloitteessa ei vaadita välitöntä sulkemista, vaan tavoitteena on hallittu alasajo yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Tampereella kerätään nimiä myös kuntalaisaloitteeseen, jossa pyydetään kaupungilta selvitystä delfinaarion tulevaisuudesta. Sympaattisten eläinten ja huvipuiston vetonaulan kohtalo mietityttää monia, myös minua.

Monen mielestä on yksiselitteisesti väärin mennä katsomaan delfinaarionäytöstä ja siten tukea eläinten vangitsemista. Minusta aiheesta on hyvä keskustella ja samalla on syytä muistaa se, etteivät asiat välttämättä ole yksinkertaisia eivätkä pelkästään hyviä tai pahoja.

Villieläinten vangitseminen kansan huvitukseksi on epäeettistä toimintaa. Keinotekoisesti luotu asuinympäristö onnistuu kovin harvoin tyydyttämään älykkään nisäkkään lajille luontaisia tarpeita. Yhä enenevässä määrin tunnistetaan eläintenkin kyky stressaantua ja masentua vankeudessa.

Meritursas osaa ratkoa ongelmia ja oppii selviytymään esimerkiksi labyrinteistä. Siksi minua hiukan mietityttää se, että mahtaako Helsingin Sea Lifen tursas ymmärtää olevansa muutaman kuution altaassa vankina ja ahdistuuko se siitä. Entä ymmärtääkö delfiini olevansa vangittuna? Vankeudessa syntyneet delfiinit eivät tietysti muusta tiedä, mutta kärsivätkö avovesiltä pyydetyt delfiinit koti-ikävästä?

Mielestäni tärkeää on se, ettei eläimelle aiheuteta kärsimystä. Se, aiheuttaako allaselämä eläimelle kärsimystä, jää ehkä tietyllä tapaa vaille vahvistusta. Uskon älykkään eläimen olevan sillä tapaa tietoinen ympäristöstään ja itsestään, että se voi kokea vankeudessa elämisen stressaavana. Toisaalta vankeudessa esimerkiksi ruokahuolto ja tautien torjunta toimivat paremmin kuin villissä luonnossa.

Luonnossa elävillä delfiineillä ei aina ole kivaa. Monet delfiinilajit ovat uhanalaisia. Pidän ensiarvoisen tärkeänä suojella delfiinien luonnollisia asuinpaikkoja niin, että kannat säilyisivät elinkelpoisina siellä missä ne luonnostaan ovat. Mutta jos tilannetta ei saada hallintaan ja jokin laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon, hyväksyn vankeudessa kasvattamisen lajin säilymisen takaamiseksi.

Vankeudessa elävien delfiinien kaikuluotausta tutkimalla on voitu kehittää kalastusverkkoja helpommin havaittaviksi. Näin delfinaarioiden delfiinit ovat olleet avuksi luonnonvaraisten lajitovereidensa pelastamisessa, sillä verkot koituvat monen merinisäkkään kohtaloksi.

Sea Lifen ja Särkänniemen delfinaarion kaltaiset paikat jakavat tietoa maailman vesien tilasta ja pyrkivät levittämään tietoisuutta ihmisen vaikutuksesta myös vedenalaiseen ympäristöönsä. Varsinkin Sea Lifen akvaariossa valistuspuoli oli hyvin vahva ja useissa paikoissa muistutettiin vastuullisten ja ekologisten valintojen tekemisestä. Jonkun mielestä viesti voi olla hiukan ristiriitainen, mutta minun mielestäni se oli tehokas.

Tulevat ihmissukupolvet eivät varmastikaan vahingoitu jos eivät näe Tampereella delfiinejä. Minusta delfinaario voidaan lopettaa, kunhan löydetään keino tehdä se aiheuttamatta ahdistusta sen nykyisille asukeille. Mutta unohtaa ei saa. Jotenkin olisi syytä saada myös jatkossa ihmiset ihastumaan delfiineihin, jotta tutkimus- ja suojelutyö niiden säilyttämiseksi jatkuu ja kehittyy.

13.6.2014

Voihan voimasana


Kälyni tykkää kysellä että milloin meille tulee lapsia. Omalta osaltani voin antaa definitiivisen vastauksen: minä en aio koskaan synnyttää lapsia. Meille tulee siis lapsia ainoastaan kylään.

Minimoidakseni raskautumisen riskin hain viime joulukuussa gynekologiltani lähetteen sterilisaatioon. Viime tiistaina pääsin vihdoin operaatioon. Harmi, että se meni sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti päin v*ttua.

Minulle yritettiin tehdä sterilisaatio Essure-menetelmällä. Lyhyesti kerrottuna siinä asennetaan pienet kierteiset implantit munanjohtimiin ja odotellaan kolme kuukautta että kudokset kasvavat kiinni implantteihin ja muodostavat fyysisen esteen munasolun ja siittiön kohtaamiselle. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Vasempaan munatorveeni implantti meni viidessä minuutissa. Helppo homma. Vaan oikeanpuoleiseen torveen sitä ei sitten saatu millään ilveellä. Jumppasimme lääkärin kanssa oikein tosissamme. Koska Essure-toimenpide ei vaadi nukutusta, olin oikeinkin valveilla ja erittäin osallistuva potilas. Hoitaja heilutteli jalkaani ja minä painelin vatsaani jotta implantti luiskahtaisi paikalleen, mutta ei.

Jaa miksi ei? Ei sitä tiedä. Voi olla, että vuoden 2012 mystinen mahakipu, jolle ei koskaan löytynyt selitystä, liittyikin sitten jotenkin tähän. Tai sitten ei. Se on tämä ihmisen anatomia siitä jännä, ettei tällaistakaan voi tietää ennen kuin kokeilee. Että kah, eipä mene leidin munatorveen tämä implantti.

No itkuhan siinä pääsi. Puoliksi onnistunut sterilisaatio on ihan yhtä hyödykäs kuin täysin epäonnistunut sterilisaatio. Se ei riitä, että puolet on kohdillaan. Odotin puoli vuotta päästäkseni kärvistelemään turhan takia. Sain toimenpidepäivän sairauslomaa, ja se olikin ihan tarpeen. Fyysisesti olisin kyennyt iltapäivästä töihin, mutta henkisesti en. Itkin pettymystäni loppupäivän.

Nyt olen sitten leikkausjonossa. Koska Essure-menetelmä ei onnistunut, tehdään sterilisaatio hiukan perinteisemmällä tavalla. Taju pois ja mahanahasta läpi. Kesällä ei leikata, kun lääkärit pelaavat golfia. Mitään aika-arviota minulle ei vielä polilla annettu, mutta jonot ovat kunnallisella puolella tunnetusti pitkät. Toivon pääseväni leikkaukseen tämän vuoden puolella.

Lyhyesti sanottuna harmittaa aivan vietävästi. Ei tätä tunnetta voi oikein edes kuvailla. Sanat loppuvat tämän epäonnen, musertavan pettymyksen ja päätä viiltävän v*tutuksen kohdalla kesken. Siksi taidan vain vastailla yleisimmin esitettyihin kysymyksiin aiheesta.

Tekikö kipeää?
Teki. Olin ottanut ohjeiden mukaan kipulääkityksen hyvissä ajoin ennen toimenpidettä, mutta kyllä se sattui. Mutta ei liian pahasti. Jos oikea puoli olisi onnistunut samaan tapaan kuin vasen, koko juttu olisi ollut todella nopeasti ohi. Vasta kun toimenpide pitkittyi, alkoi tuntua siltä että sietokyvyn rajoja koetellaan.

Pyysin silti lääkäriä jatkamaan ja yrittämään - ja hän yrittikin niin kauan että implantti vääntyi rikki. Kivun kokemus on hyvin yksilöllinen asia enkä halua pelotella ketään Essurea miettivää. Minusta tilanne oli ihan siedettävä.

Loppuvatko/muuttuvatko kuukautiset?
On yllättävän yleistä, että sterilisaation kuvitellaan vaikuttavan kuukautisiin. Tässä tämä asia nyt vielä kerran: munanjohtimien tukkiminen, poistaminen tai katkaiseminen vaikuttaa hormonitoimintaan ja kuukautisiin suunnilleen yhtä paljon kuin pikkurillin amputoiminen. Eli ei mitenkään.

Kun sterilisaatio on valmis ja lopetan hormonaalisen ehkäisyn, kuukautiseni tulevat olemaan juuri sellaiset kuin ne minulla luonnostaan ovat, eli epäsäännölliset, kivuliaat ja runsaat. Nam.

Oliko sterilisaatiolähete vaikea saada?
Kuulen aina välillä kauhujuttuja siitä kuinka jotkut joutuvat oikein taistelemaan saadakseen gynekologilta lähetteen sterilisaatioon. Minulla se puoli sujui helposti. Olen käynyt kymmenen vuotta samalla gynellä, joten hän tuntee minut ja tietää ehkäisyhistoriani. Kun sanoin haluavani sterilisaation, hän sanoi kirjoittavansa lähetteen. Ei kysymyksiä, ei kuulustelua tai mitään vänkäämistä. Asiallinen ihminen se minun gynekologini.

Kuinka kauan prosessissa kestää?
Sain lähetteen joulukuun alussa, pääsin toimenpiteeseen kesäkuun puolivälissä. Jos kaikki olisi mennyt niin kuin pitäisi, syyskuun puolivälissä olisi ultraamalla tutkittu toimenpiteen onnistuminen ja sitten olisi voinut jättää muun ehkäisyn pois.

Mutta nyt kun kaikki meni kuralle, niin aikataulu on avoin. Kauhulla ajattelen, että saatan roikkua jonossa toiset puoli vuotta.

Onko sterilisaatio kallis toimenpide?
Lähetteen sain yksityiseltä puolelta, joten se gynekäynti oli kallis. (Tai siis siinä mielessä normihintainen, että en muualla käykään.) Lähete oli kunnalliselle puolelle, joten esitutkimuksesta maksoin poliklinikkamaksun. Oletan että tästä epäonnistuneesta operaatiosta tulee minulle lasku, mutta senkin pitäisi olla poliklinikkamaksun suuruinen. Ei siis ollenkaan hintavaa jos operaatio tehdään kunnallisella puolella. Nukutuksessa tehtävän sterilisaation kustannuksista minulla ei vielä ole tietoa.

Yksityisillä lääkäriasemilla tehdään myös leikkauksia (Essurea ei käsittääkseni Tampereella tee kukaan yksityinen), niiden hinta oli muistaakseni siinä kahden tonnin kieppeillä. Vaikka toivoinkin että odottaminen olisi kohdallani ollut nyt ohitse, ei minua huvita maksaa kahta tuhatta euroa päästäkseni etenemään asiassa. Voi olla että yksityispuoli alkaa houkutella huomattavasti enemmän jos kunnallisella puolella jonottaminen venyy ja venyy.

Voiko toimenpiteen purkaa?
Sterilisaatiota ei voi purkaa.

Oletko nyt ihan varma?
Olen ihan varma. Olen ollut jo vuosikausia. Onko muuta kysyttävää?

9.6.2014

Töllötin


Edellisessä asunnossamme olohuonetta hallitsivat valkokangas ja videotykki. Mies myi ne asunnon ostajalle, joten muuttaessa mukaamme lähti vain makuuhuoneessa sijainnut televisio.

Täällä uudessa asunnossa television paikka olisi olohuoneessa ainakin antennirasian sijainnin perusteella. Veikkaan että monen mielestä olisikin loogisinta laittaa televisio antennin kanssa samaan nurkkaan tai viereiselle pitkälle seinälle. Vaan mepä päätimme jo ennen muuttoa, että emme halua televisiota olohuoneeseen.

Luovuimme kotiteatterista, emmekä halunneet pystyttää kotimme keskiöön perinteistä TV-alttaria. Olohuoneessa oleilu keskittyy nyt musiikin kuunteluun, nettisurffailuun, askarteluun, lukemiseen ja seurusteluun. Meillä kyllä sohvaperunoidutaan divaaneille, mutta kaiken toiminnan taustalle ei tule automaattisesti avattua televisiota. Olen todella tyytyväinen ratkaisuumme.

Mutta nyt se televisio on jälleen/edelleen makuuhuoneessa. On ihan superkivaa, ettei televisio ole olohuoneessa hallitsemassa sisustusta ja meitä, mutta pikkuisen on nyt sellainen olo että tässä mentiin ojasta allikkoon.

Olen sitä mieltä, että makuuhuoneessa ei pitäisi olla televisiota tai tietokoneita. Makuuhuoneen pitäisi olla nukkumiselle ja lempimiselle pyhitetty paikka, ei minkään muun puuhastelun keskus. Tunnustan, että nyt tulee katsottua useinkin televisiota sängystä. Siihen jotenkin jumittuu liian helposti ja muuttuu ihan tahdottomaksi ameebaksi. Televisiolla on ikävä vaikutus minuun.

Tuntuu siltä että katselen televisiota nyt useammin kuin ennen, vaikka töllötin oli meillä edellisessäkin asunnossa makuuhuoneessa. En ole koskaan ollut täysin tyytyväinen siihen, että televisio on makuuhuoneessa, mutta en halua sitä olohuoneeseenkaan perinteiselle ja jotenkin itsestään selvälle paikalle. Muualle ei telkkua oikein voi sijoittaa, enkä ehkä halua olla ihan ilmankaan.

Koita tässä nyt sitten olla kivasti, kun mitenkään päin ei ole hyvä.

8.6.2014

Punainen


Tuli tehtyä pitkä kävelylenkki, jonka tarkoitus oli ulkoiluttaa itsen lisäksi kameraa. Tavoitteena oli kolmen kuvan sarja ja aiheena punainen väri. Kuvia tuli muutamia, nämä valitsin näytille:




5.6.2014

-196°C


Viikon loma oli lyhyt, mutta ehtihän siinäkin kaikkea kivaa. Ehti esimerkiksi käydä ihotautilääkärillä toteamassa, että kyllä maar ovat syyliä (verrucae plantares) ne jutut jotka ovat pari vuotta jalkapohjassani asustelleet.

Lääkäri otti osaa; jalkapohjan syylät ovat hankalia poistettavia. Hän ei luvannut muuta kuin yrittää. Joten otti sitten nestemäisen typen ja jäädytti syyläni. Aika vinkeä toimenpide.

Minulla ei ole koskaan ennen (ainakaan tietääkseni) ollut syyliä jalkapohjissa, eikä minua koskaan ennen ole tällä tavoin osittain jäädytetty. Olen monta kertaa ollut muka jäässä, esimerkiksi silloin kun hetkellisen mielenhäiriön seurauksena menin kylpylässä kylmävesialtaaseen. Mutta nyt pienet kohdat jalkapohjassani olivat oikeasti jäässä.

Pari päivää jalka oli kivulias ja kävely oli vähän kenkkumaista. Varsinkin, kun yksi syylä on kantapäässä ja päkiässä on muutama, niin ei voinut ottaa askeltakaan niin etteikö joku kipeistä kohdista olisi osunut lattiaan. Nyt voin hypellä jo normaalisti ja keskittyä jännityksellä seuraamaan että mitä noille syylille tapahtuu.

Voi olla ettei tapahdu oikein mitään. Rakkulaa niihin on selvästi muodostunut eli jonkinlaista irtoamista luultavasti on meneillään. Mutta on hyvin todennäköistä että muutaman viikon päästä pitää jäädyttää uusiksi, eikä näistä syylistä välttämättä sittenkään pääse eroon.

Tosin aika usein syylät kuulemma katoavat itsestään. En oikein luota siihen, sillä näistä ensimmäinen on jo useamman vuoden vanha. Pitää kohta ruveta viettämään synttäreitä.