31.3.2014

Väliaikatiedote


Heti ensiksi on oiottava edellistä asuntopostausta. Tänään selvisi että kotiamme ei myynytkään naapurin välittäjä, vaan hänen kollegansa (mutta ei silti meidän välittäjämme). Mutta sama se, myyty on, ja menemme eteenpäin.

Ja menemmekin vauhdilla: vuokrasopimus on tänään allekirjoitettu! Viime viikko meni asuntonäyttöjä säätäessä eli melkoisella tohinalla. Monta kämppää katsottiin, ja perjantaina löytyi sellainen johon voisi pesiytyä. Nyt voi aloittaa pakkaamisen ja muuton suunnittelun, kun tietää uuden osoitteen.

Huh huh huisketta!

23.3.2014

Automarketti


Miehestä tuli kauppareissulla formulakuski. Leipäosaston vieressä oli yllättäen yhtenä päivänä aito Jordan. Ajotaitojaan saivat kokeilla ne, jotka sopivat pituusrajoihin. Minä olin liian lyhyt kuskiksi, enkä kyllä olisi kehdannut muiden katsellessa mennä radalle törmäilemään. Sitä paitsi simulaattori näytti heiluvan sen verran hienosti että olisin luultavasti saanut siinä itseni matkapahoinvoivaksi.


Keskityin siis vain olemaan varikkotyttönä eli ihastelin autoa ja kuumaa kuskia. Niin ja huolehdin kauppakoreistamme sen aikaa kun mies kaahasi simulaattoriradalla.

22.3.2014

Vuokrataan kiva kaksio


Jahas, kotimme menikin jo kaupaksi. Ensimmäisen yleisen näytön piti olla nyt viikonloppuna, mutta välitysfirman sisäiset kontaktit ehtivät ensin. Tämä meni niin merkillisesti, ettei oma välittäjämme ehtinyt oikein hommiin ollenkaan vaan kunnia myynnistä taitaa mennä välittäjälle, jonka toimeksiantaja on naapurimme. Sekavaa? Niin minustakin.

Alakerran asukilla on samanlainen asunto kuin meillä, ja hän on myynyt omaansa jo pidemmän aikaa. Mitenkään asiaa erikseen suunnittelematta valitsimme saman kiinteistönvälitysfirman kuin naapurilla. Välittäjähenkilö sentään oli eri.

Ja kävikin sitten niin, että alakerran asuntoa oli joku käynyt katsomassa ja siitä jonkin verran kiinnostunutkin. Muttei ehkä riittävästi, sillä naapurin välittäjä oli heittänyt ostajaehdokkaalle vinkin, että heidän firmalleen on tulossa yläkerrasta myyntiin samanlainen asunto - hiukan halvemmalla.

En tiedä kenelle myyntipalkkio menee, mutta sen tiedän että ennen vappua pitää muuttaa uuteen kotiin. Täytyy siis etsiä sellainen jostain.

(En maalaile piruja seinille, mutta vielä ei ole nimiä myyntipapereissa vaan asioista on sovittu vasta suullisesti. En siis kuuluta kauppoja vielä kirkossa, ainoastaan blogissa.)

21.3.2014

Filmitähtenä


Tammikuussa minuun iski hetkellinen mielenhäiriö, ja lupauduin opettajani pyynnöstä filmattavaksi. Eilen näin tulokset. Äääk.

Olin joulukuussa työpaikkani edustajana eräänlaisella "innovaatioleirillä" (kyllä, tämä oli sana jota kutsun lähettänyt taho käytti), jossa oli tarkoitus pohtia taloushallintoalan vetovoimaa ja sitä kuinka alalle saadaan lisää väkeä töihin. Läsnä oli markkinointialan ammattilaisia, koulutussektorin edustajia ja sitten pari tilitoimistolaista suoraan kentältä.

"Leiri" oli kokonaisuudessaan... miten sen nyt sanoisi... no, hiukan vähemmän innovoiva kuin olin toivonut. Jonkin verran hyvää keskustelua käytiin ja aika paljon mielipiteitä heiteltiin ilmaan. Itselle ei jäänyt käteen oikein mitään, mutta toivottavasti koulutuspuolen ihmiset kokivat tapaamisen hyödykkääksi.

Jo ennen tätä jännittävää leireilyä koulutaho oli keksinyt tehdä mainosvideon taloushallintoalan markkinoimiseksi. Piirit ovat pienet, ja sattuikin niin että oppisopimuskoulutukseni ohjaava opettaja oli mukana myös joulukuisella leirillä. Luulisi, että hän olisi nähnyt naamaani jo ihan tarpeeksi, mutta eipä sitten ilmeisesti ollut kun pyysi minua vielä tuolle mainosvideolle mukaan esittämään alalla työskentelevää nuorta (olin hiukan yli-ikäinen, mutta kelpasin kuulemma silti).

Suoritus ei sinällään ollut kummoinen. Penkille istumaan, mikki kiinni paitaan ja sitten vastailtiin kysymyksiin. Ei jännittänyt pätkääkään ja kaikki meni hyvin. Esiintyminen sujuu kyllä, mutta oman esiintymisensä katseleminen onkin sitten huomattavasti vaikeampaa. Sain eilen esikatsella editoidun videon, eikä se oma naama kyllä yhtään miellyttänyt. Aivan kamalaa.

Kuulostin yllättävän siedettävältä, jotenkin onnistuin olemaan honottamatta. Mutta muuten... Miksei kukaan sanonut että puhun koko ajan silmät kiinni?!?

Tiedän, että asioita selostaessani katseeni tapaa harhailla ja usein silmäni sulkeutuvatkin tavallista räpäytystä huomattavasti pidemmäksi aikaa. Katseen harhailu on ehkä ihan ok eloisassa livekeskustelussa, mutta näyttäisi hirvittävän tyhmältä videohaastattelussa. Ehkä yritin niin kovasti välttää silmien levotonta pyörittelyä, että päädyin sitten puhumaan puolet ajasta silmät suljettuina. Näytän ihan hoopolta.

Tangokuningas Sauli Lehtonen lauloi silmät kiinni ja kansa rakastui tähän herkkään ja eläytyvään tulkitsijaan. Minusta oli kuninkaallisuus kaukana. Näytän videolla uneliaalta ja silmävammaiselta. Kamalaa ajatella, että näytän luultavasti aina asioita selostaessani tuolla tavalla vajaalta.

Annoin silti luvan julkaista videon. Yritän lohduttautua sillä ettei se ketään kiinnosta joten ei sitä kukaan näe. Tekin unohdatte saman tien että edes mainitsin asiasta.

19.3.2014

Lukemalla viisastuu


Luin äskettäin Elina Lappalaisen kirjan Syötäväksi kasvatetut - miten ruokasi eli elämänsä. Opin siitä paljon uutta ja pari juttua halusin kirjata ylös teillekin nähtäväksi siltä varalta etteivät ole entuudestaan tuttuja juttuja.

Tätä en tiennyt osa 1
"Jopa hotelliaamiaisella tarjottu keitetty ja viipaloitu kananmuna on jaloste. Munamassasta valmistetaan pitkiä kananmunatankoja, jotka on hotellissa helpompi siivuttaa kuin yksittäin kuorittavat munat." Haa! Ilmankos ne ovat aina niin samanlaisia ja keltuainen on aina niin suuri. Koskaan valmisjutuissa ei näy kananmunan päitä, vaan aina tasapaksuja keskikohdan näköisiä siipaleita. Nytpä tiedän että ne eivät ole munasta vaan tangosta.

Tätä en tiennyt osa 2
Kanaemon stressitasolla on suora yhteys untuvikon selviytymiskykyyn. Stressihormoni siirtyy sellaisenaan emolinnusta munaan, ja sen seurauksena untuvikolla voi olla esimerkiksi oppimisvaikeuksia. Poikanen voi kuolla nälkään, jos se ei opi syömään ja juomaan automaateista. Uskon raskaudenaikaisella stressillä olevan haitallisia vaikutuksia ihmissikiöön, mutta en ollut tullut ajatelleeksi että sama pätee kanoihin.

Tätä en tiennyt osa 3
Tuotantoeläinten lääkintä on yksi luomutuotannon ikuisista kiistakapuloista. Luomusäännöissä EU asettaa homeopatian eläinten ensisijaiseksi hoitomuodoksi, ja antibiootteja saa käyttää asetuksen mukaan tiukoin edellytyksin. Voi olla, että luomu menee joillakin tämän takia suotta ja harmillisesti huuhaa-kategoriaan. Homeopatian käytöstä suomalaisilla tiloilla ei tosin ole tietoa, sillä homeopatia ei kuulu luomuvalvonnan tarkastuksissa valvonnan piiriin.

Tätä en tiennyt osa 4
Ainoastaan luomuvasikoiden nupouttamisessa on käytettävä puudutusta ja kivunlievitystä. Tavallisten vasikoiden sarven alut voidaan siis polttaa kolvilla ilman puudutusta. Kolmannen asteen palovamma sattuu aivan varmasti, oli kohteena sitten ihminen tai nauta.

Valio on antanut jo noin 15 vuotta sitten tuottajille suosituksen kivunlievityksestä vasikoiden sarvia poltettaessa, mutta sitä noudattaa vasta puolet tuottajista. Ja se on siis vain suositus, laki suojaa vain luomuvasikoita. (Tämä oli siis tilanne kirjan ilmestyessä 2012, en ole varma onko asia edennyt parempaan suuntaan.)

17.3.2014

Sika säkissä ja kana häkissä


Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut - miten ruokasi eli elämänsä
Atena Kustannus Oy 2012

Elina Lappalainen kirjoitti siitä minkä kaikki tietävät, mutta mistä ei pitäisi kirjoittaa. Ruokaamme markkinoidaan mielikuvilla, koska totuus tuotannosta ei ole kovinkaan myyvä. Valtaosa kuluttajista ei halua tietää eikä tuottajapuoli halua kertoa. Suuri osa kansasta nauttii tyytyväisenä ja hiljaisena makkaransa, munansa ja maitonsa, mutta välillä jostain kuuluu soraääniä. Välillä jotakuta kiinnostaa se, mistä ja miten ruokamme tulee.

Syötäväksi kasvatetut voitti vuonna 2012 Tieto-Finlandia -palkinnon. Perusteluissa pidettiin tärkeänä sitä, että Lappalainen on kirjassaan pyrkinyt tasapainoiseen ja puolueettomaan raportointiin. Pitää paikkansa: ei tarvitse pelätä, että teksti olisi ahdistuneen kärjistettyä paasausta eläinten rääkkäyksestä, vaan kirja on mielestäni erittäin asiallinen ja monipuolinen kuvaus siitä kuinka Suomen tuotantolaitokset toimivat. Toiset toimivat hyvin, toiset huonosti.

Lappalainen käy useilla maatiloilla, teurastamoilla ja tuotantolaitoksilla ja kertoo meille näkemänsä. Hän syö edelleen lihaa, mutta miettii nyt tarkemmin mistä ja millaisena sen ostaa. Hän ei syyllistä mitään yksittäistä tahoa laiminlyönneistä tai väärinkäytöksistä, vaan painottaa sitä että olemme kaikki vastuussa siitä, kuinka tuotantoeläimiä kohdellaan ja kuinka ruoan tuotanto Suomessa tulevaisuudessa hoidetaan. Kirjassa kaikki tahot saavat äänensä kuuluviin.

Syötäväksi kasvatetut sisältää paljon faktatietoa maataloudesta, tehotuotannosta, maatalouspolitiikasta, nykyisistä ruoan tuotannon käytännöistä ja niiden vaihtoehdoista, mutta myös filosofista pohdintaa eläinten moraalisesta arvosta. Erityisesti tämä moraalinen osuus voi olla uutta lihansyöjälukijoille. Luulen, että he eivät tällaisia asioita kovinkaan usein mieti, koska eivät joudu perustelemaan ruokavaliovalintaansa niin kuin monet kasvissyöjät.

"Yksikään kuluttaja ei ole tämän aihepiirin ulkopuolella. Jokainen tekomme, joka koskettaa jotenkin eläimiä, on moraalinen kannanotto, vaikka emme tietoisesti ajattelekaan niin. Myös välinpitämättömyys on eettinen kannanotto, jossa eläimiltä kielletään niiden arvo."

Kasvissyöjältä tivataan usein sitä, miksi hän ei syö lihaa. Lappalaisen mielestä myös lihansyöjille pitäisi esittää kysymys: "Miksi sinusta on oikein tappaa eläimiä ja miten perustelet lihansyöntisi?" Saa vastata kommenttiosion puolelle.

Lappalainen ei kiihkoile. On mukavaa lukea tekstiä, joka antaa mahdollisuuden oman mielipiteen muodostamiseen. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin helposti kuvittelemme. Luomutuotannon puolesta liputtavat unohtavat usein mainita, että luomutuotannossakin on omat ongelmansa.

Vaikka virikehäkit rajoittavat kanojen liikkuvuutta, ne ehkäisevät häiriökäyttäytymistä ja tautien leviämistä joita helposti esiintyy suurten parvien lattiakanaloissa. Rajoitukset, ohjeistukset ja lait ovat hyödyksi vain silloin kun niitä noudatetaan. Tuotantoketju on juuri niin heikko tai vahva kuin sen heikoin lenkki.

Meillä kaikilla on mielikuva siitä, kuinka siat, kanat, broilerit ja lehmät Suomessa voivat. Mielikuvamme tosin saattavat perustua vääriin tietoihin ja mielikuvamarkkinointiin. Lappalainen haluaa valistaa kuluttajaa kertomalla kaiken kaunistelematta tai kauhistelematta, sillä vain valistunut kuluttaja voi tehdä tietoisia päätöksiä. Arvostan. Suosittelen kirjaa kaikille. Kirjan lisäksi voi tutustua Elina Lappalaisen blogiin.

15.3.2014

Myydään kiva kaksio


Asuntomme (tarkalleen ottaen miehen asunto, hän tämän omistaa) oli viime syksynä myynnissä kolmen kuukauden ajan. Emme saaneet ainuttakaan tarjousta, eikä kävijöitäkään oikein ollut (muistaakseni yhteensä seitsemän). Pidimme suosiolla tauon ja yritämme nyt uudestaan eri välittäjän avulla.

Välitysfirman edustaja kävi tällä viikolla ja jos asiat etenevät toivottua tahtia, on viikon päästä jo ensimmäinen näyttö. Tällä kertaa toimeksianto on vähän lyhyempi, kaksi ja puoli kuukautta. Jos siinä ajassa ei ostajaa löydy, niin sitten ei.

Tämä uusi välittäjämies oli kyllä jotenkin myyntihenkisemmän oloinen kuin se ensimmäinen. Otti tiiviin katsekontaktin, esittäytyi jämäkästi kätellen ja jutteli asioista pieni pilke silmäkulmassa. Vaikka ensimmäinen välittäjäukkomme oli kyllä selkeästi asiallinen tyyppi, oli hän myös ehkä hiukan kuiva. Jotenkin kuollut sisältä. Vaan eipähän tämä eloisampikaan välittäjä voi myydä, jos kukaan ei tule asuntoa katsomaan.

Onneksi meillä ei ole mikään kiire tästä pois. Emme ole edes katselleet uutta asuntoa. Jos kämppä menee kaupaksi, suunnitelmissa on etsiä ensin vuokra-asunto ja sitten kaikessa rauhassa katsella uutta omistusasuntoa. Jos kauppoja ei synny, jäämme tähän.

Myynti on mielessä lähinnä siksi, että taloon on tulossa jossain lähitulevaisuudessa lämmitysjärjestelmän remontti. Lisäksi olisi mukavaa, jos asuisimme hiukan lähempänä työpaikkaani. Emme kaipaa lisää tilaa, nämä neliöt riittävät hyvin. Mutta parveke voisi olla kiva. Eikä minua ehkä haittaisi oma saunakaan.

Tällä hetkellä haaveissa on siis kerrostalokaksio hiukan lähempää keskustaa. Toisaalta haaveilla saa myös mahdottomasta, eli välillä tuntuu siltä että haluaisin muuttaa täysin korpeen. Viime aikoina minua on erityisen paljon harmittanut tämä kerrostaloelämän varjopuoli eli naapurit. Ne ovat tuossa ihan vieressä ja niistä kuuluu ääniä. Koko ajan, minä kuulen ne. Minä tiedän, että tässä talossa on muita.

Siinä kauas muuttamisessa on paljon ongelmia. Pitäisi muuttaa sitten kerralla niin kauas, että niitä naapureita ei tosiaan olisi parin kilometrin säteellä. Ettei kuuluisi koirien haukunta tai pihatiellä vedetyt mönkkärirallit. Sitten pitäisi väkisin olla auto, tai luultavasti kaksi. Emme varsinaisesti ole autovastaisia ihmisiä, mutta kyllä auto on sellainen rahareikä että sen hankkiminen ei yhtään innosta. Ajattelemme toki myös luontoa; minusta on mukavaa että liikumme nyt jalkaisin, pyörällä ja busseilla.

Kauniit puutarhat saavat aina kuvittelemaan, että kyllä oma tontti olisi sitten hauska juttu. Olisihan se ehkä parina päivänä vuodessa, mutta muina aikoina en ole ollenkaan varma jaksaisinko hoitaa pihaa. Pitäisi varmaan kivetä koko tontti ja palkata joku auraamaan pihatie niin ettei ikinä tarvitsisi itse herätä kolaamaan kuudelta että pääsisi kahdeksaksi töihin.

Olen sillä tapaa mukavuudenhaluinen, että kerrostalo huoltoyhtiöineen on kiva ratkaisu. Ei tarvitse itse hiekoittaa, aurata, haravoida, putsata rännejä, leikata nurmikkoa, korjata taloa, hoitaa lämmitystä, sulatella putkia, availla viemäreitä, raivata pihatielle kaatuneita puita, käydä rajariitoja naapureiden kanssa taikka muutakaan sellaista - jos ei halua. Voi vain tulla kotiin ja nauttia kotona olosta. Maksan mieluusti vastiketta siitä, että joku muu huolehtii kotini raameista.

Keskusta-asumisessa on paljon hyviä puolia, joista en halua luopua. Olen aina asunut kerrostalossa ja uskon että viihtyisin vastaisuudessakin. Miehen kanssa ei tarvitse vääntää kättä, meillä on aikalailla yhdenmukaiset ajatukset siitä mikä on kivaa ja mikä ei. Mutta joudun luultavasti hiukan järjestelemään omia ajatuksiani. Tämä on uutta, että sisälläni kamppailevat vallasta urbaani cityasukki ja pienen punaisen tuvan emäntä. Onneksi mitään päätöksiä ei tarvitse tehdä ennen kuin tämä asunto menee kaupaksi. Jos menee.

11.3.2014

Kynä


"Hehku, lainaa kynää."

Peruskoulussa ja lukiossa olin vain hiukan tavallista tiheämpää ilmaa luokkani pojille (oikeastaan kaikille muillekin pojille, mutta ei mennä nyt siihen). Mutta yläasteella minulle saattoi joku poika jopa puhuakin jotain - yleensä tosin vain yllä mainitun lauseen verran.

Ala-asteella pojillakin pysyivät kynät hallinnassa, kun oli ne omat pulpetit joihin saattoi romunsa jemmata. Mutta kun siirryimme yläasteelle, muuttui opiskeluvälineiden mukana pitäminen eräille aivan mahdottomaksi tehtäväksi. (Vaikka housut olivat pojilla kyllä sellaiset että taskut olivat hehtaarin kokoiset, luulisi siellä nyt pari kynääkin pysyvän mutta kun ei niin ei.) Kirjat he onnistuivat vielä pitämään matkassa, mutta ne kynät aina jäivät.

Usein sain siis tunnin alussa huomiota tavallista enemmän, kun piti saada pelivälineitä lainaksi. Ainahan toki lainasin niin monta kuin lainattavaksi oli, mutta joskus oli tarjolla vain eioota. Eräänä päivänä yksi vakilainaajista, Jukka nimeltään, keksi oivallisen ratkaisun.

Hän oli löytänyt koulun käytävältä sinisen lyijytäytekynän ja antoi sen minun säilytettäväkseni. Se oli Jukan kynä, mutta se majaili minun penaalissani. Ratkaisu sopi minullekin, sillä sitten minun ei tarvinnut lainata omia kyniäni. En muista tapahtuiko tämä seitsemännellä, kahdeksannella vai yhdeksännellä luokalla, mutta joka tapauksessa aina se kynä oli matkassa.

Jukalle tiedoksi, että se kynä on edelleen tallessa, vaikka ylioppilaskirjoituksistakin on jo neljätoista vuotta ja penaalikin on pariin kertaan vaihtunut. Pyydän anteeksi että olen ilman lupaasi lainannut kynääsi myös nykyisille koulutovereilleni.

9.3.2014

Multasormi iskee jälleen


Muutamat kasvit kaipasivat kevätuudistusta joten huiskin pari tuntia keittiössä multaa ja kasvinkappaleita levitellen. (Kauhea siivo!) Täytynee tehdä hiukan lisää multahommia myöhemmin keväällä, nyt ei jaksanut ihan kaikkea. Eikä multakaan olisi riittänyt, pitää hakea sitä hiukan lisää.

Tänään jaoin kodinonnen kahtia. Teen puolikkaiden kanssa tiedettä: toinen puolikas sai jäädä alkuperäiseen ruukkuunsa pohjoisikkunalle, toisen puolikkaan laitoin altakasteluruukussa itäikkunalle. Kartoitan kodinonnelle optimaalisia elinolosuhteita ja parasta kastelutekniikkaa.

Rahapuun pikkuiset pistokkaat tökkäsin multaan ja toivon että ne innostuvat kasvamaan. Kiinanruusun uudistin rankalla kädellä. Heitin pois kaksi paksua runkoa ja tähtään nyt tiiviimpään kasvustoon usealla taimella. Anopinkieli oli alkanut retkottaa pahasti, joten siitä jätin meille vain kolmanneksen. Lisäksi heittelin itämään hiukan pikkubasilikan siemeniä.

Jännintä oli kuitenkin aloen kanssa. Joko ruukku oli haljennut jo pari kuukautta sitten kun kasvi kaatui, tai sitten aloe on halkaissut jossain vaiheessa itse ruukkunsa. Joka tapauksessa paketti on nököttänyt kasassa ihan ehjänä kunnes tänään kannoin sen keittiön pöydälle. Kops. Ei edes kantaessa antanut merkkiä siitä että jokin olisi pielessä, huomasin tämän vasta kun käänsin kasvia pöydällä.


Juuripaakku oli niin tiiviisti kiinni, että ruukku piti vasaroida palasiksi. Jaoin kasvin ronskisti kahtia ja istutin uudestaan kahteen ruukkuun. Nyt on taas tilaa. Aloe on viihtynyt hyvin meillä ja toivon sen viihtyvän jatkossakin. En yllättyisi jos se kuolisi jakamisen jälkeen ainakin osittain, sillä melkoisen sätkyn se varmasti sai.

Ai niin. Ruukutin myös enkelinsiiven, joka on ollut juurtumassa jo ehkä puolitoista vuotta. Hyvät juuret sillä kyllä jo oli.

2.3.2014

Liukasta laskiaista!


Kuvittelin viettäväni lötkön sunnuntain värikyniä teroittaen, mutta sitten lähdinkin puolen tunnin varoitusajalla suoraan aamiaiselta laskettelemaan. Poikkeuksellisen urheiluhenkistä, sillä en ole koskaan aiemmin oikeasti lasketellut.

Kaverikyyti vei Sappeen rinteille, joissa oli mukavasti lunta. Arvelin ensin että kykenen ehkä juuri ja juuri pulkkamäkeen, mutta sitten meninkin välinevuokraamon kautta suoraan rinteeseen. Monot tuntuivat hirvittävän kömpelöiltä (olen viimeksi kävellyt portaita yhtä vaikeasti luultavasti kahden vanhana), sukset olivat täysin hallitsemattomat ja arvelen että kypärässä oli joku tasapainoaistiin heikentävästi vaikuttava koje.

En uskaltanut isoimpiin mäkiin, mutta kaatuilin reippaasti helpoissa ja yhdessä keskivaikeassakin rinteessä. Pyllähdykset kävivät enemmän egon kuin kropan päälle, onneksi mitään suurempia onnettomuuksia ei sattunut. Enkä kaatunut hisseissä, vaikka menin niillä monta kertaa! Niin ja pari kertaa pääsin alas asti kaatumatta matkan varrella, se on mainittava suurella ylpeydellä.

Pari tuntia jaksoi tottumaton laskea, sitten alkoi olla jalat jo niin vetkuina ettei suksittelusta tullut mitään. Siirryin suosiolla kahvion puolelle neulomaan hetkeksi, kun muu porukka viiletti vielä rinteissä. Nyt kärsin kevyestä raitisilmamyrkytyksestä ja huomenna luultavasti sellaisesta jalkatärinästä, ettei kävelystä tule mitään.