31.1.2014

Kyselyikä


Saunassa on aikaa miettiä. Ja kysyä, jos jokin askarruttaa erityisen kovasti. Minä olen kysynyt mieheltä viimeksi seuraavia asioita:

"Millainen maailma olisi jos vedellä ei olisi pintajännitystä?"

"Jos voisit mennä mihin tahansa avaruudessa, minne menisit?"

Viimeistä viedään


Tänään on tammikuun ja lähivaatehaasteen viimeinen päivä. Sen kunniaksi tahdon esitellä tämänpäiväisen ostokseni, vaikka käyttäminen meneekin helmikuun puolelle.


Sidosteen sukat valmistetaan Suomessa, tehdas on Tampereella. Haaste oli hieno ja tempauksen Facebook-ryhmä oli nähdäkseni varsin aktiivinenkin; vaatteiden alkuperä herätti keskustelua ja kotimaiset tekijät saivat näkyvyyttä eli haasteen tarkoitus toteutui mielestäni melko hienosti. Kiva kun sain olla mukana täältä oman blogini puolelta!

Eikä ole mitään syytä lopettaa tähän. Huomenna vedän jalkaani kotimaiset sukat, vaihdan sänkyymme Viipe-tuotteen Suomessa ommellut pellavaiset liinavaatteet ja suosin jatkossakin (mahdollisimman suurilta osin) kotimaisia vaatteita ja asusteita.

26.1.2014

Nallukoita


Viikonlopun lähivaatteena on puuvillainen liivimekko, jossa lukee "designed Tiina Kiikka". Olen ostanut mekon tekijältä itseltään joskus viime vuosituhannella. Kankaat tilattiin ulkomailta, mutta suunnittelu on tehty Suomessa ja ymmärsin että Tiina myös ompeli vaatteet itse.


Oman mekkoni olen ostanut Lahdesta. Nykyään Tiina Kiikka myy vaatteita Oulussa, mutta etsinnöistä huolimatta en löytänyt yritykseltä kotisivuja. Yhteystiedot löytyvät yritysoppaasta.

25.1.2014

Onnelaa


Vaikka pöllölaukku on tämänhetkinen suosikkini, otin lähivaatehaasteen vuoksi pariksi päiväksi käyttöön yhtä lailla kivan Onnela Designin Bertta-laukun.


Onnela Design on tamperelainen yritys ja Bertta-laukut valmistetaan Suomessa. Laukku on ollut kovassa käytössä ja olkahihna on jo hiukan hiutunut, mutta sen voi näppärästi vaihtaa.

21.1.2014

Luettuja


Max Frisch: Ihminen ilmestyy holoseeniin
Suomentanut Markku Mannila
Basam Books 2008

Loppumattomalta tuntuva sade saartaa herra Geiserin päiväkausiksi asuntoonsa. Tie vuoristokylään on katkennut, eikä postiautokaan kulje. Omaa taloaan ei näe enää sadan askeleen jälkeen.

"On typerää vilkuilla koko ajan rannekelloa vakuuttuakseen siitä, että aika kuluu. Aika ei ole pysähtynyt vielä koskaan sen vuoksi, että joku ihminen pitkästyy ja seisoo ikkunan ääressä eikä tiedä mitä ajattelee."

Herra Geiserin ajatuksia ja edesottamuksia on mukava seurata. Hän ei tee mitään elämää suurempaa, vaan tappaa aikaa peittämällä seinänsä tietokirjoista leikatuilla artikkeleilla. Edesmenneen vaimon muotokuvakin saa väistyä dinosauruksista, maankuoren liikkeistä ja matemaattisista yhtälöistä kertovien leikkeiden tieltä. Herra Geiser on pieni ihminen pienine puuhineen ja avuton luonnonvoimien edessä.

Kirjan tahti on rauhallinen ja sisäänpäin kääntynyt, mutta ei lainkaan klaustrofobinen. Sanat putoilevat paperille sopivan hitaasti, niin että niitä on aikaa ajatella. Herra Geiserilla ei ole kiire missään vaiheessa.

"Silmäluomi on halvaantunut, samoin suupieli, sen herra Geiser tietää, siihen ei auta se että päässä on hattu."

Hankalakin loppu on helppo hyväksyä, kun näkee kuoleman vain väistämättömänä osana elämää ja luonnon kiertokulkua. Suosittelen kirjaa lämpimästi, lyhyt mutta omalla tavallaan jykevä tarina vie mukanaan.

***

Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Teos 2011

Kyllä kannatti mennä miehen kanssa kirjastoon käymään: minä en löytänyt mitään mutta mies nappasi mukaan Sinisalon kirjan jonka olisin lukenut yhdeltä istumalta jos olisi ollut aikaa ja perslihaksia siihen. Vaan menihän se näinkin, ehti välillä vähän sulatella. Pureskeltavaa ja sulateltavaa tässä tarinassa nimittäin onkin.

Mehiläisten pesäkato (CCD) on todellinen ongelma ja mysteeri, ja ilmiön tuhoisat seuraukset ruoantuotannolle ovat tiedossa. Sinisalon tarina sijoittuu tulevaisuuteen (ei edes kovin kaukaiseen tulevaisuuteen), jossa tuntemamme maailma on ajautumassa tuhoon mehiläisten kadottua. Minne ja miksi ne ovat kadonneet, sitä ei kukaan tiedä.

Paitsi kirjan päähenkilö Orvo, mehiläisiä harrastuksenaan hoitava hautausurakoitsija. Keskeisiä henkilöitä ovat myös Orvon poika Eero, kiihkomielinen eläinaktivisti, ja Orvon isä Ari, joka johtaa karjankasvattamoa. En halua paljastaa kirjan juonesta enempää, sillä se on kerrassaan mainio. Orvo jää tasapainoilemaan väliin, kun kolmen sukupolven erilaiset ja eriarvoiset maailmat kohtaavat kolahtaen.

Kirjaa tekee mieli klikkailla. Iso osa tarinaa kulkee Eeron kahden blogin kautta, se on yllättävä mutta mielestäni toimiva esitysmuoto. Sinisalo on onnistunut tekemään kirjasta hiukan pelottavan: tässä maailmanlopun skenaariossa on niin paljon tuttuja elementtejä, että se tuntuu mahdolliselta, jopa todennäköiseltä. Loppusanoissa kirjailija huomauttaa, että osa tekstistä perustuu aitoihin keskusteluihin internetissä. Se on helppo uskoa, olen nähnyt samanlaista tavaraa.

Kirjassa puhutaan painokkaasti eläinten oikeuksista ja tehotuotannon haitoista. Vaikka sanoma on selkeä, ei teksti koskaan tunnu saarnaavalta, tuomitsevalta tai käännyttävältä. Faktat esitetään faktoina ja mielipiteet mielipiteinä. Tämä ei ole mikään julistus, vaan karmaisevan todentuntuinen fiktiivinen kertomus Orvon, Eeron ja Arin elämästä.

Ja mehiläisistä. Sinisalon on täytynyt tehdä kovasti taustatyötä, niin paljon myyttejä, legendoja ja faktoja hän esittää. Mehiläiset ovat tässä teoksessa se maaginen elementti, jonka avulla kirjailija luo fantasiamaailmansa. Mehiläiset ovat avain.

Suosittelen fantasian ystäville, vaikka luulenpa että fantasiaa perinteisesti karttaneetkin saattaisivat hyväksyä lukemansa. Suosittelen kaikille niille, joilla on mielipide kasvissyönnistä ja/tai tehotuotannosta - oli se mielipide mikä hyvänsä.

Suosittelen kirjaa tietyin varauksin jopa maailmantuskaa poteville ihmisille; tämä kirja saattaa ajoittain lisätä ahdistusta, mutta tarjoaa mielestäni myös lohdullisen pakotien liian raskaasta todellisuudesta. Aamulla töihin kävellessäni ajattelin, että ehkä mehiläisten magia on läsnä minunkin elämässäni, vaikka en sitä koskaan havaitsisikaan.

18.1.2014

Repolainen


Jatkan lähivaatehaasteessa korulinjalla: tänäänkin on rintapielessä keraaminen kettu, valmistajana Vuokko Mänty.


Minulla on samalta tekijältä myös ketturiipus, mutta tämä rintakoru on ollut viime aikoina enemmän käytössä.

16.1.2014

Mansen tipu


Otsikolla en viittaa itseeni, vaan Tampereen lintuun. Tämä solki on seuraava vastaukseni lähivaatehaasteeseen, sillä kaikki Kalevala Korut valmistetaan Suomessa.


Raaka-aineissa Kalevala Koru suosii mahdollisuuksien mukaan suomalaista alkuperää olevia materiaaleja. Sitä ei siis tiedä että mistä minun pronssikoruni raaka-aineet ovat peräisin.

15.1.2014

Hetki ennen syömistä


Mukava audiovisuaalinen elämys: jäiset mustikat kilisevät jälkiruokakippoon.

Kiitolliset terveiset vaan avopille, joka kesällä marjasti meidänkin pakastimeemme täytettä.

13.1.2014

Talvimarja


Maanantaiaamun ankeutta lievittää hiukan se, että voi pistää päällensä huippumukavan Kainon Talvimarja-mekon. Tämä sopii hyvin lähivaatehaasteeseen, sillä neule on valmistettu Köyliössä. Kainon kotimaisuusaste on kova, mutta ei sataprosenttinen, sillä langat ovat ulkomailta.


Kuva ei tee oikeutta kauniille mekolle. Mahtava vaate: sopii juhlaan ja arkeen, ei rypisty, on konepestävä ja - mikä tärkeintä - mukava päällä. Ihan kuin olisi niissä kulahtaneissa kotipöksyissä, mutta hirmu paljon fiinimmin! Ostokertomus löytyy viime marraskuulta.

11.1.2014

Pöllö!


Vastaan lähivaatehaasteeseen tällä kertaa asusteella. Kannan päivittäin olallani Pisama Designin Headwing-laukkua.


Ihana pöllölaukkuni on todellista lähituotantoa, sillä koko Echo-mallisto valmistetaan Tampereella. Tuotteiden kankaat ovat suomalaisen tekstiiliteollisuuden ylijäämää. (No se ei vielä tarkoita sitä että kangas olisi välttämättä kudottu Suomessa, mutta muiden jätteiden hyödyntäminen on silti mainitsemisen arvoista.)


Pidän laukusta kovasti, se on juuri sopivan kokoinen aina mukana kulkeville pikkutavaroille. Lisäksi pidän helposti vaihdettavasta hihnasta - tosin ei tee mieli vaihtaa tuota ketjua, sillä se on ehkä ensimmäinen olkahihna jota en saa kulutettua puhki.

10.1.2014

Lisää palloja


Jouluksi valmistui myös pusseja punaseetripalloille. Näitä on nähty blogissa aiemminkin. Kovasti näyttävät kuvassa keltaisilta nuo pitsit, mutta ovat oikeasti luonnonvalkoista lankaa. Pellavakangas on vanhoista housuista.


Ensi jouluksi täytyy keksiä jotain muuta, näitä on nyt tehty niin paljon.

7.1.2014

Taatusti lähituotantoa


Seuraava vastaus tammikuun haasteeseen eli töihin lähivaatteessa: itse tehty neule on riistänyt takuulla vain omia hermoja. Ylhäältä alas neulottu raglanhihainen raitajuttu on samanlainen edestä ja takaa, joten kuva vain edestä:


Jännästi pötkelöittävä neule pienentää jo entuudestaan pienet tissit ja kadottaa vyötärön. Mutta on mukava päällä (ainakin sen hetken kun ottaa kuvia). Tämän kotimaisemmaksi ei vaate ainakaan meikäläisen vaatekaapissa mene, langatkin ovat nimittäin kotimaisia: avopin varastosta saatua suomalaista villaa (Valvilla Oy, Hyvinkää).

6.1.2014

Haastevaate nro 2


Kun lähden talvella ulos, vedän ylleni lähes poikkeuksetta Reiman takin. Se on lasten mallistosta ja lasten kokoa, mutta mitä sitten. Se on myös yksi parhaista talvitakeistani ikinä: lämmin, kosteutta kestävä, kivan näköinen, käytännöllinen ja yhden talven jokapäiväisen käytön jälkeen edelleen kuin uusi.

Arvaan että lähivaatehaasteessa oli ideana kuvata koko vaate, eikä pelkästään lappuja, mutta nyt saatte pelkkiä lappuja.


Kaikki Reima Oy:n tuotteet suunnitellaan Suomessa. Kankaanpäässä sijaitsevalla tehtaalla kaavoitetaan mallit ja tehdään uusien tuotteiden ja materiaalien käyttö- ja laboratoriotestaukset. Mutta sekä vaatteet että jalkineet valmistetaan Kauko-Idässä, etupäässä Kiinassa. Nämä tiedot löytyivät Reiman omilta sivuilta.


Yritys kertoo sivuillaan myös olevansa kansainvälisen BSCI:n jäsen.

"BSCI:n tavoitteena on taata työolosuhteiden laatu kansainvälisessä alihankinnassa. Tehtaiden toiminta tutkitaan ja arvioidaan, jotta voidaan varmistua mm. työaikojen, työturvallisuuden ja palkkatason asianmukaisuudesta. Samalla vahvistetaan myös, ettei lapsi- ja pakkotyövoimaa käytetä. BSCI:n osoittama puolueeton ulkopuolinen auditoija haastattelee tehtaan johdon ja tutkii työolot pistokokein."

Kuulostaa hienolta, mutta lukisin sivuilta mieluusti myös auditoinnin tuloksen, ettei vain olisi samaa sarjaa kuin Marimekolla...

5.1.2014

Vaha palaa


Olen poltellut ahkerasti muut kynttilät alta pois, niin että pääsin vihdoinkin testaamaan Kalevantulen soijavahatuikkuja. Ja hienostihan nuo loimottavat!


Ostin muutaman pastellisävyisen ja valkeita täytöksi. Kuvasta näkyy miten loppuun asti kynttilät tasaisella alustalla palavat; ei jää kippoon juuri mitään muuta kuin tuo sydänlangan metallinen pidike. Koska soijavaha on vesiliukoista, pienet vahajäämät on helppo poistaa. Täyttöpakkauksesta vaan uusi kynttilä kippoon ja menoksi!


Tässä näkyy miten soijavaha nesteytyy, yläosa on jo ihan kirkas. Kynttilät palavat pitkään (taisivat kestää noin 9 tuntia), hajuttomasti, tasaisesti ja kauniilla liekillä. Lasikipot kuumenevat kovasti, joten alustan pitää todellakin olla kuumuutta kestävä.

Pidän siitä, että jätettä jää vähemmän kuin tavan tuikuista. Käytettyjen lämpökynttilöiden alumiinikuoret voi laittaa metallinkeräykseen, kun niistä on ensin poistanut jäljelle jääneen parafiinin/steariinin. Näistä ei jää kuorta ihmeteltäväksi.

2.1.2014

Lähivaatteen kuu


Ystäväni haastoivat minut mukaan kampanjaan, jonka tavoitteena on herättää tietoisuutta ja kiinnostusta vaatteiden ja asusteiden alkuperästä. Kampanjalle on perustettu Facebookiin ryhmä, mutta koska minä en ole naamakirjassa, osallistun blogini kautta.

Haaste kuuluu seuraavasti:

"Haastamme siis sinut käyttämään jokaisena tammikuun päivänä jotakin kotimaista vaatetta, asustetta, jalkinetta tai korua sekä kertomaan siitä sanoin ja mielellään myös kuvin täällä ryhmässä. Koko asun ei tarvitse olla kotimaista tuotantoa eikä jokaiselle päivälle tarvitse löytyä kaapista aina uutta kotimaista vaatekappaletta, vaan yhdisteleminen ja saman vaatteen käyttäminen useana päivänä on täysin sallittua."

Huh, ei välttämättä ole helppoa! Tässä joutuu ihan pohtimaankin. Haasteen saatesanojen mukaan suomalaisuuden kriteeri on omantunnon kysymys. Millainen vaate/asuste määritellään kotimaiseksi? On selvää, että on vaikeaa löytää alusta loppuun asti kotimaista tuotetta. Vaikka vaate ommeltaisiin Suomessa, voivat kankaat tulla jostain muualta. Esimerkkinä ensimmäinen haastevastaukseni eli pöllökuvioinen piponi, jota tänään(kin) pidin päässäni:


Made in Finland. Olen ostanut tämän kesällä Tampereen Tallipihalta, myyjänä saattoi olla tekijä itse. Pipo on siis ommeltu Suomessa, mutta en tiedä mistä kangas on peräisin. Onko kangas kudottu ja/tai painettu Suomessa? Puuvilla tuskin on kotimaista? Kuka on suunnitellut mainiot pöllöt? Pitää ehkä kysyä kun seuraavan kerran käyn kojuja kiertelemässä.

Ei siis ehkä sataprosenttisesti kotimaista, mutta haasteeseen sopiva silti. Harvoista kotimaisista vaatteistani ei taida olla postaukseksi jokaiselle tammikuun päivälle edes eri tavoin yhdisteltyinä. Ajattelin silti kantaa korteni kekoon omalla tavallani ja laittaa esille sen mitä käytän.

Tärkeintä tässä kampanjassa on kuitenkin kiinnittää ihmisten huomiota tärkeään asiaan. Tammikuussa mietimme siis (tavallista tarkemmin) vaatteidemme materiaalien alkuperää ja sitä missä maassa ja millä ehdoilla ne työllistävät. Lähde ihmeessä mukaan!

1.1.2014

Puhtoista


Tein joulumuistamisiksi myös saippuaa valmismassasta. Maidonvalkea valmismassa oli kaunista sellaisenaankin, lisäsin vain laventelin eteeristä öljyä ja pienen kuvion keskelle.


Kuviot tein laittamalla saippuamuotin pohjalle lumihiutaleleimasimet (niitä sellaisia litteitä ja läpinäkyviä, joita käytetään akryylipalan kanssa). Siihen sitten vain sulatettu massa päälle ja meillä on kuvioituja saippuoita.

Tein kahdeksan saippuapalaa: neljä valkoista ja neljä kahvinporoilla maustettua. Toivon että hienoksi jauhetulla kahvilla on kevyesti kuoriva vaikutus - tosin puruja lurahti massaan ehkä hiukan liikaa ja toiset saippuat ovat nyt ruskeampia (ja kuorivampia) kuin olin ajatellut.


Pakkasin saippuat kelmuun (ei mikään esteettinen ratkaisu, mutta koin sen tarpeelliseksi), jokaiseen pakettiin yksi valkea ja yksi ruskeampi saippua. Kahvisaippuoihin tuli limetin eteeristä öljyä ja jompiin kumpiin myös eukalyptuksen eteeristä öljyä, mutten enää muista kumpiin.