10.12.2014

Takana loistava tulevaisuus


Alan Weisman: Maailma täynnä meitä
Suomentanut Ulla Lempinen
Atena Kustannus Oy 2014

Eksponentiaalinen kasvu on merkillinen asia. Sen voimaa on välillä vaikea hahmottaa, mutta ympäristöjournalisti Alan Weisman tekee kaikkensa jotta saisi meidät ymmärtämään. Hän kirjoittaa kuinka fyysikko Albert Bartlett puhui vuoden 1994 vetykonferenssissa:

" 'Kuvitelkaa mielessänne bakteeri, joka lisääntyy jakautumalla. Kahdesta bakteerista tulee neljä bakteeria, neljästä kahdeksan, ja niin edelleen. Jos pulloon pannaan yksi bakteeri tasan kello 11, pullo on puolenpäivän maissa täysi. Moneltako pullo on puolillaan?'
Vastaus on: kello 11.59.

Kun viesti alkoi upota yleisöön, Bartlett nyökkäsi. 'Jos te olisitte bakteereja pullossa, missä vaiheessa tajuaisitte tilan loppuvan? Silloinko kun kello on 11.55, jolloin pullosta on täyttynyt vasta 1/32 ja 97 prosenttia pullosta on vielä avointa tilaa ja suorastaan huutaa kehittämistä?' "


Kirjassa esitetyt useat esimerkit, historian ja nykyhetken tapaukset, haastattelut ja tutkimukset kertovat kaikki samaa karua tarinaa: meitä on jo nyt liian paljon, ja meitä tulee olemaan aina vain enemmän jos emme tee asialle mitään. Ja vaikka havahtuisimme liikakansoitukseen nyt, se saattaa olla jo liian myöhäistä. Ihmiskunnan kello voi kohta lyödä puoltapäivää.

Weisman kiertää ympäri maailmaa ja kertoo näkemästään, kokemastaan ja kuulemastaan. Hän puhuu poliitikkojen, asiantuntijoiden, tutkijoiden, tieteilijöiden ja tavan tallaajien kanssa. Kysymyksiä on monia, vastauksia hiukan vähemmän.

Selväksi tulee ainakin se, että ihmiskunta elää jo nyt jatkoajalla ja jokaisen ihmisen olemassaolo vaikuttaa globaaliin ekosysteemiin. Tilaa, ruokaa ja vettä ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Moni asia on paremmin kuin ennen, mutta kehitys on usein kaksiteräinen miekka.

Luonnon monimuotoisuuden tuhoaminen on yksi ikävimmistä asioista, joita ihminen voi itselleen tehdä. Kirjassa on useita hyviä eli karmeita esimerkkejä siitä, mutta pikkuvarpusten tarina oli minulle jostain syystä mieleenpainuvin:

"Suuren harppauksen aikana puhemies Mao julisti sodan runsaslukuiselle pikkuvarpuselle, koska se söi viljaa. Neljän vuoden ajan pikkuvarpusia metsästettiin ritsoilla, niiden pesiä tuhottiin, ja aina kun ne yrittivät laskeutua, ne säikytettiin lentoon patoja ja pannuja paukuttamalla, kunnes ne putosivat maahan uupumuksesta kuolleina.

Vasta kun miljoonia varpusia oli tapettu ja laji hoippui sukupuuton partaalla, joku hoksasi yhteyden riisipeltoja hotkivien heinäsirkkojen ja kadonneiden varpusten välillä. Valkeni, että pikkuvarpuset olivat heinäsirkkojen merkittävimpiä vihollisia. Ei ole kovin yllättävää, että samoina vuosina, joina pikkuvarpuset puuttuivat Kiinan ekosysteemistä, koettiin myös suuri nälänhätä, jossa menehtyi 30-40 miljoonaa ihmistä."


Weisman on kaikesta huolimatta toiveikas, sillä meillä on keinot ongelman ratkaisemiseksi. Ihmisten on vain lisäännyttävä vähemmän, ja sitten meidän on opeteltava elämään vähemmän kansoitetulla planeetalla. Mikään yksinkertainen, nopea tai halpa temppu se ei ole, mutta mahdollista. (Spoileri: ratkaisun ytimessä ovat perhesuunnittelu, tasa-arvo ja erityisesti naisten koulutus.)

Kirja on aika raskasta luettavaa. Se on paksu ja täynnä painavaa asiaa. Tämä on varmasti vaikea kirja niille, joita vaivaa maailmantuska. Suosittelen silti kirjaa kaikille, joita maapallon tulevaisuus kiinnostaa.

Ei kommentteja: