26.12.2014

Kannesta kanteen


Ihana tekemättömyyden olotila. Lukeminen on hyvää puuhaa silloin, kun ei itse jaksa tuottaa muuta kuin ruoasta paskaa. Lukeminen rauhoittaa askartelijan kädet hetkeksi vain kääntelemään sivuja ja siirtää ajatukset arjesta toiseen todellisuuteen. Lukeminen on halpaa huvia, jota ei rajoita sää, ikä, varallisuus, sukupuoli eikä siviilisääty. Mahtavaa, eikö?

***

Kamila Shamsie: Poltetut varjot
Suomentanut Kristiina Drews ja Tommi Uschanov
Gummerus 2011

Kirjan takakansi lupaa paljon: "Unohtumaton romaani vie läpi kuohuvan historian." Tavallaan totta ainakin tuon historian osalta. Unohtumaton tämä romaani ei mielestäni ole.

Kahden perheen ja kolmen sukupolven tarina alkaa Nagasakista vuonna 1945 ja päättyy 2000-luvun alun New Yorkiin. Päähenkilö Hiroko kantaa atomipommin arpia - fyysisiä ja psyykkisiä - läpi vuosikymmenten ja lukija seuraa sekä hänen että ympäröivän maailman kasvua.

Poltetut varjot ei mielestäni oikein löydä paikkaansa. Vaikka useaan maahan ja useaan aikaan sijoittuva teksti on sinällään sujuvasti ja loogisesti etenevää, tuntui sisältö silti jotenkin sillisalaatilta. Kirja alkaa ihan toimivana ihmissuhdedraamana, mutta muuttuu sitten jotenkin hämmentävästi sotarymistelyn kautta poliittiseksi analyysiksi. Kulttuurit, uskonnot ja ideologiat törmäilevät toisiinsa ehkä hiukan liiankin intensiivisesti.

Koska politiikasta puhuminen lamauttaa aina osan aivoistani, seurasin toisinaan juonta puolivaloilla. Se ei tietenkään ole kirjailijan vika. Hirokon kautta pääsin kyllä nautiskelemaan tykkäämästäni mikrohistoriasta, mutta hyvin alkanut kirja lässähti loppua kohden pahasti. Loppu oli erityisen epätyydyttävä, joskin sopii varmasti niille jotka eivät kaipaa tarinalle pistettä.

Poltetut varjot tarjoaa jokaiselle jotakin. Se on vähän samalla tapaa harmillinen kuin yhden koon vaate; sopii kaikille mutta ei kenellekään loistavasti. Voisin suositella niille, joita kiinnostaa japanilaisen ja intialaisen kulttuurin kohtaaminen. Tai ehkä niille, jotka haluavat siirtyä sujuvasti toisesta maailmansodasta Pakistanin synnyn kautta WTC-iskuihin. Tai sitten niille, jotka eivät halua seurata ajan kulkua sotien kautta vaan ovat kiinnostuneempia perhesuhteista ja sukuhistoriasta.

Vaikea suositella, kun en niin kovasti innostunut.

***

Kari Hotakainen: Jumalan sana
Kustannusosakeyhtiö Siltala 2011

Yhden päivän romaani kertoo autonkuljettaja Armas Kallion viimeisestä keikasta: Konserni Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Hopeaniemi tarvitsee kyydin Lapista Helsinkiin aamutelevision suoraan lähetykseen. Matkalla maan halki ehtii tapahtua paljon sekä autossa että auton ulkopuolella.

Puitteet ovat niukat, mutta kokonaisuus on silti runsas ja kerronta vetävää. Hotakainen käyttää paikoitellen jopa hengästyttävää tyyliä, jossa henkilöiden ajatusten juoksu on katkeamatonta ja kiivastahtista. Teksti on silti hyvin rytmitettyä, siinä on dialogia ja tajunnanvirtaa sopivassa suhteessa.

Matka alkaa suhteellisen leppoisasti, mutta paineet kasvavat loppua kohden Hopeaniemen ja Armaksen lisäksi haastatteluun valmistautuvalla Leena Kontiolahdella ja Armaksen tyttärellä Saaralla. Kaikilla on pelissä kaikki, ei yhtään vähempää.

Jumalan sana on kronologisesti ja sanallisesti tiivis paketti, huikea ja runollinen road trip jossa elämä tulee lähelle. Yksi niitä harvoja kirjoja, jonka voisin kuvitella lukevani uudelleen.

Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille, varsinkin niille jotka nauttivat verbaali-iloittelusta.

Ei kommentteja: