21.9.2014

Luettuja


Vernor Vinge: Rauhansota
Like 2007

Maailmaa hallitseva Rauhanlaitos pitää rauhaa (ja pelkoa) yllä salaperäisillä, peilipintaisilla kuplilla joihin sulkee vastustajansa. Pientehtailijoiksi kutsuttujen kapinallisten ryhmä on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa valmistautunut vastaiskuun. Sodan ja rauhan raja on häilyvä, eikä kaikki (tai oikeastaan mikään) ole sitä miltä näyttää. Tältä pohjalta seikkaillaan 351 sivua.

Idea on mainio. Kirjassa kuvattu tulevaisuus on erikoinen, mutta kuitenkin riittävän mahdollinen ollakseen kiinnostava. Harmi, että kerronta laahaa välillä liikaa ja ainakin minua alkoi nukuttaa. Paikoitellen teksti on mukaansatempaavaa, mutta sitten se tuntuu muuttuvan liian teoreettiseksi (kirjailija on matemaatikko, tällä saattaa olla vaikutusta asiaan).

En oikein uskalla suositella Rauhansotaa, kun en siitä niin hirveästi pitänyt. Mutta kyllä se varmasti joillekin scifin, matematiikan ja shakin ystäville maistuu.

***

Richard Morgan: Muuntohiili
Like 2007

"Kuoleman ei pitäisi olla juuri muuta kuin pieni piippaus näyttöpäätteellä. Takeshi Kovacsille ammus, joka repi reiän hänen rintaansa, oli vasta alkua."

Kovacs on kova jätkä, joka joutuu koviin tilanteisiin. Kovacs on tulevaisuuden Mike Hammer. Ammus ei pysäytä häntä, sillä kirjan maailmassa digitaalinen tietoisuus voidaan ladata aina uuteen kehoon. Sankarimme Kovacs ei voi valita uutta kehoaan, vaan sen on järjestänyt mies, jolla on hänelle tehtävä.

Kirja on alusta loppuun asti pullistelua ja aika moni Kovacsin kohtaama tarvitsee uudelleenlatausta. Kirjan kyberpunk-henkinen tulevaisuus on synkkä ja raaka. Kovinkaan montaa hiljaista tai herkkää hetkeä ei tarinassa ole.

Tulevaisuuden karmaisevien mahdollisuuksien, raakuuksien, pornon ja Kovacsin kyynisen asenteen kanssa pärjäsin, mutta loppupuolella putosin hiukan kärryiltä samaan tapaan kuin mafiaelokuvissa: en ollut enää oikein tietoinen siitä kenen puolella kukakin on. Se on minusta raivostuttavaa. Jos en ymmärrä hahmojen motiiveja, heidän tekonsa tuntuvat toisinaan järjettömiltä ja koko tarina sitä myöten päättömältä. Tästä voimme ehkä syyttää yksinkertaisuuttani. Ei kai se kirjailijan vika ole, jos lukija ei aina pysy mukana...?

Muuntohiilestä on ilmeisesti tekeillä elokuva, ja se voi olla hyvä. Tai sitten aivan kamalan huono. Saatan katsoa, jos osuu sopivasti kohdalle.

Kirjaa suosittelen dekkaritarinoiden ystäville ja Blade Runner -faneille.

***

S. J. Watson: Kun suljen silmäni
Bazar 2012

Christine herää joka aamu tuntemattomassa huoneessa tuntemattoman miehen viereltä. Joka päivä hän kohtaa samat asiat: tuntematon mies on hänen aviomiehensä, hän ei ole enää parikymppinen, hän ei muista miksi hän ei muista ja päivän aikana kertyneet muistot kestävät vain siihen asti kunnes hän nukahtaa.

Christine alkaa koota menneisyyttään pala palalta. Tapahtumien kulku alkaa hiljalleen valjeta sekä Christinelle että lukijalle. Kirjan alkuosa tuntuu hiukan hidastempoiselta, kun päivät toistavat samaa kaavaa. Mutta alun tahmeudesta kannattaa rämpiä yli, sillä loppua kohden vauhti kiihtyy hurjasti ja koukuttaa lukijan. Yllättävä, jännittävä ja kiehtova tarina!

Kirjasta on tehty myös elokuva, jossa pääosaa näyttelee Nicole Kidman. En uskalla katsoa elokuvaa, vaikka kirja oli hyvä. Tai ehkä juuri siksi onkin parempi olla katsomatta elokuvaa, jossa on väistämättä tehty asioita toisin kuin kirjassa.

Jos pidät psykologisista trillereistä, lue tämä.

***

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Otava 2011

Voisi kuvitella että Pasilla on nyt kaikki hyvin. Köyhä lapsuus alkoholisti-isän varjossa ja umpeen kasvaneen pikkupaikkakunnan pessimistinen ilmapiiri eivät antaneet hyviä eväitä elämään, mutta helsinkiläistynyt Pasi on pärjännyt hienosti. Hänellä on työ ison firman keskiportaan pomona, palkka on hyvä, vaimo on ihana ja lapsi on tulossa. Mutta sitten tulee työkomennus kotipaikkakunnalle: Törmälän tehtaan toimintaa on tehostettava ja vanhoja tuttuja irtisanottava. Epäkiitollinen tehtävä vie Pasin lapsuuden muistoihin eikä se retki jätä lukijaa kylmäksi.

Vakuuttava ja vaikuttava kertomus vetää hiljaiseksi. Tarina on synkkä, mutta Nousiaisen musta huumori pistää välillä väkisinkin hymyilyttämään. Naurua ei irronnut, sen sijaan liikutuksen kyyneleet pariinkin otteeseen. Hyvä kirja voi saada minut nauramaan, mutta tarvitaan tietynlaista erinomaisuutta että lukiessa tulee itku.

Teksti on sujuvaa ja vie mennessään. Aiheet ovat raskaita, mutta kerronta sillä tapaa kevyttä että kirjaa ei malttaisi jättää kesken. Nousiainen kirjoittaa taitavasti ja oivaltavasti. Metsäjätti on painavaa asiaa ja tunnetta täynnä. Se on kertomus pienten toimijoiden taistelusta globalisaatiota vastaan ja suorastaan hämmentävän sydämellinen kuvaus suomalaisen miehen mielenmaisemasta.

Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi kaikille 80-luvun nuorille, Metallica-faneille ja niille, jotka uskovat että rehellisyys maan perii.

2 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

Taidan tota tokavikaa kokeilla... Vaikkapa syyslomalla!

Hehkuvainen kirjoitti...

Hyvä valinta, tuo onkin oivallista lomalukemista :).