15.3.2014

Myydään kiva kaksio


Asuntomme (tarkalleen ottaen miehen asunto, hän tämän omistaa) oli viime syksynä myynnissä kolmen kuukauden ajan. Emme saaneet ainuttakaan tarjousta, eikä kävijöitäkään oikein ollut (muistaakseni yhteensä seitsemän). Pidimme suosiolla tauon ja yritämme nyt uudestaan eri välittäjän avulla.

Välitysfirman edustaja kävi tällä viikolla ja jos asiat etenevät toivottua tahtia, on viikon päästä jo ensimmäinen näyttö. Tällä kertaa toimeksianto on vähän lyhyempi, kaksi ja puoli kuukautta. Jos siinä ajassa ei ostajaa löydy, niin sitten ei.

Tämä uusi välittäjämies oli kyllä jotenkin myyntihenkisemmän oloinen kuin se ensimmäinen. Otti tiiviin katsekontaktin, esittäytyi jämäkästi kätellen ja jutteli asioista pieni pilke silmäkulmassa. Vaikka ensimmäinen välittäjäukkomme oli kyllä selkeästi asiallinen tyyppi, oli hän myös ehkä hiukan kuiva. Jotenkin kuollut sisältä. Vaan eipähän tämä eloisampikaan välittäjä voi myydä, jos kukaan ei tule asuntoa katsomaan.

Onneksi meillä ei ole mikään kiire tästä pois. Emme ole edes katselleet uutta asuntoa. Jos kämppä menee kaupaksi, suunnitelmissa on etsiä ensin vuokra-asunto ja sitten kaikessa rauhassa katsella uutta omistusasuntoa. Jos kauppoja ei synny, jäämme tähän.

Myynti on mielessä lähinnä siksi, että taloon on tulossa jossain lähitulevaisuudessa lämmitysjärjestelmän remontti. Lisäksi olisi mukavaa, jos asuisimme hiukan lähempänä työpaikkaani. Emme kaipaa lisää tilaa, nämä neliöt riittävät hyvin. Mutta parveke voisi olla kiva. Eikä minua ehkä haittaisi oma saunakaan.

Tällä hetkellä haaveissa on siis kerrostalokaksio hiukan lähempää keskustaa. Toisaalta haaveilla saa myös mahdottomasta, eli välillä tuntuu siltä että haluaisin muuttaa täysin korpeen. Viime aikoina minua on erityisen paljon harmittanut tämä kerrostaloelämän varjopuoli eli naapurit. Ne ovat tuossa ihan vieressä ja niistä kuuluu ääniä. Koko ajan, minä kuulen ne. Minä tiedän, että tässä talossa on muita.

Siinä kauas muuttamisessa on paljon ongelmia. Pitäisi muuttaa sitten kerralla niin kauas, että niitä naapureita ei tosiaan olisi parin kilometrin säteellä. Ettei kuuluisi koirien haukunta tai pihatiellä vedetyt mönkkärirallit. Sitten pitäisi väkisin olla auto, tai luultavasti kaksi. Emme varsinaisesti ole autovastaisia ihmisiä, mutta kyllä auto on sellainen rahareikä että sen hankkiminen ei yhtään innosta. Ajattelemme toki myös luontoa; minusta on mukavaa että liikumme nyt jalkaisin, pyörällä ja busseilla.

Kauniit puutarhat saavat aina kuvittelemaan, että kyllä oma tontti olisi sitten hauska juttu. Olisihan se ehkä parina päivänä vuodessa, mutta muina aikoina en ole ollenkaan varma jaksaisinko hoitaa pihaa. Pitäisi varmaan kivetä koko tontti ja palkata joku auraamaan pihatie niin ettei ikinä tarvitsisi itse herätä kolaamaan kuudelta että pääsisi kahdeksaksi töihin.

Olen sillä tapaa mukavuudenhaluinen, että kerrostalo huoltoyhtiöineen on kiva ratkaisu. Ei tarvitse itse hiekoittaa, aurata, haravoida, putsata rännejä, leikata nurmikkoa, korjata taloa, hoitaa lämmitystä, sulatella putkia, availla viemäreitä, raivata pihatielle kaatuneita puita, käydä rajariitoja naapureiden kanssa taikka muutakaan sellaista - jos ei halua. Voi vain tulla kotiin ja nauttia kotona olosta. Maksan mieluusti vastiketta siitä, että joku muu huolehtii kotini raameista.

Keskusta-asumisessa on paljon hyviä puolia, joista en halua luopua. Olen aina asunut kerrostalossa ja uskon että viihtyisin vastaisuudessakin. Miehen kanssa ei tarvitse vääntää kättä, meillä on aikalailla yhdenmukaiset ajatukset siitä mikä on kivaa ja mikä ei. Mutta joudun luultavasti hiukan järjestelemään omia ajatuksiani. Tämä on uutta, että sisälläni kamppailevat vallasta urbaani cityasukki ja pienen punaisen tuvan emäntä. Onneksi mitään päätöksiä ei tarvitse tehdä ennen kuin tämä asunto menee kaupaksi. Jos menee.

4 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

Mä olen joskus miettinyt, että niin vuokra- kuin omistusasunnoissakin pitäisi olla joku "kokeiluaika", että tietäis kuinka ne naapurit möykkää, ikkunat falskaa tai autot vetää p**lurallia viereistä katua ja sitten saiskin perua, jos ei tykkää.

Mustikkamaa kirjoitti...

Kivaa kun on oma piha, mutta vaikka tuo pieni piha onkin, niin tuntuu ettei sitäkään oikein jaksa laittaa niin paljon ku mielessä olis. Iso hieno puutarha olis tietysti ihana, mutta sit pitäis olla myös rahaa puutarhuriin 8-).

Korppisusi kirjoitti...

Eikö yksi vaihtoehto olisi siirtolapuutarha-tilkun ostaminen? Sillä niistä naapureista ei pääsisi, mutta voisi toteuttaa sitä viherpeukaloa? Rahaahan siihen toki saa uppoamaan.

Hehkuvainen kirjoitti...

Menninkäinen: kannatan! Tuollainen koeaika pitäisi ehdottomasti olla. Tosin sekään ei ratkaisisi niitä tapauksia, joissa koeajan jälkeen naapuriin muuttaa joku ääliö... Tai ehkä se koeaika toimis molempiin suuntiin eli talossa jo asuvat saisivat äänestää että saako uusi asukki jäädä asumaan koeajan jälkeenkin. Loistoidea!

Mustikkamaa: nimenomaan. Ois kivaa kun ois ihana puutarha, mutta joku muu vois hoitaa sitä - ainakin suurimman osan ajasta. Itse voisi käydä sitten silloin tällöin fiilistelemässä :D.

Korppisusi: kaipaan korpeen lähinnä oman rauhan vuoksi, en niinkään oman pihan. Siirtolapuutarhatilkku on ollut monet kerrat mielessä, mutta ei se oikein lopulta käy. Koska sitten minulla olisi sekä ne naapurit että pakko hoitaa plänttiäni. Pärjään hyvin ikkunapuutarhani avulla, jos vain jotenkin pääsisi maagisesti noista naapureista eroon...