21.3.2014

Filmitähtenä


Tammikuussa minuun iski hetkellinen mielenhäiriö, ja lupauduin opettajani pyynnöstä filmattavaksi. Eilen näin tulokset. Äääk.

Olin joulukuussa työpaikkani edustajana eräänlaisella "innovaatioleirillä" (kyllä, tämä oli sana jota kutsun lähettänyt taho käytti), jossa oli tarkoitus pohtia taloushallintoalan vetovoimaa ja sitä kuinka alalle saadaan lisää väkeä töihin. Läsnä oli markkinointialan ammattilaisia, koulutussektorin edustajia ja sitten pari tilitoimistolaista suoraan kentältä.

"Leiri" oli kokonaisuudessaan... miten sen nyt sanoisi... no, hiukan vähemmän innovoiva kuin olin toivonut. Jonkin verran hyvää keskustelua käytiin ja aika paljon mielipiteitä heiteltiin ilmaan. Itselle ei jäänyt käteen oikein mitään, mutta toivottavasti koulutuspuolen ihmiset kokivat tapaamisen hyödykkääksi.

Jo ennen tätä jännittävää leireilyä koulutaho oli keksinyt tehdä mainosvideon taloushallintoalan markkinoimiseksi. Piirit ovat pienet, ja sattuikin niin että oppisopimuskoulutukseni ohjaava opettaja oli mukana myös joulukuisella leirillä. Luulisi, että hän olisi nähnyt naamaani jo ihan tarpeeksi, mutta eipä sitten ilmeisesti ollut kun pyysi minua vielä tuolle mainosvideolle mukaan esittämään alalla työskentelevää nuorta (olin hiukan yli-ikäinen, mutta kelpasin kuulemma silti).

Suoritus ei sinällään ollut kummoinen. Penkille istumaan, mikki kiinni paitaan ja sitten vastailtiin kysymyksiin. Ei jännittänyt pätkääkään ja kaikki meni hyvin. Esiintyminen sujuu kyllä, mutta oman esiintymisensä katseleminen onkin sitten huomattavasti vaikeampaa. Sain eilen esikatsella editoidun videon, eikä se oma naama kyllä yhtään miellyttänyt. Aivan kamalaa.

Kuulostin yllättävän siedettävältä, jotenkin onnistuin olemaan honottamatta. Mutta muuten... Miksei kukaan sanonut että puhun koko ajan silmät kiinni?!?

Tiedän, että asioita selostaessani katseeni tapaa harhailla ja usein silmäni sulkeutuvatkin tavallista räpäytystä huomattavasti pidemmäksi aikaa. Katseen harhailu on ehkä ihan ok eloisassa livekeskustelussa, mutta näyttäisi hirvittävän tyhmältä videohaastattelussa. Ehkä yritin niin kovasti välttää silmien levotonta pyörittelyä, että päädyin sitten puhumaan puolet ajasta silmät suljettuina. Näytän ihan hoopolta.

Tangokuningas Sauli Lehtonen lauloi silmät kiinni ja kansa rakastui tähän herkkään ja eläytyvään tulkitsijaan. Minusta oli kuninkaallisuus kaukana. Näytän videolla uneliaalta ja silmävammaiselta. Kamalaa ajatella, että näytän luultavasti aina asioita selostaessani tuolla tavalla vajaalta.

Annoin silti luvan julkaista videon. Yritän lohduttautua sillä ettei se ketään kiinnosta joten ei sitä kukaan näe. Tekin unohdatte saman tien että edes mainitsin asiasta.

3 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Meillä koulussa puheviestinnän kurssiin kuului se, että piti pitää puhe luokan edessä, se videoitiin ja sitten se piti pienissä ryhmissä katsoa :D "Vähän" jännitti, mutta oikeastaan oli vapauttavaa huomata, että näytän puhuessani sittenkin ihan normaalilta.

Video on ainakin hyvä keino huomata omat maneerit tai jutut joita toistaa koko ajan :D Pari viikkoa sitten pidimme koulussa neuvotteluharjoituksen joka kuvattiin myös, ja huomasin että jatkuvasti joko a) yskin tai b) suin hiuksiani. Hups...

Nan kirjoitti...

En unohda :D Voin kuvitella, että itsensä näkeminen videolla on karmeaa. En oikein tiedä, kannattaako se edes, jos siitä jää enemmän traumoja kuin hyötyjä. Olet siis rohkea, minä olisin varmaan jättänyt tuon "ilon" (eli katselun) väliin :P

Hehkuvainen kirjoitti...

Sanna: video paljastaa kaiken, ja se on tosiaan sekä hyvä että huono juttu. Kuinkahan kauan uutistenlukijat ja muut sellaiset henkilöt joutuvat harjoittelemaan sitä, etteivät alitajuisesti toista jotain pientä mutta ärsyttävää tapaa...?

Nan: ei ollut eka kerta, kun näin itseni videolla, mutta eipä tuollaiseen kamaluuteen taida koskaan tottua niin ettei se ainakin vähän traumatisoisi :P.