19.2.2014

Kotipukeutumisesta


Pohdin aiemmassa kirjoituksessani kalsareideni rappiotilaa. Kommenttiosiossa Nan otti esiin sen, että kotivaatteetkin voisivat olla suhteellisen siedettäviä, eli joku raja siinäkin voisi olla että miten hirvittävän vaatteen kelpuuttaa kotikäyttöön.

Koska wanhat ajat ovat mieleeni, luen innolla kaikenlaisia käytösoppaita ja niksikirjoja menneiltä vuosikymmeniltä. Lempi Torpan (ei nimi naista pahenna!) toimittama Jokaisen naisen kirja on painettu vuonna 1946, ja siinä kirjoittaa seuratavoista ministerinrouva Mielikki Valo. Hän ohjeistaa naisia kotona oleilusta muun muassa seuraavasti:

"Pukeutukaa kotioloissakin huolellisesti. Aviomiehet eivät mielellään näe vaimoaan edes kotona huolimattomassa asussa."

On ihanaa, ettei kotona tarvitse jäykistellä. Koti on rentoutumista varten. On hienoa että voi elää toisen kanssa sillä tapaa vapautuneesti, että parisuhde kestää kotioloissa koikkelehtimiset kauhtuneissa pierukalsareissa, reikäisissä gigolopaidoissa ja virttyneissä trikoissa.

Vaan missä menee raja? Pukeutumisetiketti on toki vuodesta 1946 muuttunut suuresti ja vapaampaan suuntaan, mutta väittäisin silti että rikkinäiset ja epäsopivat vaatteet lasketaan huolimattomaksi pukeutumiseksi tänäkin päivänä. Mutta aina ei jaksa vetää housuja jalkaan kotona ollessa, se jotenkin kuuluu parisuhteen arkipäiväistymiseen. Vai kuuluuko?

Kun vasta treffailimme miehen kanssa, jaksoin panostaa ulkoasuuni. Ajelin säärikarvat ennen tapaamista ja pukeuduin mukavasti mutta aina siististi. Nyt mies luultavasti miettii missä vaiheessa hän sai salaa viereensä karvaisen ja tyylitajuttoman vaihdokin.

Toisen vuoksi ei pidä olla mitään mitä ei oikeasti ole. Pitää olla avoimesti oma itsensä, sillä minkäänlaisen kulissin varaan ei voi suhdetta rakentaa. Mutta voisiko sitä kuitenkin yrittää olla paras mahdollinen oma itsensä? Sen sijaan että oleilisi kotona huoletta reikäisissä romantiikantappokalsareissa, voisi ihan samalla vaivalla pukeutua hiukan huolitellummin.

Voinen vallan helposti lakata käyttämästä kotona vaatteita, joissa en kehtaa esiintyä vierailuilla. Ei olisi kovinkaan mahdoton tapa huomioida rakasta ihmistä.

***

Minulla on ihan sellainen olo, että olen kirjoittanut tämän kirjoituksen aiemminkin. Linkatkaa se minulle jos jostain löydätte. Voin sitten nolostella toistoani - ja hävetä erityisen paljon jos olen jo aiemmin luvannut parantaa tapani mutten ole tehnyt mitään.

4 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

Kuulostipa tutulle...

Käykö epämääräisiin, tai sanotaanko ei niihin parhaisiin kotivaatteisiin syyksi, että ei halua niihin parempiin niitä miljoonia koirankarvoja,joita on sohvalla ja rahilla ja sängyllä ja tuolilla ja....

:D

Anneli kirjoitti...

Kotona pitää olla rennosti ja rennoissa vaatteissa. Minullakin olisi vaatteita vaikka toisille jakaa, mutta ne samat vaatteet aina päällä, toiset pesussa ja toiset "retkut" päällä.
Ja nyt sairasloman aikana en ole edes meikannut ja se on ihanaa. Uskaltaa mennä kauppaankin ihan omana saunapuhtaana annelina :)

Hanniina kirjoitti...

Kotipukeutuminen on erikoinen laji. Ymmärrän ajatuksen, että on jotenkin miellyttävämpi olla kotona vaikka yksin, jos kotivaate on mieleinen. Psyykkinen juttu, samaa sarjaa kuin se, että meikkaamaan tottuneet meikkaavat, vaikka eivät olisikaan menossa "tekemään vaikutusta".

Melkeinpä kadehdin niitä (yleensä kevyesti urheilullisia) naisia, jotka näyttävät tyylikkäiltä vaikka sammakkopuvussa, saati sitten lötköissä verkkareissa. Itse olen kuitenkin hametyyppi ja ehdoitta sitä mieltä, että ilmava mekko on paljon miellyttävämpi päällä kuin minkäänlaiset housut. Kotivaatteeni ovatkin yleensä hyvin palvelleita "rönttämekkoja", enkä näe sitä tyylikysymyksenä.

Nyt kuulostaa siltä kuin kulkisin tosiaan siivosti mekossa illat pitkät. Hörönlöö. Ostin kyllä intialaishenkisen, tulipunaisen puuvillamekon (alennuksessa 7 e) ihan vain kotikäyttöön, mutta kumman usein sitä vain rahjustaa esim. pelkässä kylpytakissa.

(Se kylpytakki on tuskanpunainen ja siinä on Nalle Puhin kuva. Se on sekä vanha että ruma, enkä ole valinnut sitä itse. [Miksi se on minulla edelleen? Ehkä olisi aika arvostaa itseään yhden KIVANNÄKÖISEN kylpytakin verran ja alentaa Nalle Puh -kammotus kotivaatettakin alempaan kastiin: "Mökille kaiken varalta."])

Hehkuvainen kirjoitti...

Menninkäinen: koirankarvastus on aika hyvä syy varjella parhaita vaatteita :).

Anneli: meikkaamista en minäkään harrasta, en puuteria kummempaa käytä koskaan. Eli aikalailla naturellina mennään töihin, kauppaan ja vieraisille. Ja ihanaahan se on :). (En tiedä onko katsojilla niin ihanaa, mutta itsellä on.)

Hanniina: kotipukeutuminen on tosiaan psyykkinen juttu. Ja jännä! Se on muuten ihan epärepaa, että toiset näyttävät jotenkin huolitelluilta lötköissä verkkareissakin.